Ajattelin tähän laittaa pienenä tiivistelmänä tuttujen ja suurelle yleisölle ehkä vähän tuntemattomampienkin kaunokirjallisten vaikuttajien elämänkertoja ja keskeisiä teoksia.
Kirjailijoiden elämänvaiheita kun ajatellaan on monessa kohdin kyse aikalaisten tai jälkipolvien tulkinnoista, mutta monet tulkinnat on niin vakiintuneet että niitä pidetään tosina. Esimerkiksi Mary Mackayn (Marie Corelli)lesbolaisuus lienee nykypäivän kirjallisuuden tuntijoille ja harrastajille fakta? Itse en pienen ja kieltämättä kyllä pintapuolisen tutkimukseni perusteella löytänyt asiasta mitään muuta kuin viitteitä. Hän tosin asui naisen kanssa ja kirjoitti runoja jotka rakkauden ilmauksissaan ja kielikuvissaan olivat poikkeuksetta hyvin feminiinisiä, mutta tämä ei vielä todista mitään lesboudesta. Ehkä hänen rakkautensa elämänkumppaniin Bertha Vyveriin oli puhtaasti henkistä laatua ja ystävyyteen perustuvaa, ja ehkä hän oli viehättynyt naiseudesta sinänsä, jos kokemukset miehistä ja miehisyydestä olivat negatiivisia?
On siis hyvä muistaa että tulkinta on aina tulkintaa, silloinkin kun esitettyjä asioita on toistettu niin usein, että tulkintoja on alettu pitää faktoina.
Elämänkerrallisiin tiivistelmiin heitän joukkoon joitain historiallisia ja poliittisia tietoja aikakauden tilanteista.
Ehkä tämä antaa uutta näkökulmaa myös nykypäivän kirjallisuuteen. On hyvä muistaa että jokainen kirjailija on tietyssä mielessä oman aikakautensa tuote, ja koska tähän päivään on tultu menneiden päivien kautta, jotka kerran myös olivat nykyisyyttä, on jokainen kirjailijana ja hänen teoksensa jatkumoa menneille teoksille.
Käsittelemäni 1800-1900-lukujen kirjailijat ovat olleet kiistattomia vaikuttajia maailmankirjallisuudessa ja sen muotoutumisessa.
Muutamat esittämäni kohdat on henkilökohtaisia ja subjektiivisia painotuksiani ja jotkut niistä ovat enemmänkin arvailuja tai kysymyksiä kuin tietoja, vaikka en olekaan laittanut perään kysymysmerkkejä. Objektiivisissa tiedoissa kuten vuosiluvuissa ja selkeissä ulkonaisissa tapahtumissa olen kuitenkin pyrkinyt tarkkuuteen, mutta joissain kohdin lähdeteokseni antavat keskenään ristiriitaisia tietoja, joten jokaiseen vuosilukuun ei kannata suhtautua ehdottomana totuutena.
Korjailkaa jos jotain väärää on lipsahtanut tekstiin.
JA YKSI PIENI PYYNTÖ:
Kun nämä on vaan tällaisia pelkkiä tiivistelmiä niin jatkakaa toki keskustelua ja tehkää lisäyksiä, tuokaa esiin lukemianne tai kuulemianne tietoja ja kirjallisia yhteyksiä jne. Esittäkää myös omia kommentteja kyseisistä kirjailijoista ja heidän teoksista.
:-)
Kirjailijoiden elämänvaiheita kun ajatellaan on monessa kohdin kyse aikalaisten tai jälkipolvien tulkinnoista, mutta monet tulkinnat on niin vakiintuneet että niitä pidetään tosina. Esimerkiksi Mary Mackayn (Marie Corelli)lesbolaisuus lienee nykypäivän kirjallisuuden tuntijoille ja harrastajille fakta? Itse en pienen ja kieltämättä kyllä pintapuolisen tutkimukseni perusteella löytänyt asiasta mitään muuta kuin viitteitä. Hän tosin asui naisen kanssa ja kirjoitti runoja jotka rakkauden ilmauksissaan ja kielikuvissaan olivat poikkeuksetta hyvin feminiinisiä, mutta tämä ei vielä todista mitään lesboudesta. Ehkä hänen rakkautensa elämänkumppaniin Bertha Vyveriin oli puhtaasti henkistä laatua ja ystävyyteen perustuvaa, ja ehkä hän oli viehättynyt naiseudesta sinänsä, jos kokemukset miehistä ja miehisyydestä olivat negatiivisia?
On siis hyvä muistaa että tulkinta on aina tulkintaa, silloinkin kun esitettyjä asioita on toistettu niin usein, että tulkintoja on alettu pitää faktoina.
Elämänkerrallisiin tiivistelmiin heitän joukkoon joitain historiallisia ja poliittisia tietoja aikakauden tilanteista.
Ehkä tämä antaa uutta näkökulmaa myös nykypäivän kirjallisuuteen. On hyvä muistaa että jokainen kirjailija on tietyssä mielessä oman aikakautensa tuote, ja koska tähän päivään on tultu menneiden päivien kautta, jotka kerran myös olivat nykyisyyttä, on jokainen kirjailijana ja hänen teoksensa jatkumoa menneille teoksille.
Käsittelemäni 1800-1900-lukujen kirjailijat ovat olleet kiistattomia vaikuttajia maailmankirjallisuudessa ja sen muotoutumisessa.
Muutamat esittämäni kohdat on henkilökohtaisia ja subjektiivisia painotuksiani ja jotkut niistä ovat enemmänkin arvailuja tai kysymyksiä kuin tietoja, vaikka en olekaan laittanut perään kysymysmerkkejä. Objektiivisissa tiedoissa kuten vuosiluvuissa ja selkeissä ulkonaisissa tapahtumissa olen kuitenkin pyrkinyt tarkkuuteen, mutta joissain kohdin lähdeteokseni antavat keskenään ristiriitaisia tietoja, joten jokaiseen vuosilukuun ei kannata suhtautua ehdottomana totuutena.
Korjailkaa jos jotain väärää on lipsahtanut tekstiin.
JA YKSI PIENI PYYNTÖ:
Kun nämä on vaan tällaisia pelkkiä tiivistelmiä niin jatkakaa toki keskustelua ja tehkää lisäyksiä, tuokaa esiin lukemianne tai kuulemianne tietoja ja kirjallisia yhteyksiä jne. Esittäkää myös omia kommentteja kyseisistä kirjailijoista ja heidän teoksista.
:-)
Vastaukset 2
Vanhimmat
ALBERT CAMUS 1913 - 1960.
Camus syntyi vuonna 1913, viettäen lapsuutensa ja nuoruutensa Ranskan silloisessa siirtomaassa Algeriassa. Vuonna 1942 hän asettui Pariisiin. Camus'n kaunokirjallinen esikoisteos ja samalla hänen elämänfilosofiansa kirjallinen ilmaus ilmestyi 1942: L'étranger. Teoksen suomensi Kalle Salo ja suomennos ilmestyi 1947 nimellä Sivullinen. Se kuuluu modernin maailmankirjallisuuden tunnetuimpiin teoksiin. Romaani on suorastaan huikaiseva vieraantuneisuuden kuvaus.
Camus'n käyttämä kieli on yleensäkin ja erityisesti Sivullisessa erittäin puhdasta ja selkeää. Monet myöhemmät elämän absurdiutta kuvanneet "eksistentialistit" ja eksistentialistisesta kirjallisuudesta vaikutteita ottaneet, elämän tarkoituksettomuutta ja moraalisten arvojen pätemättömyyttä suitsuttavat rappioromantikot ovat alleviivanneet kokemusten järjettömyyttä kirjallisin tehokeinoin rikkomalla lauserakenteita ja tekstin johdonmukaisuutta, mistä on usein ollut seurauksena tekotaiteellinen ja tympeä vaikutelma. Camus oli kuitenkin paitsi filosofinen ajattelija myös kaunokirjailijana loistava. Juuri klassinen selkeys onkin Camus'n tehokeino.
L'étrangerissa hallittu tyyli ja johdonmukainen juonenkehittely korostavat tapahtumien mielettömyyttä, tarkoituksettomuuden tunnetta miltei karmivalla tavalla. Camus pääsee teoksessa kuin sanojen taakse ja onnistuu kuvaamaan jotakin sellaista jota on vaikea kuvata ja lausua ääneen. Sivullinen johtaa väistämättä pohtimaan inhimillisen olemassaolon merkitystä yleisesti ja aivan erityisesti yksilöllisessä mielessä.
Kuka olen, mitä teen elämälläni, mihin uskon ja miksi, onko sillä merkitystä?
Ennen pääteostaan Sivullista Camus kirjoitti esseitä ja ainakin yhden näytelmän. Vuonna 1938 kirjoitettu näytelmä Caligula sai ensiesityksensä 1945. Caligulaa merkittävämpi on Camus'n toinen näytelmä, Les justes (Oikeamieliset), 1950.
Kuten filosofisen eksistentialismin tunnetuin edustaja, ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre, myös Camus piti olemassaoloa puhtaasti tarkoituksettomana, mutta toisin kuin Sartrea joka älyllisessä eksistentialismissaan oli vakaumuksellinen ateisti, voidaan Camus'ta ehkä parhaiten kuvata termillä agnostikko. Hän ei koskaan kieltänyt eikä myöntänyt Jumalaa vakaumuksellisesti. Teistiseen eksistentialismiin (mm.Kiergekaard) ja ateistiseen eksistentialismiin (mm.Sartre) nähden Camus asettuu välille, hän ei ota niinkään kantaa Jumalaan vaan pelkästään olemassaoloon. Juuri se tekee Camus'n vieraantuneisuuden ja ahdistuksen kuvauksista niin yleisinhimillisiä ja sattuvia.
Sivullisen jälkeen ilmestyivät Rutto (1947) ja Putoaminen (1956).
Albert Camus sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon 1957. Kolme vuotta myöhemmin (vuonna 1960) hän kuoli auto-onnettomuudessa lähellä Pariisia.
ALEJO CARPENTIER 1904 - 1980.
Kuubalainen kirjailija Alejo Carpentier on eräiden tietojen mukaan syntynyt Havannassa, toiset tietolähteet ilmoittavat hänen synnyinpaikakseen Lausannen Sveitsissä. Vuonna 1904 syntynyt Alejo Carpentier vietti suurimman osan elämästään Kuuban ulkopuolella.
Useiden maanmiestensä lailla myös Carpentier oli nuoruudessaan maanpaossa Ranskassa. Siellä hän sai vaikutteita surrealisteilta. Maanosansa taiteeseen ja musiikkiin perehtyneen Carpentierin mielestä surrealistien peräänkuuluttama tosiasioiden sisäisen luonteen ihmeellinen todellisuus tai todellisuuden magia (lo real maravilloso) oli parhaiten löydettävissä juuri Latinalaisen Amerikan intiaanien ja mustien kansanperinteessä.
Alejo Carpentierin kansainväliseen tunnettavuuteen vaikutti Fidel Castron suhtautuminen maansa kulttuuriin. Käydäänpä kertauksen vuoksi siis läpi Kuuban lähihistoriaa. Fulgencio Batista (syntyi Kuubassa 1901, kuoli maanpaossa Espanjassa 1973) oli Kuuban presidentti 1940-1944 ja 1952-1959. Batista omaksui presidenttinä diktaattorin roolin ja hänen hallituksestaan muodostui korruptoitunut sortohallitus, joka oli hyvissä väleissä Yhdysvaltojen ja mafian kanssa. Yhdysvaltalaiset yritykset menestyivät hyvin Kuubassa ja maasta tuli turistikohde.
Batistan merkittävimpiä vastustajia Kuubassa oli Fidel Castro. Kun vallankumoukselliset vuonna 1959 syöksivät Batistan vallasta alkoi Castron johtamana maan taloudellinen ja sosiaalinen muuttaminen. Kuuban presidentti Castrosta tuli vuonna 1976.
Alejo Carpentier kuului alusta asti Fidel Castron vallankumouksen kannattajiin.
Vuonna 1961 Castro julisti Kuubaan täyden taiteellisen vapauden, vallankumouksen raameissa. Tämä vapaus määriteltiin myöhemmin perustuslaissa, ja vuoden 1976 perustuslain mukaan taiteellinen luovuus, johon jokaisella on täysi oikeus, ei saa olla ristiriidassa vallankumouksen ihanteiden kanssa.
Vallankumouksen myötä haluttiin luoda parempi ihminen, joka toimisi aina yhteisen edun nimissä. Sosiaalista valvontaa varten perustettiin naapuriyhdistyksiä ja niihin kuulumattomat eristettiin joukosta. Luonnollista on että kaikkia oppositiossa olevia tai muuten toisella tavalla ajattelevia pidettiin vastavallankumouksellisina. Ajoittain heitä vastaan hyökättiin jyrkästi. Vuonna 1956 hallitus vangitsi useita "vastavallankumouksellisiksi" olettamiaan intellektuelleja ja "antisosiaaliseksi ihmisainekseksi" katsomiaan henkilöitä. Vangitut lähetettiin pakkotyöhön.
Vallankumoukseen ja sen mukaiseen sosialistiseen idealismiin myönteisesti suhtautuvia kulttuurihenkilöitä tuettiin voimakkaasti. Kuuban panostus taiteen ja luovuuden edistämiseksi antoi näille kirjailijoille, taiteilijoille ja muusikoille mahdollisuuden kehittää itseään ja tulla kansainvälisesti tunnetuiksi. Taidekriitikko, esseisti, musiikin tuntija ja kirjailija Alejo Carpentier oli yksi niistä jotka saivat nauttia Castron kulttuuripolitiikan eduista.
Kuuban edustajana maailmalla Carpentier toimi mm. diplomaattisissa tehtävissä. Kuollessaan vuonna 1980 hän oli maansa kulttuuriattaseana Pariisissa.
Alejo Carpentierin suomennettua tuotantoa:
Kadotetut askeleet (Gummerus 1958).
Valaistujen vuosisata (Otava 1986).
Barokkikonsertto (Like 1995).
JOHN CHEEVER 1912-1982.
CHEEVER on Yhdysvalloissa tunnettu ja tunnustettu kirjailija, yhteiskunnallisia rakenteita omanlaisella tavallaan peilaava satiirikko. Suomessa hän on jäänyt jokseenkin tuntemattomaksi.
Kaunokirjallisissa teoksissaan John Cheever ottaa kantaa amerikkalaisen kulttuurin ilmiöihin usein symbolien ja allegorioiden kautta. Vuonna 1964 The New Yorker lehdessä julkaistun Cheeverin novellin The Swimmer (Uimari) pohjalta Frank Perry ohjasi 1960-lukulaisen, taiteellista kikkailua käyttävän elokuvan Heijastus, joka valmistui 1968 pääosissa Burt Lancaster, Janice Rule, Janet Landgard. Elokuva kertoo keski-ikäisen, raharikkaan miehen seikkailusta: eräänä kesäisenä päivänä hän lähtee uimaan kotiinsa naapureiden uima-altaiden kautta, matkaa kertyy noin kymmenen kilometriä, mutta onneksi hänellä on ikäisekseen melko hyvä kunto.
Cheeverin toisinaan vinksahtaneelta tuntuvan ja vinosti hymyilevän huumorin takana on älykäs tarkkailija, joka analysoi yhteiskunnan ilmiöitä, sen kulissimaisuutta ja sisäistä vieraantuneisuutta.
Pikkukaupunki Bullet Park on aiheen käsittelyltä tyypillistä Cheeveriä, romaanina yksi hänen parhaita teoksiaan. Nailles on kemisti ja miehuullisuuden esikuva, ehdottoman esimerkillinen isä teini-ikäiselle pojalleen Tonylle. Hammer on kleptomaanin avioton poika, joka pakoilee synkkämielisyyttään ja suunnittelee ristiinnaulitsemista. Tavatessaan sattumalta Bullet Parkin kirkon portailla Hammer ja Nailles joutuvat kokemaan miten nimien salaperäinen voima liittää heitä toisiinsa. Tutustuminen johtaa väistämättä traagiseen loppunäytökseen.
Jos tarinaa ajatellaan vertauskuvana, jossa Hammer ja Nailles ilmentävät amerikkalaista yhteiskuntaa, voimme nähdä heidät onnistumista korostavan yhteiskunnan kärjistyksinä, ylikuormitetun amerikkalaisen psyyken puolikkaina. Kertomus on mustan huumorin sävyttämä murhenäytelmä, jossa kansallisen psykoosin uhriksi, liikkeelle lähteneen tapahtumaketjun kohteeksi valikoituu Naillesin poika Tony.
John Cheeverin romaani Falconer valittiin sadan parhaan vuosina 1925-2005 ilmestyneen englanninkielisen teoksen joukkoon Times-lehden kirjallisuusarvostelijoiden äänestyksessä 2005.
MARIE CORELLI 1855-1924.
Corellin tunnetuin aforismi: ”En mene koskaan naimisiin. Ei ole tarpeellista. Minulla on jo koira, joka murisee aamulla, papukaija, joka kiroilee iltapäivällä ja kissa, joka tulee kotiin aamuyöstä.”
Mary Mackay syntyi vuonna 1855. Hän oli leskeksi jääneen skotlantilaisen runoilijan ja balladintekijän Charles Mackayn ja tämän palvelijattaren Elizabeth Millsin avioton tytär. Muutettuaan Lontooseen Mary Mackay alkoi saada mainetta lahjakkaana pianistina. Mackay otti esiintymisnimekseen Marie Corelli ja jatkoi nimen käyttämistä alkaessaan kirjoittaa romanttisia, fantasiaa ja yliluonnollisia aiheita sisältäviä kertomuksiaan.
Corellin elämässä yhdistyi kunnioitus viktoriaanisia perinteitä kohtaan ja toisaalta ennakkoluuloton uudistusmielisyys, joka oli seurausta hänen mielenkiinnostaan aikakauden sosiaalisia ja poliittisia ongelmia kohtaan. Kaunokirjailijana hän oli kirjoitustyyliltään enimmäkseen melko perinteinen ja helposti luettava, niin romantikkona kuin kauhukertomusten tekijänä, mutta toisaalta käsitteli myös vaikeita asioita, kuten rakkauden pinnallisuutta ja petollisuutta.
Corellin ystäväpiiriin kuuluivat mm. Henry Irving, Lily Langtree, Ellen Terry ja Sarah Bernhardt. Hänellä oli myös vastustajia, esimerkiksi Hall Caine. Erityisen avoimesti ja kitkerin sanankääntein Corellia vastaan hyökkäsi julkisuudessa Edmund Gosse.
Joidenkin kirjailijoiden ja kirjallisuuskriitikoiden oli ilmeisen vaikeaa hyväksyä että Corelli oli kotimaassaan luetuimpia kirjailijoita ja laajalti suosittu myös muualla. Corelliin kohdistunut kritiikki arvosteli häntä mm. Poen naispuoliseksi jäljittelijäksi, joka olisi paremmin sopinut lastenhoitajaksi kuin kauhukirjailijaksi.
Kaunokirjallisten teostensa lisäksi Corelli kirjoitti kantaaottavia artikkeleita ja esseitä, osallistuen aikakautensa päivänpolttaviin aiheisiin. On vaikea sanoa johtuiko kaikki Corellin kaunokirjallisiin teoksiin kohdistunut kritiikki teoksista itsestään, vai kriitikoiden henkilökohtaisesta vastenmielisyydestä Corellin persoonaa ja hänen ajamiaan asioita kohtaan.
Totta kyllä Corelli ei kirjailijana varmasti kuulunut maansa ehdottomaan parhaimmistoon, hän ei siis ollut kirjallisessa mielessä varsinainen mestarikirjailija - ja kuitenkin hänen tapansa kirjoittaa oli kyllin mielenkiintoinen synnyttääkseen uusia ihailijoita ja tutkijoita vielä nykyäänkin, lähes sata vuotta kuolemansa jälkeen! Esimerkkinä Corellin ihailijoista kirjailija Henry Miller, joka on sanonut Marie Corellin kertomuksia epätavallisiksi ja sisällöltään valtavan kiehtoviksi.
Corelli oli suosittu kirjailija vuonna 1886 ilmestyneestä esikoisteoksesta A Romance of Two Worlds lähtien, mutta vuonna 1895 ilmestynyt The Sorrows of Satan oli todellinen menestysteos, joka rikkoi kaikki aiemmat myyntiennätykset ja teki Corellista hetkeksi Britannian luetuimman kirjailijan.
Fantasia-, kauhu- tai sciencefiction-romaaneiksi luokiteltuja Corellin teoksia:
A Romance of Two Worlds, A Novel. (1886). Corellin esikoisteos.
Vendetta! The Story of One Forgotten. (1886). Teos ei ole aiheeltaan varsinaisesti yliluonnollinen, mutta on luokiteltu fantasia- ja kauhukirjallisuuteen.
Wormwood. A Drama of Paris. (1886). Luokiteltu goottilaiseen kauhuun.
Twin Souls. The Strange Experiences of Mr. Ramses. (1887).
Ardath. The story of a Dead Self. (1889).
The Soul of Lilith. (1892).
Barabbas, A Dream of the World's Tragedy (1893).
The Sorrows of Satan. (1895).
The Mighty Atom. (1896).
Ziska. The Problem of a Wicked Soul. (1897).
The Master-Christian. (1900).
Temporal Power. A Study in Supremacy. (1902).
The Strange Visitation of Josiah McNason. A Ghost Story. (1904).
Holy Orders, The Tragedy of a Quiet Life. (1908).
The Devil's Motor. A Fantasy. (1910).
The Life Everlasting. A Reality of Romance. (1911).
The Young Diana. An Experiment of the Future. (1918).
The Love of Long Ago & Other Stories. (1920). Kokoelman viidestätoista kertomuksesta kuusi sisältää yliluonnollisia aineksia.
The Secret Power. A Romance of the Time. (1921).
Marie Corellin parhaina teoksina pidetään: Wormwood, Thelma, Barabbas, The Sorrow of Satan, The Master-Christian, Temporal Power, The Life Everlasting, The Secret Power. Corelli itse piti eniten romaanistaan Ardath, jota Tennyson ylisti heti sen ilmestyttyä, mutta teos ei koskaan noussut Corellin suosituimpien rinnalle eikä myynyt erityisen hyvin.
Kaikki Corellin teokset eivät sisältäneet yliluonnollisia aineksia: Thelma (1887), Jane (1900), Boy (1900), God's Good Man (1904), Innocent (1914). Thelma on kertomus nuoresta norjalaisesta naisesta, joka avioituu englantilaisen aristokraatin kanssa ja tulee tämän mukana Lontooseen, mutta aviollinen onni alkaa säröillä. Ilmeisesti kertomus sisältää hieman yliluonnollisia piirteitä tai fantasiamaisuutta, koska on joissain luetteloissa luokiteltu fantasiakirjallisuuteen. Esimerkiksi suomenkielisen sciencefiction-, fantasia- ja kauhukirjallisuuden bibliografiassa tämä on mukana rajatapauksena.
Thelma ilmestyi Kariston 50 pennin romaaneja sarjassa nro:t 51-54 vuonna 1915. Muita suomennettuja:
Verikosto eli unohdetun kertomus, ilmestyi 1899 kaksiosaisena, suomensi ja kustansi Väinö Andelin. Sama teos uutena painoksena vuonna 1917 suomennos V.Hämeen-Anttila ja kustantaja Karisto. Jane ilmestyi 1919 Ahjon kustantamana Ahjon Ajanviete-sarjassa. Kaksi maailmaa ilmestyi 1920 Jalmari Saulin suomennoksena, Karisto. Heidän suuri rakkautensa, ilmestyi 1928 Irene Mendelinin suomennoksena, Gummerus. Rakkaus ja filosofia, Tutkielma tunteesta, ilmestyi 1924 kustantajana Kirja.
Kaunokirjallisuuden lisäksi Corellilta ilmestyi kannanottoja, artikkeleita ja esseitä, mm.:
Patriotism or Self-Advertisement? (1900).
An Open Letter to His Eminence Cardinal Vaughan, on his ”Inhibition” of late Dr. St. George Mivart (1900).
A Christmas Greeting (1901). Fiktiota ja faktaa yhdistelevä teos, jossa Corelli runollisen kerronnan, kuvitelmien ja esseiden kautta kuvaa mm. poliittisia ja uskonnollisia näkemyksiään.
Free Opinions Freely Expressed On Certain Phases of Modern Social Life & Conduct (1905).
Women, or Suffragette? A question of national choice (1907).
Eyes of the Sea. A tribute to the Grand Fleet & the Grand Fleet's Commander (British & Foreign Sailor's Societyn julkaisema, 1917).
Is all well with England? A question (1917).
My ”little bit” (1919). Esseitä elämästä, sodasta, politiikasta, naisten oikeuksista, uskonnosta ym.
Love and Philosopher (1923).
Marie Corelli kuoli sydänkohtaukseen Stratford-upon-Avonissa vuonna 1924. Seuraavana vuonna ilmestyi Corellin kirjallisesta jäämistöstä teos Open Confession, To a man from a woman. Bertha Vyver julkaisi teoksen tarkoituksenaan tehdä tyhjiksi huhut Marien lesbolaisuudesta. Sanomalehdet kirjoittivat tuohon aikaan Marien ja Berthan suhteesta.
Marie Corellillla ja Bertha Viveryllä todennäköisesti oli rakkaussuhde. Marie ja Bertha muuttivat yhteen vuonna 1878 Berthan ollessa 24 vuotias ja Marie 23. Joissain runoissaan Corelli on kuvannut suuntautuneisuuttaan peitellysti, käyttäen rakastumisen ja rakastamisen kuvauksissa yksinomaan naisellisuuteen liittyviä ilmauksia.
Marie Corelli ja Bertha Vivery asuivat Stratford-upon-Avonissa. Toisinaan Corelli innostui ravaamaan pitkin pikkukaupungin katuja poninsa selässä, myöhemmin hän harrasti samaa Daimlerillaan. Hänen lempiharrastuksiinsa kuului lipuminen läheisellä joella aidossa italialaisessa gondolissaan.
Marie Corellin tavanneet pitivät häntä erityisen viehättävänä, huomaavaisena ja naisellisena. Marien ja Berthan tavannut toimittaja Arhur H. Lawrence kirjoitti että Marie oli ”kuin suloisuus itse”. Toisaalta jotkut niistä, jotka tunsivat Marie Corellin henkilökohtaisesti, ovat paljastaneet että hän ei ainoastaan älyllisesti kritisoinut miessukupuolen valta-asemaa, hän suorastaan inhosi miehiä ja asioita joita he edustavat. Jos miespuolinen henkilö sattumalta kosketti häntä väkijoukossa hän saattoi vielä päiväkausia myöhemmin kokea inhon puistatuksia.
Ehkäpä Corellin kauniin, herkän ja huomaavaisen ulkokuoren alla kätkössä ollut viha ja inho miehiä kohtaan sai aikaan sielullisen jännitteen, joka sitten purkautui kauhutunnelmia sisältävien tarinoiden muodossa? Kirkon vallitseva kanta seksuaalielämän kysymyksiin oli varmasti omiaan kehittämään kirjailijan hengellistä kiinnostusta kirkon edustaman kristillisyyden ulkopuolelle - swedenborgilaiseen teosofiaan ja mystiikkaan.
Miehiä kohtaan tuntemastaan vastenmielisyydestä huolimatta Marie Corelli ihastui 51-vuotiaana itseään yli kymmenen vuotta vanhempaan taidemaalariin. Mies oli Arthur Severn (1842-1931). Arthur Severnin isä oli tunnettu taidemaalari Joseph Severn (1793-1879), runoilija John Keatsin (1795-1821) läheisimpiä ystäviä. Marie tutustui Arthur Severniin vieraillessaan elämänkumppaninsa Berthan kanssa John Ruskinin luona Brentwoodissa Ruskinin talossa, jossa Severn asui. Corellin ja Severnin suhteen seurauksena syntyi Severnin kuvittama The Devils Motor (1910), tarina joka alunperin sisältyi Corellin kokoelmaan A Christmas Greeting (1901). Corellin ja Severnin rakkauden hedelmässä Paholainen lentää Lontoon yllä hurjalla ajoneuvollaan. Teoksesta otettiin erillinen, nahkakantinen sadan kappaleen keräilijäpainos, jonka kappaleet signeerattiin: Marie & Arthur.
Marie Corellin ihailijoihin kuulunut Henry Miller kirjoitti Corellin kirjallisesta tyylistä vuonna 1977: ”She had a gift for a portraiture, scenic descriptions, wonderful characterizations and an ability to hold the reader in perpetual suspense. Though it is customary to speak of her contemptuously and derisively, I myself find her work to be always fascinating and gripping.”
1910- ja 20-luvuilla filmattiin useita Marie Corellin teoksia, mutta suuri osa filmeistä on hävinnyt kokonaan. Tässä joitain säilyneitä, kaikki mykkäfilmejä:
WORMWOOD. Ohjaus Marshal Farnum, valmistumisvuosi 1915.
A MODERN THELMA. Ohjaus John G. Adolfi, valmistumisvuosi 1916.
IL POTERE SOVRANO. Ohjaus Percy Nash ja Baldassare Negron, valmistumisvuosi 1916. Italialainen elokuva perustuu vuonna 1902 ilmestyneeseen kirjaan Temporal Power.
THE SORROWS OF SATAN. Ohjaus Alexander Butler, valmistumisvuosi 1917.
THELMA. Ohjaus A.E.Coleby ja Arthur Rooke, valmistumisvuosi 1918.
BLADE AF SATANS BOK. Ohjaus Carl Theodor Dryer, valmistumisvuosi 1919. Tanskalainen elokuva pohjautuu kirjoihin Barabbas, The Master-Christian ja The Sorrows of Satan. Corellin teosten lisäksi Dryerin innoittajana oli D.W.Griffithin vuonna 1916 valmistunut elokuva Intolerance. Dryer esittää elokuvassa neljä episodia Saatanan elämästä: Jeesusta tuomitsevana fariseuksena, inkvisiittorina keskiajan Espanjassa, poliisiupseerina Ranskan vallankumouksessa, munkin kaapuun pukeutuneena vallankumouksellisena vuonna 1918.
INNOCENT. Ohjaus Maurice Elvey, valmistumisvuosi 1921.
THE YOUNG DIANA. Ohjaus Robert Vignola ja Albert Capellani, valmistumisvuosi 1922.
THELMA. Ohjaus Chester Bennet, valmistumisvuosi 1922.
THE SORROWS OF SATAN. Ohjaus D.W.Griffith, valmistumisvuosi 1926.
Näiden lisäksi on myöhemmin tehty ainakin yksi:
INTEQAM. Ohjaus R.K.Nayyar, valmistumisvuosi 1969. Intialainen elokuva perustuu vuonna 1886 ilmestyneeseen kirjaan Vendetta.
Corellista, hänen elämästään ja teoksistaan on runsaan sadan vuoden aikana kirjoitettu useita teoksia, mm.:
Annie Mackay: THE BEAUTIES OF MARIE CORELLI (1897).
Coates & Warren Bell: MARIE CORELLI. THE WRITER & THE WOMAN (1903).
Boswyn: THE WRITINGS OF MARIE CORELLI (1907).
Bertha Vyver: MEMOIRS OF MARIE CORELLI (1930).
Eileen Bigland: MARIE CORELLI. THE WOMAN & THE LEGEND (1953).
Hebe Elsna: THE LONELY DREAMER (1961).
William Stuart Scott: MARIE CORELLI. THE STORY OF A FRIENDSHIP (1955). Marie Corellin ja Bertha Vyverin ystävyydestä.
Henry Miller: GLIDING INTO THE EVERGLADES, & OTHER ESSAYS (1977). Teos sisältää esseen Marie Corellista.
Brian Masters: HOW BARABBAS WAS A ROTTER. THE EXTRAORDINARY LIFE OF MARIE CORELLI (1978).
Diana Basham: THE TRIAL OF WOMAN. FEMINISM & THE OCCULT SCIENCES IN VICTORIAN LITERATURE & SOCIETY (1992).
Teresa Ransom: MISS MARIE CORELLI, QUEEN OF VICTORIAN BESTSELLERS (1999).
Annette R. Federico: IDOL OF SUBURBIA. MARIE CORELLI & LATE-VICTORIAN LITERARY CULTURE (2000).