Tästä on niin monta kertaa paasattu, etten nyt tiiä onko tätä tarpeellista kirjottaakaan... Mun tarina on sellanen, että koko yläasteen ajan mua kiusattiin.
Mä en ole vihanen niille kiusaajille, kun ne on musta pelkkiä säälittäviä raukkoja... Sen sijaan oon hyvin katkera kaikille niille "kunnollisille" ihmisille, jotka ei varsinaisesti osallistunut kiusaamiseen mutta ei myöskään tehnyt mitään sen eteen. Mä en nyt jaksa paasata siitä kuinka mihinkään puuttumattomatkin on osittain vastuussa kiusaamisesta... Mutta älkää nyt ainakaan menkö mukaan niitten hullujen touhuihin.
Yläasteella me ei oltais saatu mennä luokkaan ennen open tuloa, mutta aina joskus ovi oli auki. Sillon muu luokka meni sisään ja jos mä jäin ulos, ne sulki oven ja räkätti jälkeenpäin vaikka kuinka. Jos mä taas menin sisään, koko muu luokka poistui ulos ja nojas siihen oveen silleen et mä jäin sinne yksin opea odottamaan. Tollaset pienet teot sattuu oikeesti eniten, se kun huomaa että ne "kunnollisetkin" tyypit on valmiita osallistumaan siihen puuhaan. Se tuntuu oikeesti paljon pahemmalta kuin se, että muutama höhlä haukkuu ja tönii.
Mä en ole vihanen niille kiusaajille, kun ne on musta pelkkiä säälittäviä raukkoja... Sen sijaan oon hyvin katkera kaikille niille "kunnollisille" ihmisille, jotka ei varsinaisesti osallistunut kiusaamiseen mutta ei myöskään tehnyt mitään sen eteen. Mä en nyt jaksa paasata siitä kuinka mihinkään puuttumattomatkin on osittain vastuussa kiusaamisesta... Mutta älkää nyt ainakaan menkö mukaan niitten hullujen touhuihin.
Yläasteella me ei oltais saatu mennä luokkaan ennen open tuloa, mutta aina joskus ovi oli auki. Sillon muu luokka meni sisään ja jos mä jäin ulos, ne sulki oven ja räkätti jälkeenpäin vaikka kuinka. Jos mä taas menin sisään, koko muu luokka poistui ulos ja nojas siihen oveen silleen et mä jäin sinne yksin opea odottamaan. Tollaset pienet teot sattuu oikeesti eniten, se kun huomaa että ne "kunnollisetkin" tyypit on valmiita osallistumaan siihen puuhaan. Se tuntuu oikeesti paljon pahemmalta kuin se, että muutama höhlä haukkuu ja tönii.
Vastaukset 7
Vanhimmat
totta. pienet arkiset asiat on paljon vakavempia. esimerkiks mullakin oli aina et jos avasin suun ja sanoin jotain, ni kukaan ei koskaan ottanut asiaa todesta vaan heitti väliin jonkun vitsin liittyen muhun ja sit kaikki nauro. aina jos oli joku puhe tai esitelmä niin sekin oli yhtä helvettiä. kaikkea mahdollista sitä tuli koettua, tosin ei fyysistä väkivaltaa.
kiusaaminen satuttaa aina mua kiusattiin 1lk. 8lk. asti..mä koin väkivallan molemmat puolet...ja kaikki haukkumasanat tuli kyllä tutuix..;(
jaksamista teille..kiusaajat on raukkoja älkää välittäkö..;)
mulle voi mailata [email protected]
joo no kiusaaminen loppu jo seiskalla-kasilla. onneksi. ja alko viidennellä.
iloinen et se kuitenkii loppu;)
jee..;)
no hyvää loppu elämää..toivottavasti menestyt elämässä menneisyydestä huolimatta;)
Olet oikeassa. Tuhateen kertaan on asiaa käsitelty, täällä, muuallakin, mutta onko mikään muuttunut? Edelleen on ihmisiä, niin kuin mäkin joskus olin, jotka mieluummin sulkevat silmänsä kuin yrittävät puuttua asiaan. Raa'asti sanottu, mutta niillä, jotka eivät kiusaajiin kuulu, harvoin on itsekään varaa asettua 'johtavia' ihmisiä vastaan. Varsinkaan yläasteella, jossa porukkaan kuuluminen tuntuu olevan (oli se meilläkin) melkein elinehto.
En mä ole koskaan ollut kiusaaja, en edes niiden puolella. En myöskään kiusattu, mutta molemmat parhaista ystävistäni tuon elämänkoulunkin kävivät läpi. Ensimmäinen heistä viidennestä luokasta kahdeksanteen, vaihtelevalla vakavuudella. Toinen yhdeksännellä, sen verran vakavasti, että laski päiviä koulun loppumiseen ja samalla sen helvetillisen hengen jättämiseen.
Voi olla, että noille ystäville olisi jäänyt hiukan vähemmän arpia, jos mä olisin tajunnut jutun juonen ajoissa. Mutta. I'm no angel. Koska varsinkaan tämä jälkimmäinen tapaus ei ollut haukkumista, hakkaamista tai mitään sellaista, vaan pahimmanlaatuista piilovittuilua, muiden ihmisten manipulointia. Ja sellaiselle kiusaamiselle tulee helposti sokeaksi.
Kuitenkin, nuo kaksi käyvät kumpikin abivuottaan niin kuin mäkin, ja ystävinä ollaan pysytty. Ja pysytään vastakin. Ehkä elämästä selviää.
Olenhan minäkin kokenut juuri samanlaista, tosin myös fyysistä väkivaltaa. Puhdasta vihaa ja halveksuntaa.
Ei pidä masentua tai surra sitä mitä on kokenut, itse ajattelen sillä tavalla ettei mikään ole niin pahaa etteikö siinä olisi myös jotain hyvää. Kiusaamisen ansiosta olen tullut viisaammaksi, se on myös kovettanut minua ja pistänyt ajattelemaan asioita uudelleen.
Vedä koko luokkaa turpaa, paitsi tietysti tyttöjä.