En tiedä keneen pitäisi ottaa yhteys,kun 17v lapseni on mielestäni syvästi masentunut ja muuttunut käytökseltään ja ulkoisesti (mm. pukeutuminen) Mielestäni tilanne on niin paha,että jostain on saatava apua,mutta en tiedä mistä.
En pysty puhumaan hänelle,ei myöskään hänen isänsä. Hän on sulkeentunut omaan maailmaansa.
Hän ei käytä huumeita,alkoholia eikä tupakkaa. käy lukiota.
Voiko 17v, pakottaa psykologille? Meidän koko perhe(hajonnut)on sairas.
Lapseni ei tunne mitään vanhempiaan kohtaan, itse sanoi näin.
En tiedä mitä tehdä? kuitenkin toivoisin lapseni saavan elämästä kiinni. En halua hänen kärsivän enempää. Syytän tästä kaikesta itseäni.
Nyt vain olisi saatava jostain apua meille kaikille. Mistä ja miten???
En uskalla edes esittää hänelle ammattiauttajaa,koska pelkään menettäväni hänet kokonaan, jos en ole jo menettänyt.
Kertokaa joku neuvo.
Kiitos jos joku jaksoi lukea!!
lapsen trauma on aivan meidän vanhempien syytä,olen siitä varma. Olemme omalla käytöksellämme pilanneet hänen elämän.
En pysty puhumaan hänelle,ei myöskään hänen isänsä. Hän on sulkeentunut omaan maailmaansa.
Hän ei käytä huumeita,alkoholia eikä tupakkaa. käy lukiota.
Voiko 17v, pakottaa psykologille? Meidän koko perhe(hajonnut)on sairas.
Lapseni ei tunne mitään vanhempiaan kohtaan, itse sanoi näin.
En tiedä mitä tehdä? kuitenkin toivoisin lapseni saavan elämästä kiinni. En halua hänen kärsivän enempää. Syytän tästä kaikesta itseäni.
Nyt vain olisi saatava jostain apua meille kaikille. Mistä ja miten???
En uskalla edes esittää hänelle ammattiauttajaa,koska pelkään menettäväni hänet kokonaan, jos en ole jo menettänyt.
Kertokaa joku neuvo.
Kiitos jos joku jaksoi lukea!!
lapsen trauma on aivan meidän vanhempien syytä,olen siitä varma. Olemme omalla käytöksellämme pilanneet hänen elämän.
Vastaukset 12
Vanhimmat
lääkäriin niin mene sinä itse. Kerro lääkärille omista ongelmistasi ja lapsesi ongelmista. Uskon että lääkäri osaa neuvoa.
Olen käynyt psykiatrilla itse ja kertonut myös lapseni ongelmista.
Hän sanoi että pitäisi tilata aika perheneuvolaan lasten psykiatrille. Miten saan sen kerrottua lapselleni ja miten hänet menemään sinne.
Luulen että lapseni vihaa minua sitten entistäkin enemmän.
Kuka saa hänelle sen sanottua? Hän on aivan pois tolaltaan.????????? Myös kohta minä.
Ettei poikasi käytä huumeita, esim. kannabista? Tämä on selkeästi yksi nuorien syystä kärsiä masennuksesta.
Poikasi voi hyvin tuntea olevansa "umpikujassa" kuten itsekin joskus nuorempana, mutta tämä ei todellakaan johtunut vanhemmistani. Lisäksi hänen pahaa oloaan voi vaikuttaa myös sanat joita hän teille sanoo vaikka ei niitä tarkoittaisi. Tuntee siis syyllisyyttä, mutta ei uskalla puhua tai sanoa anteeksi.
Se että hänelle ehdottaisi psykologille/psykiatrille menoa, voisi häntä hieman kaivertaa, eihän kukaan tervejärkinen sinne halua mennä.
Tärkeintä on kuitenkin se, ettette toimillanne työnnä häntä pois, kuten väkisin puhumalla, huutamalla tai jopa lahjomalla. Kun sanotte hänelle, että hän voi tulla kertomaan teille koska vain ja mistä vain pelkäämättä että suuttuisitte, hän varmasti tekee itse aloitteen.
Tämä neuvo on vain, mikäli tilanne ei todellakin ole lähtemässä jo käsistä. Tarkoitan tällä, että mikäli koette tilanteen jo uhkaavaksi esim. hänen käytöksensä muuttuu teitä kohtaan tai muissa sosiaalisissa piireissä huomattavasti, niin silloin pitäisi kyllä hieman tiukemmin puuttua.
Voithan käydä itse juttelemassa, hakemassa neuvoja ja vinkkejä, mutta älä missään tapauksessa tuputa niitä hänelle väkisin.
Olen itse ollut saman ikäinen kuusi vuotta sitten, joten uskoisin kyllä että voisin kuvitella hänen tilanteensa lähelle omaani.
Tsemppiä! Muista kuitenkin että mitä enemmän yrität olla hänen lähellään, sitä varmemmin hän myös läheltään pois työntää. Mutta voin olla sata prosenttisen varma, ettei hän sinua vihaa.
Miten niin ei kukaan tervejärkinen halua mennä psykiatrille/psykologille? Sehän on juuri osa terveyttä, että hakee apua silloin, kun sitä tarvisee.
Alkuperäiselle kirjoittajalle sanoisin, että vanhemmat useimmiten tuntevat syykseen, jos lapsi ei voi hyvin. Kuitenkin kasvavan nuoren elämässä tapahtuu niin palon, johon me vanhemmat emme voi läheskään aina vaikuttaa, joten yritä päästä syyllisyydestä irti. Silloin voit käyttää energiasi lapsesi auttamiseen.
Miten on murrosiän kanssa? Oletko varma, ettei oireilu ole tavanomaista kuohuvampaa murrosikää?
Koittakaa jaksaa koko perhe ja kääntykää ammattiauttajien puoleen, jos sihen on tare!
Mietitkös tilannetta siltä kannalta, että jos pojalla onkin kaikki ihan ok, tavallista murrosiän kiukuttelua vain? Jos hänelle tuolloin menee ehdottamaan psykologia/psykiatria, niin kyllä uskoisin ettei hän ole sinne haluamassa. Haluaisitkos itse, jos sinulle tultaisiin ehdottelemaan asiaa vaikka olet täysin terve?!
Tätä tarkoitan tervejärkisyydellä.
saada hänet psykologille tai psykiatrille.
Itse olen ollut aina enemmän tai vähemmän masentunut. Murrosiässä se paheni. Itse kyllä halusin psykiatrille.
Mitä olette tehneet, jos mielestäsi lapsesi masennus johtuu teistä vanhemmista? Oma masennukseni ei tosiaankaan johtunut vanhemmistani vaan siitä, etten koskaan tuntenut kuuluvani tähän maailmaan. Jotenkin olin aina väärässä paikassa väärään aikaan. No, se johtui aspergerin oireyhtymästä, mikä mun nuoruudessa oli vielä Suomessa tuntematon.
...juuri 17-vuotiaana hyvin masentunut. Istuin vaan kotona, olin hiljaa ja pukeuduin pelkästään mustaan. Muutin myös huoneeni sisustuksen mustaksi ja kuuntelin synkkää musiikkia, joka sai minut entistä masentuneeksi. En käyttänyt myöskään yhtään mitään aineita, ja kävin lukiota. Enkä ollut mikään saatananpalvoja tai muu, maailmani vaan näytti niin kovin mustalta, ja se toi jotain lohdutusta kun laitoin mustat verhot jne. ja kirjoittelin päiväkirjaani millaista musiikkia haluan soitettavan hautajaisissani.
Silloin kukaan ei kiinnittänyt huomiota koko asiaan, tai ainakaan minulle ei sanottu mitään. Vanhempani olivat täysin välinpitämättömiä vaikka varmaan huomasivat että olin kovasti muuttunut. Luulen että he eivät uskaltaneet puuttua asiaan.
Silloin kun olin masentunut, olisin halunnut että joku olisi auttanut. En pystynyt itse puhumaan kenellekään tai hakemaan apua, olisi tuonut niin suuren helpotuksen ja lohdutuksen maailmaani jos äiti olisi toimittanut minut terapiaan.
En usko että koskaan olen täysin ollut "normaali" tuon jälkeen, vaikka enää maailma ei olekaan yhtä musta ja synkkä.. Mutta olen edelleen hyvin taipuvainen masentumaan.
Mielestäni sinun on ehdottomasti otettava yhteys ammattiauttajaan. Se on sinun velvollisuutesi äitinä, jos rakastat lastasi.
Olisiko aivan mahdoton ajatus, että pyytäisit häntä katsomaan tätä viestiketjua? Hän näkisi, että välität.
..ettei kukaan nyt ymmärtänyt väärin ja saanut käsitystä etten olisi psykiatrin / psykologin kannalla.
Itse olen miettinyt tilannetta jos elämässä tapahtuisi jotain sellaista jonka yli olisi mahdotonta päästä niin kyllä ilman muuta hakisin itselleni apua psykologilta.
Ainoastaan vain tuo tapa jolla ehdottaa toiselle tohtorille menemistä pitäisi ehkä miettiä...
Joka tapauksessa, sydämesi varmasti kertoo mikä on mielestäsi oikea ratkaisu.
on ihana tuntea,että joku välittää ja auttaa,se helpottaa. jatkan viellä tätä ketjua kun siihen mahdollisuus. Kiitos teille kaikille
vaan ois teitin poika sotkeutunut mihinkää satanismiin?
Aloitin "viestiketjuni".
tein sen,koska en tiedä,miten voisin auttaa OMAA TYTÄRTÄNI?? ja koko perhettäni (eronnut perhe).
t.Syyllinen äiti!
(en saa laitettua nimim. koska koneelleni ei tule sitä kenttää???)