vaikea elämä

tirlittan kirjoitti:

Olen ihan lopussa. Meillä on suhteen kipinä kateissa, vuoden sisään on tapahtunut paljon hajottavia asioita: miehen työttömyys, abortti, taloudelliset huolet ja miehen äidin vakava sairaus ja kuolema loppuvuodesta. Mies on tietenkin todella surullinen ja masentunut sekä ahdistunut ja oikein minua hävettää se, että olen huolissani seksielämästämme / romantiikastamme. Tottakai asiaan vaikuttaa myös se, että minulla ei meidän perheessä ole oikeutta tuntea pahaa oloa: kuinka kehtaankaan vaatia huomion osoituksia. Yhdyntää meillä ei ole ollut varmaan puoleen vuoteen kuin sormilla laskettava määrä; seksimme on yleensä käsipelillä tai suulla toteutettua; miehen toivomuksesta (ja max kerran viikko). Mies äksyilee koko ajan ja tämä alkaa olla minulle tosi hankalaa tukea häntä, ilman että saa mitään vastaan. Tottakai mieheni kertoo rakastavansa minua, mutta silti... Pelottaa palaako asiat ikinä ennalleen? Välillä mietin olisiko minulla elämää jonkun muun kanssa? Sitten häpeän, miten voin edes miettiä mitään tuollaista.
Mieheni ei halua mennä kenellekään puhumaan pahasta olostaan, enkä halua riidellä asiasta. Yritän tietenkin välttää riidanaiheita.

Olemme olleet yhdessä reilu pari vuotta, jossa hankalaa on ollut nyt pian vuosi. Ennen ongelmia suhteemme oli todella räiskyvä, riideltiin ja rakastettiin ja ihmeteltiin, että olemme toisillemme luodut... Todella uskomatonta oli.

Toivoisin vain kokemuksia teiltä: onko muilla ollut vastaavaa tilannetta ja onko kaikki palautunut lopulta ennalleen? jaksanko olla tukena ja toivoa. Tiedän ettei mieheni kestäisi enää meidän eroa, ja jos vain saisin takaisin kaiken ennalleen jaksaisin odottaa. Mistä saan kärsivällisyyttä, mistä toivoa, miten jaksan?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä