Lamotrigiini

Hei,

Olisiko täällä kellään kokemuksia millä perusteella saa päätöksen, joka oikeuttaa erityiskorvattavuuteen Lamotrigiini-lääkkeessä?

Itselläni on epilepsia ja syön Absenoria (vaikuttava aine valproaatti). Kohtaukset ovat pysyneet poissa, mutta minua huolettaa lääkkeen muut sivuvaikutukset. Varsinkin mahdollista raskautta ajatellen. Lamotrigiinissa vaikuttaisi kirjallisuuden mukaan sivuvaikutukset olevan paljon pienemmät (mm. ei monirakkulaisia munasarjoja), tosin kyllähän sitä kaikissa jonkinlainen riski on...

Siis selvennykseksi; minulla on kelakortissa vain koodi 111, mutta Lamotrigiiniin tarvittaisiin 183.

Kiitos vastauksista!
91090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tarvitset Kelalta korttiin merkinnän, jonka he myöntävät lääkärintodistuksen perusteella. Joten Sinun pitää mennä lääkärille ja hakea sitten Kelalta tätä korvattavuutta.

Absenor eli Depprakine ei käsittääkseni ole sen huonompi kuin Lamictal ja niitä käytetään tai minä ainakin käytin yhdessä. Naisilla tietenkin on tuo hormonitoiminta aivan toinen, joten voihan näin olla. Lamictal on ainakin aloitettava varovasti ja se ei käsittääkseni ole kovin vaaraton lääke... ei kai mikään.

Äänestä
  • Juu, toki ymmärsin, että neurologille pitää marssia. :) Kelan sivuilla mainittiin, että pitää saada joku "B-lausunto", jolla on "osoitettu kysymyksessä olevan monimuotoinen paikallinen epilepsia tai muu vaikeahoitoinen epilepsia, jonka hoidossa pitempään käytössä olleilla epilepsialääkkeillä ei ole voitu saavuttaa hyvää hoitotulosta ja jonka hoidossa esitetään perustellusti käytettäväksi lamotrigiiniä".

    Että pitäisiköhän tuo nyt sitten tulkita niin, että Lamotrigiinia ei ole mahdollista saada jos joku muu lääke tepsii (kuten mulla tuo Absenor ja lapsena Deprakine)? Että onko tyydyttävä halpaan lääkkeeseen sivuvaikutuksista huolimatta? Kokemuksia kellään?

    Tietty meen lääkäriltäkin kysymään samoja asioita, mutta ajattelin myös täältä tiedustella, kun neurologini vaikuttaa vähän kädettömältä. Itse saa etsiä tietoa...

    Äänestä

  • Astarell kirjoitti:

    Juu, toki ymmärsin, että neurologille pitää marssia. :) Kelan sivuilla mainittiin, että pitää saada joku "B-lausunto", jolla on "osoitettu kysymyksessä olevan monimuotoinen paikallinen epilepsia tai muu vaikeahoitoinen epilepsia, jonka hoidossa pitempään käytössä olleilla epilepsialääkkeillä ei ole voitu saavuttaa hyvää hoitotulosta ja jonka hoidossa esitetään perustellusti käytettäväksi lamotrigiiniä".

    Että pitäisiköhän tuo nyt sitten tulkita niin, että Lamotrigiinia ei ole mahdollista saada jos joku muu lääke tepsii (kuten mulla tuo Absenor ja lapsena Deprakine)? Että onko tyydyttävä halpaan lääkkeeseen sivuvaikutuksista huolimatta? Kokemuksia kellään?

    Tietty meen lääkäriltäkin kysymään samoja asioita, mutta ajattelin myös täältä tiedustella, kun neurologini vaikuttaa vähän kädettömältä. Itse saa etsiä tietoa...

    Siis kyllä ne Kelassa noudattavat sitä B-lausuntoa, kunhan ei ole kädettömän neurologin laatima.

    Lääkärin pitää perustella, että siitä lääkkeestä olisi hyötyä ja jos lääkäri on sitä mieltä, että ei ole, niin sitten tietenkin on vähän hankala hänen allekirjoittaa sellaista. Hän varmaan kirjoittaa mielellään kuitenkin sellaisen todistuksen, jonka katsoo auttavan Sinua.

    Vai että kädetön lääkäri:).

    Äänestä

kirjoittaa B -lausunnon jos
aloittaa sinulla
Lamictalin käytön.
Ei sitä varalle kirjoita.

Kun lääkkeen vaihdos tehdään
viet lausunnon Kelaan.
Minulla kesti n. 2-3 vk
päätöksen tullessa.

Äänestä
  • Siis eihän käsittääkseni ole 100 % varmaa, että Kela myöntää uuden merkinnän. Joten tietyllä lailla se on varalle. Vai myöntääkö Kela muka 100 % varmuudella korvattavuuden, jos heidän "asiantuntija"lääkärit katsovat, että potilas ei tarvitse tätä lääkettä. Jos oikeasti tässä tapauksessa on ns. kädetön lääkäri, niin ongelmia todellakin saattaa olla.

    *Aivan mahdoton hiustenhalkoja, mutta silti minusta asia enemmänkin näin*.

    Äänestä

  • Hugo kirjoitti:

    Siis eihän käsittääkseni ole 100 % varmaa, että Kela myöntää uuden merkinnän. Joten tietyllä lailla se on varalle. Vai myöntääkö Kela muka 100 % varmuudella korvattavuuden, jos heidän "asiantuntija"lääkärit katsovat, että potilas ei tarvitse tätä lääkettä. Jos oikeasti tässä tapauksessa on ns. kädetön lääkäri, niin ongelmia todellakin saattaa olla.

    *Aivan mahdoton hiustenhalkoja, mutta silti minusta asia enemmänkin näin*.

    mun omia kokemuksia kuinka mulla
    on mennyt
    Ei ne laita niitä korvauksia
    jos lääkettä ei ala syömään.

    Kysyjällähän on muistaakseni kohtaukset
    nyt poissa niin voi hyvin käydä
    ettei lääkitystä vaihdeta ja
    korvattavuudet jää siten saamatta.

    Kyllähän Neurologi tarkkaan miettii mikä
    sivuvaikutus on pahaksi ja mikä ei ?
    Onko lääkkeen muutos tarpeen vai ei ?

    Mä oon maalikko, en tiedä.

    Äänestä

lääkkeitä Absenorista ei tullut mitään sivuvoireita mutta kohtauksia se ei pitänyt kyllä poissa.Lamictalkaan ei pitänyt kohtauksia poisssa mutta toi PALJON muuta ja paljon pahempaa tilalle.Näkökyky meni kokonaan.

Äänestä

siis tietysti yksilöllisiä mutta tuo on hyvin yleinen lamictalin sivuvaikutus.Kaikki epilepsialääkkeet kokeiltu ja mistään muusta en oo saanu vielä tuommosta.

Äänestä

Itselläni on lamotrigiini lääkitys.
Sinä tarvitset hoitavalta lääkäriltäsi b-lääkäri-lausunnon, jossa lääkäri perustelee lamotrigiini-
lääkityksen aloittamisen. tämä lausunto toimitetaan kelaan. Siellä arvioidaan myönnetäänkö sinulle lamotrigiinilääkitys erityiskorvattavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Astarell kirjoitti:

Hei,

Olisiko täällä kellään kokemuksia millä perusteella saa päätöksen, joka oikeuttaa erityiskorvattavuuteen Lamotrigiini-lääkkeessä?

Itselläni on epilepsia ja syön Absenoria (vaikuttava aine valproaatti). Kohtaukset ovat pysyneet poissa, mutta minua huolettaa lääkkeen muut sivuvaikutukset. Varsinkin mahdollista raskautta ajatellen. Lamotrigiinissa vaikuttaisi kirjallisuuden mukaan sivuvaikutukset olevan paljon pienemmät (mm. ei monirakkulaisia munasarjoja), tosin kyllähän sitä kaikissa jonkinlainen riski on...

Siis selvennykseksi; minulla on kelakortissa vain koodi 111, mutta Lamotrigiiniin tarvittaisiin 183.

Kiitos vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu