Öljypuhdistus rasvaiselle iholle

suosittelen

Voi kuulostaa kauhealta, että rasvaiselle iholle lätkitään öljyä, mutta homma perustuukin siihen, että "samanlainen liuottaa samanlaista" eli rasva liuottaa rasvaa. Tästä puhdistuksesta ei jää iho öljyiseksi. Se pitäisi tehdä joka ilta. Tulokset alkavat näkyä (vähemmän näppyjä, vähemmän rasvankiiltoa) viimeistään kuukaudessa. Itselläni aluksi tuli lisää näppyjä, mutta sitten huokosten puhdistuessa näpyt vähenivät. Nyt ihoni on todella hyvässä kunnossa. Suorastaan hehkuu.

Tehdään siis näin:
1. Sekoitetaan apteekin risiiniöljyä ja tavallista ruokakaupan extra virgin oliiviöljyä. Puolet ja puolet on hyvä lähtökohta. Jos seos kuivattaa liikaa, kannattaa lisätä oliiviöljyn osuutta. Jos taas ei puhdista tarpeeksi tehokkaasti, lisätään risiiniöljyn osuutta. Jos on allerginen risiiniöljylle (monet ovat) niin pelkkä oliiviöljykin käy.
2. Levitetään öljyseosta kasvoille. Hierotaan hellästi pari minuuttia.
3. Otetaan puhdas pyyhe/harsovaippa/muu kangas, jossa on nenän tai suun kohdalla hengitysaukko. kastellaan se niin kuumalla vedellä kuin hanasta tulee. Puristetaan enimmät vedet pois, laitetaan kasvoille. Jos tuntuu liian kuumalta, voi käyttää vähemmän kuumaa vettä, mutta aika lämmintä se saisi olla. Annetaan olla kasvoilla (on muuten ihanan rentouttavaa) kunnes jäähtyy. Voidaan kastella uudelleen kuumalla vedellä ja toistaa pari kertaa, jos halutaan olla tosi perusteellisia (mä yleensä teen vain kerran tämän). Tämä vaihe avaa huokosia.
4. Otetaan pehmeä kangas tai vanulappu, joka kastellaan kuumalla vedellä. Hierotaan sillä varovasti ihoa joka kohdasta, kunnes kaikki öljy on saatu pois. Huuhdotaan pesulappua aina välillä kuumalla vedellä.
5. Jos iho tuntuu kuivalta puhdistuksen jälkeen, voi laittaa ihan pikku tipan jotain öljyä (avokado, manteli, ym) tai sitten hyväksi toteamaasi kosteusvoidetta.

7

8205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoitava.

      Ei tarvitse välttämättä käyttää risiiniöljyä. Pohjaöljyt ovat tosi hyviä esim. Jojoba öljy, viinirypälesiemenöljy, sesamsiemenöljy ym vastaavia. Ovat kyllä parempia kuin risiiniöljy.
      Oliiviöljykin pitäisi, olla tosi tummassa pulossa , että se olisi tervettä.

    • jos

      iho on niin herkkä, ettei se oikein kestä mitään hieromista. Riittäiskö tuputtelu ja huuhtelu lämpimällä vedellä? Mietin tässä halvempia keinoja saada iho kuntoon kun ainut tähän mennessä iholle sopinut tuotemerkki on ollut ei niin edukas dr. hauschka, ja siihen ei opiskelijana kertakaikkiaan ole varaa.

      Mikähän öljy toimisi parhaiten tällaiselle epätoivoiselle yhdistelmälle: herkälle, rasvoittuvalle, näppyiselle ja pinnalta hilseilevän kuivalle iholle? Jojoba, rypäleensiemen?

      • alkuper

        Ja jos hierookin, niin muutenkin ihan kevyesti ja hellävaraisesti riittää. Ei kannata käyttää ihan kuumaa vettä herkälle iholle.

        Vedellä huuhtelu ilman kankaalla tai vanulla pyyhkimistä ei oikein poista öljyä kunnolla - mutta voithan kokeilla.

        Öljystä en osaa sanoa muuta kuin sen, että risiiniöljy ei sopine. Muuten pitää ihan itse kokeilla, mikä öljy sopii just sun iholle.


      • käyttö

        Jojoba öljy tasapainoittaa talirauhasten toimintaa.Öljy imeytyy nopeasti, vaikuttaa allergiaa ehkäisevästi ja tasapainottaa ihon happosuojakerrosta. käytetään psoriakseen, ekseemaan, akneen, pieniin haavoihin ja hiuksille. Sopii kaikille ihotyypeille ja voidaan käyttää myös auringonsuojaöljynä.Jos on esim. meikkiä suosittelen ensin levittämään kevysti kasvoille , minkäjälkeen pyyhitään ja sen jälkeen jokin kevyt alkoholiton kasvovesi. Sitten voi vielä levittää ohuesti voiteeksi iholle jos tarvitsee.


      • jos
        käyttö kirjoitti:

        Jojoba öljy tasapainoittaa talirauhasten toimintaa.Öljy imeytyy nopeasti, vaikuttaa allergiaa ehkäisevästi ja tasapainottaa ihon happosuojakerrosta. käytetään psoriakseen, ekseemaan, akneen, pieniin haavoihin ja hiuksille. Sopii kaikille ihotyypeille ja voidaan käyttää myös auringonsuojaöljynä.Jos on esim. meikkiä suosittelen ensin levittämään kevysti kasvoille , minkäjälkeen pyyhitään ja sen jälkeen jokin kevyt alkoholiton kasvovesi. Sitten voi vielä levittää ohuesti voiteeksi iholle jos tarvitsee.

        Jojoba kuulostaisi hyvältä. Jostain luin, että jojobaöljyä käytetään myös eteerisistä öljyistä sekoitetun hajuveden pohjana. Taidan siis kokeilla sitä ja oman hajuveden tekoa myös :) (kun kaupoissa olevat ei yllätys nekään käy mulle)

        Kiitos!


      • 0311

        Arganöljy on öljyjen aateliaa, tunnetaan myös marokon kultana.


    • oneheart

      Paljonkohan viinirypäleensiemenöljy maksaa? Ja mistä sitä saa? Apteekista?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      57
      2326
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      112
      1681
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe