Se tunne valtaa minut aina, kun minulla ei ole muuta ajateltavaa, tunne siitä, että millään ei ole mitään merkitystä, että hällä väliä, vaikka kaikki kuolevat. Sitten kun joku tosiaan kuolee, minä masennun, ja vaikka tiedän, että se on mahdotonta, ajattelen aiheuttaneeni toisen kuoleman mietteilläni.
Olen 13 vuotias koulussa menestyvä tyttö, jota ei ole koskaan kiusattu, vaikka erotunkin joukosta tietyistä syistä. Ilmeisesti kaikki se tieto ja osaaminen, joka on päähäni iskostunut, saa minut hulluuden partaalle. En ole halunnut masentaa muita ihmisiä, joten olen olluut hiljaa ja esitän aina täysin normaalia, vaikka olo olisi kurja.
Kärsin vähän väliä luulotaudeista ja ties vaikka oikeistakin sairauksista, pelkään aina että huomenna kuolen, tai että joku läheinen kuolee, vaikka sillä ei ehkä ole mitään väliä, sillä kaikki loppuu aikanaan.
Ajattelen ihmismieltä, sitä, miten se rakentuu. Ahdistaa, kun ajattelee hengellisiä asioita. Entä, jos emme oikeasti ajattele? Entä, jos olen vain joku hullu jatkuvassa unessa? Mitä jos maailma todella loppuu huomenna? Jos kaikki rakentuu atomeista, mitä ajatukset sitten ovat? Mikä saa ihmiset uskomaan jumalaan? Luulen, että jos joku vastaisi noihin kysymyksiin, tulisin vielä hullummaksi.
On ihan turha mennä psykologille tai puhua kellekkään, tiedän, että vain minä itse voin parantaa itseni, mutta miten ja miksi? Haluan tietää, onko kenelläkään muilla ollut vastaavanlaista, tai jos on, miten sen kanssa selviää, sen tiedon ja tiedottomuuden?
Olen 13 vuotias koulussa menestyvä tyttö, jota ei ole koskaan kiusattu, vaikka erotunkin joukosta tietyistä syistä. Ilmeisesti kaikki se tieto ja osaaminen, joka on päähäni iskostunut, saa minut hulluuden partaalle. En ole halunnut masentaa muita ihmisiä, joten olen olluut hiljaa ja esitän aina täysin normaalia, vaikka olo olisi kurja.
Kärsin vähän väliä luulotaudeista ja ties vaikka oikeistakin sairauksista, pelkään aina että huomenna kuolen, tai että joku läheinen kuolee, vaikka sillä ei ehkä ole mitään väliä, sillä kaikki loppuu aikanaan.
Ajattelen ihmismieltä, sitä, miten se rakentuu. Ahdistaa, kun ajattelee hengellisiä asioita. Entä, jos emme oikeasti ajattele? Entä, jos olen vain joku hullu jatkuvassa unessa? Mitä jos maailma todella loppuu huomenna? Jos kaikki rakentuu atomeista, mitä ajatukset sitten ovat? Mikä saa ihmiset uskomaan jumalaan? Luulen, että jos joku vastaisi noihin kysymyksiin, tulisin vielä hullummaksi.
On ihan turha mennä psykologille tai puhua kellekkään, tiedän, että vain minä itse voin parantaa itseni, mutta miten ja miksi? Haluan tietää, onko kenelläkään muilla ollut vastaavanlaista, tai jos on, miten sen kanssa selviää, sen tiedon ja tiedottomuuden?
Vastaukset 5
Vanhimmat
elää ja huomaat sitten joskus, että elämässä on monia rooleja, joita sinäkin kokeilet......
paras rooli on olla oma itsensä.
Tiedän, se on ihan HELVETIN vaikeeta, kun asiat ei vaan pysy järjestyksessä. Ei pysy. Aina kaikki tavarat unohtuu kaikkialle, ikinä ei löydä niitä vaikka ne olis ihan konkreettisesti nenän edessä, unohtaa tapaamiset tai vähintään myöhästyy niistä, jumittaa AINA siihen muiden mielestä merkityksettömimpään yksityiskohtaan ja ajaa muut hulluuden partaalle, teet yksityiskohtaisen ostoslistan ja sitten hukkaat sen listan, menet paniikkiin kun pitäis täyttää joku vaativa lomake, tai löytää johonkin uuteen paikkaan... tätähän nyt vois jatkaa loputtomiin. En minä selviä arkielämästä. Hyvä sydän löytyis joo, mutta mutta perusjutut tökkii ja pahasti.
Niin, entä jos maailmanloppu tulee huomenna? Tai entä jos olet hullu jatkuvassa unessa? Oletko vastannut näihin kysymyksiin? Mitä sitten? Sinä olet kuitenkin käytännössä sinä ja teet omat valintasi (vaikket oikeasti teekään, ainakin tunnet tekeväsi). Sinä teet elämästäsi juuri niin merkityksellisen kuin haluat.
Uskon, että kun mietit asioita riittävästi, saat rakennettua mielellesi sopivan maailmankuvan ja sinusta tulee harvinaisen pohtiva ja tasapainoinen. Sinun pitää vain jossain vaiheessa pystyä toteamaan, ettet voi tietää kaikkea, eikä sinun tarvitsekaan. Voisitko jopa pitää kiehtovana sitä, että kaikki mahdollisuudet ovat avoimia?
Kysymyksesi atomeista ja ajatuksista on "helppo": ajatukset ovat sähköä. Ja kaikki (atomitkin) ovat energiaa. Sitä, miksi ihmiset uskovat jumalaan, voi olla viisasta pohtia. Minä nimittäin luulen, että useat ihmiset uskovat siksi, että haluavat elämäänsä järjestystä ajatusten sekamelskan sijaan. He eivät kestä olla tietämättömiä, joten päättävät uskoa johonkin.
Hyvää jatkoa :)
No niin, kuten kaikille jo on käynyt selväksi, minä olen vähän "outo". Minä elän jotenkin omassa fantasiamaailmassa, ja sekoitan sitä oikeaan elämään, luulen olevani jotain. Olen usein ajatellut ryhtyväni erakoksi, lähteä elämään haavemaailmassani lopullisesti, kulkea nahkasaappaissa jousi olalla metsässä, olla vähät välittämättä nykymaailmasta. Mutta tiedän, että se on mahdotonta, lakien ja muiden ihmisten vuoksi. Karkaamalla tästä maailmasta joudun vain hullujenhuoneelle ja joudun maksamaan sakkoja. Minun ei anneta elää, niin kuin haluan, joten puurran ja puurran, luon itselleni toisen roolin, josta en pidä.
Minäkin halusin sinun iässäsi erakoksi. Haluan kyllä vähän vieläkin ja hankkiuduin opiskelemaan alaa, jonka ansiosta voin ainakin kulkea metsissä. Ehkä täydellinen eristäytyminen ei nykyisessä Suomessa helposti onnistu ja melko todennäköisesti muutat joskus mielesi täydellisen erakoitumisen suhteen. Itseään ei myöskään kannata paeta, mutta minä toisaalta tunnen löytäväni itseni luonnossa. Ole ihan rauhassa "outo" ja selvittele maailma itsellesi.