Moni varmasti kokee tämän turhana valituksena, mutta silti:
Minulla on tyttöystävä(jo monta vuotta ollut!!!) ja asun vielä kotona. täytin juuri 22. Minulla on hyvä opiskelupaikka työpaikka mutta muuten tuntuu kuin olisin kuollut.
Kaverini ovat jotenkin vain ajautuneet etäälle eikä kenestäkään kuulu oikein ikinä mitään. Se että omaan tyttöystävän ei tee tilanteesta yhtään helpompaa. Seksiä saa helposti ja on sentään joku josta pitää kiinni, mutta jatkuvasti on sellainen olo ettei nykyinen riitä mihinkään ja tahdon jonkin pysyvämmän ratkaisun... Naisen joka edes yrittää puolestamme jotain eikä vain ole.
Minulla on tyttöystävä(jo monta vuotta ollut!!!) ja asun vielä kotona. täytin juuri 22. Minulla on hyvä opiskelupaikka työpaikka mutta muuten tuntuu kuin olisin kuollut.
Kaverini ovat jotenkin vain ajautuneet etäälle eikä kenestäkään kuulu oikein ikinä mitään. Se että omaan tyttöystävän ei tee tilanteesta yhtään helpompaa. Seksiä saa helposti ja on sentään joku josta pitää kiinni, mutta jatkuvasti on sellainen olo ettei nykyinen riitä mihinkään ja tahdon jonkin pysyvämmän ratkaisun... Naisen joka edes yrittää puolestamme jotain eikä vain ole.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostaa tosiaan surullisen tutulta.
Onko sulla sitten edes koulu- tai työkavereista seuraa? Elätkö kovin eristyneenä muuten?
Tiedän miltä sinusta tuntuu!
Itse kaipaisin kaveria, joka ymmärtäisi.. Mutta kaverini / ystäväni ovat kaikki sinkkuja, ei heillä riitä aika minun jutuille (koska mun jutut eivät ole yhtä "villejä" kuin vapaan naisen elämän kertomukset). Tuntuu aika yksinäiseltä joskus (siis aina)..
ei ole velvollinen etsimään sinulle kavereita. Se on sinusta itsestäsi kiinni poju 22v minkä itse hyvin tiedät. Äitiäkö kaipaat???
Minäkin olen yksinäinen, ilman sitä tyttöystävää. Mutta en sentään syytä siitä muita kuin itseäni..paitsi itsesäälissä:(
ja toisinaan jumalaa.
Todella surulliselta kuulostaa etenkin se, että asut vielä tuossa iässä kotona vaikka työpaikkakin löytyy! Jestas!
aloin seurustella nykyisen poikaystäväni kanssa noin vuosi sitten ja nyt huomaan että minulla ei ole enää kavereita saati sitten ystäviä. jotenkin elämä ajautui poikaystävän kanssa nyhjöttämikseksi ja kaverit eivät enää vastaa puhelimeenkaan. olen saanut kuulla muuta kautta että seurani ei todellakaan ole enää kaivattua. olen todella surullinen ja masentunut ja pahinta on että minun pitää salailla yksinäisyyttäni ainoalta ihmiseltä elämässäni siis poikaystävältäni. asumme kumpikin yksin omissa asunnoissamme. poikaystäväni on itse todella sosiaalinen ja pitää yksinäisiä ihmisiä luusereina jotka omaa huonouttaan ansaitsevat olla yksin. hänellä on tuollaisia mielipiteitä ja mikäs siinä kun ei tiedä miltä tuntuu olla ilman ystäviä. tilanteeni tuntuu kauhealta vaikka pitäisi olla kiitollinen että on edes joku.