Oudot valopallot

Olin tuossa puolisen tuntia sitten kävelyllä lentoasemalla päin.
Yht äkkiä koirani jähmettyi paikoilleen ja alkoi murista pelokkaasti.
Yritin katsella ympärilleni ja selvittää mikä sillä nyt oli pielessä kun en ollut moista reaktiota aikaisemmin kokenut siltä.
Kuinka ollakaan, lentokentän takaa alkavasta metsästä kohosi ilmaan kummallisia valopalloja joista muutama oli hiukan sinertävä. Kaikkiaan palloja oli kuusi. Valot näyttivät tosiaan kolmiulotteisesti palloilta eikä vain ympyröiltä ja ne liikkuivat melko hitaasti ensin ja sitten tekivät nopean väistöliikkeen ja hävisivät.
Liike oli erittäin pehmeä eikä siis missään nimessä ole ainakaan mikään valonheittimen valo.
Metsässä ei ole mitään rakennuksia sillä seudulla.

Hiukan nyt jäi häiritsevä olo näistä nähdyistä kun en niitä MITENKÄÄN osaa selittää järjellä.
Olisko joku muu mahdollisesti nähnyt samat valopallot????

Ja ennenkaikkea, osaisiko joku selittää mitä ne olis voineet olla?

Koira rauhottui siinä samassa kun pallot olivat hävinneet näkyvistä. Minä en..
243080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

aivokasvain.

käy lekurilla kattiskannaamassa ajukoppasi.
näet kohta ties mitä pehko aikanaispoikia perustamassa ravinteleita tai muuta joutavaa

Äänestä
  • Paskanmarjat!

    Minäkin näin ne valo pallot eilen. Samanlaisia oli mitä kerroit eikä tosiaan mikää normaali ilmiö edes lentsikkakentän lähellä.

    No tänään ollaan ihmetelty äijän kanssa miksi lentokoneet on pörränneet ilmatilassa jatkuvasti matalalla lentäen.
    Jotain ne nyt siellä tutkii.

    Äänestä

  • ei kiva! kirjoitti:

    Paskanmarjat!

    www.satakunnankansa.fi

    Varmaan ylimääräisiä harjoituksia, kun ollaan sossujen mukana menossa Natoon.

    Koivisto ja Lipponen ovat olleet viemässä Suomea amerikkalaisten persekarvaksi.

    Äänestä

  • Lipponen Kustu kirjoitti:

    Varmaan ylimääräisiä harjoituksia, kun ollaan sossujen mukana menossa Natoon.

    Koivisto ja Lipponen ovat olleet viemässä Suomea amerikkalaisten persekarvaksi.

    pidätkö sossuna?
    Työväen presidentti :-) Haa haa haa

    Äänestä

  • Opettele ensin kirjoittamaan, ennenkuin arvostelet kenenkään näkemisiä

    Äänestä

  • humanoidi kirjoitti:

    Opettele ensin kirjoittamaan, ennenkuin arvostelet kenenkään näkemisiä

    Ja selvää sellaista.Etkö itse ikinä tee kirjoitus vieheitä?Olihan tuo aika asiaton kommentti silti...

    Äänestä

  • humanoidi kirjoitti:

    Opettele ensin kirjoittamaan, ennenkuin arvostelet kenenkään näkemisiä

    sinulle äidin pikku pallero.

    teksti oli tarkoituksella kirjoitettu juuri noin.
    opettele sinä nassuttelemaan jossakin muualla.

    Äänestä

  • Niinistön Sauli kirjoitti:

    pidätkö sossuna?
    Työväen presidentti :-) Haa haa haa

    Työläiset lusmuaa haalarit päällä muka töissä, ovat teatraalisesti työväkeä siis leikisti työväkeä.

    ...yrittäjät painaa oikeasti duunia...siis ovat Työväkeä isolla teellä.

    Siksi Niinistö on Työväen presidentti.

    Kolminkertainen eläköönhuuto oikealle Työväelle---
    Huraa...Huraa...Huraa!

    Äänestä

  • entinen sossu kirjoitti:

    Ei JUMA! tää tyyppi on OIKEESTI IHAN PIHALLA!!!!

    Äänestä

  • kirotusvihe kirjoitti:

    sinulle äidin pikku pallero.

    teksti oli tarkoituksella kirjoitettu juuri noin.
    opettele sinä nassuttelemaan jossakin muualla.

    Joku vaivaa ipanaa nyt,hermot tuntus olevan neidillä aika kireenä...Kaikilla porilaisilla tuntuu olevan sama vika : )

    Äänestä

  • ghostly-world kirjoitti:

    Joku vaivaa ipanaa nyt,hermot tuntus olevan neidillä aika kireenä...Kaikilla porilaisilla tuntuu olevan sama vika : )

    taitaa homous vaivata itseäsi kun noin ynisyttää toisten kirjoitusvirheet.
    kaikilla kaltaisillasi neitoperhoilla tuntuu olevan sama vika, ette vaan olis hesapelle?

    Äänestä

nämä valot liittyvät siihen.

Äänestä
  • Aikas outoja valoja sitten nykyisin.
    Tekniikka kehittyy niin, ettei insinööri perässä pysy.

    Äänestä

Tänään päättyi Porissa pimeän lennon harjoitus.mut se kyllä päättyi jo ennen kahdeksaa ja sanoit nähneesi ne n. klo.21.00 aikaan?Eli sen voi sulkea pois.

Vuonna 1960 useampi ihminen teki Porin lentoaseman läheisyydessä samanlaisen näköhavainnon minkä olit nähnyt.Muistaakseni niitä oli silloin 4 kpl.Mutta sitä ei ole vieläkään selvitetty mikä se oli.Osaatko sanoa että kuinka kauan näit ne taivaalla?60-luvalla ihmiset sanoivat juuri samaa että ne hävisivät silmän räpäyksessä taivaalta,ja leijui siellä n.10sekunnin ajan.

Tuntuu todella oudolta.Mitähän ne mahtaa olla?Harmi kun niitä ei varmaan kukaan ole saanut nauhalle.

Äänestä
  • Siinä 10-20 sekunttia ne pallot olivat näkyvillä.
    Tutkin itsekin tässä ihan mielenkiinnosta vastaavia havaintoja Porissa ja kuulin näistä kertomistasi havannoista.
    Vaikuttaa siltä, että ei näihinkään mitään selitystä ole luvassa. Ja yleinen mielipide näämmä haluaa leimata kaheliksi joten ihmekös tuo ettei näistä sen enempiä puhuta.
    Veikkaan, että useempikin on nähnyt mutta ei kerro edes parhaalle kaverilleen.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Siinä 10-20 sekunttia ne pallot olivat näkyvillä.
    Tutkin itsekin tässä ihan mielenkiinnosta vastaavia havaintoja Porissa ja kuulin näistä kertomistasi havannoista.
    Vaikuttaa siltä, että ei näihinkään mitään selitystä ole luvassa. Ja yleinen mielipide näämmä haluaa leimata kaheliksi joten ihmekös tuo ettei näistä sen enempiä puhuta.
    Veikkaan, että useempikin on nähnyt mutta ei kerro edes parhaalle kaverilleen.

    Täällä nyt kaikki leimaa heti hulluks jos näkee jotain outoo.Olisin kyl itte halunnu nähä ne pallot kans.
    Vähän sama juttu jos näät vaik kummituksen ni ketä sitäkin uskoo?Tuskin ketään!

    Äänestä

Ja sit sä heräsit.

Äänestä

Olen nähnyt itse samanlaisia "palleroita". Niissä oli vielä jonkinnäköiset "hapsut". Tutkin netistä mahd. selitystä, Lueppa googlesta raketti-ilmiöistä! Sopii hyvin selitykseksi!
t.kaija

Äänestä

ainakin kerran kummallisia valoilmiöitä siellä lentokentällä. Silloin oli vielä vanha asemarakennus pystyssä ja se toimi aliupseerikerhona. Mä yritin juosta Päivystävää upseeeria karkuun ja tormäsin matalaan puun oksaan. Ensin näkyi tähtiä ja sitten pirun kirkas valoilmiö jonka takaa kuului ääni joka kysyi että mitäs se vääpeli täällä tähän aikaan hortoilee? Yleisessä sairaalassa otsaan pantiin 8 tikkiä ja lekuri sanoi että ei tarvitse käyttää edes puudutus tai puhdistusaineita kun vääpelillä tuntuu olevan molemmat veressä omasta takaa. Kyllä mua jälkeenpäin pikkusen hävetti.

Äänestä
  • No jessös!! Ois muakin häventtäny tollanen!

    Äänestä

aina kun lentokone on tulossa niin ne pallot ilmestyy...outoa!!

Äänestä
  • Luulen et ne johtuu niist lentokentän valoista.Aina kun lentsikka laskeutuu on siin radan vierellä niit sinisii valoi.Kai ne jotenkin niist johtuu.Itte en oo niit nähny joten paha sanoo...

    Äänestä

WAAAAAAAAAAAAAAAAAHH!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lentokentän metsässä??? kirjoitti:

Olin tuossa puolisen tuntia sitten kävelyllä lentoasemalla päin.
Yht äkkiä koirani jähmettyi paikoilleen ja alkoi murista pelokkaasti.
Yritin katsella ympärilleni ja selvittää mikä sillä nyt oli pielessä kun en ollut moista reaktiota aikaisemmin kokenut siltä.
Kuinka ollakaan, lentokentän takaa alkavasta metsästä kohosi ilmaan kummallisia valopalloja joista muutama oli hiukan sinertävä. Kaikkiaan palloja oli kuusi. Valot näyttivät tosiaan kolmiulotteisesti palloilta eikä vain ympyröiltä ja ne liikkuivat melko hitaasti ensin ja sitten tekivät nopean väistöliikkeen ja hävisivät.
Liike oli erittäin pehmeä eikä siis missään nimessä ole ainakaan mikään valonheittimen valo.
Metsässä ei ole mitään rakennuksia sillä seudulla.

Hiukan nyt jäi häiritsevä olo näistä nähdyistä kun en niitä MITENKÄÄN osaa selittää järjellä.
Olisko joku muu mahdollisesti nähnyt samat valopallot????

Ja ennenkaikkea, osaisiko joku selittää mitä ne olis voineet olla?

Koira rauhottui siinä samassa kun pallot olivat hävinneet näkyvistä. Minä en..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu