Asun avoliitossa avopuolisoni kanssa. Käyn ammattikoulun ensimmäistä vuotta. Samoin puolisoni mutta hän on minua vanhempi. Mielestäni meillä on raha-asiat ok. Autokin on.
Minulla on aivan kamala vauvakuume.
Syön pillereitä vaikka haluisin lopettaa ne.
Olisiko tilanne aivan mahdoton jos vauva tulisi?
Olen niitä henkilöitä joita varten koulu ei ole.
Minulla on aivan kamala vauvakuume.
Syön pillereitä vaikka haluisin lopettaa ne.
Olisiko tilanne aivan mahdoton jos vauva tulisi?
Olen niitä henkilöitä joita varten koulu ei ole.
Vastaukset 7
Vanhimmat
niitä ihmisiä joita varten vauvat eivät ole. En tahdo sanoa pahalla mutta...
Ota järki käteen ihminen!!! Elämässä ei pärjää sillä että "ei mua nyt vaan huvita opiskella enkä mä nyt oikein tykkää käydä töissäkään mut kyl mä voisin vauvan pyöräyttää".
Sulla pitää olla joko vakityö tai opiskelut. Jompi kumpi. Helposti se menee siihen et joo, tekis IHAN KAUHEESTI mieli vauvaa. Vauva on vain hyvä tekosyy jättää opiskelut kesken.
Itse juuri eilen kuuntelin puhelimessa 3 tuntia 19-vuotiaan ystävättäreni itkua siitä kun rahat ei riitä edes ruokaan, vuoden vanha lapsi tarttis taas uusia kuteita (kasvanut ulos edellisistä, nekin hankittu ale-alesta kirpparilta viimeisillä rahoilla) ja kauhean huono olo kun toinen vauva mahassa ei tykkää ruuasta ja oksettaa.. Ja miten on lihonu 30 kiloo vauvan saannin jälkeen jne..
Heilläkin oli sama tilanne - kumpikin vanhemmista kävi töissä säännöllisesti (siis sen jälkeen kun olivat muuttaneet yhteen avokeiksi, tyttö jätti koulun kesken ja meni töihin), toinen siis vakiduunissa ja tyttö amiksen eka suoritettuna, toinen alkamassa. Iski kauhea vauvakuume, ja koulut jäi kesken jo puoli vuotta ennen kuin raskaus vihdoin käynnistyi kuukausien yrittämisen jälkeen.
Heillä oli hirveästi aikaa harkita tätä, ja varmasti kaikki mielipiteet tulivat esille. Mitään rahaongelmia ei pitänyt olla tiedossa, kun rahaa tuli tupaan ihan riittävästi (tytöllä joku 1000e-verot ja miehellä joku 1500e-verot). Ja nyt sitten tämä. Tyttö valtavan masentunut ja rahasta niin tiukkaa kun olla voi. Yhden ihmisen matala palkka ei elätä etelä-suomessa perhettä. Heillä ei ole autoa, eivät käytä viinaa tai tupakkaa. Eivät käy harrastuksissa mitkä maksaisivat. Ainoa mihin menee jatkuvasti rahaa on ruoka, vuokra ja vauva, vaikka vauvallekin kaikki pyritään ostamaan alesta tai kirppikseltä.
Harkitse nyt vielä kaksi kertaa ennen kuin lopetat amiksen! Amiksessa on myös vaihtoehto, että voi valmistua näyttötutkinnoilla nopeammassa ajassa. Kun on tutkinto, saat paljon enemmän rahaa satunnasistakin töistä joissa saatat käydä lapsen synnyttyä.
Mieti tarkasti ennen kuin jätät pillerit, oli kauheaa kuunnella ystäväni itkua eilen. Ja samalla ei voinut olla ajattelematta että itsepähän päänsä tuohon työnsi, monien varoituksista huolimatta. :( Nyt ei auta muu kuin tukea..
Kuinka meillä rahat riittävät ja hyvinkin vielä?
Minä 20v lähihoitajaksi valmistunut puoli vuotta ennen vauvan syntymää. Mieheni tällähetkellä työtön. Suunnitteilla kyllä oma yritys. Auto meillä on (missä kylläkin -70% alennus vakuutuksiin). Ei osteta vatteita kirppiksiltä, mutta ei tietysti törsätä hullunlailla uusinkaan. Välillä alennuksista, välillä saadaan käytettyjä ja välillä ostetaan ihan uusikin.
Kummastelen vaan, kun kaikki valittaa, kun ei ole rahaa... Meillä käydään kyllä viihteellä puolin ja toisin, jos tykkää... Ei oo rahasta kiinni.
Meillä riittää rahat,ja hyvinkin.Mies ei ole töissä vielä,enkä kerennyt edes ammattikoulua aloittamaan.Mieheni saa liitolta rahaa ja minä ainoastaan minimiäpr:n lapsilisät(sekä elatustukea kunnalta,118€)
Silloin tällöin käymme ostamassa kohtuuhintaisia vaatteita.
Auto on,samoin silloin tällöin käymme viihteellä molemmin puolin.
Toki,sitä ei voi kieltää etteikö olisi joskus joutunut lainaamaan,mutta joka sentti on takaisin maksettu:)
hinnat ovat pilvissä tällä hetkellä. Noillakin taitaa olla joku 60 neliön kämppä, vuokra jotain 700e/kk. En tiedä tarkemmin heidän raha-asioistaan, mutta tiukilla ovat.
Mielestäni tälle miettijälle täytyy antaa realistiset vaihtoehdot mitä raskaus voi nuorelle perheelle aiheuttaa, tällä palstalla kun kaikki vain hokevat sitä samaa mantraa että rahat riittää, tukia tai almuja ei tarvita, kaikki menee hyvin, rahaa ja rakkautta riittää retosteltavaksi ja biletettäväksi asti...
Samanlaisia neuvoja täältä ja msn:in palstalta sai tämä ystävänikin. Kaikki vain hokivat että jos siltä tuntuu ja molemmat ovat valmiita, niin vauvaa vaan kehiin. En soisi kenenkään joutuvan samaan tilanteeseen kuin ystävättäreni. En siis halua mustamaalata teini- ja nuoria äitejä mitenkään, mutta tuntuu että palstalaisilla on kova hinku todistaa että elämä on helppoa - liiankin helppoa.
Tosi asia on että elämä on kovaa, vaikka säästeliäästi eläisikin.
tuo vaatimus taso kun on kaikilla vähän erilainen... Tälläiset jututhan ovat sosiaalisesti periytyviä hyvin pitkälle, siis riippuvat millainen malli lapsuuden kotoa on saatu.
Ne jotka ovat eläneet töissä käyvässä keskiluokkaisessa perheessä lapsuutensa, odottavat omalta perheeltään saman tasoista toimeentuloa, eivät ole oppineet pennin vedätystä. Ne jotka ovat saaneet kotoaan jo niukemman mallin, ovat tyytyväisiä eläessään yhteiskunnan tukiaisilla, eivät tiedä, että elämä voisi olla muutakin.
Itse esimerkiksi en voisi kuvitellakaan perheeni elävän vain puolisoni tuloilla (n. 1500 käteen/kk.) ja silloin kun olin lomilla ja kelan rahoilla, mielestäni elintasomme laski traagisesti, siksi olen palannut töihin heti kun mahdollista. Meillä ei riidellä rahasta, siitä ei aiheudu mitään ongelmaa kun sitä on niin että eletään, niinkuin haluamme. Mutta ainahan sitä saisi enemmänkin olla, niin ei tarvitsisi käydä töissä ollenkaan, ei olisi syyllisyyttä siitä kun ei ole aikaa perheelle riittävästi. Ilman työpaikkaa ei olisi koskaan tullut mielenkään alkaa lapsia tekemään. Mutta olenkin elänyt keskiluokkaisessa hyvin toimeen tulevassa työläisperheessä lapsuutenikin.
Ei asuta lähelläkään etelä-suomea. Vuokra on ~500/kk.
Ei se talous varmaan vauvaan kaadu, kun on tuet ja muut. En ymmärrä miksi täällä ei oikeestaan ole otettu esiin sitä tärkeintä: vastuu lapsesta. Siis muukin kuin taloudellinen. On hieno ajatus, että haluat antaa elämän lapselle, mutta oletko valmis antamaan oman elämäsi lapselle siis ihan täysin ja kokonaan? Lapset on maailman ihanin asia, itselläni on yksi (7kk) ja olen 22-vuotias, joten en kovin vanha ole itsekään, enkä mikään toisia arvostelemaan. Minä vain peräänkuulutan lapsen parasta: sitä, oletko valmis omistautumaan kokonaan lapselle? KOska sitä pienen vauvan ja myös isomman lapsen kanssa eläminen on: paljon, paljon iloa ja onnea, mutta myös yhtä paljon, enemmänkin vastuuta ja lapsen asettamista etusijalle tärkeysjärjestyksessäsi. Muistathan, että lapsen etu on, että vanhemmat ovat tasapainoisia ja tarpeeksi läsnä. Mietin vaan, kun itse vielä kaksikymppisenä en olisi ollut valmis asettumaan rutiininomaiseen elämään (jota elämä nyt vauvan kanssa todellakin on, positiivisella tavalla) vaan nautin elämästäni täysin rinnoin opiskellen (vähemmän) ja bailaten (enemmän:)!). Se oli ihanaa aikaa, mutta nyt kun olen sen vaiheen elämässäni elänyt ja ohittanut, voin täydestä sydämestäni sanoa, että tämä on juuri sitä, mitä haluan elämältäni: olla äiti. Mutta vasta nyt, kun olen "villin" nuoruuteni elänyt. Opiskelen edelleen, mutta nyt olen myös perheen äiti ja elämänarvot on asetettava sen mukaisesti. En halua paasata tms. enkä varsinkaan ole sitä mieltä, että nuori ei voisi olla yhtä hyvä äiti kuin aikuisempikin. Mielestäni iällä ei ole niin suurta merkitystä verrattuna siihen, millainen ihminen on kyseessä. Mutta muistathan ajatella, mikä on parasta tulevien lapsiesi ja teidän itsenne kannalta. Jos sinä et ole onnellinen ja tasapainossa, ei myöskään lapsesi voi olla. Ethän sinä sitä halua, ethän???