pohjois-amerikan alkuperäiskansojen uskonnot

shunkmanitu tanka

löytyykö tietoa/kiinnostusta?

11

7771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tasunka Witko

      Meillähän oli täällä Suomessakin aikoinaan varsinainen "inkkariboomikin" tuossa 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa. Tuolloin ilmestyi "Hopeanuoli" niminen sarjakuva, joita divareista voi etsiskellä. Itse olin tuolloin teini-iässä ja aiheesta hyvinkin kiinnostunut.

      Eräällä suomalaisella henkilöllä oli jopa kaikenlaista pääosin amerikasta tuotua intiaanikamaa myynnissä. Oikeastaan ne olivat eräänlaisia "rakentelusarjoja" joista sai itse valmistaa intiaanivaatteita, koruja ja muistaakseni aina jopa tiipiin tekemiseen saakka. Tuli itsekkin valmistettua esim. mokkasiinit, joitain koruja ja sulkapäähine.

      Itselläni on vieläkin voimakas "side" varsinkin tasanko-intiaanejen elämäntapaa kohtaan. Olen itse reinkarnaatioon uskova ja epäillyt, että voimakas mielenkiinto intiaaneja kohtaan saattaisi olla peräisin siitä, että olen itsekkin elänyt intiaanina.

      Epäilyni saivat vahvistuksen kun jouduin outoon mielentilaan, jossa puhuin kieltä,, jonka tunnistin samanlaiseksi kuin intiaanielokuvissa kuulee puhuttavan(esim. Tanssii susien kanssa ja Mies hevosena). Tässä mielentilassa tein myös samaan aikaan eräänlaisia eleitä, jotka nekin vaikuttivat intiaanien käyttämiltä eleiltä. Muistaakseni Lakota kansalla on käsityksiä siitä, että sielu kuoleman jälkeen palaisi takaisin elämään uudestaan ihmiskehossa eli selvä viittaus reinkarnaatioon.

      P-A-Intiaaniuskonnot onkin aika laaja aihe. Kolumbuksen aikaan heimoja arvellaan olleen viitisensataa joilla kaikilla oli omanlaiset erityispiirteensä. Intiaaneillahan ei ole uskontoa tarkoittavaa sanaa sillä uskonto oli niin oleellinen osa joka päiväistä arkea, että sitä ei ollut erotettu omaksi elämänalueekseen. Helpoiten löydät tietoa googlea käyttämällä. Ainakin täällä Helsingissä on Suomalaisesta kirjakaupasta saanut uskonnot-hyllystä juuri P-A-intiaanien uskontoja käsittelevän kirjan. Tässä on linkki, jossa on myös tuon kirjan kuva:

      http://www.cows.fi/index.php?id=128katsaus-suomalaiseen-intiaanitutkimukseen

      Tässä jotain yleistä:

      http://www.tunturisusi.com/wildwest/intiaanit.htm

      Hyvää lukemista on myös kirja "Haudatkaa sydämmeni Wounded Kneehen", jossa asiat on esitetty intiaanien näkökulmasta. Myös kirja "Aitini tuuli" jota en itse ole lukenut saattaa olla kiinnostavaa luettavaa:

      http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?hakukohde=&jarjestys=&haku=&sivu=9&vps=100&arvostelu=131

      Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana on myös tehty hyviä elokuviakin, joissa intiaaneja on kuvattu paljon realistisemmin kuin vanhoissa westerneissä aikoinaan. Hyviä elokuvia ovatkin jo mainitsemani "Mies hevosena", "Tanssii susien kanssa" ja aina hauska "Pieni suuri mies". Vielä on muutama muukin todenmukasempi elokuva mutta niiden nimiä en nyt tähän hätään mistään löydä.

      Yleinen harhakäsityshän on ollut, että intiaanit olivat ilkeitä päänahan vieviä pakanoita. Päänahan nylkeminen on alunperin eurooppalaisten keksimä. Intiaanien parissa eläneet valkoiset ovat kertoneet, että todellisuudessa P-Amerikan-intiaanit olivat moraalisesti korkealla ja henkisesti kehittyneitä ihmisiä, joiden myöhempi turmelus oli kokonaan valkoisen miehen syytä. Tuo "Haudatkaa..." kirja antaa hyvän kuvan juuri tästä samasta asiasta.

      http://www.teosofia.net/muut/intiaaniviisautta.htm

      • Shamaanimatkaaja

        Äitini tuuli on mielestäni mielenkiintoinen teos. Se on intiaanishamaanin omaelämänkerta ja sellaiseksi varsin täydellinen monilla tavoin.
        Muihin lukemiini shamaanikirjoihin erotuksena on kys. kirjanen varsin selkeää kieltä. Monet shamaanit ovat mielestäni kirjoja kirjoitellessaan olleet vähän liikaa vielä "kaktusuutteessaan" eli jäsentely ei oikein niissä teoksissa mielestäni pääsääntöisesti toimi. Kirjan idea on oikeastaan siinä että se kertoo millaisia riittejä intiaanishamaani joutuu käymään läpi ja toisaalta miten shamaani joka elää nykypäivänä voi sovittaa yhteen kaikki roolinsa eli; työn ja/tai koulunkäynnin sekä kaikki arkirutiinit. Näihin ongelmiin varmasti kaikki ns. uusshamaanit törmäävät taikka ovat jo törmänneet, mikäli ei se kaktusuute päässä viiraa liikaa. Intiaanishamanismista kiinnostuneille on kirja mielestäni todella hyvä..

        Sitten vielä kysyisin Lakota - intiaaneista, että löytyykö niistä mitään sivuja, kun en kys. heimoa juurikaan tunne, mutta heimon nimi on hyppinyt joka nurkasta eteeni niin että kiinnostus on herännyt..

      • Ex-intiaani
        Shamaanimatkaaja kirjoitti:

        Kirjan toimittaneella henkilöllä saattaa olla oma panoksensa kirjan selkeyteen. Tässä yksi arvostelu kirjasta:

        http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?arvostelu=131

        Lakotat on Sioux intiaanien kieliryhä:

        http://www.crystalinks.com/sioux.html

      • Shamaanimatkaaja
        Ex-intiaani kirjoitti:

        Kirjan toimittaneella henkilöllä saattaa olla oma panoksensa kirjan selkeyteen. Tässä yksi arvostelu kirjasta:

        http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?arvostelu=131

        Lakotat on Sioux intiaanien kieliryhä:

        http://www.crystalinks.com/sioux.html

        Tuon arvostelun viittaus C.Castanedaan on mielestäni aika osuva. Itselläni tuli BearHeartia aikoinaan lukiessa mieleen että tässä on tehty juuri Castanedaa ns. selkokielellä. Mutta riitit ovat tietystikin varsin samankaltaisia kaikissa vihkimyksissä kun nostatetaan esiin ihmisen shamaannista näkijän puolta.
        Mutta joo täytynee perehtyä noihin sioux - heimoihin tässä hieman enemmän. Kiitoksia.

    • Shunkmanitu Tanka

      ja linkeistä!

      Olen kanssasi, "hullu hevonen", samaa ikäluokkaa. Kuuluin myös Hopeanuolikerhoon ja kyhäilin lehden ohjeiden mukaan rohtopusseja, nuolia, soturinkaulakoruja ja ennen aikojaan katkenneita jousia (ei muistaakseni onnistunut koskaan).

      "Castanedaa selkokielellä", kuulosti lupaavalta... Pietiläisen arvostelu sai minut vakuuttuneeksi, Äitini Tuuli on luettava!

      Tasankointiaanien-, etenkin Lakotakulttuuri tuntuu olevan yhteinen kiinnostuksen aihe. Suosittelen myös Pohjois-Amerikan intiaaniuskonnot-kirjaa.

      http://www.lakhota.com/bbs/

      http://wintercounts.si.edu/index.html

      http://www.inext.cz/siouan/

      http://www-cgsc.army.mil/carl/resources/csi/sioux/sioux.asp

      http://webhome.idirect.com/~mikeha/namericans/names.html

      • Jehvetti

        Kuinkahan iso porukka tuom jutun takana ?

      • Sakke
        Jehvetti kirjoitti:

        Kuinkahan iso porukka tuom jutun takana ?

        "Original statement passed on June 10, 1993 at the Lakota Summit V,
        an international gathering of US and Canadian Lakota, Dakota and Nakota Nations."

        Tämähän on ollut tekeillä jo vuosia, lakotat ovat ainakin ottaneet hyvin tiukan kannan siihen, mitä perinteistä kerrotaan ja kenelle. Ihan fiksu päätös heiltä, aikamoista paskaa kirjoitetaan ja hommalla rahastetaan surutta.

        Mielenkiintoisia asioitahan nuo ovat ja upeita perinteitä, ei siinä mitään, mutta ehkä se elämäntapaintiaani-söhellys olisi syytä unohtaa.

      • Jehvetti
        Sakke kirjoitti:

        en kyllä ymmärrä miksi näissä henkisissä asioissa täytyy mennä koko ajan "merta edemmäksi kalaan", koska meillä on ainakin toistaiseksi paljon hyvää tietoa kotimaassakin, tosin juuri näitten kaikkien "uusien" : ) asioiden takia hieman hiipumaan päin .

    • Tashunka Witko

      Tietoa löytyy jonkin verran, ja kiinostusta vieläkin enämpi. Joten on hauska huomata että asiasta kiinostuneita löytyy. Tästä varmasti kehkeytyy mielenkiintoinen keskustelu koska asiaa tutkimattomimmilla on eriäviä mielipiteitä intiaanien uskonnosta ja kulttuurista, etenkin koskien pohjois-Amerikan tasanko heimoja. toivottavasti saadaan keskustelu aikaiseksi.

      Toksa ake,

      Tashunka Witko

    • ku

      mistä voi löytää tietoa tähän kysymykseen:

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1991
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1475
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1153
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe