kirje efesolaisille luku 5 jae 22. Vaimot suostukaa miestenne tahton niin kuin Herran tahtoon. Mitä on tämä miehen tahto. Jos esim. mies tahtoo lyödä vaimoaan onko vaimon tuotava poskensa suosiolla lyömäetäisyydelle.
vaimot ja
miehet
905320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 90
Vanhimmat
Mikä on Herran tahto?
Gal.5 jae 22 Mutta hengen hedelmä on rakkaus,ilo,rauha,pitkämielisyys,ystävällisyys,hyvyys,uskollisuus,sävyisyys,itsensähillitseminen.
Rakkaudestahan se hevonenkin potkii, sanoo vanha sananparsi. Yhdentekeville ihmisille ollaan kohteliaita. Niinhän se on.
Ja mitäpä vaimo tulee nyrkin eteen - ja kuten usein sattuu - kälättämään.
Monesti mies näkee vain kaksi vaihtoehtoa: "kasvattaa" vaimoa tai lähteä itse tiehensä. Jälkimmäinen vaihtoehto on liian vaikea, kun hän itse asiassa roikkuu vaimossa.
Joten täytyy yrittää "kasvattaa" tätä, muokata siedettävämmäksi.
Jotkut tosin hakkaavat vaimoa, vaikka tämä olisi kiltti kuin enkeli.
Mutta mitäpä vaimo on liian kiltti ja saa miehen tuntetemaan syyllisyyttä omasta vihaisuudestaan. Ei siinä oikein voi muuta kuin vetää enkeliä turpiin: siinäpähän näyttää vaimokin luonteensa, onko sellainen enkeli kuin on muka olevinaan.
Ja vaimo yrittää pelastaa unelmansa ikuisesta rakkaudesta, joka kestää sekä myötä- että vastamäessä, ja kieltäytyy näkemästä sitä tosiasiaa, että on miehiä, joiden kanssa koko elämä on enempi vastamäkeä, semmoisia "tulisia" miehiä. Usein heitä pidetään hyvinä uskovaisina ja kristittyinä, jotka fanaattisuuteen asti puolustavat periaatteina pitämiään asioita.
Kiva, jos kirjoittaminen on sinun psyykellesi avuksi.
Asiallisen keskustelun pohjaksi siitä ei ole.
Siunausta vain elämääsi.
Kristilliset ihanteet ja todellisuus eivät käy aina käsikädessä. Minkä sanon yhtä ja toista kokeneena ja nähneenä.
nän sinun elämässäsi se ei voi muuttua eikä siitä saa, eikä kannata keskustella, siihen on vain tyytyminen ja kaiken on hyväksyminen.
Missä ne Eerikan faktat sitten ovat?
Minä en ole nähnyt vielä ainoatakaan.
Ainostaan joku lattea yleistys, jollaisen tietämätön lapsikin osaa sanoa.
Raamattua ei voi lukea oikein ottamalla jakeen sieltä täältä. Kun lukee Ef.5 eteenpäin tulee vastaan tällainen teksti: 25 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta.
Tämä ei anna miehelle mitään oikeutta kohdella vaimoaan kuin joku peto.
Olen sitä mieltä, että uusi käännös antaa monessa kohdin väärän kuvan alkuperäisestä tekstistä. Kuten avauksen paikkakin on mielestäni erilainen kuin edellisissä käännöksissä. Paikka kuuluu v.1776 käännöksessä näin: 22 Vaimot olkaat omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle.
Mitä Raamattu sanoo naisille sen se sanoo nimenomaan naisille, Me miehet emme valvo siinä, vaan valvomapaikkamme on siinä että me rakastamme vaimoamme samoin kun rakastamme itseämmekin.
Joka vaimoansa rakastaa, se rakastaa itseänsä.
Tämä on Jumalan sana.
Faktat ovat siinä, ettei kristitty mieskään omaa aina mielenmalttia, vaan vaimon saamat mustelmat ovat useita päiviä lastenkin nähtävissä, vaikka on pyydelty anteeksi ja annettu anteeksi ja heitetty asiat unohduksen mereen.
On aika kiero asenne ja totuuden kieltämistä, että kun vaimo on antanut jonkin asian anteeksi, sitä ei ole tapahtunutkaan.
Olkoon mikä "latteus" hyvänsä: el.mies voi hakata vaimoaan "tulistuessaan" siinä kuin kuka hyvänsä. Käytännöstä saatua omaa kokemusta ja itse nähtyjä mustelmia, myös tietämättömänä lapsena - ja erittäin ahdistuneena lapsena vanhempien keskinäisistä yhteenotoista.
El.naista syyllistetään siitä, että mies hakkaa: hän on tehnyt sitä ja tätä ja saanut miehen menettämään malttinsa.
Mutta se on el.miehen kunniaksi sanottava, että hän yleensä edes yrittää yhä uudelleen toimia kristillisten ihanteiden mukaan.
Toisaalta avioerokin on el.piireissä vaikeampi asia kuin muualla.
Lopeta tuo omaan napaasi tuijottaminen.
Kaikki naiset eivät ole sinun miehesi kanssa naimisissa.
Puhut mustelmista aivan kuin niitä olisi jokaisella naisella.
Todella matalaotsaista.
ei hakkaa vaimoaan. Tietty. Jos hakkaa, ei ole EL-mies. Tietty!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1
Toisaalta EL-vaimo ei pienistä mustelmista välitä, koska ne ovat mitätön osa siitä kuormasta, jonka alle hän on itsensä antanut.
Osasin kyllä varoa el.miehiä, kun seurasin el.isäni "tulisuutta". En siis mennyt naimisiin el.miehen kanssa. Että se siitä. Mieheni on kiltti ja käyttää nyrkkien sijasta älyään, kun syntyy erimielisyyttä (ja missäpä suhteessa ei syntyisi).
Täällä näitä korkeaotsaisia, omatekoisia psykologeja riittää. Eli kova yritys on psykologisoida, mutta äly ja taidot eivät vain päätöksenteossa tahdo riittää muihin kuin hutiarvioihin. Valitan.
Sinähän kummallisia vastailet? Mikä tässä on taustalla? Miksi tuo miinakenttä räjähti sisikunnassasi?
El- mieskin tekee aivan uskomattomia asioita.
En sanoisi näin ellen tietäisi tapauksia.
Tekstistäsi nousee esiin muutamia mielenkiintoisia seikkoja jotka paljastavat sen, että jotakin saattaa sittenkin olla pielessä. Toki sekin selittää paljon, mitä sanoit isästäsi.
Tyttö jonka isä on ollut tulinen, kokee (erinäisistä psykologisista syistä johtuen) tutuksi ja turvalliseksi tulisen miehen. Tilanne on tuttu alkoholiongelmaisten jälkikasvun seurannasta. Tämä tulee ilmi vasta muutaman avioliittovuoden jälkeen.
Tulisen miehen tytär on katsellut lapsesta asti
äitinsä reaktioita tulisen miehen käsittelyssä, jo siinäkin vaiheessa josta ei ole mitään muistikuvia. Vähän isommaksi tultuaan hän päättää ettei ikinä mene naimisiin tulisen miehen kanssa.
Näin sinäkin olit päättänyt. Olisin tiennyt sen vaikka et olisi sitä kertonutkaan.
Äidin tyttö on kuitenkin äidin tyttö, hän on huomaamattaan samaistunut myöskin äitinsä käyttäytymismalleihin. Ja äidin kokema pelko
tulee osaksi hänen "luonnollista" minuuttaan.
Nämä mallit eivät tule välttämättä esiin läheisyysvaiheen aikana, mutta muutaman vuoden kuluttua mies toteaa, että sinähän olet kuin äitisi. Ja samoin vaimon suusta kuulee erinäisiä kommentteja miehen menneisyyteen kuuluneista läheisistä ja heistä mieheen tarttuneista käyttäytymismalleista!!
Asenteesi lestadiolaismiehistä puhuessasi on erittäin yleistävä.
Ja samoin tapasi yleistäen kanonisoida ei- lestadiolaiset miehet älykkäiksi ja kilteiksi, kuvastaa hyvin sitä, kuinka syvältä tunteistasi viestisi tulivat.
Jokainen meistä on yksilö, niin lestadiolaiset kuin muutkin. Ilman tarkempaa asioihin perehtymistä, siis ns. alitajuisessa avioliitossa eläen ajaudutaan
väistämättä myös kriiseihin, arvoristiriitoihin tunneristiriitoihin ja tarveristiriitoihin.
Avioliitossa tulee eteen kriisejä, se on selvä, mutta kriisien hallintaan varautuneet ja koulutetut avioparit ovat huomattavasti vahvemmilla kriiseissäkin, he osaavat myös riidellä rakentavasti. Eivät siis revi ja raatele toisiaan rikki. pois selittelemällä, aliarvioimalla, häpäisemällä tai halveksimalla, syyllistämällä, tai "räjähtelemällä" holtittomasti, etc.
Puhumattakaan fyysisestä väkivallasta.
Mykkäkoulu on muuten raakaa väkivaltaa sekin!
*) Sekä lestadiolaiset että ei-lestadiolaiset tarvitsevat peruskoulutuksen miehen ja naisen yhteiselämän saloihin. Ja sen lisäksi aktiivisuutta rakentaa ja vahvistaa avioliittoaan koko ajan.
Avioliitto ei ole mikään staattinen onnen tila, joka hoitamatta pysyy loistokunnossa.
Onnetonkaan sen ei tarvitse koko aikaa olla, sillä apua on saatavana sitä haluaville.
Me ihmisinä muutumme koko ajan, saatamme sairastua, lapsemme kasvavat ja aikanaan lähtevät pois kotoa. Ja näiden lisäksi on paljon muita asioita jotka alati muuttuvat.
Parasta on mielestäni arvioida aina ensimmäiseksi oma tilansa rehellisesti ja myöntää puutteensa, ottaa vastuu tekemisistään, mitä lienevätkin. Avoimuus ja rehellisyys ovat myös avioliitossa vahva perusta.
Ne parit jotka yksin ja yhdessä polvistuvat mahdollisimman usein Herran edessä apua häneltä rukoillen, ja myös toinen toisensa edessä nöyrästi omat vikansa tunnustaen ja anteeksiantamusta pyytäen, ovat todennäköisesti hyvin onnellinen pari.
Sinun kannattaisi Eerika puhua asioistasi jonkun luotettavan ihmisen kanssa. Sinulla on ongelma
Katkeruuden purkaminen ja mustamaalaus täällä ei auta sinua yhtään. Se vain lisää kipuasi.
Et enää voi kostaa isällesi.
Olet tätä samaa asiaa jauhanut monella
eri nimellä.
Kyllä kirjoittaminen on yksi hyvä terapiamuoto.
Minä ainakin rohkaisen jatkamaan.
Mitähän sanasi "luotettava" tarkoittaa - tässä yhteydessä?
Ripittäytyminen ei välttämättä
tuo mitään apua tähän, koska pääasia on että
Eerikan tuska ja viha kuunnellaan ja otetaan vastaan hyväksyvästi.
- Ripissä tunnustetaan omat synnit ja saadaan synninpäästö.
- Eerikan tapauksessa hänelle on tehty syntiä joka on särkenyt hänen sydämensä jo lapsena. Harva rippi-isä on kuitenkaan ammattiauttaja.
On huomioitava sekin että Eerikalle vastattiin asialliseen kirjoitukseen tosi rumasti. Minä kyllä toivoisin ja rukoilen että Hyvä Jumala armossaan saisi Poikansa kautta hoitaa nämä Eerikan haavat terveiksi. Olen valmis kuuneteleen (lukemaan) hänen vihaansa, millaisina sanoina se sitten purkautuukin.
Eerika jatkaa sitten.
Tässä on ollut muutama kuukausi edistyminen 0.
Luonnollisten tarpeidensa puolesta jo pienenä lapsena hylätyksi tullut ihminen ei parane sillä, että häntä hylätään vielä lisää aikuiseksi tultuaan.
Toivon että ymmärtäisit tämän.
Sinuakaan ei ole tarkoitus tässä hylätä, ymmärrän myös sen, että sinäkin turhaudut. Ja varsinkin silloin ellet ymmärrä juurisyitä jotka johtavat katkeroitumiseen. Syvimmät traumat syntyvät nimittäin jo hyvin varhain.
On niin helppo lukea toisen vihan purkaukset itseen kohdistuviksi, kun sanat on ilkeitä ja suunnattu itseä kohti. Vihan on purettava juuri sen tunteen tasolla, jossa tuo lukkiutunut tilanne on syntynyt.
Mutta jos kuulee ja hengessään näkee näiden sanojen takana olevan hylätyn ja haavoitetun ihmisen avunhuudot, niin silloin se ei enää suututa, vaan suusta ja kynästä alkaa tulla ymmärtäviä, lohduttamaan pyrkiviä sanoja.
Ja kas kummaa, henkilö ensin pysähtyy ihmeissään kuuntelemaan, uskomatta itsekään kuulemaansa. Ja hyvin usein käy niin, että kyyneleet alkavat virrata, merkiksi siitä että "voide" on ollut oikea ja hoitava, ja osunut oikeaan paikaan. Kovuuden, armottomuuden ja hylkäämisen särkemään kipeään sydämeen. Sydämeen joka kaipaa lohdutusta, joka kaipaa helliä sanoja, minä rakastan sinua. Rakastan sellaisena kun olet.
Tästä seurauksena syntyy ihania "kirkonmenoja".
"Tyttö jonka isä on ollut tulinen, kokee (erinäisistä psykologisista syistä johtuen) tutuksi ja turvalliseksi tulisen miehen. Tilanne on tuttu alkoholiongelmaisten jälkikasvun seurannasta. Tämä tulee ilmi vasta muutaman avioliittovuoden jälkeen", kirjoittaa nimimerkki "Aviol".
Mitä sinä tällä tahdot sanoa? El.isäni oli täysin raitis, joka ei koko elämänsä aikana ollut maistanut pisaraakaan alkoholia (lukuunottamatta kirkon ehtoollisviinejä, joiden alkoholipitoisuutta en tiedä).
"Erinäisten psykologisten syiden" soveltamisesi on niin kritiikitöntä, että mieleeni tulee astrologi, jonka tarvitsee tietää vain syntymäaikasi, ja sitten hän on jo tietävinään sinusta kaiken, luonteesi ja jopa tulevaisuutesi pelkästään taivaalle katsomalla ja tähtien liikkeitä seuraamalla.
En pidä kovin harkintakykyisenä ihmistä, joka alkaa täällä levitellä todellisia ongelmiaan kaikenlaisten asiantuntijoina itseään pitävien puoskaroitavaksi.
Meillä on kaikilla eri näkökulma lestadiolaisuuteen, ja siis omamme, mikä pitäisi ilman muuta ymmärtää. Jos puhun esikoislestadiolaisuudesta, voin kertoa siitä vain oman näkökulmani, oman kokemukseni. Se joka väittää, että minä yleistän, yleistää itse.
On selvää, että jos jotkin asiat on annettu anteeksi, niitä ei kaivella. Mutta eivät asiat sillä tapahtumattomiksi muutu ja mustelmat paistavat vielä sopimisen jälkeenkin monta päivää, kunnes hiljalleen häviävät.
Ja onhan niitä pariskuntia, jotka ovat kuin makeassa endorfiinihumalassa reippaan kahakoinnin jälkeen - semmoista reipasta liikuntaa sekin - ja sitten taas elämä on kuin entistä parempaa ja ollaan entistä rakkaampia.
Eikö olekin mukavaa, kun joku käyttää samaa nimimerkkiä, että voit tehdä havaintoja ja esittää kritiikin sanoja eri nimimerkkien suojista?
Oletko itse jo niin korkealla tasolla, että kaikki lisäedistyminen jossakin suhteessa - varsinkin hengellisesti - on ehdottomasti liikaa?
Minua ei niin korkea taso taida edes kiinnostaa, vaan jatkan mieluummin elämääni täällä alempana. Siis omalla tasollani.
"Tyttö jonka isä on ollut tulinen, (riitelevä ja väkivaltainen), kokee (erinäisistä psykologisista syistä johtuen) tutuksi ja turvalliseksi isäänrä vastaavanlaisen tulisen miehen."
Tätähän minä sanoin ja tarkoitin mitä sanoin.
Ja lisäsin esimerkin vuoksi, että sama tilanne tunnetaan hyvin myös alkoholistin tytöllä.
Lyhyesti sanoen, kirjoitukseni oli vastaus siihen kun kehuit lauhkeaa (ei-lest.) miestäsi.
Ennustan, että ei mene aikaakaan kun sinun "eväilläsi" tehdään rauhallisestakin miehestä tulinen. Kyllä sieltä kynästäsi tulevat risut juurineen ja männyn kävytkin perässä.
Eihän sitä ole kokeneen avioliittotyössä mukana olevan aikuisen vaikea havaita kirjoituksistasi, mikä sinun tilanteesi on.
Armoa korkeammalle tasolle ei kukaan voi päästäkään, ja senkin voi saada ainoastaan lahjaksi.
En tiedä miksi nakkelet niskojasi noin kypsymättömällä tavalla? Mutta suomi24.fi
kirjoituspalstasta riippumattomia nuo syyt ovat, siitä olen täysin varma.
Tarkoitukseni on vain antaa vinkkejä mistäpäin mennyttä elämääsi vastauksia voisi lähteä etsimään.
...nimimerkille "Jatkaa sitten", eikä nimimerkille "Aviol", joka on näyttänyt omivan itselleen toiselle tarkoitetun vastaukseni.
Eikö kertomansa mukaan ammattiauttajana toimiva "Aviol" sitäkään tajua, että närkästyin myös tuon toisen kirjoittajan niukkasanaisesta piikistä? Joskaan en yhtä paljon kuin nimimerkille "Aviol", joka esiintyi jonkinlaisena rivivälien lukijana ja tieteellisiä totuuksiaan heittelevänä puuta-heinää-puhujana.
Yleensäkin ihmettelen hänen rohkeuttaan alkaa täällä pelkkien sanojen perusteella, jossa - toisin kuin käytännön työtilanteissa - ei ole minkäänlaista nonvarbaalista viestintää vahvistamassa omia näkemyksiä oikeiksi, tekemään diagnoosejaan tuntemattomista ihmisistä.
Joillakin ihmisillä on niin suuri, lähes vietinomainen tarve auttaa ja olla tarpeellinen, että autettavat haetaan vaikka internetistä.
Ja kylläpä minä herätänkin pahennusta, kun en suostu hänen autettavakseen. Mutta onneksi minulla on mahdollisuus valita terapeuttini itse, ja vähin mitä terapeutilta edellytän, että hän niin sanotusti tajuaa minua, on "samalla aallonpituudella".
Jos "Aviol" on vuosikausia onnistunut toimimaan avioliittoneuvojana, niin varmasti on paljon ihmisiä, jotka luottavat häneen ja uskovat hänen pystyvän ja pystyneen auttamaan heitä.
Kaikki kuitenkaan eivät hänen apuaan halua, minä muiden muassa.
Monesti nimimerkin, pysyvän tai vaihtuvan, kirjoitukset käsitetään väärin. Esim minut on käsitetty tavan takaa väärin. Nyt huomaan että Eerikakin on käsitetty väärin, tai oikeinkäsittäjät ei kommentoi, tai vähemmällä innolla tapahtuu sitä.
Suhteellinen eli relativistinen totuus muuntaa yleisellä tasolla käsitystä oikeasta ja väärästä, mutta ei aina. Jos minä kirjoitan että minun mieheni on maailman paras mies, niin tämä on vain minun totuuteni, vain minulle. En olisi edes hyvilläni, jos naapurin rouvakin olisi samaa mieltä.
Mutta jos jollekin on totuus että kunnon riita puhdistaa ilmaa ja viha täytyy purkaa ettei tule patoutumia ja sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua, niin tämä ei ole hyvä totuus kenellekään.
Jos parisuhteessa toimitaan niin, että kumpikin hokee mihin on oikeus, niin sekään ei riitä.
... olevani ammattiauttaja.
Vastaan sellaisiin kirjoituksiin jonka graafisesta "viivoituksesta" näen kohdistuvan nimimerkkiin "Aviol". Se on taas sinun murheesi, jos kirjoitat eri paikkaan kun tarkoitit.
Tajusin hyvin närkästyksesi kohteen. Se mielestäni näkyi kirjoituksestanikin.
Olisi hyvä oppia tunteista, ja oppia myöskin tunnistamaan niitä, ettei mene jokaiseen "tunnen että.." halpaan.
Pitkä tie minullakin on ollut tulla
tuntevaksi ihmiseksi, omaksi Luojan luomaksi yksilöksi, päivääkään en siitä tiestä pois vaihtaisi.
Mielipiteistähän täällä keskustellaan, niin minä olen käsittänyt. Onhan täällä minutkin lähes päivittäin heitetty helvettiin, se on jonkun mielipide. On vain nautinto todeta että mielipiteen esittäjä oli väärässä, eikä heillä ole minkäänlaisia perusteitakaan tuomiolleen ollut.
Pyrin perustelemaan väitteeni ja arvioni. Monesti onkin käynyt niin että jonkin ajan kuluttua on paljastunut että arvioni meni kokolailla nappiin. Isä- suhde vammainen nainen on todella kiukkuinen katkera ja kamala, ellei hän tiedosta ja hoida sitä.
Auttamistyö onkin kokonaan eri asia, se on minun tapauksessani vertaistyötä ryhmässä jossa tosiaan ollaan puolison kanssa fyysisesti läsnä. Suosittelen kaikille kärsiville sellaista.
Pitäisihän sellainen ongelma ITSESSÄÄN HAVAITA, jos on ulkoa ohjautuva. Jos ihmisten mielipiteet sinusta alkavat hallita sinun ajatus- kuvioitasi ja tunteitasi, niin sehän todistaa samaa josta olen jo kirjoittanutkin.
Jumalan tahto on, että meistä tulisi vapaita lapsia, hänen lapsiaan. Sellaisia yksilöitä joksi hän on meidät luonut.
Jumala on Poikansa verellä meidät vapaiksi synnistä ja synnin orjuudesta ostanut.
_______________________________________________
*) Ja tämä merkitsee sellaista prosessia jossa me, kaiken anteeksi saaneina, kilvoittelemme anteeksiantamisessa sekä itsellemme että toinen toisillemme.
_______________________________________________
Katkeruus tarkoittaa lyhysti sanoen sitä että sinä raahaat toisten ihmisten syntireppua selässäsi, koska anteeksiantoa heille ei ole vielä tapahtunut. Anteeksianto ei ole helppoa, mutta se on keskeisintä ihmisen elämässä.
Kaikista vähiten ihmiset ymmärtävät sitä että tärkein ihmissuhde on suhde itseen. Onhan se valtava helpotus saada heittää toisten synnit selästään, ja päästää tällä tavoin itsensä ja sitomansa ihmiset vapauteen.
Tosiaankaan en tunne henkilöä Eerika, vain muutaman kirjoituksen perusteella, mutta homo sapiens nimisen olennon käyttäytymismallien suuntaviivat tunnen. Asia kiinnostaa minua hyvin paljon, ja sen kautta olen saanut hyvin paljon.
Tästä on kysymys.
Jos sen aina voisi pitää mielessään että itse kullakin on asioista oma mielipiteensä, niin vältyttäisiin turhilta tunnejohteisilta juupas/eipäs kiistelyiltä.
"Okei sä olet sitä mieltä, minä olen eri mieltä".
Tuo on totta että väärinkäsitys on enemmän kuin todennäköistä tällaisissa "keskusteluissa".
Naiseuteen kiinteästi liittyy noin 28 vuorokauden periodilla toimiva mielialan biorytmiikka.
Eikä tässä ole nyt kysymys kuukautiskierrosta.
Tämä on miehelle aivan tavattoman kamalaa, ellei hän tätä tidosta. Ja ennen kaikkea jos parilla ei ole yhteisesti sovittuja konsteja ja pelisääntöjä hilliten hallita tätä LUONNON systeemiä.
Naisen mieliala heittelee taivaan ja helvetin välillä, kuin vaihtovirtageneraattorin jännite ja virtakäyrä (aalto).
Niin positiivisen ihana taivaallinen nainen on yht'äkkiä kuin myskyn merkki, nollapisteessä, jolloin jännitettä ei ole ja virta on nollassa.
Kunnes saavutaan tuohon kammotavaan negatiivisen puoliaallon huppuun (peak), jolloin naisen mielestä IHAN kaikki on p...eestä.
Peak to peak, huipusta huippuun tuon ihmispoloisen mieliala aaltoilee, kuin lastu laineilla, ja se on hänen mielestään vähintään miehen syy. Ainakin niiden jotka eivät tiedosta
naiseuttaan.
No tähän vaivaan on siis olemassa helpottavia toimenpiteitä.
mahtaa olla kun olen havainnut näitä samanlaisia oireita myös miehissä.
Olisikoha tuolla miehellä mahdollisia jäänteitä munasarjoista?
Vai olisiko niin, kun epäilen, että oletkin heijastanut osan omaa käyttäytymistäsi tuohon mieheen. Totta kai mies on kauhuissaan naiseuden tuomasta tunnemaailman amplitudista. Se on niin käsittämätöntä kun olla voi.
Mutta jos miehenä toimit misten joukossa, niin kaikki on hyvin tasaista jolkutusta, vuodesta toiseen.
Älä nyt, Aviol, suotta ota nokkaasi. En muuten edes ajatellut sinua, kun vastasin toiselle.
En ole heittämässä helvettiin ketään, en edes mielikuvituksen tasolla. Jo se ajatuskin on minusta aivan kamala, että sinne joku heitetään. Mutta niinhän Raamatussa sanotaan.
Tulin aiemmin ärtyneeksi, kun nimimerkillä Aviol näytti olevan päässä valmiit kuviot, joihin hän yritti minua sovittaa. Kun kynästäni olivat sitteen lennelleet "oksat ja männynkävyt" ja hän povasi (toivoi?) minulle ja miehelleni persoonallisten ominaisuuksieni vuoksi huonoa tulevaisuutta, olin vähällä vastata hänelle kärkevästi takaisin.
Kunnes tajusin, että jos hänen analyysinsä ei nykyisyydestäkään ole kovin onnistunut, niin miksi piitata hänen povauksistaan. Tunsin itseni suorastaan kiltiksi, kun päätin jättää kärkevyydet sikseen.
Aviol saattaa tietää paljon psykologiasta, mutta tietojaan soveltaessaan näyttää unohtavan sen, että ne ovat aina vain suuntaa antavia keskivertototuuksia. Jos lähtee etsimään ns. tavallista keskivertoihmistä, niin kauanpa saa hakea - jos ensinkään löytää.
Useimmat lienevät kuitenkin jossakin suhteessa tai asiassa keskivertoja, minkä vuoksi psykologisesta tiedosta on hyötyä. Se on apuväline auttamistyössä, ei sen enempää.
Jotkut psykologit ovat intuitiisempia ja tarkkanäköisempiä kuin toiset, mutta kuvitelma, että psykologi olisi opintojensa myötä saanut jotkin kaiken paljastavat röntgensilmät, on kyllä pelkkä kuvitelma.
Alan ihmiset tosin eivät näytä ensinkään panevan pahakseen, jos heistä näin kuvitellaan. Tästä luulosta saattaa toisaalta olla hyötyäkin auttamistyössä, jos se saa avun hakijan työskentelemään tehokkaammin itsensä kanssa.
Vaikka ns. ammatillinen intuitio on sitä, että kun yhden piirteen jostakin ongelmavyyhdestä kuulee, niin toisen jo arvaa, niin silti täytyy muistaa, että ihmiset ovat kuitenkin monella tavalla erilaisia. Omat arviot täytyy siksi tarkistaa heiltä itseltään eikä julistaa suoralta kädeltä tietävänsä asian olevan niin tai näin.
Jos Aviol olisi ammattiauttaja - mitä hän ei ilmeisesti kuitenkaan ole kuten hän nyt antaa ymmärtää -, niin ihan hyvä tyyli hänellä ylipäänsä on lähestyä muita. Ystävällinen, rauhallinen tyyli, joka toimii työtilanteessa, oli asiakas tai potilas miten ahdistuneessa tai vihaisessa mielentilassa hyvänsä. Vähän enemmän mielenmalttia saisi hänelläkin olla, itseni lisäksi.
Tunteet näet tarttuvat myös auttamistilanteessa, ja ammattiauttajan rooli on työtilanteessa olla tunnejohtaja ja tiedostaa tilanne. Jos auttaja pystyy olemaan ystävällinen, asiallinen ja rauhallinen, se vaikuttaa myös toiseen. Sama ilmiö on havaittavissa myös vaikkapa seuroissa, joka on joukkotilanne ja joissa on usein myös paljon ja monenlaisia tunteita: synnintunto ja liikuttuminenkin tarttuvat.
Kaikille toivon hyvää tulevaisuutta miehenä ja vamona. Ja aivan erityisellä tavalla, muutoin en laittaisi yhtäkään riviä tänne. Joten se on oma tulkintasi.
Monien parien tilannetta pohdin intensiivisesti päiväkausia, jotta ymmärtäisin jotakin oleellista siitä, miten he voisivat päästä tilanteessaan vähänkin eteenpäin.
Huomaan kyllä sen, että sinä et ole heittämässä ketään helvettiin, enkä ole mielestäni sellaista vihjaillutkaan. Itse toimin ainoastaan sillä periaatteella, että kaikki pelastuisivat uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.
En sano mitään persoonastasi, mutta ydinperheen tilanne, (lapsuuden koti) jos kerroit, on muovannut tunne- elämääsi aika paljon.
Kuvasi äidistä selkäänsä saavana, ja isästä selkään antajana (= alistaja ja alistettu),
ei luuloistasi ja uskomuksistasi huolimatta
palaja tyhjänä takaisin. Jäljet ovat syvällä tunnemaailmassasi. Niistä saamme lukea täältä.
On hyvä että avaudut täällä, iloitsen siitä.
Tarkoitukseni olikin johdatella sinua (ei.les.) miehesi kiltteyden naivista kehumisesta, omaan henkiseen kasvuusi. Ja siihen prosessiin suosittelin, ja edelleen suosittelen vertaisryhmiä, avioliittokursseja tai ammattiauttajaa.
Miehesi on heikko ihminen kuten minä ja sinäkin
olemme.
Edes se, että hän ei ole esikoislestadiolainen, ei tee hänestä nallekarhu- epäihmistä, vaikka vielä tässä vaiheessa tunnut kuvittelevan niin.
Pääosin toimin muiden uskovien parissa kun esikoislestadiolaisten, ja tiedän että me kaikki olemme vain heikkoja erehtyviä ihmisiä jotka tarvitsemme monella tapaa toinen toisiamme.
Enkä missään vaiheessa ole antanut sellaista ymmärtää, se on ilkeämielinen tulkintasi.
Vertaisryhmätyössä olen jonkinverran toiminut.
Mielestäni sana "vertaisryhmä" kertoo kyllä ymmärtävälle lukijalle sen, mistä on kysymys.
Siinähän kaikki antavat omista kokemuksistaan ja saavat puolestaan toisten kokemuksista. Keskeisintä toiminnassa on luottamuksellisuus ja täydellinen avoimuus, jollaisesta en voi muualla edes kuvitella olevan. Sanon kiitos Jumalalle kaikesta siitä mitä olen sen kautta itse saanut.
Tällä sivulla (samoin kun muillakaan nettisivuilla) harvoin ketään voi auttaa. Jo pelkkä yrityskin tulkitaan ilkeämielisesti
kaikentietäväksi "röntgenhoidoksi".
Siksi kerron täällä vain sitä mitä olen minua viisaampien opetuksista oppinut. Paljon ei ole arvioni pieleen mennyt, kuten olen jo aiemmin kertonut.
Olisi tykkänään eri asia jos olisimme nenäkkäin. Silloin et minua tuntisi samaksi henkilöksi.
Olen kovin kömpelö ja kyvytön ilmaisemaan itseäni kirjallisesti, siksi täälläkin ahkerasti harjoittelen. Anteeksi loukkaavat sanani. Olet oikeassa siinä että loukkaavat sanat eivät ketään auta.
Ymmärsin sinun tekevän kainosti vihjaillen tiettäväksi jonkin ammattiauttajan roolissa toimimisesi, kun kirjoitit: "Eihän sitä ole kokeneen avioliittotyössä mukana olevan aikuisen vaikea havaita kirjoituksistasi, mikä sinun tilanteesi on."
Ymmärsin tästä tekstistäsi, että olet itse se "kokenut avioliittotyössä mukana oleva aikuinen". Usein tämmöinen "avioliittotyössä" oleva on ammattiauttaja (esimerkiksi kirkon perheasiain neuvottelukeskuksessa).
Mikähän tässä nyt on erityisen "ilkeämielistä tulkintaa"? Olen kyllä aika ihmeissäni.
Naivia tai ei, mieheni on kiltti.
Naivi puoli ihmisessä on muuten juuri se luova puoli, joka rakastuu (puhutaanhan "sokeasta" rakkaudesta ja "hullustakin" rakkaudesta).
On niitä tietysti semmoisiakin, jotka menevät "järkiavioliittoon" vain saadakseen uskovaisen puolison ja alkavat pyörittää arkea tämän kanssa, järkevin perustein.
En usko, että ihmiset tulevat tänne palstalle hakemaan apua.
Mitä "röntgensilmiin" tulee, olen kahdestikin kuullut ammattiauttajalle sanottavan niistä. Edellisen kerran eräs nainen sanoi lääkärille, johon oli ihastunut, että tällä oli "röntgensilmät" (itse olin eri mieltä tämän lääkärin tarkkanäköisyydestä, mutta ymmärsin siinä tilanteessa olla hiljaa). Toisessa tilanteessa eräs tuttuni sanoi jännittävänsä muuatta miespsykologia, koska tällä oli hänen mielestään "röntgensilmät", joilla psykologi näki ihmisen läpi. Minun mielestäni ei nähnyt, vaikka onkin käsittääkseni hyvä psykologi.
"Röntgensilmistä" puhuessani en kokenut olevani millään tavalla ilkeämielinen.
"Olisi tykkänään eri asia jos olisimme nenäkkäin. Silloin et minua tuntisi samaksi henkilöksi", kirjoittaa Aviol. Minulla on sama tunne. Niin varmaan kävisi.
Pointti ei ole siinä, onko miehesi kiltti.
Se ei ole pelkästään hyvä asia jos näin on,
sinä viet häneltä tilan ja kuninkuuden
(miehen paikka) perheessä. Sinä et silloin kasva naisena Jumalan sanan mukaiseen nöyrään alamaisuuteen. Alamaisuus merkitsee raamatullisesti rakkauden ja palvelun kohteena olemista.
Menee jonkin aikaa, (olet ollut ilmeisesti vain vähän aikaa aviossa), miehesi väsyy tossun alla, ja alkaa viettämään aikaansa kodin ulkopuolella,
työ harrastukset.
Läheinen tunnesuhde on vallan muuta kun kilttejä = alistettuja ihmisiä.
Se on keskinäinen avoin suhde jossa ei ole salaisuuksia, ja jossa kummallakin on tilaa kasvaa omaksi vastuulliseksi itsekseen, täyttämään toinen toistensa tarpeita.
"Eihän sitä ole kokeneen avioliittotyössä mukana olevan aikuisen vaikea havaita kirjoituksistasi, mikä sinun tilanteesi on."
Kokenut tarkoittaa kypsää aikuista ihmistä,
useamman aikuisen lapsen isää ja monen lapsen isoisää. Avioliittotyössä tarkoittaa sitä mitä olen jo sanonut useamman kerran, toimimista jäsenenä vertaisryhmissä vuodesta 1997.
Jos haluat ymmärtää minun asioitani, omien luulojesi asemasta, niin kysy silloin minulta. Tämä on kommunikkaation ydin.
Jos haluat edelleen pitää luulojasi totuutena, niin jatka entiseen malliin.
"En usko, että ihmiset tulevat tänne palstalle hakemaan apua." - toteaa Eerika
Minä puolestani uskon että monille kirjoittamisesta on ollut terapeuttista apua, ovat saaneet peilata itseään ja käsityksiään. Monet lestadiolaiset nuoretkin asuvat pienillä paikkakunnilla, eri puolilla maatamme ja osa ehkä sen ulkopuolellakin.
Mitään röntgensilmiä kenelläkään ole eikä tarvita, ihminen puhuu itse itsestään enemmän kun osaisi arvatakaan.
Henkilö joka päivittäin kuuntelee työkseen ihmisten vaikeuksia, kuten psykologi, näkee varmasti kokonaisuuden muutaman terapiatunnin jälkeen.
Paljon on Eerikan kaltaisia ihmisiä, jotka ovat sisään lämmenneitä, kiinni kuin simpukka. Ja piikit koholla puolustusasemissa kuin siilillä.
Tällaiset ihmisen ovat "röntgenkatsekauhuisia", ettei vain mikään kipeä minusta näkyisi lävitse. Tällainen kertoo vain vahvasta pelon ja häpeän suojamuurista fasadista.
Toisaalta taas turvahakuinen ihminen voi toiveajattelussaan puhua röntgensilmistä.
""Röntgensilmistä" puhuessani en kokenut olevani millään tavalla ilkeämielinen." - Eerika
Ottaen huomioon viestisi viitekehyksen, niin puheesi röntgensilmistä oli mielestäni pelkkää ylimielistä aliarvioivaa ja halveksivaa kritiikkiä minua kohtaan.
Minulle syntyi mielikuva jonka mukaan minä kuvittelisin itselläni olevan röntgensilmän ja sen avulla nyt tarkkailisin sinua.
Minulla ei ole taipumusta tirkistelyyn, motiivini on tykkänään toisenlainen. Läheisyys on ehkä oikea sana sille, mitä kanssaihmisistäni haen. Siksi lähestymistapani on avoin, ja sisältää myös riskin tulla haavoitetuksi. Olen rakkauden kaskellä kasvanut ja edelleen elän, siksi voin ottaa myös tämän riskin.
Mutta vapaa palsta tämä on ja minua saa kritisoida. Niin teen itsekin.
Minusta ajatus puolisoiden välisestä valtataistelusta on erittäin omituinen. Vaikka sitä saattaa olla monessa perheessä.
En pysty viemään mieheni "kuninkuutta" (ajatus huvittaa minua), koska hän on erittäin älykäs. Tämän älykkyyden piikkiin olen pannut myös hänen kiltteytensä. En varmaan kauaa jaksaisikaan miehen kanssa, joka olisi tossun alla.
Saan nöyryyden väristyksiä, kun joskus seuraan hänen työtään tietokoneen ääressä: en näet ymmärrä siitä yhtään mitään. Soisin ymmärtäväni edes vähän. Mutta se olisi liian suuren työn takana. Minun aivoissani ei raksuta sillä tavalla kuin hänellä, yhtä nopeasti, ainakaan niissä asioissa.
Mutta me olemmekin erilaisia - ja jollakin merkillisellä tavalla hyvin samanlaisia: meillä on yhdessä kivaa.
Tiedän myös hyvin, että jos en olisi enimmäkseen "ihmisiksi", hän lähtisi tiehensä ja sitten olisin varmaan kauhean yksinäinen. En viitsi edes kuvitella.
(Muuten hierarkian vuoksi kirjoitan minäkin tähän).
"Minusta ajatus puolisoiden välisestä valtataistelusta on erittäin omituinen."
Kysyn minkähän vuoksi? Avioliittosi pituudella ja sinun iälläsi saattaisi ola tämän asian kanssa jotakin tekemistä?
Parisuhdetyössä tämä on kyllä jokapäiväinen, useiden satojen avioparien ongelma.
Itse olen ollut aviossa vajaan 34 vuotta joten tiedän siitä itsekin jotkakin.
Sanoit ette pysty viemään miehesi kuninkuutta, mutta minä kieltäydyn uskomasta tuota. Avioliitto on tunne- suhde, professori on työmiehen kanssa amalla viivalla.
Heitäkin on mukana parisuhdetyössä ja lisäksi monia lääkäreitä ja tuomareita on tuttuja. Mutta samat on vaivat. Olemme ihmisiä.
Emme suinkaan mene avioliittoon rakkaudesta, kuten erheellisesti uskotaan, vaan sellaisen henkilön kanssa joka tuntuu olevan pienin mahdollinen uhka sille, että MINUN tarvitsisi muuttua. Ja henkilön jonka odotamme täyttävän parhaiten MINUN tarpeeni.
Parisuhde perustetaan siis todellisuudessa hyvin itsekkäistä syistä. Lisääntymistä ohjaavat primitiiviset vietit, lisääntymis- ja seksuaalivietti.
Tunne-elää ei voi älyllä kontrolloida, sillä tunteiden takana ovat meidän tarpeemme, ei suinkaan älymme.
Mutta sanotaan noin 50 vuoden yhdessäolon jälkeen kun molemmat ovat vaivaisia ja raihnaisia, voi todellista rakkauttakin jo
olla parisuhteessa. Siinä toinen tukee toisen heikkoutta tavalla jos toisellakin.
Viriilissä iässä olevien alitajuinen parisuhde on hyvin työvoittoinen, se on brutaali ja alkukanteinen taistelusuhde, jossa alati taistellaan, päivällä leivästä ja yöllä lihasta.
Totuus on vain tabu, mutta parisuhdeihmiset tietävät mistä on kysymys, siellä puhutaan asioista oikeilla nimillä, mitään salaamatta taikka pois jättämättä.
Parisuhdetyö on sitä varten että tästä päästäisiin hivenen eteenpäin kohti kiinteämpää ja läöheisempää tunne- suhdetta. Kaksi ensimmästä vuotta likimain ovat läheisyysvaihetta, sen jälkeen alkaa vasta varsinainen parisuhde. Niin, ellei ole jo sitä ennen päättynyt?
En pysty viemään mieheni "kuninkuutta" (ajatus huvittaa minua), koska hän on erittäin älykäs. Tämän älykkyyden piikkiin olen pannut myös hänen kiltteytensä. En varmaan kauaa jaksaisikaan miehen kanssa, joka olisi tossun alla.
Saan nöyryyden väristyksiä, kun joskus seuraan hänen työtään tietokoneen ääressä: en näet ymmärrä siitä yhtään mitään. Soisin ymmärtäväni edes vähän. Mutta se olisi liian suuren työn takana. Minun aivoissani ei raksuta sillä tavalla kuin hänellä, yhtä nopeasti, ainakaan niissä asioissa.
Mutta me olemmekin erilaisia - ja jollakin merkillisellä tavalla hyvin samanlaisia: meillä on yhdessä kivaa.
Tiedän myös hyvin, että jos en olisi enimmäkseen "ihmisiksi", hän lähtisi tiehensä ja sitten olisin varmaan kauhean yksinäinen. En viitsi edes kuvitella.
Tarkoitukseni oli lukea mitä olit kirjoittanut ja sitten poistaa se, nyt se kuitenkin jäi viestini osaksi.
Voin vakuuttaa sinulle että se on outo tunne kun ihmiset alkavat puhua todellisesta elämästään sellaisena kun se on. Sitä ei missään muualla kuule.
Seksuaalisesti hyväksi käytetyt alkavat puhumaan, liitossaan uskottomat alkavat puhumaan, ja ihan itse, se on ihmeellistä.
Sellaisetkin naiset alkavat puhumaan, jotka iloitsevat siitä että isä vihdoinkin kuoli.
Ja sellaiset jotka pelkäävät törmäävänsä vahingossa isäänsä kaupungilla kulkiessaan.
Joku ei ole ollut koko elämänsä aikana oikeastaan yhtään mitään. Ihmisarvosta puhumattakaan. Joku on isänsä ja aitinsä välissä nyrkkeilypallona. etc.
Ihmisillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä todellisuus on. Pelko syyllisyys ja häpeä kätkevät niin tavattomasti totuutta taakseen, että julkikuva on vääristynyt korkkiruuviksi, vaikka näyttää päällepäin sileältä kuin peilityyni veden pinta.
Onkohan tämä aloitus ylläpidon tai yhtiön laittama "sähköjänis"?
Näitä sisällöltään tyhjiä kysymyksiä laitetaan kaikille palstoille vain siksi, että saataisiin ihmiset aktivoitumaan ja kinaamaan keskenään.
Sivuston aloitusteematkin ovat samaa luokkaa.
Pääasia, että mahdollisimman monella on mielipide jostakin täysin turhasta tai ufosta asiasta.
sisäiset asiat aivan turhia. Vaikka itse Jumala jo aikojen alussa vihki ensimmäisen pariskunnan. Avioliitto näyttää kuitenkin olevan jotenkin vähäpätöinen asia lestadiolaistenkin keskuudessa. Niitä kyllä solmitaan, mutta niiden sisällä on valtavan paljon pahaa oloa. Tunteet ja varsinkin rakastaminen vaikuttaa olevan hyvin vaikeaa, jopa vähäarvoista esimerkiksi monien ulkoisten tapojen rinnalla. Miksiköhän meidänkin joukossamme erotaan niin paljon nykyään. Asiasta olisi minun mielestäni puhuttava paljon enemmän ja avoimemmin että opittaisi enemmän rakastamaan.
Mistä sinulle tuli sellainen mieleen, että se voisi minusta olla turhaa.
Tämän palstan aloitus ja siinä esitetty asia sen sijaan on täysin turha.
Kokemukseni mukaan puheen ja kuuntelemisen lisäksi tulisi, varsinkin miesten, opetella jakamaan kotitöitä vaimonsa kanssa. Yhteisen
- jakamattoman ajan - järjestäminen puolison kanssa on myös hyvin tärkeätä.
Minulle juuri tämä kotitöihin liittyvä proplematiikka on kipeä asia henkilökohtaisella tasolla. Siivouspäivinä saatan nähdä hyvin suuren pettymyksen puolison kasvoilla, jos kaikki ei mennytkään odotetulla tavalla.
Meille miehille (ainakin keski-ikäisille) on hyvin vaikea tajuta että naisen rakastaminen on usein tehtyjä palveluksia hänelle ja työtä hänen hyväkseen. osallistuva tunneviestien kuunteleminen onmyös tärkeä asia. Jos ja kun tuo rakas kokee minun toimivan hänen hyväkseen. Silloin hän saattaa yllättäen kapsahtaa kaulaan onnesta säteillen. Hän kokee olevansa tärkeä minulle, koska teen pyyteettömiä tekoja hänen hyväkseen.
Lasteni perheissä on jo siinä suhteessa erilainen meininki. Toki mies on mies vieläkin ja raataa paljon "ulkona" töissä.
Sinänsä lestadiolaisuudella ei ole paljon tämän asian kanssa erityispiirteitä. Olen havainnut muilla ihan samoja piirteitä, samoja kipuja.
Kiitos nimimerkille "avioliiton", otit hyvin tärkeän asian käsittelyyn. Olisin kiitollinen Jumalalle jos voisimme käydä tästä aiheesta vuoropuhelua rakastavassa ja lähimmäisiämme kunnioittavassa hengessä. Monilla on paljon kipuja jotka ovat tulleet kotoa ja ovat peräisin kodin ilmapiiristä ja sen ihmissuhteista.
Isän ja äudin suhde on lasten koti. Olen monet itkut itkenyt monien lähimmäisteni kanssa yhdessä, näiden kipeiden kysymysten keskellä.
Jos missä niin tässä me tarvitsemme jokainen toinen toisiamme. Jokaisella on uskoakseni jokin "profetia" joka voi rakentaa meitä näissä yhteisissä tärkeissä kysymyksissä.
Minä en usko tämän "aviol" kirjoittajan toiveiden vilpittömyyteen, enkä tämän palstan aloituksen asiallisuuteen.
mihinkä sinä sitten uskot. Ja mikä tämän ketjun aloituksessa saa sinut uskomaan sen epä aitouteen.
Se nyt on vaan niin, että nykypäivänä on paljon ihmisiä, jotka elävät valtavissa henkisissä ja ruumillisissa kärsimyksissä avioliiton sisällä. Avioliittoon mennään, että saadaan antaa ja ottaa vastaan rakkautta, mutta kun ei tiedetä mitä se on. Siksi se ihmetyttää minustakin enemmän, että se on niin vieras käsite uskovien keskuudessa koska Jumala on itse rakkaus. Ja juuri hän on osoittanut mitä rakkaus on ja miten se toimii. Sama rakkaus pitäisi olla avioliitonkin yhdysside. Ja koska mies on perheen pää, raamatun mukaan, hänen velvollisuutensa on näyttää kaikille tässä esimerkkiä.Nyt kuitenkin on niin, että mies on usein kyllä hanakasti ottanut päällikön roolin, mutta alistana ja määrääjänä, mutta ei rakastajana. Avioliittolupauksia kun annetaan Jumalan kasvojen edessä, siinä ei kysytä muuta kuin tahtoa rakastaa.
Onko Jumala siinä oikeasti läsnä, kuuleeko Hän oikeasti nuo lupauksset, ajatteletto sitä koskaan. Meiltä kysytään Jumalan kasvojen edessä.
Nämä asiat ovat niin suuri ongelma ettei sitä tajuakkaan, mutta kun kerran jossain alkaa puhua niin kuulee kamaliakin kertomuksia. Mutta niistä ei uskalleta kertoa, kärsitään vain hiljaa ja odotetaan, että tavaassa on sitten hyvä olla. Tällä tavalla annetaan väärää esikuvaa aina lapsille sukupolvesta toiseen.
Todella tärkeitä asioita toit esiin, kiitos.
Häpeä ja pelko hylätyksi tulemisesta ohjaa usein käyttäytymistämme, silloinkin kun asioista ei saisi enää vaieta. Vaikeneminen ei ole kultaa silloin, kun se peittää alleen vääryyttä ja sen tuottamaa inhimillistä kärsimystä.
Vaikesta mieliala- ja persoonallisuushäiriöistä kärsivät ihmiset ovat monesti hyvin suuri taakka läheisilleen. Taudille ominaista on se, että sairaalla itsellään ei ole sairauden tuntoa.
Ilmitulon pelko ja häpeä saa heidät kaikin keinoin pyrkimään estämään ongelmansa ja sen seurausten ilmituloa. Ja tietenkin heidän itsensä hoitoon ohjaamista, kun he eivät ole muka sairaita.
Lakihenkinen uskonnollisuus on vain hyvänä renkinä tällaisille sairaille perhe- terroristeille.
Hoitoon suostumaton sairas saa terrorisoida, ja häntä aivan kuin tuetaan. Tällainen tukeminen on väärää hengellisyyttä. Ainut oikea neuvo
tällaisissa tapauksissa on välitön ero.
Esimerkiksi harhainen mustasukkaisuus, hoitamattomana, on erittäin vaarallinen sairaus lähiympäristöä ajatellen. Hetkeäkään empimättä on poistuttava tällaisen ihmisen seurasta ja elämästä. Tämäkään tauti ei uskonnollistamalla parane miksikään.
Väärin ymmärretyssä hengellisyydessä uhrille puhutaan kauniisti, että rakasta rakasta. Huomioimatta lainkaan sitä, että tämä ihminen on täysin hylätty hengenvaarallisten tuhovoimien riepoteltavaksi.
Tämä palsta on osa parin henkilön kampanjaa
"lakihenkiseksi" leimaamaansa uskontoa kohtaan.
kirjoittajien tiedot ja taidot eivät ole kaksiset
Palsta alkaa jo puheella naisen alistamisesta ja nyrkillä lyömisestä.
Edellisestä kirjoituksesta näkee, että kysymyksessä on ihminen, joka itse kenties tarvitsisi ammattiauttajaa.
Tämä on aihepiiri, jonka käsittely ei kerta kaikkiaan onnistu noin puutteellisilla tiedoilla.
- lestadiolainen nainen ei minun havaintojeni
mukaan ole kovinkaan alistettu, pikemminkin päinvastoin. naisilla on hyvin vahva rooli yhteisössä. Suorastaan oma arvostettu tehtävä-alueensa, joka koetaan tärkeäksi.
- nyrkillä lyöminen ei varmaankaan ole lestadiolaismiehille tyypillinen käyttäytymismalli.
- jos kirjoittaja todella on huolestunut avioliittojen arjesta, mars vaan ns. suruttomaan maailmaan, jossa riittää tehtävää.
- maassa lienee noin 150 000 lestadiolaista ja
50 000 muuta herätyskristittyä.
heidän joukkoonsa mahtuu varmasti jokusen
pyhimyksen lisäksi myös jokunen pahis, jolla
usko ei ole sydämen asia.
- jos näin on, pahikset eivät ole enää
lestadiolaiskristittyjä vaan ns. suruttomia,
jotka elävät juuri niin kuin normaali
lestaadiolaisvihaaja usein elää.
- jos tällä tavalla käsiteltäisiin esimerkiksi
romaneja, puhuttaisiin heidän yhteisöönsä
kuuluvan hakkaamiskulttuurin tms. olsivat
viranomaiset nopeasti haastamassa Eniron
käräjille.
Kirjoituksestasi näen ettei sinulla ole kykyä arvioida muiden kirjoittajien kykyjä!
on aivan liikaa. Tässä yhdessä saattaa olla monta lasta joiden elämä saattaa olla valtavan masentavaa. Heidän Jumala-kuvansa vääristyy ja he vetäytyvät ja tuntevat itsensä ja elämänsä vähäpätöiseksi. Käntäkää vai kaikki parhain päin, on heille liian tuttu lause. Jeesus lähti yhdenkin perään.Sinun, joka et halua näistä asioista puhua ja niistä mitään tiedä, voit kirjoitella ihan rauhassa muihin ketjuihin. On monesti kyllä käynyt niin kun kyseisiä ongelmiä lmenee omassa perhepiirissä, mielipiteet muuttuu.
es.lesta vaimojen kaikki ongelmat johtuvat vain siitä, että es.les-aviomiehet ovat aivan liian kovia poikia kilkkimään. Tämän seurauksena vaimoille tulee traumaattisia kokemuksia ja (kuten minunkin vaimolleni) fyysisä muutoksia kroppaan; vatsanahka venyy ja tulee raskausarpia alavatsaan ja reisiin. Tää on totta. Asiat korjaantuisivat paljon, jos miehet rehkis duunia yhtä tehokkaasti, kuin pumppaavat vaimojaan.
Teksteistäsi näkyy ettei elämäsi ole herkkua. Arvelen että vielä vaikeampaa on sillä, joka ehkä vielä yrittää elää sinun puolisonasi.
Aarvelee nimimerkki "monesko on menossa"
Sinusta tuntuu, mutta tunteesi ei ole oikea.
Kyllähän lapsia syntyy kaikille, jos mennään nuorina avioon eikä syntyvyydensäännöstelyä pidetä tarpeellisena tai se suorastaan torjutaan.
Siis riittää, että viettää samanlaista yhteiselämää kuin kuka hyvänsä toisiinsa kiintynyt pariskunta, kilkkimisineen kaikkineen.
Vielä muutama vuosikymmen sitten oli kaikilla suuria perheitä ja kuusi- ja kymmenlapsisetkin perheet vallan tavallisia.
Tunteet ovat sisäinen viestijärjestelmämme joka kertoo vain sen, mitä MINUSSA juuri tällä hetkellä tapahtuu.
Jokaisen tunteen takana on jokin tarve.
Tunteet eivät ole oikeita taikka vääriä.
On aivan sama asia kun väittäisi autossasi olevan latauksen merkkivalon sytyttyä, että siinä on jokin vääryys tapahtunut.
Sen sijaan merkkivalo kertoo sen, että latausjärjestelmään on tullut vika, tuo merkkivalo ilmoittaa siitä viasta.
On aika vaikeata kohdata ketään, jos ei ole mitään käsitystä edes siitä mitä tunteet ovat. Ja siitä että kukaan muu kun minä, ei voi tuntea minun tunteitani. Puhumattakaan siitä että jonkun henkilön tulkinnat toisesta ihmisestä olisivat tunteita.
Tällaiset "tunne" keskustelut voi vetää vessan pöntöstä alas, ja lähteä kiireesti avioliittokursseille oppimaan tunteista ja myös niiden ilmaisemista.
Tuo ei silti ole asiallista, että ikäänkuin itsestään selvästi joistain asioista aina seuraa jotain, ikäänkuin ihminen toimisi kuin kone. On hiukan insinöörimäistä (sanan negatiivisessa merkityksessä) tuollainen ajattelu.
"Tuntemus, tunne, minusta tuntuu, minulla on tunne" tuo termi tarkoittaa niin monia muitakin asioita kuin se miten tunnut sen ymmärtävän. Ehkä Eerikan olisi edellä pitänyt sanoa, että tuntemuksesi on väärä, niin olisi namikan kurssejakin käynyt ymmärtänyt paremmin. ;-)
Luen ja opislelen jatkuvasti kaikenlaisia ihmiselon asiantuntijoita, käyn ahkerasti myös luennoilla oppiakseni. jo noin 8 vuotta olen näin toiminut. Yksi osa tätä kokonaisuutta ovat namikan kurssit.
Kurssit eivät sinällään mitään merkitse, vaan se mitä olet omaksunut niistä ensiksi sinun omaan elämääsi, ja miten jatkossa toimit parisuhdetyön eteenpäin viemiseksi.
Turha on leuhkia jollakin kurssilla, jos sen ainoa anti on ollut avioliittotyön vastustajaksi kehittyminen.
Kukapa tässä leuhkii?
Tuossa avioliittotyön vastustuksessa meni analyysisi aika lailla vikaan. Se mitä vastustan, on ihmisten lokeroiminen erilaisiin lokeroihin jonkun lauseen perusteella. Siihen tunnyt syyllistyvän kovin helposti. Tuo saadun tiedon omaksuminen tuntuu kovin kyseenalaiselta.
Ehkä hieman relativistisempi maailmankuva voisi helpottaa kommunikointia. Siihen auttaa se, kun havaitsee, että minä näen maailman omien kokemusteni värittämänä ja sinä omiesi. Jos sinä olet kokenut jonkin asian tietyllä tavalla, ei tarkoita sitä, että asia olisi siten kuin olet sen kokenut. Sinulle se tarkoittaa sitä ja kokemuksestasi tulee sinun totuutesi - tai oivalluksestasi avioliittokurssilla. Se ei silti tarkoita, että se olisi totuus tai edes käypä analyysi jollekulle toiselle.
Työsi on vastaan avioliittotyötä. Muutamasta sanasta sen tietää onko ihminen perusasioista selvillä. Sanoista meidät kerran tuomitaan.
Voisin yhtä hauskasti sanoa että minua ei kiinosta tippaakaan mitä mieltä analysoijan analysoijan on. Sehän on sitäpaitsi kokonaan sinun tulkintaasi että minä analysoisin.
Olen vastannut muutamille kirjoittajille vihjeen omaisesti, että tunteista puhuessaan he eivät ole lainkan tietosia mitä tunteet ovat ja mistä ne tulevat, eikä siitä mitä ne kertovat.
Sinulla ei ole ollut muuta panna pöydälle kun minun tai muiden avioliittotyötä tekevien arviontia?
Avioliittotyössä tarvitaan kaikken lahjoja eivätkä ne yhdessäkään riitä. Kuinka voit kuvitella tekeväsi avioliittotyötä tuomalla esiin vain tuota omaa viisauttasi ja omaa erinomaisuuttasi?
Vaikka lie olisit sama henkilö jonka mielestä
uskottomuuskin on sellainen synti, josta voi vaieta sen henkilön osalta jota vastaan tuo synti on tehty, eli aviopuolisolta. Neuvo on niin päin honkia kun vain olla voi.
Sovitaanko jatkossa että annat vain omia neuvojasi etkä koko ajan keskity toisten työn arviointiin.
tietystä teosta on aina tietty seuraus.
Jos ihmisellä ei ole koskatusta sisäisen maailmansa toimintaan, siis tunteisiinsa, niin siitä on aina vakavat seuraukset. Silloin oikeiden johtopäätösten teko näyttäisi lähes mahdottomalta. Sen ole havainnut, ja koskee kipeästi myös parisuhdetta. Ihmisellä on langenneena taipumus elää valhemaailmassa.
Kuka istuu omassa vankilassaan, kuka toisten rakentamissa häkeissä, kuka erilaisissa ihmisopeissa, kun ajattelemme nyt hengellistä elämää.
Alitajuinen sisäinen maailma on siis hyvin merkittävä osa parisuhdettakin. Parisuhteessamme elää melkoinen joukko vaikuttajia jo hamaasta menneisyydestämme.
Eikä vähiten hengellisessä maailmassa liiku alitajunnan hallitsemiseen pyrkiviä
"haamuvaikuttajia".
Jumalan puhtaalla evankeliumin sanalla ei tunnu olevan useinkaan mitään merkitystä, jos tunne-elämä on näiden yliarvostettujen tunnemaailmassa valtaa pitävien "haamujen" vallassa. Näistä ei tällä kerralla enempää.
Asiat, mistä puhut ovat mielestäni usein aivan ok. Mutta johtopäätökset, joita vedät kirjoittajista muutaman lauseen perusteella eivät mitenkään ole oikeutettuja edes vihjeenä.
Aikaisemmat kokemuksemme lähikasvattajiemme "vallan" kohteena toki vaikuttavat alitajunnassa moniin tekemisiimme ja tulkintoihimme, jos emme ole niistä tietoisia. Ja tuossa tuleekin se ristiriita, mikä usein on kirjoittamiesi rivien välissä. Kirjoitat asiaa, mutta samalla tunnut olevan vilpittämän tietämätön omista vaikuttimistasi.
Edellisessä repliikissäni oleva "kehaisu oli lähinnä testisyötti, johon tartuit suurella innolla. Tuskin olisit sitä huomannut, ellei pätevyytesi ja pitkä kokemuksesi olisi sinulle niin tärkeitä asioita.
Näen kyllä paljon näiden haamujen vaikutuksia ympärilläni, enkä vähiten muutamien el-saarnaajien painotuksissa.
aika ymmärrettävää, jos seurakuntalaisille vaan kovasti painotetaan tekjen opia, eikä rakastavasta, itsensä kokonaan uhranneesta Jeesuksesta puhuta mitään, rupavat ihmisetkin vaatimaan toisilta tekoja. Olen joskus kuullut jonkun sanovan, että mitä siitä rakkaudesta tarvii saarnata. Vaikka kun katselee ihmisten elämää niin huomaa sen jo piankin, että juuri rakkaus puuttuu. Kun kirkastetaan rakastavaa Jeesusta ja sitä kuinka me saamme olla Hänen veljiään ja sisariaan ja kuinka mekin olemme myös Jumalan kuviksi luotuja, meilläkin on samanlainen rakastava tahto jos omistamme Jeesuksen lunastustyön itsellemme. Opimme mekin rakastamaan läheisiämme ja toimimaan heidän parhaakseen.Näin toteutuu parisuhteessakin sanat: toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.
Miksi sekaannut tähän avaruutta sivelevin mielipitein?
Kirjoitukseni oli nimittäin speciaali vastaus täydelliseen fiaskoon, joka esitettiin tunnevistiksi naamioituna.
>Kirjoitukseni oli nimittäin speciaali vastaus täydelliseen fiaskoon, joka esitettiin tunnevistiksi naamioituna. >
Juuri tähän tulkintaasi keskustelussa puutuin. Lukisit oikeasti, mitä kirjoitetaan.Ongelma on se, että tartut yksittäisiin sanoihin, joista vedät johtopäätöksesi. Etkä suostu keskusteluun. Ilmoitat vain miten asiat ovat, eihän siinä ole keskusteltavaa.
Jos luit tähän asti, niin voin hieman pehmentää. Edelläoleva on juuri sellaista tulkintaa, joka menee suoraan vastaajan hermoon. ;-)
Helpompi on keskustella, jos kukin meistä, myös sinä, olisi tietoisempia tunne-elämästään. Silloin ei tarvitsisi sinunkaan kimmastua avaruutta sivelevistä mielipiteistäni, vaan voisit suhtautua niihin osana keskustelua. Mutta ilmeisesti siinä oli jotain, mikä kolahti johonkin sinulle tunnistamattomaan itsessäsi. Ehkä jokin siveyssama, mahdollisesti...
Johtopäätöksethän olivat sinun tekemiäsi.
Minä kerroin mitä tunteet ovat, ja mitä ne eivät ole. Ja totesin ettei kumpikaan kirjoittaja tiennyt tunteista joko eivät mitään tai eivät ainakaan riittävästi.
-kukaan ihminen ei voi tuntea toisen ihmisen tunteita.
- Tunteet ovat ihmisen OMA sisänen viestijärjestelmä.
- Naisista noin 10% ja miehistä noin 20%
on vakavasti tunnevammaisia.
-Tunteista on paljon vääriä käsityksiä, ja hyvin monet kokevat omat tunteensa tuleviksi toisesta ihmisestä.
Miltä sinusta mahtaisi "tuntua" jos iholtasi puuttuisi tunto kokonaan? Jos vastaava vamma on sisällä, niin se kaipaa hoitoa.
Avioliitto ja pahoinpitelyt.
Kaikista vammaan johtaneista pahoinpitelyistä
avioliitossa NAINEN on tekijänä 40,69 prosentissa.
kirveistä ja kirveenvarsista...
Kun seuraat tätä ketjua ruon ensimmäisen viivan alusta asti, niin eiköhän asia siitä selkene.
Miehen tahto on, ostaa läskisoosiainekset ja hampparinmakkaraa. Waimon tahto on, ostaa salaattiainekset ja kalaa.
Ei kannata marketissa huutaa ja kiljua, eikä kotonakaan syöttää miehen ostoksia koirille tai sialle. Kun vaan laittaa SUURELLE vadille salaattia ja pienelle astialle läskit ja makkarat, niin mies syö niinkuin pitääkin.
Tähän tapaan muissakin asioissa. Näin mies "saa" päättää ja tuntee itsensä päättäväiseksi johtajaksi. Kun mies näin tuntee, niin hänen ei tarvi tehostaa itseään nyrkein tai kättä pitemmällä.
Niin hyvässä kuin pahassa on kaikki jaettava. Avoin ja suora yhteys ilman salailtua manipulointia on parasta. Oli kyseessä mies tai nainen, molemmat haluavat kokea olevansa rakastettuja ja tarpeellisia toinen toiselleen. Silloin kun pääsee noista vaimo-mies-rooleista vähän kauemmas ja molemmat kohtaavat toinen toisensa vain omina persooninaan, kaikki luonnistuu. Ei meillä ole johtajaa, teemme sen, missä koemme olevamme omimmillamme. Minä siivoan ja hän pesee pyykkiä, miten milloinkin - voimien ja ajan mukaan.
Miehen tahto on sama kuin naisen ja naisen tahto sama kuin miehen kun voidaan sopia ja aloittaa alusta. Väkivaltainen käytös ei ole mitään tyypillistä miehisyyttä, se on tuomittavaa ja sairasta eikä sellaisessa tapauksessa riitä pelkästään "kylmien sydämien vastakkainasettaminen". Silloin on haettava apua ammattiauttajilta.
Heivaappa hieman!!!!
Kun Jumala loi ihmisen mieheksi ja vaimoksi, niin sinun tulisi tajuta jo siitä että puheet:
"Silloin kun pääsee noista vaimo-mies-rooleista vähän kauemmas...", eivät sovi lainkaan kuvioihin.
Mies ja vaimo voivat tulla yhdeksi lihaksi vain miehenä ja vaimona. Eivät siis voi tulla yhdeksi kahtena naisena, taikka kahtena miehenä, taikka edes jotain siltä väliltä.
1. Moos. 1:27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
1. Moos. 5:2 Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi ja siunasi heidät ja antoi heille nimen ihminen, silloin kun heidät luotiin.
Matt. 19:4 Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi'
Matt. 19:5 ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?
Matt. 19:6 Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
Mark. 10:6 Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi.
___________________________________________
SUKUPUOLIEN SAMAISTUMINEN ON RAPPION MERKKI!!!
Ei jakamisesta saa tulla itseisarvoa, eikä tasa-arvosta näennäistavoitetta. Tiedän emännän, joka jakoi perheelleen taloustöitä niin, että pääsi itse mahdollisimman vähällä. Oliko sekään nyt oikein ?
Kun mies tulee kotiin, hänen on saatava tuntea tulleensa keitaaseen, eikä orjatyöleiriin.
Reetu tilitti lehdessä eroaan, ettei voinut ymmärtää miksi ero tuli, koska hän sentään sekä siivosi että tiskasi.
Samoin moni nainen voi ajatella että työn kautta näkyy rakkaus, ei tarvii muulla tavoin ilmaista. Ja miehillä voi olla ihanteena kunnon mies, joka ei puhu eikä pussaa.
Kristityt ei sentään syö anapolisia steroidia, nehän tekee hulluksi, erittäin väkivaltaisiksi, portsarit niitä syö ja lehdistä luen usein, kuinka portsareita on ollut tuomiolla väkivallasta.
Tarpeista päästään selville sillä tavoin,
- että ne ilmaistaa selkeällä ja toisellekin puoliskolle ymmärrettävällä tavalla.
- Ja että ne ilmaisut otetaan myös vastaan, ratkasisuja keksimättä taikka pois selittelemättä, juuri sellaisena kun ne on ilmaistu.
Kiertoilmaisut on hyvin yleinen kommunikaatiotapa.
Esim: Jos tarkoitetaan sanoa että tahdon syliin ja hyväilyä, niin tuo tarve ilmaistaan jo valmiiksi pettyneinä ja turhautuneina ravoamalla että, "et koskaan sinä" ja "aina sinä", "kukaan muu kuin sinä ole tuollainen tollo". Naapirin mieskin..., ota esimerkkiä"
Tarkoitetaan: "Ota minut syliisi tarvitsen hellyyttä ja läheisyyttäsi". "Katso silmiini ja kuuntele nyt minua, minulla on paha olla". "Äläkä enää yritä keksiä ratkaisuja
"ongelmiini" vaan kuuntele ja ymmärrä ainoastaan."
Puhuin nimenomaan rooleista, en siitä, että päästäisiin kauemmas naiseudesta/miehisyydestä. Erilaiset kulttuurit voivat luoda erilaisia roolimalleja ja tarkoitin rooleista irtiotolla sitä, että noihin rooliodotuksiin juuttuneina voi se ihana persoona niiden takana unohtua ja arvioimme toinen toisiamme sen perusteella kuinka hyvin se toinen suoriutuu roolistaan.
Tasa-arvoisuudella arkipäivän askareiden jakamisessa on merkityksensä, väsymys voi aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia sitä vastuutaan pakenevaa kohtaan.
Kyllä pienillä eleillä ja positiivisella piiloviestinnällä on merkityksensä,mutta suora ja avoin kommunikointi on tärkeää.
Vaimon ei tarvitse sen kummemmin kuin miehenkään ansaita rakastetuksitulemistaan passaamalla miestään. Rakkaus on tahdon asia, avioliitto hoitamista ja huoltoa. Avioliiton toimiminen ei ole itsestäänselvyys, se on molempien vastuulla.
Namikan kurssit on varmaan ok, mutta mustavalkoinen, ilmeisesti miesten laatima ohjeistus aviomiehen tarpeista ja toiveista ja aviovaimon rooli näiden täyttymisessä, oli aikamoista tekstiä. Se nauratti meitä molempia.
Aviovaimojen ja miesten rooleista ei voi juuri johtaa yksittäisiä henkilökohtaisia tarpeita, olemme ihmisinä keskenämme erilaisia. Minäkin luulin yli 30 vuotta, että mieheni odottaa ruoan olevan valmiina työstä tullessaan. Lopetin sen kanssa stressaamisen kun hän kertoi olevansa paljon tyytyväisempi hänkin kohdatessaan vähemmän väsyneen vaimon, joka istuu vaikkapa kahvikupin ääressä lehtiä lukien. Siitä lähtien olemme kokanneet yhdessä.
Miehen ja naisen erilaisuus on meille selviö ja kilpailutilanteen syntyminen olisi siltä pohjalta mahdoton - tämä erilaisuus ei kuitenkaan kaikilla aviopareilla johda siihen, että vain vaimo tekee ruokaa, leipoo, siivoaa, ompelee ja vain mies pesee auton, leikkaa nurmikon jne. Sukupuolinen samaistuminen on minulle outo käsite , mieshän on aina mies ja nainen aina nainen.
Suometar on sotien jälkeen pyrkinyt olemaan paremminkin miehen roolissa. Sotien aikaan nainen joutui olemaan mies pakottavista syistä.
Roolimalli on sitten periytynyt äidiltä tyttärelle.
Iisebelin synti oli se että Iisebel
otti miheltään kuninkaan sinettisormuksen.
- Naisen alamaisuus on raamatullinen tosiasia.
- Miehen Kristuksenkaltaisuus on raamatullinen tosiasia.
Minua huvitti kovasti Elizan teksti. Niinhän se on, että "mies on vaimon pää, mutta vaimo on se, joka sitä päätä kääntää".
ja asiat on hyvin kun on kysymyksessä kahden suht koht terveen itsetunnon omaavan aikuisen suhde, silloin ymmärretään tämän asian leikkimielisyys. Ja myös uskotaan toisen rakkauteen. Mutta heti jos jommallakummalla pareista on jonkunasteista naisvihaa tms. Varsinkin mies tässä tilanteesa joutuu käyttämään valtavan määrän energiaa taistellessaan sitä vastaan, että minun päätäni ei naiset kääntele. Elikkä hän pelkää joutuvansa tohvelisankariksi, jota sitten muut kovis-miehet selän takana naureskelee ja säälittelee. Usein tälläisen miehen on ylikorostettava herruuttaan, eli toisinsanoen hyökättävä koko ajan. Tälläisessa suhteessa kyllä rakkaus pian loppuu ja avioliitosta tulee taistelukenttä. Hämmästelen sitä että miksi tälläisiä pelkurimiehiä on nykyään niin paljon.
Läheiseen tunnesuhteeseen ei voi päästä tällä konstilla. iisebelin (nainen) synti lienee kaikille tuttu asia, hän naisena rohmusi tohvelisankari miehensä sinettisomuksen (vallan merkki), ja lähti toilailemaan omin nokkineen. Hänen toiminnastaan ryntyi rumaa jälkeä.
Niin syntyy rumaa jälkeä nytkin niissä talouksissa joissa nainen on miehen paikalla. Jumalan sanan mukaisesti nainen on alamainen, eikä se ole sattumaa vaan Jumalan sana.
Raamatullinen naisen alamaisuus on Suomessa tulkittu tykkänään pieleen, mutta se on eri kysymys. Raamattu käyttää tästä oikeasta alamaisuudesta esimerkkinä Kristuksen ja seurakunnan suhdetta.
Mainiota, että joku löytää iankaikkisen vanhan ja puhki kuluneen fraasin ja iloitsee siitä uutena.
Sitä on asiaa tuntemattomalle vaikea selittää, miksi naisen ylin päätäntävalta avioliitossa johtaa aina tavalla taikka toisella syviin kriiseihin. Leikistä ei ole missään tapauksessa kysymys, savua kun ei tule ellei jossakin ole tulta.
Tämän asian ymmärtäminen vaati usein vuosien työn. Ja ennen muuta tämä alamaisuus on naisen tahdon valinta. Miehellä ei ole oikeutta vaatia alamaisuutta. Naisella on vielä vähemmän, koska sellainen on vastoin Jumalan sanaa.
Mutta kuten jo on tullut aiemminkin sanotuksi, väärinkäsityksen alkujuuret ovat tyystin väärin ymmärretyssä alamaisuudessa.
Jumalan sanaa kannattaisi lukea enemmän ja nimenomaan uskoa myös. Sieltä oikea esikuva toimivaan alamaisuuteen löytyy. Kristuksen ja seurakunnan suhteesta.
Ei yhtään mitään. Näetkö sinä itse millainen valtataistelija perheessäsi olet.
Mitalilla on nimittäin toinenkin puoli.
Mies niin mielellään luovuttaa päävastuun perheestä vaimolleen, ja nyt liippaa minua läheltä, on pakko tunnustaa. Tässä on sumalaisen (vahvan) naisen, suomalaisen prisuhteen kipupiste.
Nyt kun nuoret naiset eivät enää ole perinteisia vahvoja naisia, niin ei ole paljon parisuhteitakaan. Ilta pidetään hauskaa, ja nainen elättää sen seurauksia seuraavat 20 vuotta
yksin.
Mies nostaa hatun päähänsä ja sanoo, "heippa, hyvää teki", "uudet naiset odottaa, voikaitten hyvin"!
Minä en suinkaan taistele vallasta kotonani, vaan yritän kantaa vastuun taakan, joka lähes koko ajan tuntuu liian suurelta. Minulla katsos on mies, joka on ymmärtänyt, että koska nainen luotiin miestä varten, hän on olemassa vain täyttääkseen miehen kaikki tarpeet. Elikkä hän nauttii elämästään ja on heittänyt kaikki minun harteilleni. Ja koska minä olen surkea otus, ei minua kukaan muu olisi edes huolinutkaan.Jos valitan konstit on monet millä mies alistaa ja kiristää, Sinulla taitaa olla itselläsikin jotain hampankolossa naisia kohtaan, koska niin hanakasti heti minutkin tuomitsi pirttihirmuksi. Jos en olisi elämälle niin katkera olisin voinut nauraakkin arviollesi. Sillä jos näkisit minut kasvokkain huomaisit heti että olen mitätön reppana, mutta ihmisten ilmoille en viitsi lähteä. On muuten uskovainen mies, minä en sitä uskoa näe, mutta varmaan joku voi nähdä.
Tapauksesi on tuttuakin tutumpi, ja olen niistä edellä vähän jo kertonutnutkin. Ehkä luit liian ylimalkaisesti. Sinulla on tavanomainen mies.
Kiva kun reagoit, niin voimme hieman käsitellä tätä problematiikkaa, jos Jumala suo.
Jolla valta on, sillä pitää olla myös vastuu.
Jumalan järjestyksessä ylin päätäntävalta ja sitä kautta myöskin vastuu perheen kaikista asioista kuuluu - viimekädessä miehelle.
Miehen taipumus on, kuten jo aiemmin sanoin, luovuttaa valta ja vastuu sellaiselle naiselle, joka suostuu sen ottamaan vastaan.
Mies jättää mieluusti itselleen vain oikeuden olla poikamies, tulla ja mennä vapaasti sillä tavoin kun se hänelle parhaiten sopii.
Huonepalvelija pitää kodin siistinä pesee pyykit ja hoitaa lapset, tuo kaupasta tavarat ja valmistaa miehelle ruuat, ja illalla (piip).
Tällainen nainen on mihelle täydellinen vaimo!
Minulla on ihannevaimo ja kaksi ihanaa aikuista tytärtä. Äitini oli minulle hyvin rakas. Näistä syistä lienen saanut lisänimen "nais- asia mies".
Miehet suuttuvat minulle kun puolustan aina heidän vaimojaan. He kyselevät että mistä saataisiin mies- asia nainen.
Jatkan seuraavassa....
Tuo on säälittävää kun olet vaipunut itsesääliin.
Ymmärrän kyllä hyvin sinua, koska aivan samanlaisia naisia kuuluu minun luotettuun ystäväpiiriini.
Jos näkisimme kasvokkain, niin sinä yllättyisi miten tuo äijä uskaltaa halata ja puhua noin helliä sanoja vieraalle naiselle, vieläpä vaimonsa katsellessa toimitusta vierestä.
Miestäsisinä ei voi muuttaa tuosta vain.
Itseäsi et voi muuttaa tuosta vain, ja perhe tarvitsee huoltajan ja vastuunkantajan.
Mikä siis neuvoksi tähän kinkkiseen kysymykseen?
Itse olin ollut 25 vuotta avioliitossa, enkä tiennyt mitkä ovat naisen tarpeita.
Vaimoni oli supertehokas (on edelleen) kaikentekevä kotitalouskone.
Hän kyllä puhui tarpeistaan, mutta en minä mitään ymmärtänyt. Kone toimi ja kaikki pelasi kuin tanssi. Kotona minä kyllä olin ja lastenkin kanssa (useita), en juoksennellut muualla.
Tästä tulisiromaani jos pyrkisin enemmän kertomaan.
Asian ydin on siinä etten OIKEASTI YMMÄRTÄNYT. Äiti oli passannut aiemmin superhyvin ja nyt passasi vaimo, minä kävin raskaissa töissä ja lepäsin illalla, kaikki oli olevinaan luonnollista.
Vasta kun Heikki Ranssi, HNMKY:n avioliittotyössä oleva kunnioittamani guru, eräällä luennolla kertoi naisen tarpeista, silloin suomukset putosivat silmistäni. Olin elänyt kun viljasika elopellossa, tyytyväisenä röhkien. Vaimo tarpeineen tietenkin tuskasta ähkien.
Olen siis tietoinen, vaikka niin kovasti vieläkin keskeneräinen. Valitettavasti!!! :-(
Ensiksi pitää kutenkin tulla - tietoiseksi -, muutoin ei tule mitään korjausta. Nainen puhuu ja puhuu, ja luulee miehen ymmärtävän, mutta olevan niin laiskan ja pahan ettei halua auttaa.
Ulkopuolelta ei miestä voi kukaan auttaa, vasta sisäsyntyinen tietoisuus voi lähteä ohjaamaan hänen käyttäytymistään oikeaan suuntaan.
Siinä on yksi tuhoisa yhdistelmä naiseutta ajatellen.
Ihmisen tärkein ihmissuhde on suhde omaan itseen. Miten "puhun" itselleni, mitä ajattelen itsestäni.
- "Olen ihana ja kaunis nainen."
- "Olen ruma ja muiden edestä raatava nainen, josta kukaan ei oikeasti välitä."
- "muut vain käyttävät minua hyväkseen, ja kun eivät tarvitse minua hylkäävät heti".
- "Ja taas kun HEILLE tarpeita tulee, tullaan takaisin"
-" olen siis hydyke, tarvekalu kaikkien käytettävissä, suomeksi sanoen kynnysmatto".
-"en osaa sanoa ei"
-"en osaa sanoa, että minullakin on tarpeeni, ja te olette nyt sitä varten tässä, että täytätte niitä vuorostanne". (Luettelee kotitöitä, ja lisää siihen omia virkistyskäyntejään, ja "kukkia on sitten tuotava silloin tällöin")
- "Mutta enhän minä mitään tällaista ansaitse, älkää vaan vaivautuko!"
-"minä olen "vaan"!!!!
Tilanteet toistuvat arjen pyörityksessä samanlaisina. Todennäköisesti Elizan ja hänen miehensä välillä vallitsee hyvä yhteisymmärrys, ja miestä saattavat vain huvittaa vaimon pyrkimykset pitää hänen terveydestään ja ruokavaliostaan huolta.
Rakkaus ja kuolema ovat kirjallisuudessa erittäin kuluneita aiheita, mutta yhä niistä jaksetaan kirjoittaa, uudessa ajassa, uudessa tilanteessa, uudesta näkökulmasta ja uusin mieli- ja kielikuvin.
Kovin kuluneita ovat myös Raamatun opetukset ja aina vain niitä jaksetaan toistaa ja lukea vuodesta toiseen Laestadiuksen saarnoja.
Huumorintajuttomuus on aika paha puute. Sääliksi käy ihmisiä, joilta huumorintaju kokonaan puuttuu. Heidän elämänsä on varmasti kovaa. Tai ainakin tylsää.
Ketään ei saa lyödä eikä kenenkään tarvitse suostua lyötäväksi, ei henkisesti eikä fyysisesti. Ei miehen eikä naisen, ei lapsen eikä aikuisen. Ja kun asiat on anteeksi annettu, niin ne on kokonaan pois pyyhitty ja itse kukin Jumalan ja uskonystävien avulla tehköön parannusta pahoista teoistaan, sanoistaan ja ajatuksistaan.
"Pist anteeks", ei vielä korjaa raskaita asioita ja syntejä, niin että ne olisi anteeksi annettu.
Useimmiten ihmiset pyytävät anteeksi, koska heillä on tekonsa tähden paha omatunto. Ja kun heidän oma paha omatuntonsa on poissa, niin he jättävät sovittamatta sen jota ovat teoillaan haavoittaneet monin eri tavoin.
"otin omani pois", ei ole vielä oikea anteeksipyyntö.
"voitin takaisin hänen rakkautensa", ON oikea anteeksipyyntö.