Itsemurha

käy katsomassa netti sivu:sairauden sanomat.ja mietti asia uudelleen,koska ei tiedä mitä huominen tuo tullessan.

kun kirjoitat tuolla lailla että se on kamalinta mitä kukaan voi kokea ja tarkoitat niitä jotka elävät.
(Niin,no,luultavasti kuolleilla on parempi.)
Älä ota sitä henkilökohtaisesti koska et voi elää toisen elämää.

kuiskaus kirjoitti:

kun kirjoitat tuolla lailla että se on kamalinta mitä kukaan voi kokea ja tarkoitat niitä jotka elävät.
(Niin,no,luultavasti kuolleilla on parempi.)
Älä ota sitä henkilökohtaisesti koska et voi elää toisen elämää.

...ajattelen surevia omaisia;surun kanssa kun ei heti eläminen onnistukkaan.Jospa jollain konstilla tässä maailmassa voitaisiin puhua ongelmista ja pahasta olosta,eikä tarttis toivoa kuolemaa,jos elämässä jokin painaa.Ymmärrän itsemurhaa suunnittelevia,mutta toivoisin,että asiat kääntyis toisin ja elämänilo vie voiton!Meillä on kaikilla joskus vaikeata,jopa helvettiä.Vai onko julkkiksilla ja kuuluisuuksilla?:)

kuiskaus kirjoitti:

kun kirjoitat tuolla lailla että se on kamalinta mitä kukaan voi kokea ja tarkoitat niitä jotka elävät.
(Niin,no,luultavasti kuolleilla on parempi.)
Älä ota sitä henkilökohtaisesti koska et voi elää toisen elämää.

kommentti ei välttämättä kuiskaukselle vaan yleisesti.

Niin totta se on ei toisten puolesta/vuoksi voi elää. Eikä itsetuhon realisoituessa ajattele kuin itseään. Muuta ei yksinkertaisesti jaksa enää. (kerran yritin). Oma syyni oli teon näennäinen helppous. Helpompaa lopettaa kuin jatkaa kymmenet vuodet taistelua.

Läheisten on huolehdittava ja kannettava oma surunsa. Ei itsetuhoinen voi eikä häntä voi syyllistää toisen kärsimyksistä. Harva läheinen kuitenkaan kantaa osansa itsetuhoisen taakasta. Se on selvä ettei voikkaan eikä ole järkevääkään... vaimo ottaa eron, lapset pikkuhiljaa turtuvat, oma isä ja äiti ovat ehkä tiukimmalla itsesyytösten keskellä. Ei itsetuhoinen voi tietenkään tietää eikä päinvastoin läheiset voi tietää etteikö jompikumpi osapuoli ymmärtäisi tilannetta.

Sairaalassa toipuva leimautuu sairaaksi, arvet ranteissani leimaavat minut sairaaksi, jokatapauksessa. No ehkä se on oikeinkin, sillä ei syyt ole minnekään haihtuneet eikä ajatukset. Vuosien myötä on vain oppinut tulemaan jotenkin toimeen niitten kanssa. Vanhuuteen tuskin kuitenkaan kuolen.

Synkästä alustuksesta huolimatta en koskaan uusi yritystäni väsyneenä tai illalla. Nukun aina yön yli. Apua on saatavilla, valitettavasti kuntien talous on tiukalla ja kasvavalle psyykensektorille ei ohjaudu oikein varoja. Apua on siis saatavilla, mutta sitä ei välttämättä saa. Toivotan onnea ja toivottavasti joku läheinen jaksaisi hakea ja etsiä auttavaa kohdetta sitten kun itse et enää jaksa.

tsemppiä ja nukuhan vaikka unilääkkeiden voimalla eka väsymykset pois ja funtsi. Ei ne ajatukset kieltämällä varmaankaan häviä. Yksi tapa lähteä purkamaan (olen maallikko) voisi olla esim tässä, jos kysyn alkuperäiseltä kirjoittajalta, konkretian tasolla.

Miten olet ajatellut itsetuhoiset ajatukset toteuttaa ja milloin?
Millä edellytyksillä et niihin ryhdy?

kuiskaus kirjoitti:

kun kirjoitat tuolla lailla että se on kamalinta mitä kukaan voi kokea ja tarkoitat niitä jotka elävät.
(Niin,no,luultavasti kuolleilla on parempi.)
Älä ota sitä henkilökohtaisesti koska et voi elää toisen elämää.

'Älä ota sitä henkilökohtaisesti' HAHHAHHAHHAHHAHHAHAHAHHAHHAHHAHHAA!!!

Toivon ettet milloinkaan joudu tämän asian kanssa vastakkain koska silloin tulet muistamaan joka ainoan idioottimaisen ajatuksesi.

Yksinäisyys....