>...enkä millään usko että joku uskovainen kokisi palvovansa pappiaan.
Miksi heitä (esim. luterilaisia) sitten kutsutaan heidän pappinsa mukaan?
>En näe siinä olennaista eroa miesten monivaimoisuuteen silloin kun sukupuolten määräsuhteet ova pahoin viturallaan.
Äiti on yleensä tiedossa, mutta isä ei välttämättä ole. Tämän lisäksi miehet tutkitusti pystyvät rakastamaan useaa naista samalla lailla.
>Nämä ratkaisuehdotuksesi eivät valitettavasti aina ole kovin käytännöllisiä saati toteuttamiskelpoisia. Tämäkin lienee siitä toisesta todellisuudesta kotoisin.
Oletko kokeillut?
>No, lainaa otetaan harvemmin pakottavaan elämiseen. Suurin osa rahalaitosten myöntämistä lainoista käytetään ei-pakottaviin menoihin...
Koron ottaminen lainasta yksityishenkilöltä on kuin syöpäkasvain. Jos lainaaja haluaa maksaa lainansa, hänen täytyy palkkansa lisäksi ansaita pankin korko. Kun työnantaja maksaa palkkaa, sen täytyy osallistua työntekijän pankkilainan koron maksuun. Kun asiakas ostaa tuotteen, sen täytyy maksaa tuotteeseen käytetty työvoima-, raaka-aine-, kuljetus- jne. kustannukset. Tuotteen kustannusten ja yrityksen voiton lisäksi asiakas maksaa yrityksen työntekijän lainan korot. Pankinjohtaja nauraa koko matkan pankkiin.
Onko tämä kohtuullista tai järkevää?
Kristitty kirkko päätti vasta 1400-luvulla sallia koron ottamisen lainasta.
Miksi heitä (esim. luterilaisia) sitten kutsutaan heidän pappinsa mukaan?
>En näe siinä olennaista eroa miesten monivaimoisuuteen silloin kun sukupuolten määräsuhteet ova pahoin viturallaan.
Äiti on yleensä tiedossa, mutta isä ei välttämättä ole. Tämän lisäksi miehet tutkitusti pystyvät rakastamaan useaa naista samalla lailla.
>Nämä ratkaisuehdotuksesi eivät valitettavasti aina ole kovin käytännöllisiä saati toteuttamiskelpoisia. Tämäkin lienee siitä toisesta todellisuudesta kotoisin.
Oletko kokeillut?
>No, lainaa otetaan harvemmin pakottavaan elämiseen. Suurin osa rahalaitosten myöntämistä lainoista käytetään ei-pakottaviin menoihin...
Koron ottaminen lainasta yksityishenkilöltä on kuin syöpäkasvain. Jos lainaaja haluaa maksaa lainansa, hänen täytyy palkkansa lisäksi ansaita pankin korko. Kun työnantaja maksaa palkkaa, sen täytyy osallistua työntekijän pankkilainan koron maksuun. Kun asiakas ostaa tuotteen, sen täytyy maksaa tuotteeseen käytetty työvoima-, raaka-aine-, kuljetus- jne. kustannukset. Tuotteen kustannusten ja yrityksen voiton lisäksi asiakas maksaa yrityksen työntekijän lainan korot. Pankinjohtaja nauraa koko matkan pankkiin.
Onko tämä kohtuullista tai järkevää?
Kristitty kirkko päätti vasta 1400-luvulla sallia koron ottamisen lainasta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
>Miksi heitä (esim. luterilaisia) sitten kutsutaan heidän pappinsa mukaan?
Voi olla työlästä selittää lyhyesti, jos et tunne Lutherin tekosia.
>Äiti on yleensä tiedossa, mutta isä ei välttämättä ole.
Isä on AINA tiedossa - se DNA nääs. Älä nyt unohda mitä vuosisataa elämme.
>miehet tutkitusti pystyvät rakastamaan useaa naista samalla lailla.
On hienoa, että muslimiyliopistoissakin saadaan joitain tutkimuksia aikaiseksi. Vai mistä tieto on kotoisin? Itselleni olisi kyllä täysin mahdotonta moinen, joten pidän huuhaana kunnes muuta todistat. Loistavia poikkeuksia tähän suuntaan varmasti on - jopa naisissa.
>Oletko kokeillut?
En tosiaan ole kokeillut. Täytyy olla aika tanakka rukous semmoinen, jolla 50 miljoonaa miestä saadaan suostumaan selibaattiin. Varmasti Allah siihen pystyisi jos haluaisi, mutta toistaiseksi maailmassa ovat asiat edenneet luonnonlakien rajoissa ilman erityisempiä ihmeitä ja luulen että niin käy myös tässä ja vastaavissa tapauksissa.
>Onko tämä kohtuullista tai järkevää?
Näyttäisi kaikesta huolimatta olevan, sillä kieltämättä arvelluttava systeemi toimii kuitenkin paremmin kuin kuvauksesi perusteella luulisi. Toki ottaisin erinomaisen kernaasti suurehkon määrän korotonta lainaa, jos joku antaisi.
Ne muslimimaiden sheikit, prinssit ja muut suurrikkaat muuten vasta nauravatkin, kun köyhä kansa (yli 95 %) alistuu heidän höynäytettäväkseen yhteisen islamin nimissä kuin lampaat lahtipenkissä. Ulkoisille vihollisille kyllä melskataan pyhää vihaa, mutta omat, läpimädät verenimijät sen kun porskuttavat.
Onko tämä kohtuullista tai järkevää?
>Isä on AINA tiedossa - se DNA nääs. Älä nyt unohda mitä vuosisataa elämme.
Yritäppäs saada ensin DNA-näyte vastahakoiselta isäehdokkaalta ja sitten esittää se todisteena oikeudessa. Voin taata, ettei ainakaan mikään länsimainen oikeuslaitos hyväksy DNA:ta todisteksi, eikä pakkotestausta myöskään katsota hyvällä.
>On hienoa, että muslimiyliopistoissakin saadaan joitain tutkimuksia aikaiseksi. Vai mistä tieto on kotoisin?
Psykologia on kaukana eksaktista tieteestä, mutta tämä tutkimustieto esitettiin HS:n Tiede-sivulla vuosia sitten.
>Varmasti Allah siihen pystyisi jos haluaisi, mutta toistaiseksi maailmassa ovat asiat edenneet luonnonlakien rajoissa ilman erityisempiä ihmeitä ja luulen että niin käy myös tässä ja vastaavissa tapauksissa.
Hänhän pystyisi muuttamaan kivetkin Abrahamin(AS) lapsiksi.
>Näyttäisi kaikesta huolimatta olevan, sillä kieltämättä arvelluttava systeemi toimii kuitenkin paremmin kuin kuvauksesi perusteella luulisi.
Systeemi toimii, mutta se aiheuttaa epäoikeudenmukaista tulonjakoa ja hyötyy ihmisten tarpeesta tyydyttää perustarpeitaan.
>Toki ottaisin erinomaisen kernaasti suurehkon määrän korotonta lainaa, jos joku antaisi.
Tämä on mahdollista. Islamilaisessa valtiossa kerättiin rahaa "Rahan Kodiksi" kutsuttuun paikkaan, josta sitä lainattiin ilman korkoa.
Tämä on edelleen mahdollista mm. Jerusalemin Temppelivuorella sijaitsevassa toimistossa.
>Ne muslimimaiden sheikit, prinssit ja muut suurrikkaat muuten vasta nauravatkin, kun köyhä kansa...
Ei rikastuminen ole kiellettyä. Muslimit maksavat almuveron suoraan sitä tarvitsevalle tai jollekkin hyväntekeväisyysjärjestölle.
95% pankkitalletuksista on 5% nimissä Suomessakin, eikä läpeensä kristityssä Latinalaisessa Amerikassa ole säästytty vieläkin dramaattisemmalta elintasokuilulta.
>>>Yritäppäs saada ensin DNA-näyte vastahakoiselta isäehdokkaalta ja sitten esittää se todisteena oikeudessa. Voin taata, ettei ainakaan mikään länsimainen oikeuslaitos hyväksy DNA:ta todisteksi, eikä pakkotestausta myöskään katsota hyvällä.>>>
Kyllä se verikoe oikeuden päätöksellä saadaan, ihan oikeasti.
Kyllä se testin tulos hyväksytään oikeudessa, ihan ilman virheellisiä takauksiasi.
Voi Taha sua. Ethän sä puhu edes asiaa täällä.
Olisi kiva tavata. En ole ikinä tavannut noin tyhmää ihmistä joka samalla kuvittelee olevansa niin absoluuttisen viisas.
Sulle nauraa jo lapsetkin etkä sä raukka edes tajua sitä.
Paska jätkä tuo Allah. Sinun mukaasi pystyisi mihin vaan mutta pitää kuitenkin muslimeja ympäri mailman suuremmassa kurjuudessa kuin ketään länsimaista "vääräuskoista"
>Yritäppäs saada ensin DNA-näyte vastahakoiselta isäehdokkaalta ja sitten esittää se todisteena oikeudessa.
Ensinnäkin, isyydet selvitetään nykyään sataprosenttisesti jos äiti niin haluaa ja tietää ehdokkaat joiden joukosta pappa löytyy. Väitätkö ihan oikeasti vastaan? Toiseksi, miten moniavioisen naisen aviomies voi olla vastahakoinen isyytensä suhteen? Ja miten voi olla mahdollista, ettei oikeuden määräämää pakkotestausta katsota hyvällä? Kuka ei katso?
>tämä tutkimustieto esitettiin HS:n Tiede-sivulla vuosia sitten.
Islamin perusteiden kannaltahan tämä on aivan loistava tutkimus, joten jollain muslimiveljellä lienee artikkeli tallessa...?
>Hänhän pystyisi muuttamaan kivetkin Abrahamin(AS) lapsiksi.
Vaan eipä muuta. Niin se vaan on, että Allah herättää henkiin yhtä vähän kiviä kun sinä, minä tai George W. Bush. Kerrotaanko Koraanissa, miksi Allah ei tee ihmeitä vaikka voisi?
Kristittyjen kiihkoilijoitten piirissä kuuluu tapahtuvan ihmeitä tavan takaa, Nokiallakin satoi kultahippuja, mutta yhtäkään ei ole dokumentoitu eikä todisteita jostain kumman syystä jää, kultahiputkin ovat kadonneet... ne pitää vain uskoa tapahtuneiksi...
>Ei rikastuminen ole kiellettyä. Muslimit maksavat almuveron suoraan sitä tarvitsevalle tai jollekkin hyväntekeväisyysjärjestölle.
Upeeta, mahtavaa! Tällä tavallahan yhteiskunnalliset ongelmat ratkeavat. Kurjuutta ylläpitäviä rakenteita ei korjata, leikitään vain hyvää muslimia. Almut ja hyväntekeväisyys vain ylläpitävät köyhyyttä vuosisadasta toiseen ja ovat lisäksi naurettavan pieniä verrattuna esim. Suomen verotukseen. Kerrassaan täydellinen systeemi rikkaitten kannalta! Nyt ymmärrän miksei Saudi-Arabiassa tapahdu vallankumousta.
>95% pankkitalletuksista on 5% nimissä Suomessakin
Vai niin, enpä nyt ehdi tsekata mutta epäilen... absoluuttista köyhyyttä täällä ei kuitenkaan ole rikkauden rinnalla, toisin kuin muslimimaissa, USA:ssa, latinalaisessa Amerikassa...
>eikä läpeensä kristityssä Latinalaisessa Amerikassa ole säästytty vieläkin dramaattisemmalta elintasokuilulta.
Nyt menet metsään niin että roikuu. Ensinnäkin, kuten tiedät en ole täällä kristittyjen edustajana kun en kuulu mihinkään kristilliseen uskontokuntaan. Toisekseen, onko tullut luettua lehtiä viime vuosikymmeninä? Latinalaisessa Amerikassa on käyty kymmeniä sotia juuri tuon dramaattisen elintasokuilun takia. Sikäläiset kristityt köyhät ovat vuodattaneet vertaan kristityn USA:n tukemien kristittyjen verenimijöittensä poistamiseksi päiviltä, ja joskus ovat saavuttaneet menestystäkin. Muslimimaitten sadat miljoonat köyhät taas iloitsevat murusista jotka rikkaat suvaitsevat pöydiltään heille tiputella ja purkavat köyhyydestä ja tietämättömyydestä kumpuavaa raivoaan ulkomaihin, jotka kulissien takana saattavat taas kaveerata heidän sheikkiensä ja prinssiensä kanssa...
Poikkeuksellisesti kerron kokemustani:
Istuin Kairossa iltaa tuttavieni kanssa. Paikallinen ystäväni, harras muslimi. Siis kertomansa mukaan, ei ehkä Herra Tahan?
Koska istuimme ravitsemusliikkeen aidan vieressä, niin kadun kerjäläisiä kävi öpaut 2 min välein ja ystäväni antoi kolikon kullekin.
Hän kertoi varautuneensa suureen määrään kolikoita (pieniä) mukaansa juuri siksi. Ne olivat todella murusia hänen tuloihinsa verraten. Keskustelimme kyllä asiasta ja hän sanoi suoraan näiden almujen olevan alle 1 % ansioistaan.
törkeänkin yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden hyväksyminen on islamin ikävimpiä puolia. Poliittisesti sitä voisi siis sanoa äärioikeistolaiseksi ideologiaksi. Meikäläisten piispat ovat viime vuosina alkaneet korostaa yhteiskunnallista kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta, mikä on hieno juttu. Islam taas sallii nimissään muslimien harjoittaa taloudellista väkivaltaa toisia muslimeja kohtaan: nimenomaan tästä, siis taloudellisesta väkivallasta, on mielestäni kysymys muslimimaiden räikeässä eriarvoisuudessa, etenkin kun rikkaiden vauraus perustuu lähinnä vain perittyyn omistamiseen ja juonitteluun eikä juuri lainkaan luovaan älyyn, kekseliäisyyteen, yritteliäisyyteen, työntekoon, koulutukseen, riskinottoon...
Islam muistuttaa tässäkin meidän mennyttä kristillistä menoamme - tyytykää osaanne maan päällä niin taivaassa teidät palkitaan, sanoivat papit vielä jokunen vuosikymmen sitten. No, emme tyytyneet, ja hyvä niin.
yksinhuoltajaksi joutuminen on hyväksytty peruste abortile Suomessa. Kun sanoit, että äiti on tiedossä, siksi miesten moniavioisuus on sallittua, mutta naisten ei.
Jos ajatellaan vastaava tilanne, että naisella on useampi aviomies, miksi aviomies ei haluaisi saada selville, onko vaimon synnyttämä lapsi hänen vai toisen avimiehen? Se siitä pakkotestauksestasi!
..käyttöön siinä tapauksessa, että naisella on monta miestä! ja sen verran harvemmin seksiä, että tietää, missä kuussa on tullut raskaaksi!! ei ne miehet seksittömyyteen sillä välin riudu, varavaimopatteristo on sen verran tiuha! tai toinen vaihtoehto on, että koko mieskatras testiin, mikä sen estäisi!! ja huom. ei suomessakaan abortti ole mikään ehkäisykeino!!!!
Islamin mukaan moniavioisuus on naiselle kiellettyä, miehelle sallittua..perusteltu nimenomaan naisen äitiyden luonteella ja isän jäämisellä epäselväksi, nykyaikana lapsen isä voidaan aina selvittää...varsinkin, jos se on naisen aviomies!
En väittänyt, että isyyskysymys on syy vain polygamian sallimiselle.
Niin kanssasi keskustelemisessa olisi jotain järkeä...
Sanojen laittamisella suuhuni ei ole mitään tekemistä keskustelun kanssa, eikä mielikuva ole perustelu.
Voin yrittää perustellä polygamin sallittavuuden ja polyandria-keillon, mutta en ehdi tänään.
Pidä palstaa silmällä.
-"yksinhuoltajaksi joutuminen on hyväksyttävä peruste Suomessa abortille-", kirjoitit sinä! Ei pelkästään "joutuminen" (?) yksinhuoltajaksi ole hyväksyttävä peruste abortin saamiselle, jos on taloudelliset mahdollisuudet elättää lapsi! Sellaisessa tapauksessa abortti on enemmänkin ehkäisykeino!!!! Kun Suomessa on annettu ehkäisyvalistusta vuosikaudet, ei kenenkään pitäisi "joutua" yh:ksi!!! Jos taas jostain syystä ei halua käyttää ehkäisyä, se on oma valinta, eikä siinäkään tapauksessa abortti ole hyväksyttävä!! -"jos ajatellaan vastaavaa tilannetta, että naisella on useampi aviomies, miksi ei aviomies haluaisi saada selville, onko vaimon synnyttämä lapsi hänen, vai toisen aviomiehen-", kirjoitit sinä! Mikä on mielestäsi parempi vaihtoehto vuorolappusysteemiin, tai kaikkien aviomiesten testaukseen isyyden selvittämiseksi!!??!! Siis esitin vain ehdotukset sinun kirjoittamiin ajatelmiin!! Kumpikohan on lukutaidottomampi ja tyhmempi, tai ei muuten ymmärrä lukemaansa???
Sosiaalisin perustein naiselle myönnetään Suomessa AINA abortti, vaikka hän olisi miljonääri jos isä ei halua ottaa vastuuta lapsesta, kysy ihan miltä lääkäriltä tahansa.
Tämän keskustelupalstan aiheen on Islam. Hyväksyisikö muslimi "vuorolappu" periaatteesi? Luulenpa että ei. Kyse on siitä, että islamissa hyväksytään miehelle neljä vaimoa, naiselle yksi mies, tälle käytännölle ei enää ole minkäänlaisia perusteita tai selityksiä, jotka olisivat valideja tänä päivänä. Kyse ei ollut, miten nainen saisi useamman aviomiehen, vaan miksi moniavioisuus on miehelle hyväksyttyä, naiselle ei!
Ota asia nyt sillä tavalla, kuin se oli; vastasin teoreettisesti teoreetisiin aivoituksiisi, ei sen kummempaa! Sun logiikkasi on vähän ihmeellistä; miljonäärinainen saa abortin sosiaalisin perustein?? Ja lääkäri hoitaa vain terveydelliset asiat, sosiaalitoimisto tms. sosiaaliset!! Unohdetaan tämä juttu, ei jaksa!! Moraalista, sosiaalista, teoreetista ja kaunistakin syksyä vaan sulle!
ei sen kummemmasta. Jos haluan suomessa abortin, saan sen, laki takaa sen minulle. Eri asia sitten, onko se oikein vai väärin, saan sen silti, lainsäädännöllisesti asia on selvä. Moraalisesti se voi olla hyvinkin väärä teko, lain säätäjiä tai lääkäriä se ei kiinnosta, moraalinen puoli on yksin minun huoleni. Tätä yritin sanoa.
Samalla tavalla naisten moniavioisuuden toteuttaminen islamissa on sama, kuin pohtisimme Suomessa, minkä värisiin huntuihin ensi viikolla pukisimme suomalaiset naiset: asia, jonka pohtiminen ei liittynyt keskustelun aiheeseen millään tavalla eikä koskaan tule ajankohtaiseksi...
Hyvää syksyn jatkoa sinnekin!
Aika takapajuista tämä tekstisi.
"Äiti on yleensä tiedossa, mutta isä ei välttämättä ole. Tämän lisäksi miehet tutkitusti pystyvät rakastamaan useaa naista samalla lailla. "
Missäkähän tämä tutkimus on tehty, taisi olla ihan Tahan omaa tutkimusta, jolle ei juuri tieteellistä perustaa löydy!