Miehen työn vuoksi

paikkakunta

Kuinka moni on luopunut omasta urastaan miehen työn vuoksi, joko tahtomattaan tai tietoisesti? Itse tulin alueelle, jossa mies sai työpaikkansa kaverisuhteella. Täällä olikin heikko työllisyys ja olin tottunut saamaan ennen töitä helposti. Mies ei halunnut lähteä muualle, koska täällä hänellä on kaverit ja harrastukset.

Olen yrittänyt vaikka mitä. Hankkinut uuden ammatin kahteen kertaan, hakenut töitä niin hemmesti, koettanut yrittäjyyttä..aina vaan menee pieleen kaikki mitä yritän..huonoa tuuria tai sitten kuten tuossa yrittäjyydessä, minua kusetettin ja menetin kahdeksan kuukauden palkkiot. Oikeusjuttu on liian kallis. Minulla ei ole tänne mitään suhteita. Kaipaan kovin takaisin kotiseudulle, jossa alani ihmisiä ei ole työttömänä juuri lainkaan. Mieheni sanoi aikoinaan, että jos lähden täältä, se on sitten ero. Meillä on lapsia. Minulle tarjottiin työtä kauempaa (600 km). Toiset sanoivat, että olen lapseni hylkääjä jos lähden ja toiset, että ihan hyvin voi lähteä, on loinen ja työtävieroksuvat jo ei lähde. Valitsin työtävieroksuvan osan, sillä puolisollani on taipumus unohtaa jopa laittaa ruokaa lapsille, jos yksin on heidän kanssaan. Nyt tosin lapset osaavat jo itsekin.

Mutta onko muita, jotka kokevat uhrautuneensa miehen työn vuoksi? Kadutteko? Itse olen miettinyt monesti sitä päivää, kun samana päivänä oli tieto varmasta työpaikasta ja opiskelupaikasta, valitsin opiskelupaikan, missä miehenikin tapasin, että teinköhän silloin väärän valinnan.

9

635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vuoksi..

      Meillä on kaksi lasta ja ollaan muutettu useampaan kertaan miehen työn perässä. Itselläni ei siis koskaan ole ollut vakituista työtä, pätkätöitä olen alallani tehnyt. Vaikka välillä työtulevaisuus vähän ahdistaa, en valita! Mutta minä olenkin itse osani valinnut ja viihdyn todella hyvin kotona lasten kanssa! Uskon myös, että jossain on minunkin työpaikkani vielä kun sen aika on. Mitä muuta voisin?
      Omassa elämässäni olen asettanut perheen ehdottomalle ykkössijalle. Enkä suinkaan itseni kustannuksella vaan omankin hyvinvointini takia! Silloin ei tarvitse miettiä, onko tehnyt vääriä valintoja.
      Ainoa, mitä minäkin kaipaan on perhe ja ystävät. Kuinka ihanaa olisikaan hurauttaa mummolaan 10 minuutissa.. Ystäviä on siunaantunut vaihtelevalla menestyksellä, paikkakunnasta riippuen. Tällä hetkellä en voi sanoa, että olisi hyviä ystäviä 10km säteellä. Mutta edelliseltä paikkakunnalta taas sain 5 erittäin hyvää ystävää.

      • takuueläke

        Eläkeläisenä sen sitte huomaat, kun katsot eläketiliäsi.


      • YhteinenSopimus
        takuueläke kirjoitti:

        Eläkeläisenä sen sitte huomaat, kun katsot eläketiliäsi.

        Minä olen ollut kotona ja mahdollistanut mieheni uran.
        Ilman kotona olevaa vaimoa (tai kotiapulaista) mieheni ei olisi edennyt urallaan kuten nyt on tapahtunut. Hän on kuitenkin halunnut perheenkin ja se vähä vapaa-aika minkä ehtii kotona olemaan, hän on perheensä kanssa. Minä pyöritän arjen kokonaisuudessaan.
        Sovimme tämän aikoinaan ja hyvin on toiminut. Mitä rahaan tulee niin meillä ei ole avioehtoa ja omaisuutta on kertynyt. En tietysti olisi edes suostunut muuhun kuin yhteiseen tiliin & rahoihin, muttei meillä edes keskusteltu moisesta asiasta, vaan se oli itsestäänselvyys.
        Minulla on tietysti myös vapaaehtoinen eläketili.


      • DuuniinVaan

        Siis aiotko olla/oletko kotona yhä, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa?

        Miten saat ajan kulumaan? Jos lapsesi ovat koulussa niin luppoaikaa silloinkin on runsain mitoin. :D


      • KukinTyylillään
        DuuniinVaan kirjoitti:

        Siis aiotko olla/oletko kotona yhä, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa?

        Miten saat ajan kulumaan? Jos lapsesi ovat koulussa niin luppoaikaa silloinkin on runsain mitoin. :D

        Monet ihmiset osaavat työllistää itsensä vaikkei kävisikään "oikeissa töissä".
        On monenmoisia vapaaehtoistöitä ja jotkut harrastavat vaikka mitä.
        Itse tunnen vaimoja, jotka tekevät miehensä työhön kuuluvaa näkymätöntä työtä kotona.
        Eiköhän se ole mielikuvituksen puutetta jos terve ihminen ei keksi tekemistä.
        Omasta mielestäni, jos on varaa olla omilla rahoillaan kotona, niin miksi viedä työpaikka joltakin, joka tarvitsee sen?


    • palkka, ettei

      tuo ole ongelma.

      • Heh!

        Sillä miehen isolla palkallako saa ystäviä tai perheen lähelle..? Tai jotain muutakin sisältöä elämään kuin lapset ja koti?


    • bcv

      Ei todellakaan saa etenkin kun rahat pysyy miehen pussissa.

    • PerheDemokratiaa

      Mieheni luopui työurastaan minun vuokseni, mikä oli aivan oikea ratkaisu. Hän pystyi työllistymään minun kotipaikkakunnallani, mutta minun koulutuksellani olisi ollut vaikeampaa työllistyä hänen työpaikkakunnallaan. Mahdotonta se ei ehkä olisi ollut, mutta muutenkin katsoimme, että lasten kannalta oli parempi valita näin.

      Mieheni on luonut itselleen tyydyttävää työuraa, opiskellut työn ohella lisää ja molemmat olemme saaneet olla työssä, josta pidämme. Toisin sanoen, miehelle ei ollut suurikaan uhraus, että kotipaikkakuntamme päätimme aikanaan minun työpaikkani mukaan.

      Jokaisen pariskunnan täytyy miettiä asiat itselleen parhain päin. Ainakin toivon, että stereotypiota vältettäisiin, eikä ajateltaisi, että miehen työ on tärkeämpää kuin vaimon. Mikää ei saisi olla näin mustavalkoista nykypäivänä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe