Onko kenelläkään kokemuksia infrapunasaunasta?
Kiinnostaisi kun ei tarvisi erillistä Iv-kanavaa.
Tuntuvat kehuvan sen terveysvaikutuksiakin. www.infrapunasauna.fi
Infrapunasauna
165
184201
Vastaukset
- Raikku
Noh, mene säteilylämmittimen kanssa vaatekomeroon tai vanhaan jääkaappiin istumaan. Periaate on sama. Mainoksessa mainittu infrapunasäteily tarkoittaa infrapunasäteilyä lämpöalueella.
Miten tuolla jaksaa istua, jos ilma ei vaihdu? Ja hikeä valuu koko ajan, joten kopin täytyy likaantua aika nopeasti.
Minä ainakin haluaisin kokeilla ennen ostamista. - ölkaj
Oma käsitys näistä infrahuoneita on että tuntuvat kuumilta ja ovat kuivia. En usko että niissä mikään hiki oikeastaan tule. Ei ainakaan saunaa korvaa missään tapauksessa. Säteilyn terveys vaikutuksista en tiedä...
- Reli
Olen kokeillut infrapunasaunaa viikko sitten ja tietysti minullakin oli ennakkoluuloja koko saunan suhteen. Meitä oli kolmen hengen testiryhmä ja "saunominen" eteni seuraavasti.
Saunaa oli lämmitetty n. puoli tuntia ja siellä oli n. 45 astetta lämmintä. Ensin istuimme lauteilla 15-20 minuuttia ja sen jälkeen kuumaan suihkuun. Takaisin taas saunaan ja toiset 15-20 minuuttia. Sen jälkeen kylmään suihkuun.
Jo ensimmäisen vartin aikana jokaisella meistä hiki irtosi ja toisen vartin aikana sama juttu.
Olo oli vallan mahtava tämän saunomisen jälkeen ja kun yleensä ns. tavallisen saunan jälkeen on väsymys, niin tämän saunomisen jälkeen oli todella hieno, virkistynyt olo.
Kannattaa käydä kokeilemassa, jos aikoo hankkia...
Meillä ko. sauna on tilauksessa. - marenki
Reli kirjoitti:

Meillä ko. sauna on tilauksessa.Onko kellään tietoa, löytyykö Turusta tai sen lähikunnista paikkaa, missä olisi infrapunasauna? Olisi kiva päästä kokeilemaan sellaista :)
- marenki
marenki kirjoitti:
Onko kellään tietoa, löytyykö Turusta tai sen lähikunnista paikkaa, missä olisi infrapunasauna? Olisi kiva päästä kokeilemaan sellaista :)
Hei !
Paimion kaakelissa ja kalusteessa on yhden hengen infrapunasauna näytteillä. Sauna on aivan käyttövalmis, joten sinne saa lämmöt päälle.
Käyppä katsomassa ja mikäli saunominen kiinnostaa, kauppias opastaa sinua eteenpäin.
T. Helena - japijapi
marenki kirjoitti:
Onko kellään tietoa, löytyykö Turusta tai sen lähikunnista paikkaa, missä olisi infrapunasauna? Olisi kiva päästä kokeilemaan sellaista :)
Moikka!
Turkuun on kuulema juuri hankittu infrapunasauna Nummen Saunaan! Katso tarkemmat tiedot
www.nummensauna.fi - infris
eihän neljäkymmentä astetta voi tuntua kuumalta?et ilmeiseti ole kokeillut saunaa,kannattaa käydä kokeilemassa kyllä siellä hiki irtoaa,yllätyin isekkin kun kokeilin ekan kerran,oman kokemukseni mukaan sähkösauna on kuuma ja kuiva,olen nyt 2v käynyt 3kertaa viikossa infrapunasaunassa joten kokemusta on hikoilemisesta
- iinaiina
ja muutenkin mukavampi kuin normaali sauna
- infra
Reli kirjoitti:
Olen kokeillut infrapunasaunaa viikko sitten ja tietysti minullakin oli ennakkoluuloja koko saunan suhteen. Meitä oli kolmen hengen testiryhmä ja "saunominen" eteni seuraavasti.
Saunaa oli lämmitetty n. puoli tuntia ja siellä oli n. 45 astetta lämmintä. Ensin istuimme lauteilla 15-20 minuuttia ja sen jälkeen kuumaan suihkuun. Takaisin taas saunaan ja toiset 15-20 minuuttia. Sen jälkeen kylmään suihkuun.
Jo ensimmäisen vartin aikana jokaisella meistä hiki irtosi ja toisen vartin aikana sama juttu.
Olo oli vallan mahtava tämän saunomisen jälkeen ja kun yleensä ns. tavallisen saunan jälkeen on väsymys, niin tämän saunomisen jälkeen oli todella hieno, virkistynyt olo.
Kannattaa käydä kokeilemassa, jos aikoo hankkia...
Meillä ko. sauna on tilauksessa.Hyvä nimi merkki reli..
infrapuna saunaan mennään kuivana!!!! Eli suihkuun mennään vasta lopuksi!!!
Saunahan ei saa kastua vedestä eli toivottavasti kuivasitte itsenne hyvin.
Hikoilu kuuluu asiaan, sauna aika 30 min kerralla max 3 kertaa Vko.
Hyviä sauna hetkiä! - oliivi
marenki kirjoitti:
Onko kellään tietoa, löytyykö Turusta tai sen lähikunnista paikkaa, missä olisi infrapunasauna? Olisi kiva päästä kokeilemaan sellaista :)
Olen käynyt aurakadulla infrapunasaunassa ja oli tosi hyvä. Hoitohuone VIS muistaakseni. Naantalin aurinkoisen vieressä.
- kokeile itse
Kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa infrapunasaunaa Salon Spa Dreamsissa ja epäilijöille voin vakuuttaa että olo saunomisen jälkeen oli todella mahtava. Saunassa istuttiin kietaisupyyhe ympärillä, joten hiki ei likaa saunaa, vaikka sitä runsaasti erittyikin. Puoli tuntia meni kuin siivillä. Vettä join jo saunassa ollessani lähes litran ja päivän aikana vielä lisää. Uusi aika on jo varattuna..
- Nimetön
Hei!
Testasin eilen infrapunasaunan täällä Kuopiossa. Ihmettelenkin nyt ihmisten kommentteja hikoilusta, jota ei minulla ilmennyt yhtään, normaalissa saunassa kyllä hikoilen. Itseasiassa nukahdin saunaan ja oloni oli pökkyräinen koko illan, enkä meinannut aamullakaan ehtiä töihin. Onko vähän liiankin rentouttavaa??
Nim. esh - saunaseppo
Nimetön kirjoitti:
Hei!
Testasin eilen infrapunasaunan täällä Kuopiossa. Ihmettelenkin nyt ihmisten kommentteja hikoilusta, jota ei minulla ilmennyt yhtään, normaalissa saunassa kyllä hikoilen. Itseasiassa nukahdin saunaan ja oloni oli pökkyräinen koko illan, enkä meinannut aamullakaan ehtiä töihin. Onko vähän liiankin rentouttavaa??
Nim. eshKun infrapunasaunaa käyttää ensimmäistä kertaa voi hyvinkin ihmetellä tapahtuuko saunassa mitään. Ensimmäisten käyttökertojen aikana voivat hikirauhaset olla enemmän tukossa ja kehossa on myrkkyjä, jotka estävät tehokasta hikoilua. Useamman saunomiskerran aikana hikoilu lisääntyy ja myrkkyjen poistuessa hien mukana alkaa hikoilu entistä aiemmin ja voimakkaampana. Noin 5 % ihmisistä ei hikoile juuri ollenkaan,joten tämä ei ole aina saunasta kiinni.
INFRAPUNASAUNAN käyttöä ei kannata jättää kertakokeiluun vaan alussa on hyvä saunoa 3-4 kertaa viikossa ja jatkossa vaikka joka päivä aamuin illoin. Puhtaan veden juonti ennen saunaa ja saunan jälkeen on tarpeen ja käynti lämpimässsä suihkussa auttaa hikoilua. Samoin liikunta ennen saunaa, jonne voi mennä myös valmiiksi hikisenä jatkamaan urheilun tuomaa hyvää oloa.
Kokeilepa yhä uudelleen,
T Saunaseppo - Naattija
Olen käyttänyt infrapunasaunaa päivittäin kahden viikon ajan ja voin vakuuttaa, että hiki tulee ja kosteutta riittää. Suojelen lauteen kahdella laudeliinalla ja lisäksi pidän pienen pyyhkeen hien pyyhkimiseen, ettei tipu lattialle ja lauteelle. Nautin lämmöstä musiikkia kuunnellen. Omat tuntemukseni näin lyhyellä kokeilulla: virkistävä, nautinnollinen hiestä huolimatta, iho ei vaadi rasvaa sen jälkeen.
- jukla
käsityksistä ei kannata puhua mikäli ei tietoa asiasta. Saunon joka aamu infrasaunassa enkä vaihtaisi pois. Kyse ei ole korvaksesta norm saunaan vaan rinnalle. Hiki lentää rajummin kuin tavan saunassa. Tervetuloa testiin..
oma kokemus on opettavaisin. itse kullakin.
en suosittele kelleen arviointia mikäli ei mitään tietoa asiasta.
Säteily samaa kuin meidän oma säteilymme kehosta ulospäin. Käytetäänn mm keskoskaapeissa. - kamukamu7
marenki kirjoitti:
Onko kellään tietoa, löytyykö Turusta tai sen lähikunnista paikkaa, missä olisi infrapunasauna? Olisi kiva päästä kokeilemaan sellaista :)
Hei,
Ladylinelta (Kaskenkatu) Kurjenmäki löydät infrapunasaunan. Muutenkin ihan pirtsakan tuntuinen naisten kuntosali, jossa toimintaa ihan pipona, mutta silti rauhallinen fiilis. - kuntoilija turuust
marenki kirjoitti:
Onko kellään tietoa, löytyykö Turusta tai sen lähikunnista paikkaa, missä olisi infrapunasauna? Olisi kiva päästä kokeilemaan sellaista :)
Nyt on saatu kuntosali Elixiaan kauan kaivattu iso infrapunasauna. Se on yhteissauna miehille ja naisille. Mahtava kokemus kuntosalitreenin jälkeen.
- bestsauna infra
Naattija kirjoitti:
Olen käyttänyt infrapunasaunaa päivittäin kahden viikon ajan ja voin vakuuttaa, että hiki tulee ja kosteutta riittää. Suojelen lauteen kahdella laudeliinalla ja lisäksi pidän pienen pyyhkeen hien pyyhkimiseen, ettei tipu lattialle ja lauteelle. Nautin lämmöstä musiikkia kuunnellen. Omat tuntemukseni näin lyhyellä kokeilulla: virkistävä, nautinnollinen hiestä huolimatta, iho ei vaadi rasvaa sen jälkeen.
teetimme saunaremontin ja samaan tilaan normikiuas ja infrapaneelit.kiukaan lämmittäminen jäänyt lähes pois ja käytämme infraa.ihana nautinto ja saunon aina puoli tuntia ja hikoilen kuonat pois.kuusi kiloa paino laskenut ja mieheltä 5 kg 3 kk aikana saunan avulla.kirsi keravalta
- letszumba
bestsauna infra kirjoitti:
teetimme saunaremontin ja samaan tilaan normikiuas ja infrapaneelit.kiukaan lämmittäminen jäänyt lähes pois ja käytämme infraa.ihana nautinto ja saunon aina puoli tuntia ja hikoilen kuonat pois.kuusi kiloa paino laskenut ja mieheltä 5 kg 3 kk aikana saunan avulla.kirsi keravalta
joo paitsi ettei ole saunaa nähnytkään. Kuuluisi mainos-tv:n puolelle, täysi vitsi.
Olipa raskaasti trollattu viestiketju nopealla selauksella ohhoh?? Estää vanhenemisen joten takaa ikuisen elämän tason tuubaa.
Hyvä puoli noilla mainoksilla on se, että tuokin tuote joutui lopulta oikeisiin kokeisiin ammattilaisten taholta ja testitulokset oli tuotteelle todella nolot. Harmi tuote-edustajille että testi tuli televisiossa parhaimpaan lähetysaikaan. Ei sen jälkeen ole muuta formaattia kuin keskustelupalsta tuotemainostamiselle. Uskottavuus jos sellaista joskus oli, meni kerta heitolla. Tyrnimaitokapseli-bisnestä.
Läski mihinkään lähde hikoillessa, neste siinä poistuu. Höpö höpö. - dxcfvgbhjklöredtfyui
marenki kirjoitti:
Onko kellään tietoa, löytyykö Turusta tai sen lähikunnista paikkaa, missä olisi infrapunasauna? Olisi kiva päästä kokeilemaan sellaista :)
intrapunasauna löytyy ainakin elixiasta..
- PetriA..
dxcfvgbhjklöredtfyui kirjoitti:
intrapunasauna löytyy ainakin elixiasta..
Juu ja Elixia Länsiväylästä Espoosta
- maisku k
Reli kirjoitti:
Olen kokeillut infrapunasaunaa viikko sitten ja tietysti minullakin oli ennakkoluuloja koko saunan suhteen. Meitä oli kolmen hengen testiryhmä ja "saunominen" eteni seuraavasti.
Saunaa oli lämmitetty n. puoli tuntia ja siellä oli n. 45 astetta lämmintä. Ensin istuimme lauteilla 15-20 minuuttia ja sen jälkeen kuumaan suihkuun. Takaisin taas saunaan ja toiset 15-20 minuuttia. Sen jälkeen kylmään suihkuun.
Jo ensimmäisen vartin aikana jokaisella meistä hiki irtosi ja toisen vartin aikana sama juttu.
Olo oli vallan mahtava tämän saunomisen jälkeen ja kun yleensä ns. tavallisen saunan jälkeen on väsymys, niin tämän saunomisen jälkeen oli todella hieno, virkistynyt olo.
Kannattaa käydä kokeilemassa, jos aikoo hankkia...
Meillä ko. sauna on tilauksessa.ip saunan jälkeen on kuin uudesti syntynyt ihminen .
6 kertaa käyty 30 min ja aineen vaihdunt aon kiihtynyt kannataa kokeilla ja iho on parantunut - aon kiihtynyt
maisku k kirjoitti:
ip saunan jälkeen on kuin uudesti syntynyt ihminen .
6 kertaa käyty 30 min ja aineen vaihdunt aon kiihtynyt kannataa kokeilla ja iho on parantunutAnteeksi infrasaunan ystävät mutta suurinta huijausta mitä rahalla saa. Ei tarvitse puolustautua rahan heittämistä kaivoon mutta kaikkea paskaa sitä saakin ihmisille myytyä kun tarpeeksi panostetaan myyntipuheisiin..
- fktckfjj
marenki kirjoitti:
Onko kellään tietoa, löytyykö Turusta tai sen lähikunnista paikkaa, missä olisi infrapunasauna? Olisi kiva päästä kokeilemaan sellaista :)
Elixia ja leaf areena ainak
- Hoitsu
Infrapunasuna on nimenomaan terveysvaikutteinen eikä ole verrattavissa normaaliin saunaan. Lämpö ja infrapunasäteet vaikuttaa kudoksiin nestettä poistavasti ja lihaksiin rauhoittavasti. Mikään löylypaikka se ei ole, sillä lämpö on n. 60 c, mutta nesteenpoistajana se on ehdoton. Infrapunasaunassa kuluu 20 min aikana n. 600 kcl
Sen pituinen on kylpylöissä hoitojakso.
Kotiin ei mielestäni ole järkeä hankkia i-saunaa, sillä ei se saunomiseen ole tarkoitettu.- juho kustaa
Hoitsu suitsuttaa kylpylässä käyttömään infrapunasaunaa. Mikä ettei kotona? Kertokaapa kokemuksia miellyttävästä, mutta tehokkaasta lämpötilasta ja sopivasta ajassa "kopissa".
juho kustaa - aurinko*
Tottakai kannattaa ostaa kotiin tuo i-sauna. Itse tilasin 990 euroa maksavan 2-hengen saunan kotiin. Tuttavani joilla on i-sauna on perinteinen jäänyt käyttämättä koska i-saunassa hiki irtoaa huomattavasti paremmin. Nyt päätän itse mihin ajankohtaan menen ja pääsen päivittäin tuon ihanan nesteenpoiston hoitoon. Suosittelen sullekin omaa saunaa ettei tarvitse hoitoloiden hintoihin ja ajankohtiin sekä menemiseen vielä sinne varata aikaa. Saunomiseen nimenomaan ja nautintoo on infrapunasauna tarkoitettu. Otapa itse selvää tuosta vaikka i-saunasta tietäviltä lääkäreiltä.
- vihreätä energiaa
aurinko* kirjoitti:

Sähkön säästöstä:
Fortum kertoo esitteessään, että
sähkösaunan käyttö kerran viikossa vie keskimäärin 500 kWh
eli 500 / 50 viikkoa = 10 kW per saunomiskerta.
Tämä maksaa noin 10c/kWh x 500 = 50 Eur/vuosi
Jos vastaavasti käytetään keskimäärin 2 kW infrapunasaunaa,
vie se 2 kW x 50 viikkoa = 100 kWh.
Tämä maksaa noin 10 c/kWh x 100 = 10 Eur/vuosi
Sähkön säästö käytettäessä sama määrä infrasaunaa
kuin kiuassaunaa on näin ollen -80 %
Käytännössä infrasaunassa voi käydä samalla hintaa
5 kertaa viikossa kuin kiuassaunassa kerran viikossa.
Säästöterveisin,
Saunaseppo - saunakeskus.fi
Haluaisin tuoda keskusteluun infrapunasaunan terveyttä edistävät vaikutukset, joita on tutkittu maailmalla jo yli 10.000 eri tutkimuksissa. Suomessa tämä on vielä uutta ja vasta muutama tuhat onnellista omistajaa nauttii infrapunasaunan lämmöstä kotonaan. Kuntosaleissa ja kylpylöissä syvälämpösauna yleistyy kovaa vauhtia ja tuo käyttäjilleen pirteyttä ja terveyttä ja säästää samalla sähköä.
Infrasaunan terveysvaikutukista löytyy ilmainen pdf-kirja, jonka voi ladata www.saunakeskus.fi nettisivuilta. Sieltä löytyy myös työterveyslääkäri Seppo Kinnusen luennot joita on 12 kpl youtubessa.
Omasta kiuassaunasta voi nyt tehdä kotimaisilla infrapunalaatoilla tai -kalvoilla infrapunasaunan, jota voi käyttää puu- tai sähkölämmitteisen kiukaan kanssa samassa tilassa. Koska meillä on jo yli 2 miljoonaa kiuassaunaa Suomessa niin miksi emme tekisi niistä terveyttä hoitavia ja ylläpitäviä infrasaunoja. Samalla voidaan säästää sähköä ja luontoa tuleville sukupolville. Olemme laskeneet että jos joka perjantaina ja lauantaina on päällä 1 miljoona 7 KW kiuasta, voitaisiin säästää yhden ydinvoimalan tuotannon verran sähköä molempina päivinä jos sähkösyöpöt kiukaat korvattaisiin infrapunalämmittimillä.
Tee oma päätöksesi terveytesi suhteen ja tule sähköä säästävään joukkueeseen. Liity facebookissa infrapunasaunakerhoon.
Syvälämpimin terveisin,
Saunaseppo - saunamimmi
juho kustaa kirjoitti:
Hoitsu suitsuttaa kylpylässä käyttömään infrapunasaunaa. Mikä ettei kotona? Kertokaapa kokemuksia miellyttävästä, mutta tehokkaasta lämpötilasta ja sopivasta ajassa "kopissa".
juho kustaaSuomalainen säätää vanhasta kokemuksesta infrasaunan lämpötilan usein liian korkeaksi. Hyvä hikoilu tulee jo 47 asteen lämmössä, johon kuntosalien saunat kannattaa myös säätää. Koska kehon pintalämpötila on 34 paikkeilla, riittää 13 asteen lämpötilaero siihen että hikoilu tulee runsaana, jopa 3-4 kertaa paremmin kuin löylysaunassa.
- haittaako
saunakeskus.fi kirjoitti:
Haluaisin tuoda keskusteluun infrapunasaunan terveyttä edistävät vaikutukset, joita on tutkittu maailmalla jo yli 10.000 eri tutkimuksissa. Suomessa tämä on vielä uutta ja vasta muutama tuhat onnellista omistajaa nauttii infrapunasaunan lämmöstä kotonaan. Kuntosaleissa ja kylpylöissä syvälämpösauna yleistyy kovaa vauhtia ja tuo käyttäjilleen pirteyttä ja terveyttä ja säästää samalla sähköä.
Infrasaunan terveysvaikutukista löytyy ilmainen pdf-kirja, jonka voi ladata www.saunakeskus.fi nettisivuilta. Sieltä löytyy myös työterveyslääkäri Seppo Kinnusen luennot joita on 12 kpl youtubessa.
Omasta kiuassaunasta voi nyt tehdä kotimaisilla infrapunalaatoilla tai -kalvoilla infrapunasaunan, jota voi käyttää puu- tai sähkölämmitteisen kiukaan kanssa samassa tilassa. Koska meillä on jo yli 2 miljoonaa kiuassaunaa Suomessa niin miksi emme tekisi niistä terveyttä hoitavia ja ylläpitäviä infrasaunoja. Samalla voidaan säästää sähköä ja luontoa tuleville sukupolville. Olemme laskeneet että jos joka perjantaina ja lauantaina on päällä 1 miljoona 7 KW kiuasta, voitaisiin säästää yhden ydinvoimalan tuotannon verran sähköä molempina päivinä jos sähkösyöpöt kiukaat korvattaisiin infrapunalämmittimillä.
Tee oma päätöksesi terveytesi suhteen ja tule sähköä säästävään joukkueeseen. Liity facebookissa infrapunasaunakerhoon.
Syvälämpimin terveisin,
SaunaseppoOnko liian rankkaa terveelle aikuiselle jos ottaa puolen tunnin klassisen hieronnan ip-saunomisen jälkeen,mitä luulet?
- Anonyymi
Kävin eka kertaa infrapunasaunassa kuntosalin jälkeen ja olin sen puolisen tuntia. Kärsin polvikivuista ja kuntoilun jälkeen on portaiden kävely vaikeeta polvien takia. Infrapunasaunan jälkeen polvia ei kolottanut ja portaiden nouseminen oli helpompaa.
- rth
Onks kellään kokemusta kerrostalo-avannosta? Eli isoon arkkupakastimeen laitetaan vettä ja mennään vartin kuluttua 'avantoon'..
Keksintönähän tää on ihan samaa luokkaa kuin infrapunakopin kutsuminen saunaksi.- Naattija
Enpä viitsisi läträtä sisätiloissa pakastinavannon kanssa! Onhan eri paikkakunnilla mahdollista käydä valmiilla avantouintipaikoilla. Ellei sellista ole lähellä, kuittaisin avantokuumeeni mieluummin kylmällä suihkulla tai lumessa pyörähtämällä.
- miehhh
Ei juuri missään tunnu olevan näitä, aina tulee vaan jotain Viron kylpylöitä kun googlaa. Kyllä on sitten takapajunen mesta tää Suomi.
- Järvenpääläinen
... ainakin Tuusulassa on firma, joka myy infrapunasaunoja, Ponttia. Siellä voi käydä kokeilemassa sitä ennen hankintaa.
- jarvi
lahdesta löytyy vesijärvenkatu 16, honkakartanon myyntipisteen yhteydessä on meillä infrapunasauna/2 hengen, jota voi tulla kokeílemaan!!! tervetuloa, 044 2988703
- Pavika
jarvi kirjoitti:
lahdesta löytyy vesijärvenkatu 16, honkakartanon myyntipisteen yhteydessä on meillä infrapunasauna/2 hengen, jota voi tulla kokeílemaan!!! tervetuloa, 044 2988703
Lohjalla on yhdellä kuntoklubilla (Embirian, Laurinkatu 55). Tänään kokeilin ekaa kertaa ja oli ihan jees. Tosin hikoilin treenaamisen takia jo ennen saunaan menoa, mutta kyllä sielläkin tuntui hiki irtoavan.
Ohjeessa siellä luki että max 15min ja ei kylmään suihkuun saunan jälkeen. Miksiköhän? - mannia
Oulusta löytyy upouusi sauna Hukan kuntoklubin naistenosastolta.
- ...
Ainakin joiltain laivoilta, kuten Viking Line Amorellalta.. Onhan niitä maissakin joissain paikoissa, mutten ole tarkemmin ettiny että missä. Ja tietty joillain muillakin laivoilla on, mutta itse sellaisen näin tuolla Amorellalla.
- I like it!
Lahteen avattiin 2.11. Finnbodyn kuntokeskus, jossa on (perinteisten lisäksi) Suomen suurin ip-sauna. Sauna on sekasauna, eli uikkari mukaan! Saunomisnautinnon täydentää 7. kerroksen kattoterassin lämminvesiporeallas tähtitaivaan alla!
- kokeillut Oulussa liikuntak...
Ouluun on tullut uusi yritys, joka on tuonut aivan erilaisen infrapunasaunan markkinoille, mitä kuulemma muilla on. WELLNEXT Finland Oy on esitteessä nimi. Heidän tekniikka eroaa täysin noista idän vastusmalleista ja käyttävät ainoastaan suomalaisia jalopuita, tekevät mittatilauksena myöskin.
Oulun suurmessuilla lanseerasivat sen heidän syvälämpöhuoneensa. Itse kokeilin sitä Oulussa liikuntakeskus Hukassa, jossa ovat ottaneet sen käyttöön sen tehokkuuden ja ominaisuuksien myötä. Ainut malli tosiaan kuulemma, jossa lämpösäteily saadaan oikeasti tasaisesti iholle joka paikkaan. Mutta toimii se niin hyvin ku ne sanoivat. Pari kertaa kokeillut ja kyllä eron huomasi heti. Tässä pitää sellainen tilata kun joutaa. - Liikuntakeskus Hukassa käyvä
mannia kirjoitti:
Oulusta löytyy upouusi sauna Hukan kuntoklubin naistenosastolta.
Liikuntakeskus Hukka Oulussa. Siellä on käytössä tuo wellnexti uusi syvälämpöhuone naisten ja miesten osastolla. Suosittelen kokeilemaan. Tuli tasainen lämpösäteily! yritys oli se wellnext www.wellnext.fi
- hukan vakiosaunoja
Liikuntakeskus Hukassa käyvä kirjoitti:
Liikuntakeskus Hukka Oulussa. Siellä on käytössä tuo wellnexti uusi syvälämpöhuone naisten ja miesten osastolla. Suosittelen kokeilemaan. Tuli tasainen lämpösäteily! yritys oli se wellnext www.wellnext.fi
Olen myös liikuntakeskus hukan asiakas ja ahkerasti on tullut käytettyä tuota heidän infrapunasaunaansa. Tuotetta markkinoi wellnext finland oy kun kysyin hukasta. Ovat tuoneet tuon tuotteen hiljan tänne suomen markkinoille. Kuulemma käytössä viron kylpyläissä juuri tämä infrapunasauna. Tuo sauna eroaa täysin muista mitä myydään markkinoilla, tulee aidosti tasainen lämpösäteily, koska siinä ei ole mitään vastuksia jotka pohottavat vain yhdestä tietystä kulmasta. Hukassa olevassa tulee infrapunasäteily katosta ja lattiastakin!! kaikki paneelien sisällä! Itse olen tilaamassa wellnextiltä tuon heidän infrasaunan myös kotiin kerrostaloasuntooni.
- saunasieppo
Infrapunasaunojen koesaunomispaikat
SUOMEN SAUNAKESKUS OY
Fasantie 120
02440 Luoma (Kirkkonummi)
puh. 040 - 312 3221
fax 09 – 295 25 65
www.saunakeskus.fi
KÄPYHOLVI
Oulunkyläntie 2 A 1
00660 Helsinki
Yhteydet bussille nro 64 vastapäätä olevalle pysäkille.
ATOMIKEIDAS
Saunomistila isollekin ryhmälle. Tarjoilu tilauksesta, voi tuoda omat juomat.
Atomitie 1
Helsinki, Pitäjänmäki
Private MELODY
Mannerheimintie 108
00100 HELSINKI
JUHLABUSSI
Tilaa ryhmäsi käyttöön 8 henkilölle sopiva juhlabussi. Keikkabussista toteutettu tyylikäs karaokebaari ja 4 henkilön infrapunasauna. Bussi tulee tilaamaasi osoitteeseen ja ajaa sopivaan saunomispaikkaan. Tarjoilu tilauksen mukaan. Katso lisää: www.juhlalinja.fi
Itselläni on ollut jo pitkään käytössä omassa olohuoneessa. Ja isovanhempani kävivät kokeilemassa, tykästyivät niin että purkivat omasta sisä saunasta lauteet ja laittoivat sinne samanlaisen.
Asun Äänekoskella ja jos kiinostaa vaikka tulla kokeilemaan niin voin ihan mielelläni noin hyvää tuotetta vaikka esitelläkin.
[email protected]- Nimetön
Onko tietoa miten sauna on rakennettu. Vastaako saunan lämmityksestä vain infrapunalamppu, eli voisiko sellaisen ostaa tavalliseen saunaan ja käyttää saunaa vuorotellen perinteisenä ja infrapunasaunana.
Olimme Virossa kylpylässä ja kokeilimme tätä saunaa, minulta paino tippui 1/2kg, eli sen verran ilmeisesti hikoilin siellä.- saunamimmi
Ne kestävät kiukaan höyryjä ja löylyä aina 220 asteeseen asti! Niitä löytyy ainakin www.saunakeskus.fi sivustoilta. Ovat kuulemma tosi kestäviä ja hyvin toimivia.
- infris
mulla on nyt 2v kokemus infrapunasaunasta ja voin suositella,on ollut pelkästään hyviä vaikutteita,se ei kuivata ihoa eikä tule jälki hikeä,saunassakäynnin jälkeen ei tule sitä väsymystä pelkästään hyvä raukea olo.saunassa on myös mukava olla koska lämpötila on niin alhainen,ei ole vaikea hengittää,se on yllättävää miten paljon hikeä irtoo 40asteessa.kannattaa hommata infrapunasauna vaikka makkarin nurkkaan,ei onnistu tavallisella sanalla
- Alle 40 ??
"sauna" 40-astetta..haloooooo....
- kipa
Hankin omaan saunaani infrapunalämmitimet. Ja olen nyt käynyt infrapunasaunassa n. 20 kertaa. On sangen miellyttävää kun hiki alkaa virrata syvältä eikä vain pinnasta kuten ns. normaalissa saunassa.
Muilla on flunssaa, mulla ei. Voin varauksetta suositella tätä energiansäästösaunaa kaikille.
Normaalia kiuasta ei tule käytettyä kun ei ole mitään mieltä lämmittää pelkkää ilmaa saunahuoneessa. On paljon julkisia tiloja jotka jatkuvasti pitävät päällä sähkökiukaita, vaikkei kukaan saunoisikaan, näille pitäisi asettaa suurenergiasyöppövero.
Infrapunasaunaa ei tarvitse esilämmittää, lämmittimet on iskussa n.5minuutissa.
Ilma ip-saunassa on sangen miellyttävä. Iho tuntuu pehmeältä saunomisen jälkeen. - NAUTISKELIJA
HEI. Kyselit infrapunasaunasta ja sen vaikutuksesta.Olin viikon Tallinnassa kylpylässä ja pääsin tutustumaan tähän ihmeeseen.Olin mennessä hieman ennakkoluuloinen,mutta parin käyntikerran jälkeen huomasin,että tästä saunasta olisi iloa ja hyötyä myös kotona.Menimme naisporukalla istumaan aika kylmään saunaan, n. 40.Noin 5 min. kuluttua alkoi hiki virrata otsalta ja kylkiä myöten, 20 min. päästä olimme kaikki litimärkiä ja peffikset valuivat vettä.Laihduttajan unelma, jos vain raaskii sijoittaa rahaa tähän ihme-saunaan.
- Hilde
Infrapunasauna löytyy ainakin Helsingin Herttoniemen LadyLine-kuntosalilta, jossa olen käynyt säännöllisesti viime helmikuusta saakka 2-3 x viikossa (lukuunottamatta kesälomaa) ja joka kerran menen istumaan saunan lauteille 30 min:ksi. Olen muutaman kerran ollut vähällä nukahtaa, mutta jälkeenpäin olo on virkeä ja rentoutunut. Painokin on kuin itsestään pudonnut 5 kiloa - osaltaan siihen on tietenkin vaikuttanut käynti kuntosalin puolellakin. Suosittelen! - Toinen rentouttava tutustumiskohde on Tram Vibra; tärisyttävä laite, joka myöskin rentouttamisen ohella poistaa kuona-aineita! Kannattaa otta kaikki hyöty irti kuntosalikäynnillä!
- kysyvä ei tieltä eksy
Hilde kirjoitti:

hei, miten omaan saunaan voi laittaa infrapunalämmittimet? mistä hankkia? voiko käyttää enää tavallisena saunana? meillä on hetivalmis-kiuas. voiko siihen liittää? kustannusarvio? mitä firmoja suosittelette? kiitos!
- infra
kysyvä ei tieltä eksy kirjoitti:

Katso vaikka osoitteesta http://Infrapunasauna2.googlepages.com
Ota yhteyttä ja kysy lisää, niin tiedän että saat mitä kyselit ja kohtuu hintaan. - tai hommaa Virosta
infra kirjoitti:
Katso vaikka osoitteesta http://Infrapunasauna2.googlepages.com
Ota yhteyttä ja kysy lisää, niin tiedän että saat mitä kyselit ja kohtuu hintaan.http://209.85.135.104/search?q=cache:56pGpYmjP_sJ:www.infrapunasaun.ee/docs/Katalogi tekst - soome.pdf infrapunasaun&hl=fi&ct=clnk&cd=7&gl=fi
siellä jo 2005 sitä kokeilin http://www.1182.ee/baas/otsing.cgi?msona=infrapunasaun
http://www.luxline.ee/infrared.php
http://avancia.ee/teenused.php?teenus=infrapunasaun
http://www.mitsem.ee
http://www.sisustusweb.ee/article/63/ - saunasieppo
kysyvä ei tieltä eksy kirjoitti:
hei, miten omaan saunaan voi laittaa infrapunalämmittimet? mistä hankkia? voiko käyttää enää tavallisena saunana? meillä on hetivalmis-kiuas. voiko siihen liittää? kustannusarvio? mitä firmoja suosittelette? kiitos!
Niitä myy ainakin www.saunakeskus.fi ja www.saunaranta.fi ja www.nautijarentoudu.fi ja Porissa Saunapojat. Saunaa voi käyttää edelleen tavallisena kiuassaunana ja nauttia vaikka joka päivä infrapunalämmöstä. Tämä on saunojalle paras ratkaisu. Ja sähköä säästyy ja terveys pysyy saunomalla.
- kokeilin näitä
kysyvä ei tieltä eksy kirjoitti:
hei, miten omaan saunaan voi laittaa infrapunalämmittimet? mistä hankkia? voiko käyttää enää tavallisena saunana? meillä on hetivalmis-kiuas. voiko siihen liittää? kustannusarvio? mitä firmoja suosittelette? kiitos!
Nyt on saatavilla kotimaista tekoa olevat infrapunalämmittimet ja niitä voi käyttää kiukaan kanssa samassa tilassa. Niitä tarjoavat ainakin saunakeskus.fi ja saunaranta.fi nettisivuillaan.
Ne kuulemma säästävät sähköä jopa 70 % kiukaan käyttöön verraten ja toimivat kaikissa saunoissa.
- infrapunasaunaa
Olen yrittänyt netistä etsiä, missä Kuopiossa olisi infrapunasauna, mutta en löytänyt yhtään paikkaa. Onko siis Siilinjärven Fontanellassa lähin infrapunasauna?
- kokeiltu on
Kuopion seudulla ei tietääkseni ole muualla kuin Fontanellassa 2 ja 4 hengen saunat. Varata pitää aika etukäteen ja 16 € kerta. Hintaan kuuluu kylpylässä käynti. Erikseen ei voi saunaa varata, mikä kyllä kummastuttaa. Olen käynyt Viron kylpylässä ja niissä voi saunan varata erikseen. Eli eräänlaisesta rahatamisesta on kyse. Tosin suhkutila pitäisi ole erikseen, mutta ei kai sen järjestäminen ongelma olisi. Olen harkinnut oman hankkimista...
- JEPJEPSS
KTS WWW.GYM99.FI, KUOPIOSTAKIN LÖYTYY JATKOSSA SIIS INFRAPUNASAUNAT..
- ip-saunasta
kokeiltu on kirjoitti:
Kuopion seudulla ei tietääkseni ole muualla kuin Fontanellassa 2 ja 4 hengen saunat. Varata pitää aika etukäteen ja 16 € kerta. Hintaan kuuluu kylpylässä käynti. Erikseen ei voi saunaa varata, mikä kyllä kummastuttaa. Olen käynyt Viron kylpylässä ja niissä voi saunan varata erikseen. Eli eräänlaisesta rahatamisesta on kyse. Tosin suhkutila pitäisi ole erikseen, mutta ei kai sen järjestäminen ongelma olisi. Olen harkinnut oman hankkimista...
itselläni on ip-sauna ollut viitisen kuukautta, eikä ainakaan selluliitti ole liikahtanut minnekkään, vaikka aluksi saunoin ensimmäiset pari kuukautta päivittäin. Mutta lihasten rentouttamiseen ja stressipoistoon on ollut tosi hyvä. Maitohappoisille lihaksille tekee gutaa ja auttaa palautumisessa.
Jos on jännityspäänsärkyä niin saunaan vaan vaatteet päällä ja sauna päälle hetkeksi, sitten niskan alueen venyttely. Sopii myös muun venyttelyn alkulämmittelyksi.
Akneen en ole huomannut mitään vaikutusta. Saunomisen jälkeen on virkistynyt olo.
Muistakaa kysyä tarjouksia useilta tarjoajilta, hinnoissa voi olla aika paljon ilmaa. Hinnat voivat helposti tipahtaa 500 euroakin tuosta vaan.
en oikein ymmärrä miksi ip-saunomisesta hoitolaitoksissa kiskotaan niin paljon rahaa, kun se on kuitenkin hinnaltaan- ja käyttökustannuksiltaan halvempi kuin tavallinen sauna. - RHA
keskustan uimahallissa on ip-sauna nykyään. 10e per henki.
- Miu
Kuopion uimahalliin tullut vissiin äskettäin. Varattava etukäteen 10€/hlö.Kolme mahtuu kerralla.Tarkemmin en tiedä kun itsekkin eksyin tälle sivulle kun etsin tietoa esim. kauanko saa saunoa ym.
- saunaseppo
Katso www.saunamaa.fi
Siellä on paljon tietoa eri mallisista saunoista ja niiden vaikutuksista ja nettikaupassa kaikkien hinnat ja ominaisuudet.- xxxxxxxxxccccc
Saunaseppo, voit jo lopettaa sen mainostaminen! Jos ei bisnes luista, niin tuskin täällä tarvitsee mainostaa. Löytyy niitä halvempiakin, kuin sinun saunojasi!!
- Lusiferi
Paljon halvempia löytyy.
- pauliina1975
Koska nämä ovat keskustelupalstoja, eivät mainoskanavia ja on aika tökeröä käyttää keskustelupalstan thredejä mainontaan. Luepa vaikka keskustelun säännöt (tässä ote):
Keskusteluissa ei saa:
Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua - Lillinoora
Lusiferi kirjoitti:
Paljon halvempia löytyy.
Kävin kokeilemassa infrapunasaunaa kylpylässä tänä kesänä. Maksoi kylpyläkäynnin lisäksi 10 euroa/henki. Oli muka vielä "tutustumistarjous", kun sauna oli ko. kylpylässä uusi.
Odotukseni olivat korkealla,mutta petyin aika tavalla. Ensin hinta oli hirveä (jo pelkkä kylpyläkäynti maksaa 14 eur aikuiselta)En hikoillut saunassa juuri lainkaan, tyttäreni hikoili kuulemma hiukan. Yritin olla mahdollisimman lähellä seiniä, mistä lämpö tuli- mutta hikoilin vain hieman otsalta ja kainaloista. En hikoile paljoa liikunnan aikana enkä tavallisessakaan saunassa, siksi halusin kokeilla tätä. Eipä ollut hintansa väärti! Miksiköhän kylpylä laskutti siitä niin rankasti, jos se on energiaa säästävä- eikä sinne edes jonoa ollut! Ajattelin vain kylpyläkäynnin jälkeen, mitä muuta olisin saanut 24 eurolla.... - saunamimmi
Lillinoora kirjoitti:
Kävin kokeilemassa infrapunasaunaa kylpylässä tänä kesänä. Maksoi kylpyläkäynnin lisäksi 10 euroa/henki. Oli muka vielä "tutustumistarjous", kun sauna oli ko. kylpylässä uusi.
Odotukseni olivat korkealla,mutta petyin aika tavalla. Ensin hinta oli hirveä (jo pelkkä kylpyläkäynti maksaa 14 eur aikuiselta)En hikoillut saunassa juuri lainkaan, tyttäreni hikoili kuulemma hiukan. Yritin olla mahdollisimman lähellä seiniä, mistä lämpö tuli- mutta hikoilin vain hieman otsalta ja kainaloista. En hikoile paljoa liikunnan aikana enkä tavallisessakaan saunassa, siksi halusin kokeilla tätä. Eipä ollut hintansa väärti! Miksiköhän kylpylä laskutti siitä niin rankasti, jos se on energiaa säästävä- eikä sinne edes jonoa ollut! Ajattelin vain kylpyläkäynnin jälkeen, mitä muuta olisin saanut 24 eurolla....Infrapunasaunan hankinta
Olimme poistaneet sähkölämmitteisen saunan muutamia vuosia sitten käytöstämme, jotta asuntoomme ei tulisi ylimääräistä kosteutta ja sen johdosta myöhemmin syntyvää homeongelmaa. Olen sairastunut kosteusvauriomikrobien vuoksi työssäni astmaan, joten kosteusvaurioiden ehkäiseminen on meidän kodissamme huomattavasti tarkempaa ja tarpeellisempaa kuin kodeissa yleensä.
Sattumalta osuimme Helsingissä Furnia-messuilla infrapunasaunan esittelyalueelle ja kiinnostuimme mm. saunamainoksen terveysvaikutuksista. Perehdyimme messujen jälkeen saunan sijoitusmahdollisuuksiin kodissamme ja infrapunaelementteihin, sekä elementtien hintatietoihin ja saunan käytön energiataloudellisuuteen. Innostuimme ideasta ottaa käyttöömme uudelleen vanha saunatilamme, jota saunan poistamisen jälkeen olimme käyttäneet pienenä kodinhoitohuoneenamme.
Tilasimme saunan infrapunaelementit suoraan maahantuojalta, messuesittelijältä. Rakensimme saunasta mieleisemme paneloinneilla ja laude-/ istuinratkaisuilla. Asensimme saunaan infrapunaelementit ja myös tunnelmalliset led-valot. Myöhemmin ostimme terveysmessuilta saunaamme vielä rentouttavaa musiikkia, joka rauhoittaa mielen ja infrapunalämmön kanssa yhdessä rentouttaa ja parantaa kehontoimintoja.
Sauna on ollut nyt käytössämme noin puolisen vuotta ja olemme edelleen hyvin tyytyväisiä saunaamme. Saunomme infrapunasaunassamme lähes päivittäin, noin 40 min / kerta. Infrapunasaunaa kutsutaan toisella nimellä myös kuivasaunaksi, joten kosteutta asuntoomme saunomisen yhteydessä ei synny lainkaan. ( tarkistettu kosteusmittarilla )
Käytön aikana huomaamamme terveysvaikutukset
Iho on saunan jälkeen todella pehmeä ja kimmoisa, sillä ihon pinnalta irtoaa hien mukana tehokkaammin kuona-aineita, ja elimistöstä poistuu muutenkin hien mukana kehoon kerääntyneitä myrkkyjäämiä ja ihohuokosia tukkivaa talia. Hiki maistuu kummalliselle, pistävän pahalle, ei pelkästään suolaiselle, kuten tavallisessa saunassa käydessä. Homeen aiheuttama kasvoihottumani on parantunut melko hyvin. Myös lapsemme (16v ja 17v) ihmettelivät ihonsa pehmeyttä saunomisen jälkeen. Hiukset ovat tulleet pehmeämmiksi. Pienenä kiharassa olleet ja aikuisena suortuneet hiukseni ovat alkaneet jälleen kihartumaan
Astmaoireiluni on vähentynyt, koska hapenottokykyni on parantunut. Pulssi kohosi saunoessa aluksi 130/min ja nyt vain 105/min. Enää en hengästy kovin heposti.
Astmalääkkeiden aiheuttama suusammas on hävinnyt kokonaan, eikä nielurisoihin ole enää kerääntynyt ns. proppuja, joita aiemmin tuli varsin runsaasti. Myös korvat ovat pysyneet terveinä, eikä poskiontelovaivoja, nuhaa ja silmäoireita ole ollut niin useasti kuin aiemmin
Minulla on ollut paljon niska-hartia-selkävaivoja, jotka ovat selvästi helpottuneet, sillä infrapunalämpö lämmittää syvemmältä lihaksia, rentouttaen kireitä hartioitani ja selän lihaksiani. Krooninen päänsärky on hävinnyt lähes kokonaan. Myös urheilusta tullut polvivammani on ollut täysin oireeton infrapunasaunan käytön aloituksen jälkeen
Ennen en hikoillut juuri lainkaan, aineenvaihduntani toimi erittäin huonosti. Raajani olivat usein turvoksissa ja muuallekin elimistöön kerääntyi helposti ylimääräistä nestemassaa. Nyt aineenvaihduntani toimii tehokkaammin ja minua kaikkineen turvottaa vähemmän ja harvemmin. Vaikka en lihava koskaan ole ollutkaan, painoni on pudonnut aineenvaihdunnan tehostumisen myötä noin 8 kg , joten oloni on kevyempi ja liikkuminen paljon helpompaa.
Selluliitti näyttää vähentyneen kovasti, jopa poistuneen kokonaan, joten jalat, käsivarret ja vyötärönalue näyttävät sileämmiltä, kiinteämmiltä ja hoikemmilta
Väsymykseen infrapunasaunasta on ollut myös apua. Sauna enemmänkin virkistää oloa. Infrapunasaunan vaikutus on juuri päinvastainen kuin tavallisen saunan. Tavallisessa saunassa alkaa väsyttää, mutta infrapunasaunassa piristyy ja siellä myös energiavarastot latautuvat
Infrapunasauna ei ole meille oikeastaan mikään sauna. Se on pikemminkin rentoutumishuone tai lepohuone, jonne on ihana mennä hetkeksi työpäivän jälkeen tai viikonloppuiltoina. Infrapuna tuntuu vaikuttavan elimistöön auringon tavoin; keho ja mieli piristyvät ja hyvänolon tunne voimistuu. Infrapunasaunan rakentaminen oli loistoidea! En antaisi sitä enää pois mistään hinnasta. Kannattava sijoitus!!
Katri Rantanen / 2008 Lahti - Boron
Löytyykö tyylikkäitä ja modernin ulkomuodon omaavia infrapunasaunoja Suomesta? Kaikki mitä olen googlettanut muistuttavat enemmän tai vähemmän mökkeilijän puuceetä.
- Kartsa
Boron kirjoitti:
Löytyykö tyylikkäitä ja modernin ulkomuodon omaavia infrapunasaunoja Suomesta? Kaikki mitä olen googlettanut muistuttavat enemmän tai vähemmän mökkeilijän puuceetä.
Kysysäs Borooni tuolta www.wellnext.fi, mitä kaikkea voivat teettä mittatilauksena ja millä ehdoin. Tuttava tekee mittatilaustyönä firmaansa heidän infrasaunaansa ja kuulemma variaatioita voidaan tarvittaessa tehdä monenlaista.
- Saunaking
Lusiferi kirjoitti:
Paljon halvempia löytyy.
http://kauppa.savenmaa.fi/PublishedService?file=&pageID=3&action=view&groupID=640&OpenGroups=640
Nuo saunaking saunat ovat vertailemistani laadukkaimpia ja suht edullisia.
Hyvää niissä myös että autoradio korvattu saunaan
suunnitellulla DVD-soittimella, siinä taisi olla
telkkari myös. - Kaks saunojaa
saunamimmi kirjoitti:
Infrapunasaunan hankinta
Olimme poistaneet sähkölämmitteisen saunan muutamia vuosia sitten käytöstämme, jotta asuntoomme ei tulisi ylimääräistä kosteutta ja sen johdosta myöhemmin syntyvää homeongelmaa. Olen sairastunut kosteusvauriomikrobien vuoksi työssäni astmaan, joten kosteusvaurioiden ehkäiseminen on meidän kodissamme huomattavasti tarkempaa ja tarpeellisempaa kuin kodeissa yleensä.
Sattumalta osuimme Helsingissä Furnia-messuilla infrapunasaunan esittelyalueelle ja kiinnostuimme mm. saunamainoksen terveysvaikutuksista. Perehdyimme messujen jälkeen saunan sijoitusmahdollisuuksiin kodissamme ja infrapunaelementteihin, sekä elementtien hintatietoihin ja saunan käytön energiataloudellisuuteen. Innostuimme ideasta ottaa käyttöömme uudelleen vanha saunatilamme, jota saunan poistamisen jälkeen olimme käyttäneet pienenä kodinhoitohuoneenamme.
Tilasimme saunan infrapunaelementit suoraan maahantuojalta, messuesittelijältä. Rakensimme saunasta mieleisemme paneloinneilla ja laude-/ istuinratkaisuilla. Asensimme saunaan infrapunaelementit ja myös tunnelmalliset led-valot. Myöhemmin ostimme terveysmessuilta saunaamme vielä rentouttavaa musiikkia, joka rauhoittaa mielen ja infrapunalämmön kanssa yhdessä rentouttaa ja parantaa kehontoimintoja.
Sauna on ollut nyt käytössämme noin puolisen vuotta ja olemme edelleen hyvin tyytyväisiä saunaamme. Saunomme infrapunasaunassamme lähes päivittäin, noin 40 min / kerta. Infrapunasaunaa kutsutaan toisella nimellä myös kuivasaunaksi, joten kosteutta asuntoomme saunomisen yhteydessä ei synny lainkaan. ( tarkistettu kosteusmittarilla )
Käytön aikana huomaamamme terveysvaikutukset
Iho on saunan jälkeen todella pehmeä ja kimmoisa, sillä ihon pinnalta irtoaa hien mukana tehokkaammin kuona-aineita, ja elimistöstä poistuu muutenkin hien mukana kehoon kerääntyneitä myrkkyjäämiä ja ihohuokosia tukkivaa talia. Hiki maistuu kummalliselle, pistävän pahalle, ei pelkästään suolaiselle, kuten tavallisessa saunassa käydessä. Homeen aiheuttama kasvoihottumani on parantunut melko hyvin. Myös lapsemme (16v ja 17v) ihmettelivät ihonsa pehmeyttä saunomisen jälkeen. Hiukset ovat tulleet pehmeämmiksi. Pienenä kiharassa olleet ja aikuisena suortuneet hiukseni ovat alkaneet jälleen kihartumaan
Astmaoireiluni on vähentynyt, koska hapenottokykyni on parantunut. Pulssi kohosi saunoessa aluksi 130/min ja nyt vain 105/min. Enää en hengästy kovin heposti.
Astmalääkkeiden aiheuttama suusammas on hävinnyt kokonaan, eikä nielurisoihin ole enää kerääntynyt ns. proppuja, joita aiemmin tuli varsin runsaasti. Myös korvat ovat pysyneet terveinä, eikä poskiontelovaivoja, nuhaa ja silmäoireita ole ollut niin useasti kuin aiemmin
Minulla on ollut paljon niska-hartia-selkävaivoja, jotka ovat selvästi helpottuneet, sillä infrapunalämpö lämmittää syvemmältä lihaksia, rentouttaen kireitä hartioitani ja selän lihaksiani. Krooninen päänsärky on hävinnyt lähes kokonaan. Myös urheilusta tullut polvivammani on ollut täysin oireeton infrapunasaunan käytön aloituksen jälkeen
Ennen en hikoillut juuri lainkaan, aineenvaihduntani toimi erittäin huonosti. Raajani olivat usein turvoksissa ja muuallekin elimistöön kerääntyi helposti ylimääräistä nestemassaa. Nyt aineenvaihduntani toimii tehokkaammin ja minua kaikkineen turvottaa vähemmän ja harvemmin. Vaikka en lihava koskaan ole ollutkaan, painoni on pudonnut aineenvaihdunnan tehostumisen myötä noin 8 kg , joten oloni on kevyempi ja liikkuminen paljon helpompaa.
Selluliitti näyttää vähentyneen kovasti, jopa poistuneen kokonaan, joten jalat, käsivarret ja vyötärönalue näyttävät sileämmiltä, kiinteämmiltä ja hoikemmilta
Väsymykseen infrapunasaunasta on ollut myös apua. Sauna enemmänkin virkistää oloa. Infrapunasaunan vaikutus on juuri päinvastainen kuin tavallisen saunan. Tavallisessa saunassa alkaa väsyttää, mutta infrapunasaunassa piristyy ja siellä myös energiavarastot latautuvat
Infrapunasauna ei ole meille oikeastaan mikään sauna. Se on pikemminkin rentoutumishuone tai lepohuone, jonne on ihana mennä hetkeksi työpäivän jälkeen tai viikonloppuiltoina. Infrapuna tuntuu vaikuttavan elimistöön auringon tavoin; keho ja mieli piristyvät ja hyvänolon tunne voimistuu. Infrapunasaunan rakentaminen oli loistoidea! En antaisi sitä enää pois mistään hinnasta. Kannattava sijoitus!!
Katri Rantanen / 2008 LahtiKokeilimme ystävättäreni kanssa ko. saunaa, ja hiki tuli,mutta välillä tuntui happi loppuvan.
Kotiin tullessani, olo tuntui tosi huonolta, oksetti ja ällötti. Ystäväni oli ollut myöskin todella huonovointinen, mutta vasta seuraavana aamuna, ja kertoi joutuneensa tulemaan kesken päivän töistä.
Siksi haluaisinkin puolueetonta tutkimustietoa kyseisestä saunasta, miten terveellistä/vahingollista se tosiasiassa on! Onko saunan vaikutuksia todella tutkittu, vai onko tieto mutua ja "mainosmiesten" "tutkimusta" - Rentoutumishakuinen
Boron kirjoitti:
Löytyykö tyylikkäitä ja modernin ulkomuodon omaavia infrapunasaunoja Suomesta? Kaikki mitä olen googlettanut muistuttavat enemmän tai vähemmän mökkeilijän puuceetä.
Löytyy! Ja ihan kotimaisia viimeistä piirua myöten!
Työpaikalla kuulin että yritys nimeltä Ruduspuu/Rauduspuu tms.. valmistaa kotimaisia infrapunasaunoja...
Täytyy itsekin tutkia paremmin kun ehtii työkiireiltä.. - Maija W
Hyrylässä on muuten maahantuoja nimeltä Ponttia.
Tosi edulliset saunat ja siistit.
Kävin kokeilemassa, oli hyvä:)
Heillä on myös edullinen saunasarja sähkösaunan rinnalle, www.infrapunasauna.fi - lauantainlapsi72
Maija W kirjoitti:
Hyrylässä on muuten maahantuoja nimeltä Ponttia.
Tosi edulliset saunat ja siistit.
Kävin kokeilemassa, oli hyvä:)
Heillä on myös edullinen saunasarja sähkösaunan rinnalle, www.infrapunasauna.fiOlin tänään Myyrmäen messuilla, ja löysin sieltä aivan upean infrasaunan! Kuin karamelli! Ja siinä oli vielä suomalainen valmistajakin. Parasta oli että sen saa laittaa kylppäriin!!
Niin joo, yritys on Rauduspuu, Kauhajoelta. Nyt täytyy tosissaan panna harkintaan josko ostais, onneks isäntäkin innostui :) - Pipsa790
lauantainlapsi72 kirjoitti:
Olin tänään Myyrmäen messuilla, ja löysin sieltä aivan upean infrasaunan! Kuin karamelli! Ja siinä oli vielä suomalainen valmistajakin. Parasta oli että sen saa laittaa kylppäriin!!
Niin joo, yritys on Rauduspuu, Kauhajoelta. Nyt täytyy tosissaan panna harkintaan josko ostais, onneks isäntäkin innostui :)hei digifun.fi kaupassa on nyt tarjouksessa 2,2 kW infrapunasaunoja.
Sekä kulma- ,että neliskulmaista mallia.
ja hinta siis vain 790,-. heti varastosta vantaalta. - APi
pauliina1975 kirjoitti:
Koska nämä ovat keskustelupalstoja, eivät mainoskanavia ja on aika tökeröä käyttää keskustelupalstan thredejä mainontaan. Luepa vaikka keskustelun säännöt (tässä ote):
Keskusteluissa ei saa:
Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palveluaOte tuon Seppon aiemmasta viestistä.
" Ensimmäisten käyttökertojen aikana voivat hikirauhaset olla enemmän tukossa ja kehossa on myrkkyjä, jotka estävät tehokasta hikoilua. Useamman saunomiskerran aikana hikoilu lisääntyy ja myrkkyjen poistuessa hien mukana alkaa hikoilu entistä aiemmin ja voimakkaampana"
Oh my god... Kaks saunojaa kirjoitti:
Kokeilimme ystävättäreni kanssa ko. saunaa, ja hiki tuli,mutta välillä tuntui happi loppuvan.
Kotiin tullessani, olo tuntui tosi huonolta, oksetti ja ällötti. Ystäväni oli ollut myöskin todella huonovointinen, mutta vasta seuraavana aamuna, ja kertoi joutuneensa tulemaan kesken päivän töistä.
Siksi haluaisinkin puolueetonta tutkimustietoa kyseisestä saunasta, miten terveellistä/vahingollista se tosiasiassa on! Onko saunan vaikutuksia todella tutkittu, vai onko tieto mutua ja "mainosmiesten" "tutkimusta"Kysyppä keskiverto infrapunasaunan ostoehdokkaalta mitä tarkoittaa "infrapuna". Joten todellakin, tämä on sitä markkinointia parhaimmillaan. Infrapunasaunassa ei ole mitään logiikkaa sen kummemmin. Infrapunasäteilyä kun tykitetään, se tuntuu lämmöltä. Moderni sähkösauna tekee tämän tonneittain paremmin. Jos joku on erimieltä, listatkoon puolueettomia tutkimustuloksia kuinka infrapunasauna olisi parempi valinta.
- 1000 infrasaunaa
Boron kirjoitti:
Löytyykö tyylikkäitä ja modernin ulkomuodon omaavia infrapunasaunoja Suomesta? Kaikki mitä olen googlettanut muistuttavat enemmän tai vähemmän mökkeilijän puuceetä.
Nyt voit etsiä tyylikkäimmän saunamallin mitä markkinoilta löytyy ja asentaa sitä rakentaessasi lämpökalvot paneloinnin alle. Sitten kaikki herkut saunaan, kaiuttimet, väriterapiavalot, led-valot, tv/dvd, muotolauteet mitä ikinä infrasaunaltasi haluat. Ja infran lisäksi paras mahdollinen kiuas, joka tuo ne perinteiset löylyt tarvittaessa. Aino - kiuas on osoittautunut sähköä säästäväksi ja mukavat höyrylöylyt antavaksi sähkökiukaaksi infrasaunassa. Jos haluat kivikasakiusta ovat Aurinkokiukaat testivoittajia Tekniikan Maailman testeissä.
- kaloritar
Itseäni aika lailla epäilyttää nuo tosi korkeat kalorikulutusmäärät, 300-600 kcal PUOLESSA TUNNISSA! Siis todella sama kuin esim. spinningissäkö? Olisiko siis kukaan OIKEASTI teistä istunut esim. sykemittarin kanssa saunassa ja mitannut kalorikulutuksen?? Jos on, niin mikä oli tulos????
- vaan kokeile
Mahtava olo sen jälkeen. Olen käynyt Virossa jo kolme vuotta. Infran jälkeen hieronta. Olet kuin uudesti syntynyt.http://www.harvia.fi/products?lang=fi&gid=-879http://www.forumsauna.fi/ipsaunatietoa.htm
http://www.saunamaa.fi/http://www.meeri.net/infrasauna.htm
http://www.viroinfo.com/index.php?section=2&kirjeid=2755&plcat=19&dowhat=showplacemore
http://www.tourism.tallinn.ee/fin/fpage/liikkeella/kylpylat
http://www.1182.ee/baas/otsing.cgi?msona=infrapunasaun
http://www.thtreatment.com/infrapunasauna.html - propagandapoika
Tuo 300-600 kcal tulee siitä, kun 0.56-1.11 kg hikeä haihtuu iholta.
1 kg veden höyrystymiseen tarvitaan 539 kcal (2260 kJ) energiaa (höyrystymisen latenttilämpö, specific latent heat of vaporization).
Saunassa keho imee infrapunasäteilyä itseensä, josta aiheutuu lämmönnousua ja jos hypotalamus on sitä mieltä, hikoilua, ellei ole paha nestehukka. Keho ei siis lämpene saunassa (jos siellä ollaan paikoillaan), koska esim. lihakset tekisivät enemmän työtä, josta aiheutuisi hukkalämpöä.
Eli mainoksessa on sekoitettu (tahallaan?) saunasta ja kehosta peräisin oleva energia.
Kuinka paljon keho käyttää energiaa hikoilemiseen... sitä ei tiedetä. - Jysäri
vaan kokeile kirjoitti:
Mahtava olo sen jälkeen. Olen käynyt Virossa jo kolme vuotta. Infran jälkeen hieronta. Olet kuin uudesti syntynyt.http://www.harvia.fi/products?lang=fi&gid=-879http://www.forumsauna.fi/ipsaunatietoa.htm
http://www.saunamaa.fi/http://www.meeri.net/infrasauna.htm
http://www.viroinfo.com/index.php?section=2&kirjeid=2755&plcat=19&dowhat=showplacemore
http://www.tourism.tallinn.ee/fin/fpage/liikkeella/kylpylat
http://www.1182.ee/baas/otsing.cgi?msona=infrapunasaun
http://www.thtreatment.com/infrapunasauna.htmlJoo,minä oon käännä marssissa saanassa, tuo tulomatka maahan takas rentootti hirveesti,kun kiukaan kivet ol kylymiä eikä peffa palanna.Se rentootti koko viikon,seuraavaan marssin saana reissuun asti.Kannattaa kokeilla jos ei ole korkeen paekan pelkoa.
- Outi
Moiks!
Ostin Oulun messujen perusteella Wellnextin syvälämpöhuoneen ja hyvä on... kuukausi tullut käytettyä aika ahkeraan ja ihana on,painokin pudonnut uskomattoman 4 kiloa, vaikkei turhia muutenkaan juuri ole... kuinkahan useasti uskaltaa käyttää kun paino putoaa noin nopeasti? Kuulin että pohjoisen ylpeys Oulun Kärpätkin käyttää tuota wellnextin lämpöhuonetta, onkohan sen potenssin takia, heh? - soinappi
Olen kokeillut infrspunasaunaa (40 min) kerran esim perjantai; mielenkiintoista - juoda pitää reilusti. Kerrottiin että siellä hikoillaan runsaasti. No minä en niin suuresti hikoillut mutta lauantaina ja sunnuntaina saina juosta WCssä aika tiuhaan - totesin että aineenvaihdunta on vilkastunut ja ettätällätavoin tulee kyllä juotua paljon enemmän koska janon tunnetta esiintyy vailatvana juomisena. Ja pahus viekoon vielä keveämpi olo siis vain kerrasta. Toki kävin ennen saunaa Flexibar jumppa tunnilla vain 30 min.
- pipsa790+
hei digifun.fi kaupassa on nyt tarjouksessa 2,2 kW infrapunasaunoja.
Sekä kulma- ,että neliskulmaista mallia.
ja hinta siis vain 790,-. heti varastosta vantaalta.- mahdollistako
Onko tietoa saako infrapunalementtejä asennettua tavalliseen saunaan ja miten lämmitys toimii siellä.
Olisi kaikken järkevin ratkaisu, kun eihän kahta saunaa kuitenkaan käytä koskaan yhtä aikaa ja tavallinen sauna on oltava lapsiperheessä. - mahdollistako
mahdollistako kirjoitti:
Onko tietoa saako infrapunalementtejä asennettua tavalliseen saunaan ja miten lämmitys toimii siellä.
Olisi kaikken järkevin ratkaisu, kun eihän kahta saunaa kuitenkaan käytä koskaan yhtä aikaa ja tavallinen sauna on oltava lapsiperheessä.Mutta kovat hintaerot eri firmoilla. Toisessa oli tuplahinta eli mistä nyt tietää että mitä ostaa??
- RP68
mahdollistako kirjoitti:
Mutta kovat hintaerot eri firmoilla. Toisessa oli tuplahinta eli mistä nyt tietää että mitä ostaa??
Opiskeluaikanani (45 vuotta sitten) asuin pienehkössä alivuokralaishuoneessa, jonka lämpöpatteri piti talvipakkasilla olla täysillä, että huoneessa tarkenisi. Kahden tunnin välein tästä `grillistä´piti lähteä ulos kävelemään olon tullessa tuskaiseksi. Joitakin vuosia tämän jälkeen luin jostain lehdestä artikkelin, missä kerrottiin ihoon kohdistuvan voimakkaan lämpösäteilyn synnyttävän kehossa myrkytystilan. Ilmiöön olen sittemmin törmännyt mm. sähkölämmitteisissä ja useissa jatkuvalämmiteisissä saunoissa, joissa kiuas ja sen kuumentamat seinät ja lauteet säteilevät lämpöä voimakkaasti. Myös auringon otto tyynessä paikassa muuttuu tuskalliseksi jo muutamassa minuutissa (auringon tehotiheys n. 1kW/m2). Kerran poikkesin kahvilaan, mistä minun täytyi kipin kapin poistua kahvin juotuani. Sain kahvilan pitäjältä myöntävän vastauksen, kysyessäni oliko heillä kattolämmitys. Viime keväänä minulla oli tilaisuus tutustua Saunaseuran savusaunoihin. Ne olivat irvikuvia verrattuna lapsuuteni savusaunakokemuksiini, joissa löylyt olivat leppoisia ja ilmanvaihto toimi luontevasti hirsien raoista. Saunaseuran lauteet olivat tulikuumat, löylyä ei voinut ollenkaan heittää ja keinotekoinen ilmanvaihto tuntui iholla puhalluksena.
Omassa saunassani on muurattu kiuas, joka ei lämmityksen aikana kuumenna saunaa. Kylpiessä lämpö tulee lähes kokonaan kiukaalle heitetystä vedestä. Hikoilu on voimakasta ja ensimäisten löylyjen aikana ihon pinnalla on hien muodostama höyrypilvi, jonka lomasta suihkuaa 20 cm pitkiä hikisuihkuja. Saunomisen jälkeen olo on rentoutunut ja virkistynyt.
Kaikesta edellä olevasta voi olettaa suhtautumiseni infrapunasaunaan olevan skeptinen. Toivon, että em. myrkytysuutisesta jotain tietävät kirjoittaisivat asiasta. Infrapunalämmön vaikutuksien tieteellinen puolueeton tutkimus olisi paikallaan.
"Grillissä liha paistuu" - mielenk
RP68 kirjoitti:

"Grillissä liha paistuu""Joitakin vuosia tämän jälkeen luin jostain lehdestä artikkelin, missä kerrottiin ihoon kohdistuvan voimakkaan lämpösäteilyn synnyttävän kehossa myrkytystilan. Ilmiöön olen sittemmin törmännyt mm. sähkölämmitteisissä ja useissa jatkuvalämmiteisissä saunoissa, joissa kiuas ja sen kuumentamat seinät ja lauteet säteilevät lämpöä voimakkaasti. Myös auringon otto tyynessä paikassa muuttuu tuskalliseksi jo muutamassa minuutissa (auringon tehotiheys n. 1kW/m2). "
- Mielenkiintoista tekstiä, mutta vailla suurempaa faktaa..
Mistähän lehdestä tuo artikkeli on peräisin ja mistä tuohon tietoa enemmän?
Kiinnostaisi kovin.
Uskaltaako esim raskaana ollessa saunoa tai lämmitellä infrapunassa? - Rentoutumishakuinen78
mahdollistako kirjoitti:
Onko tietoa saako infrapunalementtejä asennettua tavalliseen saunaan ja miten lämmitys toimii siellä.
Olisi kaikken järkevin ratkaisu, kun eihän kahta saunaa kuitenkaan käytä koskaan yhtä aikaa ja tavallinen sauna on oltava lapsiperheessä.Aivan mahtava juttu!! Juttelinkin tästä ylempänä ketjussa.
Tutustuin työkiireiden hellitettyä Rauduspuun infrapunatuotantoon, ja tilasimme sitten elementit(myös tässä firmassa oli ihmiset aivan ihania - kertoivat suoraan ja asiallisesti kaiken, ei ylilyönti mainosta vaan realiteettiä!).
Meillä on tällä hetkellä kaksi elementtiä omassa puulämmitteisessä saunassamme. 2 selän takana (meillä ei ko paikkaan muuta mahdu, mutta tuo lämpö vaikutus riittää meille).
1 pesällinen lämmitetään puita että huoneen lämpö nousee n 43 asteeseen. Sitten elementit päälle ja relax n 30 min.
Lasten kanssa saunotaan ihan normisti, mutta silloin kun kytkemme infrat päälle, ei lapsia ole saunassa - he ovat jo saunoneet, eli hiukan porrastaen saunomista jos koko perhe saunoo kerralla mutta toimii ja kaikki on tyytyväisiä. Lapsille puhumme aikuisten saunasta :) ihana kuulla kun isi pesee lapsia ja kertoo heille että annetaan äitin nyt rentoutua rauhassa aikuisten saunassa tai päinvastoin :)
Loppupeleissä aika pienellä näköjään saa luxusta itselleen eikä tarvitse lähteä mihinkään. Kun vaan reippaasti soittaa ja kysyy, niin siitä ne hommat sitten lähtee etenemään. Itse sain aivan loistavan palvelun, yhteystiedot löytyvät www.rauduspuu.fi. - hyvää halvalla?
Onko kellään käyttökokemuksia Digifunin saunasta?
- Ip saunoja
hyvää halvalla? kirjoitti:
Onko kellään käyttökokemuksia Digifunin saunasta?
Suosittelen saunaking infrasaunoja. Ovat hyvän näköisiä ja hyvin varusteltuja. Ja puumateriaali kestävää.
Ostettiin joulun aikoihin oli tarjouksessa puoleen hintaan.
http://kauppa.savenmaa.fi/Ilmoitukset/savenmaa_kk0109.pdf
tässä päämyynti http://www.saunakingproducts.com/home.php
Ainakin meillä hyvin kestänyt ja ollut kovassa käytössä.
Näyttelyissä huomanut, että esim. harvian ip saunat ja monet muutkin käyttää samoja saunoja. Lisäävät vain oman logon ja myyvät tuplahinnalla.
Saunakingin lämpöelementit on parempia kuin tuossa mainitsemassasi digifunissa. - oma ip-sauna
mahdollistako kirjoitti:
Onko tietoa saako infrapunalementtejä asennettua tavalliseen saunaan ja miten lämmitys toimii siellä.
Olisi kaikken järkevin ratkaisu, kun eihän kahta saunaa kuitenkaan käytä koskaan yhtä aikaa ja tavallinen sauna on oltava lapsiperheessä.Kun Sinulla on jo sauna, kannattaa sinne asentaa infrapunalämmittimet, joita voi käyttää kiukaan kanssa samassa tilassa. Nyt on markkinoilel tullut kotimaisia lämmittimiä, joilla asian voi toteuttaa turvallisesti. Jos olet rakentamassa uutta saunaa voi sinne ennen paneeleitten asentamista asennuttaa infrapunalämpöä tuottavat foliot, jotka jäävät seinäpaneeleitten taakse. Ne antavat tasaista infrapunalämpöä ja niitä voi käyttää kiuassaunassa. Tällainen iso sauna tule Elixian uuteen kuntosaliin Salmisaareen ja siellä sitä kannattaa käydä kokeilemassa. Kirkkonummella on laattalämmittimillä lämpiävät hienot saunat miehille ja naisille omansa Långvikin Hotel - Spa:ssa. Siellä voi samalla katsoa vaikka kauniit ja rohkeat isosta TV-ruudusta, joka löytyy molemmista saunoista.
- Nimimerkki
Tässä on rakennusmaailman artikkeli asiasta
http://www.rakennusmaailma.fi/artikkelit/infrapunasauna-vai-ei - majr35
Onko kenelläkään kokemuksia infrapunasaunan terveysvaikutuksista?
Eräällä nettisivulla mainittu seuraavanlaisia, onko huomioita asiasta:
lievittää kroonista väsymystä
nopeuttaa selluliitin vähenemistä
lievittää päänsärkyä
poistaa lihaskipuja
vahvistaa sydänverisuonistoa
matala lämpötila sopii niillekin, joiden on oltava
varovaisia sydän- ja verisuonisairauksien kanssa.
vähentää stressiä ja väsymystä
laihtuminen - Teri
Ensimmäisen kerran kävin tänään infrapunasaunassa ja oli aika mielenkiintoinen kokemus. Hiki irtosi jo pienen hetken jälkeen vaikka lämpö oli säädetty VAIN 50.
En tohon virkistävään vaikutukseen voi sanoa juuta enkä jaata, koska mun kohdalla en huomannut mitään ihmeellistä eroa. Väsytti ihan yhtä paljon kun ennen saunaa, voi tosin olla väsymykseen syy edellisen yön lyhyeksi jäänyt uni, mutta en tosiaan mitään ihme virkistymistä huomannut. Valitettavasti.
Jos moista saunaa tahtoo kokeilla eikä muuta paikkaa oo missä kokeilla niin joillain eri kuntosaleilla on infrapunasaunat.
Maksullinen se tosin on, mutta kuitenkin.
Esim vantaan variston forever-salilla sellainen sauna on olemassa.
Menkää tutustumis käynnille salille ja siinä sivussa kokeilkaa saunaa! *virnistää*
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Että näin.
-Tepa- juho kustaa
Meillä on ollut ko sauna vuoden verran ja kovin tyytyväisiä ollaan. Perinteinen puulämmitteinen lämpiää tuolla jokivarressa silloin tällöin ja tämä sisäsaunaamme istutetti 2-3 kertaa viikossa.
Lämmön olemme trimmanneet 55 asteeseen, joka on mielestämme ihan sopiva.
Etuja perinteiseen näemme seuraavat:
- ei jälkihikoilua
- piristävä olo saunomisen jälkeen
- ainakin uskomme, että paino putoaa
Hyvä muistaa:
- ennen saunomista hyvä juoda n. ½ litraa
- pyyhkeitä lattialle ja istuinpenkille, jottei sauna ala tuoksua kissanpiuulle
- rentouittava musiikki pyörimää
Eikun sanomaan.
juho kustaa - IF-SAUNASSA

juho kustaaOstin if saunan olen käynyt nyt siellä kuusi kertaa enkä hikoa, on siitä mulle mitään hyötyä?
- juho kustaa
IF-SAUNASSA kirjoitti:
Ostin if saunan olen käynyt nyt siellä kuusi kertaa enkä hikoa, on siitä mulle mitään hyötyä?
Olisi hyvä tietää paljonko olet ohjelmoinut saunaasi lämpöä? En minäkään hikoillut, kun lämpöä oli 50 astetta, mutta lisäsin vajaan kymmenen lisää, niin hikoilu alkoi. Samoin aika. Vioihdyn siellä 40-45 min.
- minulla

if-saunassa n 50 ja olemani aika 40-45min. Kuinka usein tuolla saunassa saa käydä, viihdyn siellä tosi hyvin,ihanaa kuunnella musiikkia ja rentoutua. Jos ei hikoa runsaasti, niin vaikuttaako sauna kaikkine terveysvaikutuksineen. Vesipullo on aina saunareissussa mukana.
- ip-saunoja
minulla kirjoitti:
if-saunassa n 50 ja olemani aika 40-45min. Kuinka usein tuolla saunassa saa käydä, viihdyn siellä tosi hyvin,ihanaa kuunnella musiikkia ja rentoutua. Jos ei hikoa runsaasti, niin vaikuttaako sauna kaikkine terveysvaikutuksineen. Vesipullo on aina saunareissussa mukana.
Täytyy kyllä sanoa, että infrapunasauna on ihan lyömätön peli. Hikeä puskee kyllä tosi paljon :)
Itsellä on tuollainen Virvan kulmamallin infrapunasauna.
Täältä löytyy kuviakin (on kyllä hyvän näköinen kapistus):
http://www.virvasauna.com/galleria.html - pettynyt uusiin lämmittimiin
IF-SAUNASSA kirjoitti:
Ostin if saunan olen käynyt nyt siellä kuusi kertaa enkä hikoa, on siitä mulle mitään hyötyä?
Itse olen käyttänyt infrapunasaunaa jo 1,5 vuotta ja vaihdoin keraamiset lämmittimet uusiin hiilikuitulämmittimiin. Vanhalla saunallani jossa oli keraamiset lämmittimet hikoilu alkoi n. 10 minuutin jälkeen, nyt olen jo kaksi kuukautta käyttänyt hiilikuitulämmittimiä ja alan hikoilemaan vasta 30 minuutin jälkeen vaikka olen lämpöäkin nostanut suuremmaksi kuin vanhassa :(.
- myös pettynyt
pettynyt uusiin lämmittimiin kirjoitti:
Itse olen käyttänyt infrapunasaunaa jo 1,5 vuotta ja vaihdoin keraamiset lämmittimet uusiin hiilikuitulämmittimiin. Vanhalla saunallani jossa oli keraamiset lämmittimet hikoilu alkoi n. 10 minuutin jälkeen, nyt olen jo kaksi kuukautta käyttänyt hiilikuitulämmittimiä ja alan hikoilemaan vasta 30 minuutin jälkeen vaikka olen lämpöäkin nostanut suuremmaksi kuin vanhassa :(.
Olen samaa mieltä kanssasi, hiilikuitulämmittimillä hikoilee paljon heikommin kuin keraamisilla! Kokeilkaa itse ja laittakaa myös kommentteja kuinka teillä. Ainakin noita hiilikuitulämmitin saunoja saa paljon halvemmallakin. Mistähän se johtuu?
IF-SAUNASSA kirjoitti:
Ostin if saunan olen käynyt nyt siellä kuusi kertaa enkä hikoa, on siitä mulle mitään hyötyä?
Siitä ei ole mitään hyötyä. Jos haluat hiota, säästä rahaa ja osta sähkösauna jossa lämpö on enemmän kuin mitä kanarian matkalta irtoaa. Sori. Voit myös polkea kuntopyörää, siinä sentään kuntoutuisikin.
- myös pettynyt
Latuman kirjoitti:
Siitä ei ole mitään hyötyä. Jos haluat hiota, säästä rahaa ja osta sähkösauna jossa lämpö on enemmän kuin mitä kanarian matkalta irtoaa. Sori. Voit myös polkea kuntopyörää, siinä sentään kuntoutuisikin.
Kuntopyörä olisi paras vaihtoehto :D Sähkökiukaalla ei kyllä sitten taas säästä! vie sähköä 3 kertaa enemmän kuin minun infrapunasauna, ja hikoilu on paljon heikompaa kuin huonoillakin infralämmittimillä :D
- IPsta kokemusta
juho kustaa kirjoitti:
Meillä on ollut ko sauna vuoden verran ja kovin tyytyväisiä ollaan. Perinteinen puulämmitteinen lämpiää tuolla jokivarressa silloin tällöin ja tämä sisäsaunaamme istutetti 2-3 kertaa viikossa.
Lämmön olemme trimmanneet 55 asteeseen, joka on mielestämme ihan sopiva.
Etuja perinteiseen näemme seuraavat:
- ei jälkihikoilua
- piristävä olo saunomisen jälkeen
- ainakin uskomme, että paino putoaa
Hyvä muistaa:
- ennen saunomista hyvä juoda n. ½ litraa
- pyyhkeitä lattialle ja istuinpenkille, jottei sauna ala tuoksua kissanpiuulle
- rentouittava musiikki pyörimää
Eikun sanomaan.
juho kustaaMeillä ollut joulusta lähtien IP sauna. Ostettiin sellainen yhden hengen koppi. Ja lähes jokaisena päivänä tulee käytyä 40-45 min istumassa. IP saunominen on niin vaivaton tapa. Lämpenee nopeasti ja kuluttaa muuten 4 kertaa vähemmän sähköäkin kuin norm. sähk.kiuas. Hiki virtaa ja samalla tulee jotain lehtiä luettua tai muuten vain hiljennettyä.
Syke nousee 10 min --> 100-110 , 20 min --> 120-130 , 30 min--> 130-140, 40min-->140-145
Yli 45 min alkaa tuntumaan keholle jo liian raskaalta, joten ei sitä kauempaa viitsi olla.
Usein menen kuntoilun jälkeenkin IP saunaan esim. n. 10 km juoksulenkin tai 1 tunnin painoharjoittelunjälkeen, silloin on syke vielä korkempi.
Mielestäni IP sauna on tehokas yhdistelmänä jonkun kuntoilusuorituksen jälkeen.
Virkistää ja sopii palautumiseen.
Jotenkin täytyy sanoa että on tullut riippuvuus IP saunaan. On se niin erilainen kuin norm sauna. Meillä on rinnan vielä puulämmitteinen sauna. Sitäkin on kiva joskus vaihtelun vuoksi lämmitellä. Mutta Ip on paljon tehokkaampi.
Ihmettelen tänäpäivänä vain sitä miksei suomessa ole IP sauna suosiossa? Näin kokemuksesta sanoisin että jokaisella tulisi olla kotona oma IP sauna. - Microshit
IPsta kokemusta kirjoitti:
Meillä ollut joulusta lähtien IP sauna. Ostettiin sellainen yhden hengen koppi. Ja lähes jokaisena päivänä tulee käytyä 40-45 min istumassa. IP saunominen on niin vaivaton tapa. Lämpenee nopeasti ja kuluttaa muuten 4 kertaa vähemmän sähköäkin kuin norm. sähk.kiuas. Hiki virtaa ja samalla tulee jotain lehtiä luettua tai muuten vain hiljennettyä.
Syke nousee 10 min --> 100-110 , 20 min --> 120-130 , 30 min--> 130-140, 40min-->140-145
Yli 45 min alkaa tuntumaan keholle jo liian raskaalta, joten ei sitä kauempaa viitsi olla.
Usein menen kuntoilun jälkeenkin IP saunaan esim. n. 10 km juoksulenkin tai 1 tunnin painoharjoittelunjälkeen, silloin on syke vielä korkempi.
Mielestäni IP sauna on tehokas yhdistelmänä jonkun kuntoilusuorituksen jälkeen.
Virkistää ja sopii palautumiseen.
Jotenkin täytyy sanoa että on tullut riippuvuus IP saunaan. On se niin erilainen kuin norm sauna. Meillä on rinnan vielä puulämmitteinen sauna. Sitäkin on kiva joskus vaihtelun vuoksi lämmitellä. Mutta Ip on paljon tehokkaampi.
Ihmettelen tänäpäivänä vain sitä miksei suomessa ole IP sauna suosiossa? Näin kokemuksesta sanoisin että jokaisella tulisi olla kotona oma IP sauna.Ehkäpä siksi että kaikilla ei ole varaa.
- E.Sihvonen
myös pettynyt kirjoitti:
Olen samaa mieltä kanssasi, hiilikuitulämmittimillä hikoilee paljon heikommin kuin keraamisilla! Kokeilkaa itse ja laittakaa myös kommentteja kuinka teillä. Ainakin noita hiilikuitulämmitin saunoja saa paljon halvemmallakin. Mistähän se johtuu?
Väitteesi ei pidä paikkansa. Nuo hiilikuitu ns. mustat lämmittimet ovat uudempia ja tehokkaampia. Juttu on vain niin että ovat paljon tehokkaampia keramisiin lämmittimiin verrattuna, ettei tarvi olla kokoajan päällä, koska saavuttavat asetuslämmön huomattavasti nopeammin. Infrasaunan tehokkuus nimenomaa määräytyy siten että mitä kauemmin ovat päällä sen enemmän johtuu syvälämpöä. Kannatta aukoa ovea tai avata tuuletusaukkoa isommalle, jolloin lämmittimet pysyvät pitempään päällä.
Keramisessa on vähemmän lämmönsäteilyä kuin noissa uusissa. Valmistus kustannukset ovat niissä halvempia kuin vanhoissa keraamisissa, siksi huokeampi hinta.
- hiki virtaa
No jää perinteinen sauna unholaan jos laittaa infrasaunan. On se sen verran tehokkaampi kaikin puolin. Saa hikirauhaset kyytiä.
Jos sähkökiukaaseen vertaa on käsittämätöntä että ei ip saunoja ole monella. Kuluttaa 3 kertaa vähemmän sähköä ja paljon antoisampi lämpövaikutus.- muhkurainen
Mainoksissa kehutaan infrapunasaunan nopeuttavan seliliitin vähenemistä. Onko kellään kokemuksia pitääkö väite paikaansa?
- saunamimmi
muhkurainen kirjoitti:
Mainoksissa kehutaan infrapunasaunan nopeuttavan seliliitin vähenemistä. Onko kellään kokemuksia pitääkö väite paikaansa?
Kun olin käyttänyt infrapunasaunaa 3-4 kertaa viikossa noin 4 kuukauden ajan, huomasin yllätyksekseni, että selluliitit olivat sulaneet. En osannut edes odottaa tätä koska mikään muu keino ei ollut auttanut tähän aiemmin. Nyt voi vilpittömästi suositella oman kokemukseni perusteella infrapunasaunaa selluliitin poistoon. On ihana päästä niistä kuhmuroista eroon.
- zaharassa
Paljon miellyttävämpi istua ip-saunassa kuin tavallisessa. Lämpötila on sopivan miellyttävä, ei ole liian raskasta. Itsellä olo on kuin meditoisi :D kaikessa rauhassa saa hiljentyä kaiken arjen hälyn ja kiiren keskeltä. Lisäksi siellä voi vaikka kuunnella musiikkia tai lueskella. Ja mikä parasta, ei tarvitse lupia tai lvi-asennuksia. Sauna vaan kasaan ja pistoke seinään. Toki jos epäilyttää niin kannattaa ensin käydä kokeilemassa jossakin ennen kuin pistää tilaukseen. Hinnatkin ovat kohtuulliset, yhden hengen saunan saa 1300-2000 eurolla, riippuen mukavuuksista.
- kisuliini
Kyllä minäkin olen mieheni kanssa jänyt koukkuun infrapunasaunaan. Ostimme sellaisen vuoden alkupuolella Espanjan-kotiimme. Saunoimme joka päivä kahta lukuun ottamatta parin kuukauden ajan. Olo oli mahtavaa. Hikoilu puhdisti, iho pehmeni, mieheni kylmät jalat lämpenivät, unemme oli syvempää , ... Toki kävimme ennen ostopäätöstä kokeilemassa saunaa. Syy sauna hankintaan oli, että kaipasimme saunaa ja meillä oli sitä varten joutilas tila. Hyvää oli, ettei tarvittu vesi- eikä viemäriliitäntää eikä rakennuslupaa.
En oikein viihdy perinteisessä saunassa, etenkään kun tutustui infrapunasaunaan. Minulle tulee tavallisessa saunassa helposti paha olo enkä voi olla löylyssä pitkään. Infrapunasauna sopii minulle paremmin, hikoilen enemmän ja pystyn olemaan siellä helposti puoli tuntia ja ylikin.
Nyt olemme tilanneet saunan myös vapaa-ajankotiimme Suomeen. Odotamme saunaa minä päivänä tahansa.
Lähes jokaisella suomalaisella on jollakin tapaa lämpiävä perinteinen sauna. Siksi infrapunasauna on Suomessa jäänyt vähän taka-alalle. Vahinko! - Taka-alalle?
kisuliini kirjoitti:
Kyllä minäkin olen mieheni kanssa jänyt koukkuun infrapunasaunaan. Ostimme sellaisen vuoden alkupuolella Espanjan-kotiimme. Saunoimme joka päivä kahta lukuun ottamatta parin kuukauden ajan. Olo oli mahtavaa. Hikoilu puhdisti, iho pehmeni, mieheni kylmät jalat lämpenivät, unemme oli syvempää , ... Toki kävimme ennen ostopäätöstä kokeilemassa saunaa. Syy sauna hankintaan oli, että kaipasimme saunaa ja meillä oli sitä varten joutilas tila. Hyvää oli, ettei tarvittu vesi- eikä viemäriliitäntää eikä rakennuslupaa.
En oikein viihdy perinteisessä saunassa, etenkään kun tutustui infrapunasaunaan. Minulle tulee tavallisessa saunassa helposti paha olo enkä voi olla löylyssä pitkään. Infrapunasauna sopii minulle paremmin, hikoilen enemmän ja pystyn olemaan siellä helposti puoli tuntia ja ylikin.
Nyt olemme tilanneet saunan myös vapaa-ajankotiimme Suomeen. Odotamme saunaa minä päivänä tahansa.
Lähes jokaisella suomalaisella on jollakin tapaa lämpiävä perinteinen sauna. Siksi infrapunasauna on Suomessa jäänyt vähän taka-alalle. Vahinko!Miksiköhän? No..esimerkiksi sen takia ettei se ole sauna. Ei ollenkaan vahinko vaan thank good!
Vahinko on se, ettet ole käynyt ilmeisesti oikein rakennetussa saunassa missä löylyt on pehmeet ja happirikkaat. Alle parin tunnin ei "pääse" oikeesta saunasta pois..Vapaa-ajan kotiin infraktisauna? Minnoon vähä niinko mualta, en tajjua? - Kisuliini
Taka-alalle? kirjoitti:
Miksiköhän? No..esimerkiksi sen takia ettei se ole sauna. Ei ollenkaan vahinko vaan thank good!
Vahinko on se, ettet ole käynyt ilmeisesti oikein rakennetussa saunassa missä löylyt on pehmeet ja happirikkaat. Alle parin tunnin ei "pääse" oikeesta saunasta pois..Vapaa-ajan kotiin infraktisauna? Minnoon vähä niinko mualta, en tajjua?Kyllä olen ollut vaikka millaisissa pewrinteisissä saunoissa, mutta infrapunasauna on nyt vain minun juttuni.
- VekK
Meillä on ollut noin puoli vuotta i.p. sauna. Saatiin se puoli vuotta käytettynä hintaan noin 500 e, eli aivan löytö. Lähes uutta vastaavassa kunnossa. Ei voi kuin suositella! Todella miellyttävä koppi, ja parasta on se, että
a.) olo on rentoutuneen virkistynyt
b.) ei tule sellaista jälkihikeä, mikä perinteisen saunan jälkeen.
Rakastan perinteistä saunaa, mutta jos olis pakko valita, i.p. vie voiton. - infrapunasauna
VekK kirjoitti:
Meillä on ollut noin puoli vuotta i.p. sauna. Saatiin se puoli vuotta käytettynä hintaan noin 500 e, eli aivan löytö. Lähes uutta vastaavassa kunnossa. Ei voi kuin suositella! Todella miellyttävä koppi, ja parasta on se, että
a.) olo on rentoutuneen virkistynyt
b.) ei tule sellaista jälkihikeä, mikä perinteisen saunan jälkeen.
Rakastan perinteistä saunaa, mutta jos olis pakko valita, i.p. vie voiton.Täältä löytyy lisää tietoa Infrapunasaunasta
- maalaisjärkinen
Eikö ole vaarallista, kun ihminen lämpenee sisältä päin? Ja kuinka aivot voivat lämmetä, kun ne on suojattu luuston sisällä. Ja aivojen lämpeneminen on oikeasti jo hengenvaarallinen tila.
Oliskohan nyt niin, että uusi ja "ihana" keksintö saa kaikki hurmokseen, eikä todellisia vaaroja tajuta ennen kuin jotain oikeasti alkaa tapahtua (vert. röntgenin keksimiseen).- Rock'n tRoll
Jep. Oliko viime viikolla kun töllässä infrasaunojen terveysvaikutukset yms. todettiin mielikuvituksen tuotteiksi? "Tutkimukset" mainostv:n lets zumba tasoa. Mutta ihan vapaasti jos siltä tuntuu.
En oikein pidä rinnastamisesta saunaan. Sama kuin vertaisi Suomalaista saunaa Ruotsalaiseen vastaavaan.
Mulla olisi ylimääräinen rehunsulattaja. Lämpöä piisaa aivan varmasti. Ostakee.
Ihmeellisin invamainos oli sellainen jossa mm. vedottiin siihen ettei ilmastointi tarvitse verrattuna perint. saunaan. Ajatus kopista missä hiki ja p..ska haisee eikä ole ilmastointia, make me feel sick! - Tyhmät läskit???
Rock'n tRoll kirjoitti:
Jep. Oliko viime viikolla kun töllässä infrasaunojen terveysvaikutukset yms. todettiin mielikuvituksen tuotteiksi? "Tutkimukset" mainostv:n lets zumba tasoa. Mutta ihan vapaasti jos siltä tuntuu.
En oikein pidä rinnastamisesta saunaan. Sama kuin vertaisi Suomalaista saunaa Ruotsalaiseen vastaavaan.
Mulla olisi ylimääräinen rehunsulattaja. Lämpöä piisaa aivan varmasti. Ostakee.
Ihmeellisin invamainos oli sellainen jossa mm. vedottiin siihen ettei ilmastointi tarvitse verrattuna perint. saunaan. Ajatus kopista missä hiki ja p..ska haisee eikä ole ilmastointia, make me feel sick!Jep, samaa mieltä edellise kanssa.
Lueskelin infrasaunoista, ja joissain ensimmäisissä jutuissa selitettiin reilu kalorinkulutus ('30 min polttaa saman kuin 10 km juoksu') laskemalla hikoillut grammat. Myöhemmin tuota 300kcal/30 min esitettiin totena, ja lopulta se vaihtui 600kcal/30 min kulutukseksi.
Sallikaa mun nauraa. Jos lämpimässä hikoilee vett kehosta xgrammaa, ei se ole juoksuun verrattavaa kalorienkulutusta.
Lämmön vaikutusta lihas-ja muihin vammoihin en toki kiistä, mutta vähän rajaa miten tyhmänä painonpudottajia pidetään. - Saunoja aina
Tyhmät läskit??? kirjoitti:
Jep, samaa mieltä edellise kanssa.
Lueskelin infrasaunoista, ja joissain ensimmäisissä jutuissa selitettiin reilu kalorinkulutus ('30 min polttaa saman kuin 10 km juoksu') laskemalla hikoillut grammat. Myöhemmin tuota 300kcal/30 min esitettiin totena, ja lopulta se vaihtui 600kcal/30 min kulutukseksi.
Sallikaa mun nauraa. Jos lämpimässä hikoilee vett kehosta xgrammaa, ei se ole juoksuun verrattavaa kalorienkulutusta.
Lämmön vaikutusta lihas-ja muihin vammoihin en toki kiistä, mutta vähän rajaa miten tyhmänä painonpudottajia pidetään.Hyvä ja edullinen höyryasauna.Asun sellaisessa kaupungin vuokra taloissa joissa ei ole omia vesimittareita.Hommasin sellaisen pleksisen suihkuseinän ja laitoin sen "tiiviiksi"ylösasti.Ja siellä pari jakkaraa on muuten sellainen höyrysauna voittaa taatusti infrapunasaunan.Aikansa,kun laittaa kuumaa vettä valumaan ja 1/2t alkaa sauna olemaan valmis itseään voi samalla viilentää viileällä suihkulla;)))))))Ps.Kylpyhuonekkin on juuri suunniteltu "isoksi,että vielä mahtuu olemaan pesukonekin ja likavaate kaappi.
- 50v kokemus
Rock'n tRoll kirjoitti:
Jep. Oliko viime viikolla kun töllässä infrasaunojen terveysvaikutukset yms. todettiin mielikuvituksen tuotteiksi? "Tutkimukset" mainostv:n lets zumba tasoa. Mutta ihan vapaasti jos siltä tuntuu.
En oikein pidä rinnastamisesta saunaan. Sama kuin vertaisi Suomalaista saunaa Ruotsalaiseen vastaavaan.
Mulla olisi ylimääräinen rehunsulattaja. Lämpöä piisaa aivan varmasti. Ostakee.
Ihmeellisin invamainos oli sellainen jossa mm. vedottiin siihen ettei ilmastointi tarvitse verrattuna perint. saunaan. Ajatus kopista missä hiki ja p..ska haisee eikä ole ilmastointia, make me feel sick!No just, suomalaisella ja ruotsalaisella saunalla ei ole mitään eroa
- viluinen miettijä
I-saunasta kysymys! Onko kellään tietoa toimiiko i-sauna jos siellä ei hikoile? Salillemme on tullut kyseinen sauna jossa oikeasti on kylmä ja lämpötila on vain n.34 astetta ja oviaukosta vetää kylmää ja viileää ilmaa kamalasti. Asiasta sanottu, mutta asialle ei olla tehty mitään. Olen käynyt i-saunassa aiemminkin ja hiki on aina irronnut erittäin hyvin. Nyt mietin onko saunassa istumisesta mitän hyötyä kun siellä hemmetti vieköön palelee treenin jälkeen.
- infrapunaaja
Ota ihmeesssä yhteyttä saunan "asentajaan" ei noin avuton voi olla
En menis vetoseen vaatekomeroonkaan. (meillä siellä pienikkuna)
http://infrapunasaunat.com/
http://www.kauneushuoneface.fi/infrapunasauna.php
Kuivana saunaan, pyyhe ympärillä. Mieluiten vielä laude- jalkasuojat.
Noin 10 min ei tunnu miltään , mutta lopussa noruu . Maks aika 30 min ja olet kuin uusi ihminen. Näin aamuisin ja olet virkeä .
Suikun kautta liikenteeseen. Aamupala ja menoksi.
http://glanspower.fi/tuote/803 ei paha laingan - saunaportal
Sauna portal in Europe http://saunaportal.eu
- katty
GoGo Liikuntakeskus Cityssä Tampereella IHANA infrasauna,näkymät suoraaan Hämeenkadulle.
- Hä?
Se on jäänyt vielä mietityttämään että kuinka usein infrapunasaunassa VÄHINTÄÄN tulisi käydä että terveysvaikutukset toteutuisivat??
Jostain luin että pitäisi käydä kuuriluontoisesti 3-4 kertaa viikossa kuukauden ajan. Mutta entä sen jälkeen?? Lopettaa ja uusia kuuri joskus vai jatkaa pienemmällä käyntimäärällä?
Saunaseppo täälä kirjoitti että kaksi kertaa päivässä, mutta kenellä nyt oikeesti on aikaa käydä kahdesti päivässä puolta tuntia saunassa... ja normaalisaunassakin välillä on kiva käydä. - Rsansukoira23
Testasin infapunasaunaa viikon ajan, joka toinen päivä 50 min kerralla. Eli 4 krt kävin.
Ei pudottanut painoa yhtään, ei edes heilahdellut hetkellisesti eikä vastannut tunnin sählyä eli 600 kaloria/tunnissa. Ei tullut edes janon tunnetta. Olo oli kun olisi miedossa saunassa ollut jonkin aikaa.
Infrapunasaunan voi ainakin painon pudotuksen suhteen unohtaa. Ehkä muita juttuja voi parantaa, mutta alkaa olemaan tämä sama juttu ku kuumakivihieronta tavalliseen hierontaan verrattuna. Kiva nimi ja uus juttu, josta asiakas voi maksaa enemmän ku perinteiseen asiaan verrattuna, vaikkakin tosiasiassa vaikutus on sama. - Veikkkk
Infrapunasauna on tosi hyvä juttu. Pirteä olo, jne jne mitä moni muukin tässä ketjussa on kirjoittanut.
Painoa pudottavat kokemukset tuntuu olevan yksilöllisiä. Ystäväni pudotti tasaiseen puolen kilon viikkovauhtiin painoaan saunan avulla. Tämä tuli testattua tosi tarkkaan, sama syöminen, sama liikunta jne. jne. Kun sauna jäi pois vähäksi aikaa, painonpudotus pysähtyi. Jatkui taas kun aloitti saunomisen. Joka päivä vähintään 30 minuuttia.
Surettaa, että uuteen asuntoon ei mahdo moinen, ja kun siellä on jo tavissauna. Löytyy Huuto.netistä Novitek-hakusanalla, sijanti Lappeenranta.- 4jjhk4
Eikös ne lamput voi asentaa siihen tavissaunaan? Taitaa olla vain myyntipuhetta...
- K. Pinehill
Kävin kerran infrapunasaunassa ja sain syövän, en suosittele kenellekkään! Tämä tarrina on tosi.
- Sabe124214
Ei ne mitään painoa pudota ja kaikki niiden mainospuheet on huuhaata. Nestettä voi poistaa, mutta ei polta rasvaa.
Itse asensin ilman erillistä ilmanvaihtoa. - ara 4
Saunatar infrapunasauna maksoi 3990,- ja meni rikki 20 käyttökerran jälkeen ja korjaus maksaa n. 400 euroa. Sääli, että tuli hankituksi. Ei tule kuuloonkaan, että menisi takuuseen, kun on pari vuotta yli 2 v vanha.
- ara 4
Siis pari kuukautta yli 2 v vanha.
- Laitla ämmä
meillä Saunattaren sauna ip-sauna hankittu jo 3 vuotta sitten, Ei toimi. Saimme lisää laattoja. Alkuperäinen laattamäärä oli firma laskenut oikeaksi saunamme mittojen mukaan,
Lisäys ei auttanut, hiki ei saunassa tule millään ja normi kiuas on oltava päällä jos meinaa tarkentua.
Seuraava kommentti Saunasepolta oli että vika on meissä. Hikirauhaset on tukossa tai sitten päässä on jotain vikaa.
Lähetin reilu kuukausi sitten viestiä Sepolle, mutta ei vastausta.
Ilmeisesti saunat ovat täyttä potaskaa ja meillä on saunassa arvokkaammat taulut kuin olohuoneessa!! - Matias Kukkonen
Sattuipa tällainen keskustelu silmään, joten ajattelin vastata pariin edelliseen viestiin.
ara 4:
Saunatar-infrapunasaunoilla tosiaan on kahden vuoden takuu, mikä on enemmän kuin osalla kilpailijoista. Jos takuuaika olisi ikävästi päättynyt juuri ennen vian ilmaantumista, silloinkin saatamme tapauskohtaisesti harkita korjaamisen sisällyttämistä takuuseen. Tällainen rajatapaus on sinänsä harvinainen, mutta antamillasi yksityiskohdilla en kyennyt tunnistamaan mitään tilausta. Olisitko ystävällinen ja ottaisit yhteyttä asiakaspalveluumme, niin katsotaan mitä voisimme sinun tapauksessasi tehdä?
http://www.saunatar.fi/yhteystiedot.php
Laitla ämmä:
Mainitsemasi "Saunaseppo" työskentelee kiuassaunoihin infrapunalämmitystä myyvässä yrityksessä nimeltä Suomen Saunakeskus Oy. Hän ei siis ole Saunataren palveluksessa, vaan kyseessä on eri yritys. Sepon kanssa yhteistyötäkin tehneenä uskoisin, että vastaus kyllä tulee kun otat häneen rohkeasti vaan yhteyttä.
Terveisin,
Matias Kukkonen
toimitusjohtaja
Saunatar Finland Oy - kekeres
Infrapunasauna voi juma sentään.
Kyl se vaan niin on, että suomalaisten pitäisi olla sauna kansaa ja onneksi suuri osa onkin. Tietysti kaikki ei saunomisesta tykkää, eikä siinä mitään. Mutta kyllä se vaan on joko tai, kunnon sauna tai sitten ei saunaa.
Oikeaa saunaakaan ei tarvitse lämmittää 90 asteeseen, jos ei niin kuumista löylyistä tykkää ja sitten voi halutessaan avata vähän ikkunaakin, jos meinaa huono olo iskeä herkästi kuumuuden keskellä, joillakin kun on taipumusta siihen.
Mutta nää infrapunasaunat nyt on aivan täyttä "haista paska" touhua.
Rakastan saunomista, mutta jos jossain on infrapunasauna, niin jäisi kyllä väliin tämä infrottelu, saunomisesta kun ei voi puhua. - Vainolaistenko
Minulla on infrapuna sauna joka yö, joku on rakentanut tunnistus systeemit, joilla pääsee tietoverkkooni. Olen laihtunut, enkä voi nukkua palamisen tunteen takia..
Janottaa.
Kun joku voisi kertoa kuinka pääsen heistä eroon, ja kuinka systeemi on rakennettu tänne huoneistoomme.? Tänne on tultu useita kertoja "omilla" avaimilla, tai tiirikoitu, naapurit ylhäällä venäläisiä. - Anonyymi
Toimisiko normaali infrapunalämmitin kuten nämä "saunainfrapunasäteilijät"?
- Anonyymi
Olin juuri äskettäin infrapunasaunassa matkalla. Minulla on todettu nivelrikkoa, joka vaivaa ajoittain, lähinnä nilkoissa. Kävin metsähiihtolenkillä, jonka jälkeen menin infrapunasaunaan. Seuraavana aamuna vasen polvi tuli tosi kipeäksi ja käveleminen sekä taivuttaminen tuli tosi vaikeaksi. Luulen, että infrapunasaunan säteet työntyivät kudoksiin, jossa jo valmiiksi rasitusta (tulehdusta). Tämä polvi on myös lievästi vammautunut moottorisahalla sahattaessa aikoinaan.
- Anonyymi
Olisiko ihan sama jos ostaisi laadukkaita infrapunalämmittiä, vaikka 3 kpl 1000w ja asettelisi ne sopivasti ympärille vaikka pesuhuoneessa?
Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808