Mainittavia purjehtijoita?

keräilijä

Olen ikämies. Pitkään purjehtinut. Mietin purjehtijoita ja heidän tekojaan.
Schild ja Daphne purjehti Välimerelle aikana jolloin me emme vielä tienneet missä Kanarian saaret on.
Hjallis yksinpurjehti maapallon ympäri kisassa toisena suomalaisena Salmen lisäksi.
Multala ja se 49 vene ovat saavuttaneet jotain mainittavia tulosia.
Entäpä muut. Kirjoita niin saadaan mielipiteitä ja nimiä.

72

16090

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaari

      oli ainakin merihädässä

    • seilasi

      Yksin yli atlantin, josta kirjoitti samannimisen kirjan joka julksistiin 1954.

      Kirja löytyy kirjastotädiltä kysymällä "tiskin alta".

      • kelvannee

        Suomen Merimuseo on hankkinut ja restauroinut entisen Colin Archer -luotsikutterin takaisin Suomeen. Vene seilaa nykyisin alkuperäisellä nimellään Pitkäpaasi. Merimuseo on julkaissut asiasta kirjan "Pitkäpaasi neljän lipun alla". Kirjan artikkelit kertovat luotsikutterin hankinnasta, rakentamisesta ja käytöstä luotsauksessa sekä veneen vaiheista sen jälkeen, kun se 1920-luvun lopulla myytiin yksityisomistukseen. Vuonna 1933 lavansaarelainen Albert Vilho Kääriä aloitti Sportiksi kastamallaan veneellä maailmanympäripurjehduksen, joka päättyi kuitenkin Brasiliaan, missä Kääriä myi veneen Rio de Janeiron satamakapteenille. Brasiliaan saakka pääsykin noina aikoina kelpaa ihan purjehdussuoritukseksi.

      • pöllö

        Kyllä Olavi oli hullu kuin tämä nykyinen Pertti Olavi Dunkerkin.

      • ooo
        pöllö kirjoitti:

        Kyllä Olavi oli hullu kuin tämä nykyinen Pertti Olavi Dunkerkin.

        Vaarit on päässy muistelemaan.

    • Kallis

      Dunckerin Pertti on jonkinlainen oikea purjehtia Suomen mittakaavassa ja minun mielestä muidenkin.
      Kuinka moni Suomalainen on yhtä paljon maailman meriä seilannut, ja vielä itse rakentamallaan paatilla.
      Hyviä jatkoja Merivuokolle.

      • mieltä !

        Pera tuli mullakin heti mieleen, eikä vähiten siksi että äijän kirjasarja on parhaillaan luvussa ! "Me olemme" parhaillaan Tonga-saarilla lähestymässä Uutta Seelantia...

        Mitähän se nykyisin puuhaa ????

      • Timo.T
        mieltä ! kirjoitti:

        Pera tuli mullakin heti mieleen, eikä vähiten siksi että äijän kirjasarja on parhaillaan luvussa ! "Me olemme" parhaillaan Tonga-saarilla lähestymässä Uutta Seelantia...

        Mitähän se nykyisin puuhaa ????

        Nykyihmisten ansiota on helppo muistaa ja silloin Dunckeri tietysti tulee parhaimmin mieleen. Pitää siinäkin palata kymmeniä vuosia taaksepäin.
        Merivuokon suunnittelu ja teko.
        Itse suunniteltuja ja tehtyjä veneentekijöitä meillä on etenkin moottorivenepuolelle useita.
        Merivuokon ensimmmäinen Karibialla käynti 80 luvun alussa oli suomalaisille kuin kolumbuksen amerikan löytö maailmalle. Sinne voi mennä tavallinen työmies omalla veneellään.
        Merivuokon toinen matka pallonkierto huipentui etelänavalla käyntiin. Se ei tule unohtumaan koskaan siitä pitää Dunckerin kirjoittamat kirjat huolen. Ja vain ensimmäiset muistetaan.
        Kolmas matka amatsonille on vielä hyvin muistissa.
        Dunckerin vika on se että hän kirjoittaa kaikki paskajuttunsa viinat ja veneen viat. Hänen olisi pitänyt ottaa oppia vaikka Schildin kauniista kirjoitustavasta ja keskittyä enempi paikkojen historiaan kun omaan törppöilyynsä.
        Mutta purjehtijana hän tulee olemaan unohtumaton.

      • needer

        Dunkkeri ei ole purjehtija, itsekin sen on myöntänyt. Enemmänkin elämätapaintiaani, jolla parametrilla mitattuna kovaluokan sellainen. Mutta purjehtija ei ole, vaikka purjeilla osaa edetäkin.

      • Pertti
        needer kirjoitti:

        ole purjehtija ja viimeisen päälle.Me kaikki haaveilemme salaa samanlaisista saavutuksista, mutta emme ikinä pääse Ahvenanmaata kauemmaksi.Peran saavutukset todistavat hänen olevan todellinen purjehtija.Ainakin minulle hän ollut esikuvana.Ei tarvitse olla rikas voidakseen tehdä mitä haluaa.

      • Koulimaton
        Timo.T kirjoitti:

        Kun koulut jäi vähiin niin purjehduskirjaltakin haluan draivia ja niitä Merivuokkokirjoista
        löytyy.
        Ne ovat elämän läheisiä, jännittäviä, suoraan kirjoitettuja brutaaleja tarinoita joiden väritys on tarpeeksi härskiä.
        Kirjoittaja ei ole kirjoittanut niitä jakaus suorassa, eikä pikkusormi pystyssä.
        Schildin kirjoissa on niin paljon Kreikan mytoligiaa, että ne luettuaan tietää niistä enemmän kuin meidän omasta Kalevalasta.
        En ole jaksanut niitä lukeakaan kokonaan, mutta olen yrittänyt saada sieltä mitä Schildille ja Daphnelle tapahtui. Ne olivat ajalleen sopivia, mutta aika on ajanut jo niiden ohi purjehduskirjoina.

      • Viki
        Pertti kirjoitti:

        ole purjehtija ja viimeisen päälle.Me kaikki haaveilemme salaa samanlaisista saavutuksista, mutta emme ikinä pääse Ahvenanmaata kauemmaksi.Peran saavutukset todistavat hänen olevan todellinen purjehtija.Ainakin minulle hän ollut esikuvana.Ei tarvitse olla rikas voidakseen tehdä mitä haluaa.

        Näin minäkin olen käsittänyt sanan "purjehtija" sisällön.

        Nimimerkki needer käsittää sanalla jotain muuta, kiinnostaisi tietää mitä? Millä kokemuksella tai taidoilla (referenssit, meriitit ja kompetenssit sanoisi lontoolainen...) henkilöä voidaan kutsua purjehtijaksi?

      • needer
        Viki kirjoitti:

        Sellainen on purjehtija kun ei kännissä seilaa ja söhellä merillä. Kerran yhdessä tilaisuudessa Pera sanoi, että "on se gps hyvä laite kun näkee aamulla missä on seilannut", ja röhönaurut päälle. ei kjäynyt tuo epäselväksi mitä tarkoitti.

        Tuolainen ei ole purjehtija tai esikuva minun mielestäni. Mutta sehän on vain oma näkemykseni. Ja mitä referensseihin tulee, ne ei koskaan korvaa hyvää, turvallista ja tervettä merimiestapaa jonka lähtökohtana on turvallisuus merelläö - oma ja muiden.

        Oletteko muuten kyselleen Peran gasteilta asiaa? Jotkut varmaan on tykannyt, toiset taas ei, mutta se ei ole olennaista. Se sen sijaan on olennaista, että mikä oli syy että ei ole tykännyt? Löytyisköhän juuri tästä, aikakin osasyy?

      • jalko.p

        Olet liian kateellinen ja mielikuvitus vie järjen. Olen lukenut kaikki kuusi kirjaa enkä ole missään nähnyt mainintaa että kännissä olisi purjehdittu. Voisitko kertoa sen kohdan maailmalta kun niin on käynyt.
        Laiturilla ja maissa jokainen saa tehdä mitä haluaa, vaikka kirkkossa käydä.

      • pomppas
        Timo.T kirjoitti:

        Nykyihmisten ansiota on helppo muistaa ja silloin Dunckeri tietysti tulee parhaimmin mieleen. Pitää siinäkin palata kymmeniä vuosia taaksepäin.
        Merivuokon suunnittelu ja teko.
        Itse suunniteltuja ja tehtyjä veneentekijöitä meillä on etenkin moottorivenepuolelle useita.
        Merivuokon ensimmmäinen Karibialla käynti 80 luvun alussa oli suomalaisille kuin kolumbuksen amerikan löytö maailmalle. Sinne voi mennä tavallinen työmies omalla veneellään.
        Merivuokon toinen matka pallonkierto huipentui etelänavalla käyntiin. Se ei tule unohtumaan koskaan siitä pitää Dunckerin kirjoittamat kirjat huolen. Ja vain ensimmäiset muistetaan.
        Kolmas matka amatsonille on vielä hyvin muistissa.
        Dunckerin vika on se että hän kirjoittaa kaikki paskajuttunsa viinat ja veneen viat. Hänen olisi pitänyt ottaa oppia vaikka Schildin kauniista kirjoitustavasta ja keskittyä enempi paikkojen historiaan kun omaan törppöilyynsä.
        Mutta purjehtijana hän tulee olemaan unohtumaton.

        Kyllä noi Dunkerin paskahommat on ihan hyvää luettavaa.
        Kauniisti kirjoitettua roskaa saa akkojen osastolta marketista.
        Tosi miesten veneilijä on Pertti Dunker. piste

      • purjehtija?
        needer kirjoitti:

        Dunkkeri ei ole purjehtija, itsekin sen on myöntänyt. Enemmänkin elämätapaintiaani, jolla parametrilla mitattuna kovaluokan sellainen. Mutta purjehtija ei ole, vaikka purjeilla osaa edetäkin.

        Sellainen joka omistaa swanin tai najadin ja paatti lilluu seuran laiturissa ja ukot pikku takit päällä "nauttimassa" virvokkeita oman seuran ranta ravintolassa?
        Haista huilu!

    • pikkupursia

      nämä "järvipurjehtijat"/maailmanmestarit niissä 2.4 Mr:ssä eli Rikard Bjurström ja Marko Dahlberg.

    • mainittava

      jos etsii Suomalaisia merkittäviä purjehtijoita.
      Vanhan purjehtijan pitäisi muistaa vielä 49-veneitä vanhempiakin olympiasaavutuksia.

      Esko Rechardt taisi olla ensimmäinen suomalainen purjehduksen olympiavoittaja, todella merkittävä teko.

      • Keräilijä

        Hyvä kun muistutit Rekhardista.
        Olympialaisissa on paljon lajeja joiden merkitys on vain maa ja lajikohtainen. Toki meidän pienenä maana pitäisi muistaa 49 (en muista thomaksen nimeä) joku voitto ja Eskon voitto jossakin luokassa, mutta tosiasia on että Olympia kilpailuissa on luokkia joiden osanottajia maailmassa on vain kourallinen jos sitäkään ja niiden arvostus on oikeutetusti mitätön.
        Pienenä esimerkkinä parhaat turhanpäiväisyydet suksilla, kouru ja kumpare ja saattaa olla joku samankaltainen. Ja mestari on mestari ja ei kun linnanjuhlin - saavutuksista.
        Tämä "thomas" hymypoika oli kai kipparina jossain isossa kahden veneen kilpailussa suomessa viime kesänä tai edellisenä ja sijoittui toiseksi. Siitä ei paljon kirjoitettu ja "thomas" kai tekee jotain normaalimpaa työtä.
        Kun en minäkään purjehtija muista enään kumpaakaan kun muistuttamalla niin he saattavat unohtua purjehtijoiden listalta myöhemmin.
        Urheilijoina he ovat omaa luokkaansa.
        Entäpä Bremer FAZER FINLAND, Ludde Ingvall NICORETTE jos sillä on suomen passi ja Viikerin Mara MARTELA. Ovatko he mainittavia suomalaisia purjehtijoina?

      • Mara
        Keräilijä kirjoitti:

        No en noista tiedä, mutta Mikaela von Koskull ON.

      • Antsu

        Noi 49er purjehtijat olivat Thomas Johansson ja Jyrki Järvi. Kahden hengen veneessä ei sovi unohtaa sitä paria.

        Noista olympialuokkien arvostuksista olen kyllä eri mieltä. Niihin valikoituu varsin tarkkaan purjehtijoista huiput ja taso on kaikissa luokissa sellainen, että arvostustakaan ei voi mitenkään sanoa mitättömäksi. Aika paljon oman luokan joutuu valitsemaan omien fyysisten edellytysten mukaan, eli oma koko vaikuttaa siihen. Jos missä hyvänsä olympialuokassa pärjää, on takuulla kova luu. Tavallaan voisi verrata F1-kuskeihin, heitähän on maailmassa vain parikymmentä, mutta kukaan ei aseta heidän arvostustaan sen takia kyseenalaiseksi. Se Esko Reckhardtin luokka oli muuten Finnjolla.

        Jos purjehduksen Hall of Famea perustetaan, kaipa nuo Whitbread-porukat pitää siihen sisällyttää, ehdottomasti unohtamatta Skopbankia ja Kenneth Gahmbergia. Matkapurjehduspuolelta itseoikeutetusti on mukana Stig Eriksson, joka kaikessa hiljaisuudessa ensimmäisenä suomalaisena kiersi maailman ja Sandströmit, jotka vastikään lopettelivat kolmen kierroksen jälkeen. Olympiapurjehtijoista voisi sinne nostaa muitakin, mutta ehkä ainakin Peter Tallbergin, osin lajin ulkopuolisistakin saavutuksistaan.

      • suomalaiset
        Mara kirjoitti:

        No en noista tiedä, mutta Mikaela von Koskull ON.

        Jos joku sanoo Luddea suomalaiseksi niin kai Nico R sitten on myös suomalainen vaikkei nyt kieltä osaakaan.
        Nykymaailmassa tuo kansallistunne muuttuu.

      • just nii
        Keräilijä kirjoitti:

        Hyvä kun muistutit Rekhardista.
        Olympialaisissa on paljon lajeja joiden merkitys on vain maa ja lajikohtainen. Toki meidän pienenä maana pitäisi muistaa 49 (en muista thomaksen nimeä) joku voitto ja Eskon voitto jossakin luokassa, mutta tosiasia on että Olympia kilpailuissa on luokkia joiden osanottajia maailmassa on vain kourallinen jos sitäkään ja niiden arvostus on oikeutetusti mitätön.
        Pienenä esimerkkinä parhaat turhanpäiväisyydet suksilla, kouru ja kumpare ja saattaa olla joku samankaltainen. Ja mestari on mestari ja ei kun linnanjuhlin - saavutuksista.
        Tämä "thomas" hymypoika oli kai kipparina jossain isossa kahden veneen kilpailussa suomessa viime kesänä tai edellisenä ja sijoittui toiseksi. Siitä ei paljon kirjoitettu ja "thomas" kai tekee jotain normaalimpaa työtä.
        Kun en minäkään purjehtija muista enään kumpaakaan kun muistuttamalla niin he saattavat unohtua purjehtijoiden listalta myöhemmin.
        Urheilijoina he ovat omaa luokkaansa.
        Entäpä Bremer FAZER FINLAND, Ludde Ingvall NICORETTE jos sillä on suomen passi ja Viikerin Mara MARTELA. Ovatko he mainittavia suomalaisia purjehtijoina?

        Maralle on aina maistunut hapan.

      • maailmanmestari

        Hymypojaksi kutsumasi olympiavoittaja on myös laser luokan (myöskin olympialuokka) maailmanmestari takavuosilta. Siihen aikaan lasereita taisi olla kaiken kaikkiaan jotakuinkin 140.000-150.000, joista aktiivisessa kilpailukäytössä varovaisesti arvioiden ehkä noin 10-15%. Vastaavaan ei ole vielä kukaan muu suomalainen kilpapurjehduksen saralla pystynyt. Laser luokan osalta ei voitane puhua "pelkästään kourallisesta" osanottajia/harrastajia.

      • kartta
        maailmanmestari kirjoitti:

        Nämä 150 000 kuppia eivät kuulu "mainittavia purjehtijoita" sarjaan. Ymmärrä hyvä ystävä että ei keihänheitäjät koskaan ole kilpailleet tikanheittäjien kanssa vaikka väline on sama - teräväkärkinen heitettävä.
        Purjehdukseen nähtävästi kuuluu muutakin kuin radan kierto, tunnin pari.
        Pitää osata sää ja kartanlukutaito, muona, veneen kunnostus ja olla omatoiminen.

      • Antsu
        kartta kirjoitti:

        Hitto kun tunnen itseni taas tyhmäksi. En millään oivalla, mitä tuossa haluttiin sanoa.

        Ehkäpä rataa kiertävän ei tarvitse osata välttämättä muuta kartankukua kuin maantiekarttaa pelipaikalle ajaessaan, mutta jokaikinen noista mainittavista osaa sen merellisen kartankin lukea. Kaikki muut kohdat kuuluvat yhtä hyvin tai paremminkin radan kiertäjille. Tästäkö oli kyse, vai mistä?

      • qwert
        Antsu kirjoitti:

        Tän palstan helmet on nää ns. avomeripurjehtijat joita joutuu vähän väliä auttaa rannassa ja merellä. taidot ku simpukalla ja luulot paul cayard tasoa. Niitten avut ei oo ikinä riittäny radankiertoon tai kilpailemiseen muutenkaan.

      • apukoulu
        Antsu kirjoitti:

        Hitto kun tunnen itseni taas tyhmäksi. En millään oivalla, mitä tuossa haluttiin sanoa.

        Ehkäpä rataa kiertävän ei tarvitse osata välttämättä muuta kartankukua kuin maantiekarttaa pelipaikalle ajaessaan, mutta jokaikinen noista mainittavista osaa sen merellisen kartankin lukea. Kaikki muut kohdat kuuluvat yhtä hyvin tai paremminkin radan kiertäjille. Tästäkö oli kyse, vai mistä?

        Se on edistystä että tuntee puutteensa.
        Yksinkertaistan vain sinulle - for you - merkkien kierto kilpailua. Purjehdus on menoa jonnekin. Jos et ymmärrä niin voin vieläkin lyhentää.

      • lyhennä
        apukoulu kirjoitti:

        Se on edistystä että tuntee puutteensa.
        Yksinkertaistan vain sinulle - for you - merkkien kierto kilpailua. Purjehdus on menoa jonnekin. Jos et ymmärrä niin voin vieläkin lyhentää.

        Menoa jonnekin? Minne? Mitä varten?

        Minä olen usein matkalla johonkin ja useimmiten jopa sinne pääsen, mutta toisinaan päädynkin johonkin muualle suunnitelmien muuttuessa. Lopulta kuitenkin aina takaisin kotisatamaan. Jos joku erityisen määrätietoisesti on menossa johonkin, se on radalla kilpaileva menossa seuraavalle merkille. Eikä muuta suunnitelmiaan sään tai mielenmuutoksien mukaan.

        Itsellä ei omakohtaista kilpailukokemusta ole kuin avomeriveneistä. Epäilen, että sinulla tuskin sitäkään. Hyvänkin vedon voisin lyödä siitä, että yhtäkään ratakilpailua et ole vierestä seurannut. Tuskin tiedät, mitä asioita vertailet.

        Olisiko sitten välimerkkien ja yhdyssanojen paikkaus ym. parantanut ymmärrettävyyttä.

      • JJJ
        lyhennä kirjoitti:

        Ratakilpailun kiertäminen on kuin juosta ympyrää jossain stadionilla. Lähteä, uurastaa ja päästä samaan paikkaa muutaman tunnin päästä vaikka siinä oltiin jo muuta tunti sitten.
        Missä se järki on?

      • Lue
        Keräilijä kirjoitti:

        Hyvä kun muistutit Rekhardista.
        Olympialaisissa on paljon lajeja joiden merkitys on vain maa ja lajikohtainen. Toki meidän pienenä maana pitäisi muistaa 49 (en muista thomaksen nimeä) joku voitto ja Eskon voitto jossakin luokassa, mutta tosiasia on että Olympia kilpailuissa on luokkia joiden osanottajia maailmassa on vain kourallinen jos sitäkään ja niiden arvostus on oikeutetusti mitätön.
        Pienenä esimerkkinä parhaat turhanpäiväisyydet suksilla, kouru ja kumpare ja saattaa olla joku samankaltainen. Ja mestari on mestari ja ei kun linnanjuhlin - saavutuksista.
        Tämä "thomas" hymypoika oli kai kipparina jossain isossa kahden veneen kilpailussa suomessa viime kesänä tai edellisenä ja sijoittui toiseksi. Siitä ei paljon kirjoitettu ja "thomas" kai tekee jotain normaalimpaa työtä.
        Kun en minäkään purjehtija muista enään kumpaakaan kun muistuttamalla niin he saattavat unohtua purjehtijoiden listalta myöhemmin.
        Urheilijoina he ovat omaa luokkaansa.
        Entäpä Bremer FAZER FINLAND, Ludde Ingvall NICORETTE jos sillä on suomen passi ja Viikerin Mara MARTELA. Ovatko he mainittavia suomalaisia purjehtijoina?

        et tunnu tietävän paljoo purjehduksest. pelkästää italias on laser (olympialuokka) purjehtijoita tuhansia ja ne kisaa eikä vaan ime peukaloo sitloodas!

    • purjehtija

      Mielestäni Eikka Antinoja kuuluu tään mainittavien purjehtijoiden joukkoon. Oli kova luu kisaamaan ja rakensi hienoja veneitä, kuten Lygaian, Huh-Marin ja Antilla 36:set. Ja jaksaa vieläkin purjehtia, 85 vuotta tuli täyteen viime vuoden lopulla.

      • veneenrakentaja

        Antinojan Eikka ob muistettava.
        Suomen paras purjevene rakentaja.
        Yhtä kauniita veneitä ei löydä mistään, mitä antinoja on rakentanut.
        Kaiken lisäksi hän on purjehtija.
        Onnea Eikalle!

      • Peltipurjemies

        Muistelen kuulleeni/lukeneeni, että Pekka Herlin -vainaa voitti joskus Lygaialla Gotland Runt -kilpailun. Voitonjuhlat visbyläishotellissa olivat kosteanreippaat ja kabinetti meni niiden jäljiltä remonttiin. Lasku Pekalle (tai Koneelle, kunka vain). Mies tuumi, että laskuhan maksetaan, mutta ehtona on, että kabinetti nimetään Lygaia-kabinetiksi. Ja Pekan tahto tapahtui!

        Varttuneemmalla iällä Pekka tilasi komean kokoisen ja näköisen one-off-purren, jolle tuli nimeksi Caprice. Lieneekö vielä suvussa vai onko joku ostanut pois kuleksimasta? Muistan ihailleeni tuota paattia joskus Suomenlinnan vierassatamassa Viaporin Tuopin aikaan. Kippari-Pekka oli silloin vielä voimissaan ja näkyi isännöivän vieraita venhollaan.

      • purjehtija
        Peltipurjemies kirjoitti:

        Caprice meni tietääkseni Ameriikkaan, ja Lygaia on vissiin edelleen suvulla. Eikan tekemät veneet ovat pääsääntöisesti karuja, mutta kauniita, toimivia ja vahvoja. Antilla 36:ssa on mielestäni yksi kauneimmista näkemistäni(jos raavas mies voi näin sanoa) veneen rungoista.

      • qwert
        purjehtija kirjoitti:

        Mun keltainen kumiankka on nopeempi ja kauniimpi!!!

      • Jiippi
        Peltipurjemies kirjoitti:

        Muistelen kuulleeni/lukeneeni, että Pekka Herlin -vainaa voitti joskus Lygaialla Gotland Runt -kilpailun. Voitonjuhlat visbyläishotellissa olivat kosteanreippaat ja kabinetti meni niiden jäljiltä remonttiin. Lasku Pekalle (tai Koneelle, kunka vain). Mies tuumi, että laskuhan maksetaan, mutta ehtona on, että kabinetti nimetään Lygaia-kabinetiksi. Ja Pekan tahto tapahtui!

        Varttuneemmalla iällä Pekka tilasi komean kokoisen ja näköisen one-off-purren, jolle tuli nimeksi Caprice. Lieneekö vielä suvussa vai onko joku ostanut pois kuleksimasta? Muistan ihailleeni tuota paattia joskus Suomenlinnan vierassatamassa Viaporin Tuopin aikaan. Kippari-Pekka oli silloin vielä voimissaan ja näkyi isännöivän vieraita venhollaan.

        Tarina on oikea mutta paikka ei. Eli Sandhamnista löytyy kyseinen kabinetti

      • kabinetti
        Jiippi kirjoitti:

        Tarina on oikea mutta paikka ei. Eli Sandhamnista löytyy kyseinen kabinetti

        Sandhamnin Värdshusetista löytyy Lygaia kabinetti, mutta tarina on pakapuhetta.

      • tarkoitin
        kabinetti kirjoitti:

        Sandhamnin Värdshusetista löytyy Lygaia kabinetti, mutta tarina on pakapuhetta.

        paskapuhetta

    • luulo

      Jos mainittava muutetaan kysymykseksi, kuka purjehtija muistetaan vielä 50 vuoden kuluttua, niin ne ovat Duncker- Shild - Harkimo.
      70 vuoden kuluttua on enää Shild-Duncker.

      Harkimosta tuli vahingossa ensimmäinen yksin maapallon kiertänyt suomalaispurjehtija.
      Kilpailutulos oli vaatimaton ellei peräti surkea. Toinen suomalainen veneilijä Salmi oli vain hiukka hitaampi.
      Lopulta he kilpailivat vain keskenään kummasta tulee ensimmäinen maapallon yksin kiertänyt suomalainen.

      Kilpapurjehtijat muistuvat silloin vain urheilumuseon seinältä kuten Reckhard, Tallberg ja onhan niitä jo silloin muitakin.

    • _Lukija_

      Jos joku on kiinnostunut Schildtin matkoista Daphnella ja niitä käsittelevistä kirjoista, niin hakusanalla "Schildt" löytää netin hakukoneilla osumia paremmin kuin hakusanalla "Schild".

      Göran Schildt tosiaan kirjoittaa nimensä dt:llä. Nyt jo varsin varttuneessa iässä: syntymävuosi on 1917.

    • Sir BB

      ilmeisesti vieläkin ennätys Hanko-Visby alle 24h nimissäni yksirunkoveneellä.

      • qwert

        Millä vuosisadalla jengi oikeen elää??? Mikä ihmeen Daphne, Merivuokko tai Ruuhi??? Kylpyammeella on menty rapakon yli, johon noita vehkeitä voi verrata. Ne ei ees kaadu et olisi jotain jännitystä. Muutaman m vuoden seurannu köliveneellä seilaajia, ja voi s...a mitä turoja taidollisesti. Pysykää papat kotona, myrsky vessanpytyssä on teidän mesta suhata!!!

      • ONNETON
        qwert kirjoitti:

        HÄPEÄ

    • aspi

      Suurinta osaa näitä ns. purjehtijoita yhdistää viinanvedon taito, ja siihen se jääkin. Mä haluaisin nähdä Maran, Dunkun, ja muiden urpojen ottavan pikku matchkisan vaikka Esko R., Tompen tai Kentsu Theleniä vastaan. Mitä muumioita tääl oikeen aukoo läpeään??

      • Tommi

        Kuule poika raittiusyhditys on jo tuhoon tuomittu.

      • muuten

        molemmat ja Ande W:n ja Mara W:n ja viinanvedotaidossa he ovat loistavia kuin Herlinin Pekka.

    • neksu

      Niittänyt mainetta ja kunniaa FE83 veneellään.

    • purjehtija

      On kaksi lajia vaikka puhutaan purjehduksesta. Toiset kiertää rataa toiset oleilee merellä.

      • gamppari

        Purjehduksessa jollat ja muut luokkavehkeet ja varsinaiset matkaveneet.
        Niiden ero on sama kuin Formuloiden F-1:sen ja asuntoauton.
        Ei niidenkään omiaisuuksista kinaa tule toisella mennään epämukavasti kovaa ja toisella pitkään ja rauhallisesti.

    • Kuunari

      Heikki Herralan pari Karibialla käyntiä -70 luvun alussa Meriliisalla. Hän opetteli sextantin käyttöä ja paikanamääräämistä ensi kerran vasta Atlantilla.
      Nykyiset sapattivapaat ja ARC kanssa menot ovat Meriliisan matkan kopioita.

    • sy tinja

      Timo ja Leena Hopeavuot kiersi pallon Alaskan ja Kap Hornin kautta 1991 - 2001. Matka oli jo kestonsa takia kahdelle hengelle alumiinisella S/Y Tinajalla ennätykselinen.

      • seppo

        on myös enempi purjehtinut. Savolainen odysseija nimellä Häyrinen kävi karibialla, kiersi kimppaveneellä pallon ja omalla betonilla kerran.
        Eikä ole lopettanut.

      • voinut

        olla vsataamatta. Ai ihan hornin ympäri!??!? Ihan koneita. Eihän sieltä selviä hengissä. voi pelottaa niin. HINAAJAT!!!!

      • zzz
        voinut kirjoitti:

        olla vsataamatta. Ai ihan hornin ympäri!??!? Ihan koneita. Eihän sieltä selviä hengissä. voi pelottaa niin. HINAAJAT!!!!

        Göran Schildt
        Kaukopurjehduksen pioneeri. Nyt tuolle sanalle 'kauko' on helppo tuhahdella, mutta maailma oli hieman erinäköinen ennen kaukosäädintä ja internettiä. Elä viikko ilman kaukosäädintä, niin pääset hieman jyvälle tuon 'kauko' sanan merkityksestä. Hienosti kirjoitetut kirjat ovat ilahduttaneet monia. Itsekseni ihmettelen, miksi nykypurjehtijat eivät kirjoita omia kokemuksiaan kirjoiksi saakka.

        Pertti Duncker
        Omatekemällä veneneellä ennakkoluulotonta tutustumista merialueisiin, joille niin harva uskaltaa mennä. On aivan eri maailma seilata pallon ympäri pitkin päiväntasaajaa, verrattuna Pertin koluamiin paikkoihin. Ehdoton lisäplussa rehellisyydestä. Olipa syynä viina tai varkaat, aina ei päivä paista risukasaankaan. Ja jos purjeilla edetään, niin kai silloin purjehditaan, eli ollaan purjehtijoita. On totta, että Duncker on itsekin todennut, ettei ole purjehtija. Kyseessä on vain raa'an luokan v*****u näille 'tosipurjehtijoille', joiden purjehdusvedet mahtuvat snapsilasiin Dunckerin seilaamiin verrattuna.

        Mikaela von Koskull
        Jos purjehtijan mittarina käytetään sitä, että osaa purjehtia nopeilla veneillä kovaa, niin Mikaelaa kovempaa luuta ei Suomesta löydy. Hän on ylivoimaisesti kokenein suomalainen purjehtija, kun kriteereiksi määritellään 'kovaa siellä, missä on kovaa'. Ja nimenomaan purjehtijana. Sponsorin lähettämänä media-magneettina on helppokin päästä mukaan, mutta häntä on todellakin pyydetty, vain siksi, että on niin pirun hyvä.

        Olympia purjehtijat
        Pelkkä osallistuminen kisoihin todistaa kuulumisesta purjehtijoiden aivan terävimpään kärkeen koko maailmassa. Podiumilla, saati korkeimmalla seisominen on sitten jotain aivan uskomatonta. Kilpailu on niin äärettömän tasaväkistä, ja niin, niin pienestä kiinni.
        On helppo vähätellä kisojen merkitystä jonkin Suomessa pienen ja tuntemattoman veneluokan näkökulmasta, mutta asia muuttuu aivan toiseksi, kun hieman tutkii nimilistoja, ja taustoja tyypeistä, jotka sielä sitten seilaa. Monelle ammattikilpapurjehtijalle, joilla leipä on sangen leveää omissa hommissaan, uhraavat paljon tavoitellakseen yhtä maailman arvostetuimmista osaamisen symboleista. Olympia mitallia.

      • julia
        zzz kirjoitti:

        Merkittävien purjehtijoiden lista olisi mielenkiintoinen. Aloitetaan 1800 - luvulta
        ja jos aikaisempia "tositarinoita" on tiedossa viedään starttiviivaa taaksepäin.
        Täällä Suomenlahden itäosassa on dokumentoitu Erik Klamin matka vuonna 1857 Kotkasta Aleksandiaan ja takaisin.
        Korviini on jäänyt myös Anna Suomalainen
        joka useampana keäsnä vei haapiolla
        silakkatynnyrilastin Viroon ja toi sieltä lastin perunoita neljälle lapsellen Kaunissaareen.
        Tämä voidaan liittää ryhmään "yksihuoltajaäitien purjehdukset"

      • kansalliset
        julia kirjoitti:

        Jos kaikki sukulaiset ja kylänmiehet luetellaan
        niin kyllä Maijakin sitten.

      • julia
        kansalliset kirjoitti:

        Jos kaikki sukulaiset ja kylänmiehet luetellaan
        niin kyllä Maijakin sitten.

        MAINITTAVAIA PURJEHTIJOITA OVAT
        purhedusta harrastaneet suomalaiset joiden retket tai kilpailut ovat todennettavissa.

        esimerkiksi Paul Nicolay / s/y Lady / Viipuri( Monerepon lahti) Suomenlahti / vuosina 1875- 1915.
        j.ne.

    • NORDENSKJÖLD

      Jos purjehtijoista puhutaan ja samalla unohdetaan sellaisia miehiä kuin laivanvarustaja Gustav Erikson (mm. Pommern omistaja) ja Nordenslkjöld, niin silloin ollaan kyllä hakoteillä:

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Nils_Nordenskjöld

      • Viki

        Eino Koivistoinen on mainittava, jos hänen isäntänsä Erikson mainitaan. Merikapteeni Koivistoinen aloitti purjelaivojen aikaan, josta mm. kirja "Purjeet pullistuvat", WSOY 1970, 3-mastoparkki Winterhuden matkasta Australiaan ja takaisin vuonna 1933. Kirja on omitettu "purjelaivojen kuninkaan" Gustav Eriksonin muistolle.

        Hän on kirjoittanut monia mainioita merikirjoja ammattimerenkulun maailmasta, sekä purje- että konelaivojen ajalta.

      • ihan itse

        Ja kuten otsikosta näkyi:

        SITTEN MYÖS VIKI!

      • Viki
        ihan itse kirjoitti:

        Ja kuten otsikosta näkyi:

        SITTEN MYÖS VIKI!

        Otsikko ja nimimerkki ovat kaksi ihan eri asiaa. Tosin jotkut taitamattomat eivät sitä tunnu tällä palstalla ymmärtävän, kuten myös nimimerkki "ihan itse".

        Omasta mainittavuudestani en juuri haastaisi, siinä määrin subjektiivisia ovat purjehdukseen suuntautuvat ambitioni. Toivottavasti joskus saan aikaiseksi edes Välimerelle tai Karibialle seilauksen. Sitäkään en tee, jotta mainittaisiin, vaan koska ihan itse haluan tuon kokemuksen.

        Nääs, vikipedian idea, ei tartte aina omaa nimeään vängätä esiin vaan kollektiivisen nimimerkin suojissa keskittyä asiaan "an sich"!

      • MIEHISTÖN JÄSEN

        Mainittavia purjehtijoita tulee tällä tavalla mahdottomasti joten he eivät voi olla mainittavia.
        Kaikki Eriksonin laivoilla vuosia palvelleet miehet.
        Kaikki miehistön jäsenet meidän Whitbred veneistä noin 30.
        Norgenskjeöldin kutsuminen purjehtijaksi on myös hiukka kyseen alainen olihan laivan päällikkö Arnold Luis Palander ja Nordeskiöld enempi tutkimusmatkailija ja Koillisväylä retken johtaja.
        Kaikki raakapurjealusten pääliköt eivät suinkaan voi olla mainittavia purjehtijoita muuten heidät pitäisi mainita.
        Entä perämiehet ja kokit. Kuusi kertaa purjehdittu maapallon ympäri. Ei onnistu he eivät ole tässä tarkoituksessa mainittavia purjehtijoita.
        Eriksoniakin pitäisin kyllä enempi laivanvarustajana ja ellei olisi ollut tuskin hän purjehdusansioillaan olis jäänyt meidän tietoisuuteemme.
        Slocum oli mainittava purjehtija noin maailmallisesti ja Chichester.
        Vaan kysymys antaa ,miettimisen aihetta mistä tulee mainttavia purjehtijoita.
        Niin että jos Erikson ja Nordenskijöld mainitaan tässä yhteydessä niin ollaan kyllä hakoteillä.

      • kauimmas

        Erikson oli laivanvarustaja ja Nordenskijöld tutkimusmatkailija ne eivät tule nyt kysymykseen.

        Mainittavaksi tullakseen pitää tehdä jotain erikoista.
        Olla ensimmäinen jossain kauempana kuin lahden takana.
        Käydä kaukana ensimmäisenä Englannissa, Atlantin ylitys, Färsaaet, Huippuvuoret, Islanti, Gröönlanti ja maapalloympäri ja väärinpäin ja takaperin ja ilman toista sukkaa.
        Ja kaikki edellä kerrottu yksin ja sitten pysähtymättä.
        Mainittavaksi voi tulla myös kuoltuaan jossain vastaavaa tehdessään.
        Useimmin vain kapu tulee mainittavaksi miehistö on vain kuin orkesteri josta laulusolisti mainitaan.
        Nämä kriteerit täyttää ainakin
        Kivikoski joka tuli yksin yli atlantin -50 luvulla.
        Porvoolainen Erikkson josta tuli ensimmäinen maapallonkiertäjä Suomesta -Suomeen -80 luvulla. Harkimo ensimmäinen yksi saman tehnyt (ilman kilpailua tekevä saa toisen arvon).
        Duncker ensimmäinen etelänavalla ja kaikilla mantereilla käynyt.
        Hopeavuo 10 vuotta maapallonkierrolla Japani - Alaska - Kap Horn.
        Hytönen kolmekertaa maapallon ympäri kylläkin Australiasta - austaraliaan, kuoli - 97 Konginkankaalla.
        Sandströmit jotka myös kiersivät pallon kolmasti ja olivat maailmalla yli kaksikymmentä vuottaa.
        Aulin ensimmäisenä Grönlannissa.
        Luettelosta puuttuu monta vaan tietääkö joku lisää?

    • Erikson
    • teini vielä itsekin

      Volvo Ocean Race näyttää että teinit on taitavampia purjehtimaan helposti rikkoutuvilla huipputekniikan tuotoksilla.

      Paapat on tottuneet purjehtimaan rautalaivoilla, siksi nämä himpulat eivät kestä heidän käytössä.

      • Viki

        Vastauksena otsikon kysymykseen, ketä (keitä) suomalaista mainittavaa purjehtijateiniä nyt tarkoitat? Vai näkyykö hän peilistäsi?

      • zzz
        Viki kirjoitti:

        Vastauksena otsikon kysymykseen, ketä (keitä) suomalaista mainittavaa purjehtijateiniä nyt tarkoitat? Vai näkyykö hän peilistäsi?

        Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen kysymys.

        Jos Nordenskiöld hyväksytään listalle, niin kai sitten Herman Spöring juniorikin: http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=345&vl=2003

        Kulkupelinä molemmilla on ollut purjealus, vai oliko niin, että Vega oli rekisteröity höyrylaivaksi? No purjeet siinä oli kumminkin. Kumpikaan edellämainituista herroista ei kumminkaan ollut aluksen päällikkö, eikä ansiot ole syntyneet purjehtijana, vaan jostain muusta.
        Eriksonin maine on sekin laivanvarustajana syntynyt, mutta hän on kumminkin purjehtinut monen purjealuksen päällikkönä, ja oli taitava purjehtija. Mutta taas toisaalta, purjehtiminen ei ollut päätarkoitus, vaan rahtaaminen, eli voidaanko silloin puhua merkittävästä purjehtijasta.

        Itseäni kiinnostaa se, että vieläkö löytyisi huvipurjehduksen saralta nimiä, jotka eivät ole vielä pulpahtaneet esille.

      • lyhyt kokemus

        Minä pidän Dunkeria jumalasta seuraavana purjehtijana jos toinen sitä osasi.

    • Sir Vili

      olla virtuaalihemmo Sir BB? ;-)
      Witsi. :-)

    • Antti B

      Purjehtija Antti S kusi kännissä poliisiauton tankkiin.
      7 tikkiä ja aivotäräys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      89
      2648
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      204
      1682
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1610
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1471
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1232
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      76
      1015
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      979
    8. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      67
      881
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      877
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      835
    Aihe