Älyttömän pitkä..! Pitäisköhän siirtyä novelli palstalle?
(Oon 17 eikä lapsia tiedossa)
Unessa mulla oli landella kaunis hirsitalo, ja siellä mies.(Mies, johon tällä hetkellä olen pihkassa)
Ja noin neljän vanha poika, joka ei ollut mun, mut mä olin saanut sen niskoilleni sen ollessa vielä aika pieni.
Oli kesä, poika temmelsi naapurin poikien kanssa metsissä päivät pitkät hunningolla ilman kotiintulo aikoja. Mulla oli essu päällä, ja mä siivosin ja laittelin ruokaa ja pesin pojan pyykkiä. Mua selväsi harmitti kun toisten lapsen takia joudun rehkimään, vaikken sitä itselleni myöntänytkään, sillä olihan se nyt mun poikani. Mies istua jökötti nojatuolissa lehteä lukemassa, eikä ottanut vieraasta pojasta mitään vastuuta.
Illalla poika tuli kotiin ja pyys mua tulee kattomaan mitä oli löytänyt. Kuivuneessa ojassa oli pieni heitteille jätetty tyttövauva kapaloihin käärittynä. Mä nostin sen sieltä ja oli mun nyt sitten sekin pakko taakakseni ottaa.
Vein sen kotiin ja sanoin pojalle että täs on nyt sun pikkusiskos. Kovasti ne kaks oli saman näköisiäkin, molemmilla tumma tukka, kun mulla taas on vaalea. Poika oli innoissaan ja aivan ihastunut siskoonsa. Mies ei taaskaan mitään noteerannut.
Mä jätin perheeni sinne ja tulin kaupunkiin, kun halusin saada vapaata vastuusta. Tapasin ystäävääni ja päivittelin sille, että jo on kumma kun mulla on jo kaks lasta, eikä kumpikaan ole mun oma! Sitten siinä jutustellessa mua alkoi kalvaa hirveät omantunnontuskat siitä, että kotona voi sattua mitätahansa kun en ole paikalla, ja niimpä lähdin samantien takaisin.
Pihapöydässä mua odottikin mieheni, seuranaan mieslääkäri kotikäynnillä. Poika juoksi mua vastaan kertomaan että vauvalla on paha sydänvika ja se voi kuolla.
Kauhistuin kun kuolemansairas vauva makasi yksinään kehdossa pihalla, eikä tietenkään ollut saanut minkäänlaista turvaisaa läheisyyden tunnetta koko aikana kun olin ollut poissa. Mies ei välittänyt, ja pieni poika ei ilman aikuisen esimerkkiä ymmärtänyt, pitää vauvaa sylissä.
Otin vauvan käsivarsilleni, ja katsoin kysyvästi tohtoria. Se sanoi ettei mitään ollut tehtävissä. Käänsin selkäni heille ja nousin terassille. Siinä rauhassa tuudittelin ja puhelin hiljaiselle vauvalle. Sitten se sai kouristuksen ja veltostui. Sinne meni, ajattelin. Huomasin ettei mua edes itkettänyt, kun oli ihan vieras tyttö.
Laskeuduin pihamaalle ja kerroin tohtorille, hän sanoi jo odottaneensakin sen pian tapahtuvan. Poika vollotti maassa, sisko oli ollut todella tärkeä hänelle. En osannut poikaa lohduttaa.
Elämä jatkui, mä häärin ajatuksissani kotona. Poika tuli kolmen kaverinsa kanssa ovelle pyytämään jotain. Sanoin sille että tulee aikaisin kotiin ulkonta, ja on varovainen metsässä, eikä mene kauas, siellä voi olla karhuja. Pyysin sitä viettämään enemmän aikaa kotona.
Yks sen ärsyttävä pulska pomoileva kaveri sanoi vastaan, että ei, kun se leikkii meidän kanssa. Mä sovitin sanani sopivasti kommentoidessani siihen, ja se suuttu ja lähti meiän ovelta kotiinsa.
Kun poika oli pihalla, mä siinä kokkaillessani ihan ikävöin sitä!
(Oon 17 eikä lapsia tiedossa)
Unessa mulla oli landella kaunis hirsitalo, ja siellä mies.(Mies, johon tällä hetkellä olen pihkassa)
Ja noin neljän vanha poika, joka ei ollut mun, mut mä olin saanut sen niskoilleni sen ollessa vielä aika pieni.
Oli kesä, poika temmelsi naapurin poikien kanssa metsissä päivät pitkät hunningolla ilman kotiintulo aikoja. Mulla oli essu päällä, ja mä siivosin ja laittelin ruokaa ja pesin pojan pyykkiä. Mua selväsi harmitti kun toisten lapsen takia joudun rehkimään, vaikken sitä itselleni myöntänytkään, sillä olihan se nyt mun poikani. Mies istua jökötti nojatuolissa lehteä lukemassa, eikä ottanut vieraasta pojasta mitään vastuuta.
Illalla poika tuli kotiin ja pyys mua tulee kattomaan mitä oli löytänyt. Kuivuneessa ojassa oli pieni heitteille jätetty tyttövauva kapaloihin käärittynä. Mä nostin sen sieltä ja oli mun nyt sitten sekin pakko taakakseni ottaa.
Vein sen kotiin ja sanoin pojalle että täs on nyt sun pikkusiskos. Kovasti ne kaks oli saman näköisiäkin, molemmilla tumma tukka, kun mulla taas on vaalea. Poika oli innoissaan ja aivan ihastunut siskoonsa. Mies ei taaskaan mitään noteerannut.
Mä jätin perheeni sinne ja tulin kaupunkiin, kun halusin saada vapaata vastuusta. Tapasin ystäävääni ja päivittelin sille, että jo on kumma kun mulla on jo kaks lasta, eikä kumpikaan ole mun oma! Sitten siinä jutustellessa mua alkoi kalvaa hirveät omantunnontuskat siitä, että kotona voi sattua mitätahansa kun en ole paikalla, ja niimpä lähdin samantien takaisin.
Pihapöydässä mua odottikin mieheni, seuranaan mieslääkäri kotikäynnillä. Poika juoksi mua vastaan kertomaan että vauvalla on paha sydänvika ja se voi kuolla.
Kauhistuin kun kuolemansairas vauva makasi yksinään kehdossa pihalla, eikä tietenkään ollut saanut minkäänlaista turvaisaa läheisyyden tunnetta koko aikana kun olin ollut poissa. Mies ei välittänyt, ja pieni poika ei ilman aikuisen esimerkkiä ymmärtänyt, pitää vauvaa sylissä.
Otin vauvan käsivarsilleni, ja katsoin kysyvästi tohtoria. Se sanoi ettei mitään ollut tehtävissä. Käänsin selkäni heille ja nousin terassille. Siinä rauhassa tuudittelin ja puhelin hiljaiselle vauvalle. Sitten se sai kouristuksen ja veltostui. Sinne meni, ajattelin. Huomasin ettei mua edes itkettänyt, kun oli ihan vieras tyttö.
Laskeuduin pihamaalle ja kerroin tohtorille, hän sanoi jo odottaneensakin sen pian tapahtuvan. Poika vollotti maassa, sisko oli ollut todella tärkeä hänelle. En osannut poikaa lohduttaa.
Elämä jatkui, mä häärin ajatuksissani kotona. Poika tuli kolmen kaverinsa kanssa ovelle pyytämään jotain. Sanoin sille että tulee aikaisin kotiin ulkonta, ja on varovainen metsässä, eikä mene kauas, siellä voi olla karhuja. Pyysin sitä viettämään enemmän aikaa kotona.
Yks sen ärsyttävä pulska pomoileva kaveri sanoi vastaan, että ei, kun se leikkii meidän kanssa. Mä sovitin sanani sopivasti kommentoidessani siihen, ja se suuttu ja lähti meiän ovelta kotiinsa.
Kun poika oli pihalla, mä siinä kokkaillessani ihan ikävöin sitä!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.