Espanjaan töihin?

kerranhan sitä vain eletään

Niin. Löytyisiköhän tätä kautta kavereita(sukupuolella ei väliä) mukaan töihin johonkin Espanjan lomakohteeseen? Tuo "töihin" nyt on hieman harhaanjohtava nimitys, tarkoitus lähinnä olisi pilettää ja siinä sivussa tehdä sen verran töitä, että saisi maksettua ns. pakolliset kulut, eli asumisen ja ruoan (..ja tietysti viinat).

Multa on sitten turha kysyä, että millä minä/me itsemme elättäisimme, mutta lomakohteista kuulemma saa suhtkoht helposti ns. hanttihommia, jos vain englanti jollakin lailla sujuu.

Eli kaikessa yksinkertaisessa nerokkuudessaan/typeryydessään suunnitelma olisi a) hankkiutua espanjaan tavalla tai toisella b)hommata duuni/asunto c) bailata. Tulla joskus takaisin Suomeen tai sitten ei. Lähtöajankohtana ajattelin lokakuuta mahtollisesti.

Mutta jos kiinnostaa, niin tänne vain tekstiä.

-Antti 22v-

12

2522

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2 v biletystä

      En vastaa suoraan kysymykseesi, mutta annan kokeneen neuvon. Panin kämppäni lihoiksi 2 v sitten, tavarat muuttolaatikoihin ja muutin Mardidiin. Piletystä se on ollutkin, työnhaku on jäänyt vähän heikolle, eli alan varmaan ensi kuun lopussa pakata tavaroita takaisin pohjoista kohti. :(

      Jos lähdet, niin huolehdi sosiaaliturvastasi! Kelasta saat E111-lomakkeen (enintään vuodeksi), jolla saat täällä ilmaiset sairaanhoitopalvelut. E111:n voimassaolo lakkaa heti, jos alat tehdä täällä töitä - silloin sinun pitää hakea täältä ns. residencia (oleskelulupa) jonka myötä saat täkäläisen Kela-kortin (tarjeta sanitaria).

      Jos aiot tehdä töitä pimeästi, niin silloin E111 tietysti on voimassa, jos Kela ei työnteostasi saa tietoa keneltäkään. Muista kuitenkin sen 1 v maksimivoimassaolo.

      Ennen kuin älähdät "en aio sairastua", niin jatka lukemista: 35-vuotiaaksi saakka olin Suomessa ollut sairaalassa 2 kertaa - toinen syntyessäni, toinen korvanpuhkaisussa. Kuitenkin kevään aikana on mulla sairaala- ja lääkärikäyntejä sekä ambulanssikyyteineen ja lääkäreiden kotikäynteineen kertynyt 20(!) mm. pahan silmätulehduksen takia. Suomalainen terv.huoltoammattilainen arvioi niiden maksaneen useita tonneja.

      Älä ota pelotettuna tuota, mutta huolehdi siitä kuitenkin ennen lähtöäsi. Hauskaa täällä tosiaan on, reippaasti liikkeelle!

      Jos mukaasi lähtee enemmän tavaraa mitä matkalaukkuun mahtuu, juttele muutto-/huolintaliikkeen kanssa tavaroiden varastoinnissa Suomen päässä siihen saakka, kunnes löydät asunnon.

      • i died for you

        Sinulta tuli merkittäviä neuvoja. Enhän minä poikapoloinen ole mitään tuollaisia sosiaaliturvia vielä edes ehtinyt miettimään :) Ja kyllä mä varmasti tulen, jos vain löydän vain sen kaverin mukaan. Yksin kun ei kiinnosta lähteä.

        Siis sinäkö olet kaksi vuotta siellä ollut, etkä mitään töitä olet tehnyt? Kunnioitettavaa. Ja nuo sun sairaalakäymisten lisääntymiset ei varmaan mitenkään liity lisäntyneeseen juhlimiseen/ryyppäämiseen? ;)

        Miten helposti sait asunnon sieltä? Ostitko oman vai vuokrasitko? Ja miten epsanjalaiset suhtautuu suomalaisiin/ulkomaalaisiin? Ja onko nuo mainitsemasi terveydenhuoltopalvelut koto-suomen tasolla?

        Mutta kiitoksia jo annetuista vinkeistä!

      • 2 v biletystä
        i died for you kirjoitti:

        Töitä tekemättäkin olen ajan saanut kulumaan loistavasti;-)

        Kaikkia sairaalareissuja ei ehkä olisi tarvinnut tehdä, jos olisi hillinnyt juomien nappaamista, eikä olisi tullut tehtyä turhankin ajattelemattomia käänteitä ilta- ja yöpaikoissa tai niiden jälkeen. *hymiö tähänkin*

        Varasimme alkuun 1 kk:ksi hostellihuoneen, josta käsin tarkoitus oli hankkia vuokra-asunto. Ei saatu aikaiseksi "kiireiltämme", joten toisen lisäkuukauden aikana jo vähän koputeltiin jäätä kepillä asunnonhankinnankin suhteen. 2. kk lähestyi loppuaan, otimme nyt PUOLI kk jatkoaikaa ja ryhdyimme tosihommiin. Aamulla heti viinapullosta muutama rohkaisu ja kännykkä käteen. Kymmeniä puhelinsoittoja (Segundamano-lehden) asuntovuokraajille, kolmea käytiin katsomassa, neljäs oli luksusihastus. Vastavalmistunut, aivan liian iso ja kallis kahdelle, mutta ajateltiin: "aktivoidutaan ja hankitaan pikapuoliin edullisempi, tai sitten mennään nopsaan töihin jotta on varaa pitää tämä". Ja pah! Arvannet: rimpsaus jatkui.

        Kävimme myös alkuun yhdessä vuokranvälitystoimistossa, mutta ainakin niiden toiminta osoittautui tosi vaisuksi. Ei yhtään yhteydenottoa. Ehkä meillä oli vähän liian tiukat kriteerit mm. puistojen suhteen, kun kaverilla oli koira tulossa heti kun asunto löytyy.

        Asuntoa hankittaessa tarvii olla HETI aamulla liikkeellä klo 7-8 aikaan ostamassa lehti. Monissa paikoissa sanottiin klo 11, että "on jo vuokrattu".

        Espanjalaiset suhtautuvat ihan ok mielestäni kaikkiin ulkomaalaisiin, tosin arabimaista (lähinnä Marokosta) tulevista varoittelevat usein ja katsovat hieman karsaasti. Arabiporukka muuten riuhtaisi reppuni olaltani heti, kun olimme tulleet taksilla kentältä hotellin oven eteen ja purkamassa matkalaukkuja takalaatikosta. Sinne meni meikkivoiteet ja muut arvokkuudet, mutta vakuutusyhtiö toimi hienosti asiassa.

        Suomalainen julkinen terveydenhuoltopalvelu (mitä olen niitä käyttäneiltä tuttavilta ja sukulaisilta kuullut), ei ainakaan ylitä täkäläistä tasoa. Ammattitaito lienee yhtäläinen molemmissa, mutta suomalaisen henkilökunnan vähyys ja siitä joskus aiheutuva stressi henkilökunnalla...

        Madridissa vähintään alkeellinen kielitaito on liki välttämättömyys, erityisesti viranomaisten kanssa. Joka laitoksesta löytynee englannintaitoinenkin, mutta se ainoa saattaa olla lomalla seuraavat 4 vkoa. Jos mahdollista, mene muutaman kuukauden intensiivikurssille, tai vaikka iltalukioon ennen lähtöä. Opettaja osaa kyllä kertomasi perusteella suositella sinulle sopivaa kurssitasoa ja -vauhtia.

      • elle
        2 v biletystä kirjoitti:

        mitenkäs toi rahapuoli. Miten oot pärjänny ilman töitä kaksi vuotta, eli mistä oot saanu rahaa? Onko ollu säästöjä, vai miten ihmeessä kaks vuotta pärjää ilman töitä?

      • 2 v biletystä
        elle kirjoitti:

        mitenkäs toi rahapuoli. Miten oot pärjänny ilman töitä kaksi vuotta, eli mistä oot saanu rahaa? Onko ollu säästöjä, vai miten ihmeessä kaks vuotta pärjää ilman töitä?

        Vuorotteluvapaalla ja "normaali"lomia säästämällä tuli osa ajasta kasaan, lisäksi myin kämppäni, muttei sekään ikuisuuksia riitä :(

    • Tomppa

      Tulin itse vähän aikaa sitten Barcelonasta takaisin ja ajattelin ihan samaa, eli tähteä takaisin sinne ja ihan samat suunitelman... sen verran duunia että saan sponsoroitua vuokran ja rällästämisen... Ilmoittele vaikka eemelillä tarkemmin suunnitelmista!!!

      [email protected]

    • Carlos

      Mahtaisiko kenelläkään olla tietoa/kokemusta Espanjan kiertelystä esimerkiksi korujen myynnin, katulaulelun ym. merkeissä?

      • 2 v biletystä

        Metrossa ja metrolaitureilla päivittäin näkee katulaulajia. En yhtään tiedä, mitä mahtavat tienata, ja onko se ylipäätään heidän ainoa elinkeinonsa.

        Metroasemien ulkopuolella parveilee (ja yöbaareissa kiertelee) piraatti-CD-, vaate-, aurinkolasi- ym. kauppiaita, jotka keräävät nyyttinsä ja kaikkoavat 20 sekunnissa poliisiauton ilmestyessä paikalle - palaten kyllä 5 minuutissa poliisiauton lähdön jälkeen. CD:t muuten maksavat 3 €/kpl (norm. 10-15 €), ja niitä myyvät lähinnä aasialaiset tytöt. Heillä on täkäläisten mukaan jonkun sortin mafia niskassaan, samoin kuin aasialaisilla elintarvikekioskien pitäjillä.

    • Chili

      ...tai tarkemmin Teneriffalle...playa de las americasiin....oon suunnitellu et lähtisin joko marras- tai joulukuun alus....ja nyt tartteisin kipeest kämppäkamuu...ku kaikki kamutkii tääl suomes on koulus eikä voi lähtä....siält saa helpost baareist ja ravintoloist töitä...ja tiiän pari paikkaa mistä voi vuokrata asuntoi....et jos tämmönen kiinnostaa ja kanarian saaret...missä on muuten lämpösempää ku manner-espanjas...=o)ni laita mailiosottees....ni kirjottelen sulle...

      • i died for you

        ..anteeksi, että allekirjoittaneesta ei ole vähään aikaan keskusteluun osallistujaksi ollut, mutta tulin juuri tukholmasta parin viikon reissusta ja siellä ei jostain kumman syystä tullut netissä käytyä :) Siis, se mailiosoite [email protected], eli sinne vain kaikki kiinnostuneet potentiaaliset matkakumppanit yhteystietoja kirjoittamaan, niin keskustellaan mailitse/puhelimitse tarkemmin määränpäästä ynnä muista.

        Tapaamisiin!

        ps. marras-, joulukuu käy vallan hyvin.

    • Mari

      Moiks!

      Kuules poika, ootko lähössä ens vuonna lokakuussa vai jo nyt tässä kuussa? Me varattiin justiin viime viikolla elokuusta alkaen 4,5kuukaudeks kämppä Espanjan Torreviejasta. Tarkotus olis bilettää ensin eka viikko, sitten ettiä töitä... ja työskennellä n. 4 kk, sit pari vikaa viikkoa viel lomailla ja bilettää viimeseen asti. Sellanen suunnitelma. Nyt vaan säästetään ne vuokrarahat, siel meinaan palkkataso ei oo mikään huima. Ja ne rahat mitä siel tulee menee varmaan kyllä niihin paikallisiin baareihin :O)

      • Jore

        Palkkataso on parempi kuin Suomessa ja eskon ostovoimakin. Hyvä baarimestari pääsee kevyesti (10t/pv) 2200 eskon kuukausituloihin. Nettona. EUn sisäiset palkkavertailut osoittavat selkeästi, että Suomea huonompi tilanne on vain Kreikassa ja Portugalissa. Siis ostovoimana. Suomessa siitä tärväytyy suurin osa asumiseen ja ruokaan. Espanjassa niistä säästyy n. 40%. Madrid, Barselona ja lomakeskukset ovat kalliimpia kuin Forssa, mutta halvempia kuin Helsinki. Menoksi vaan ja muistutukseksi: alkoholi tuhoaa maksan ja aivot!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1692
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      893
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      96
      653
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe