... lukaiskaapa tuo Pekka Seppäsen kolumni ja kommentoikaa.
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=841730
Tuolla AMK-puolella joku -- aiheellisesti -- kritisoi ko. oppilaitosten läpäisyvaatimuksia (tai siis niiden puutetta).
Mutta yhtenä perusteena sille, että AMK:sta tulisi kevyen luokan osaajia,tai täysin osaamattomia, kirjoittaja piti sitä, että AMK:laisten artikkeleita ei ole näkyny kv-tiedejulkaisuissa.
Vastasin siihen, että ei olekaan, mutta ehkä olisi syytä kiinnittää huomiota siihen, että myös ylintä korkeakoulututkintoa tehtaillaan Suomen yliopistoissa nykypäivänä. Tähän sain luonollisesti vastaukseksi vastalauseiden ryöpyn tyyliin: "ainakin meidän tiedekunnassamme kaikki tohtoriksi väittelevät julkaisevat useita artikkeleita arvostetuissa julkaisuissa"
Mistä sitten kertoo Talouselämän artikkeli; onko se vain kirjoittajan mielikuvituksen tuote?
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=841730
Tuolla AMK-puolella joku -- aiheellisesti -- kritisoi ko. oppilaitosten läpäisyvaatimuksia (tai siis niiden puutetta).
Mutta yhtenä perusteena sille, että AMK:sta tulisi kevyen luokan osaajia,tai täysin osaamattomia, kirjoittaja piti sitä, että AMK:laisten artikkeleita ei ole näkyny kv-tiedejulkaisuissa.
Vastasin siihen, että ei olekaan, mutta ehkä olisi syytä kiinnittää huomiota siihen, että myös ylintä korkeakoulututkintoa tehtaillaan Suomen yliopistoissa nykypäivänä. Tähän sain luonollisesti vastaukseksi vastalauseiden ryöpyn tyyliin: "ainakin meidän tiedekunnassamme kaikki tohtoriksi väittelevät julkaisevat useita artikkeleita arvostetuissa julkaisuissa"
Mistä sitten kertoo Talouselämän artikkeli; onko se vain kirjoittajan mielikuvituksen tuote?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oikeastaan se todellinen ongelma on hyvin kiteytetty viimeisessä kappaleessa:
"Sisäänpääsyprosenttien perusteella vaikeinta oli päästä lukemaan taidehistoriaa. Seuraavaksi tiukin seula oli kotimaisessa kirjallisuudessa, sitten sosiaalipsykologiassa, kehitysmaatutkimuksessa ja viestinnässä."
Suomessa on aivan liian voimakas humanistinen perinne, joka sikiää yhdestä ja samasta juuresta yhteiskunnassa voimakkaana elävän sosialistisen, ja toisaalta feministisen perinteen kanssa. Täällä pidetään jotenkin itsestäänselvänä, että luetaan 6-7 vuotta kehitysmaatutkimusta ja eletään sen jälkeen loppuelämä pätkätöissä tai kortistossa. Koulutuksessa pitäisi vahvasti panostaa sellaislle aloille, jotka tuottavat konkreettista lisäarvoa yhteiskunnalle. Siis esim. kemia, matematiikka, tekniikka, talous, lääketiede, fysiikka jne. Näiden alojen tutkimustoimintaa olisi syytäkin tukea. Sen sijaan näiden pehmeitä arvoja edustavien "naisten tieteiden" osalta ei olisi niin väliksi.
"Koulutuksessa pitäisi vahvasti panostaa sellaislle aloille, jotka tuottavat konkreettista lisäarvoa yhteiskunnalle. Siis esim. kemia, matematiikka, tekniikka, talous, lääketiede, fysiikka jne."
Asiahan on jo näin. Humanistiset alat ovat täysin aliresursoituja, kun taas vaikkapa tekniikan ja lääketieteen aloilla ei liene pulaa rahoituksesta.
Mutta miksi näin?
Talouselämässäkin toimii ajatus siitä, että kuluttajat päättävät mikä tuote on elinkelpoinen ja mikä ei. Jos kuluttajat - opiskelemaan hakeutuvat nuoret - kerran haluavat opiskella humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä oppiaineita, niin miksi näitä aineita ei resursoida oikealla tavalla? Yliopisto on kaikin muin tavoin jo alistettu talous- ja markkinaideologialle, mutta tässä kohdassa asia jostakin syystä kääntyy päin vastoin.
Ongelma ei ole siinä, että humanistiset alat eivät valmistaisi ihmisiä työelämään, vaan siinä että suomalainen yritys- ja työelämä ei osaa tai halua arvostaa humanisteja. Suomessa tuijotetaan liiaksi ihmisen koulutustaustaa. Toisaalta harvat yritys- ja työelämän edustajat taitavat edes tietää humanistisesta koulutuksesta yhtään mitään, koska ovat itse pääosin diplomi-insinöörejä tai kauppatieteen maistereita. Minä kuitenkin väitän ihmis- ja kultturitieteitä opiskellut ja usein laajan yleissivistyksen omaava henkilö on takuulla pätevä toimija.
Muualla maailmassa asia onkin usein näin. Ihmiset hankkivat ensin perustutkinnon humanistis-yhteiskuntatieteelliseltä alalta ja suorittavat sitten MBA:n tai jonkin vastaavan siihen oheen.
Vaadit, että yliopistossa opetettavien aineiden pitäisi tuottaa konkreettista lisäarvoa. Perustutkimus, tehtiin se millä tahansa alalla, ei koskaan ensisijaisesti tähtää tuollaiseen tavoitteeseen - näkökulma on laajempi. Perustutkimuksella ei ole ensisijaisesti välinearvoa eikä perustutkimuksen tuloksien soveltamismahdollisuuksia voida aina välttämättä etukäteen hahmottaa. Tutkimusta tehdään, koska tutkimus itsessään on arvokasta - se ensisijaisena tehtävänä on tuottaa tietoa maailmasta, ei uusia ja entistä tehokkaampia vempeleitä. Sinä katsotkin mielestäni asia varsin kapeasti ja lisäksi erittäin lyhyellä tähtäimellä.
Olisi aika surullista, että vaikkapa lääketieteessä keskityttäisiin vain ja ainoastaan sellaisten sairauksien tutkimukseen, joiden tiedetään vaikuttavan yhteiskuntaan (ja talouteen) laaja-alaisesti ja samalla jätettäisiin harvinaisempien ja siten myös kansantaloudelliseti vähäpätöisempien sairausten tutkiminen tyystin sivuun. Peräänkuuluttamasi konkreettinen lisäarvohan olisi harvinaisempien sairausten hoitamisessa varsin vähäinen yhteiskunnan näkökulmasta, vaikka se sairaan yksilön kohdalla olisi huomattava.
"Talouselämässäkin toimii ajatus siitä, että kuluttajat päättävät mikä tuote on elinkelpoinen ja mikä ei. Jos kuluttajat - opiskelemaan hakeutuvat nuoret - kerran haluavat opiskella humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä oppiaineita, niin miksi näitä aineita ei resursoida oikealla tavalla?"
Muuten oikein, mutta olet väärässä siinä, että opiskelijat olisivat se kuluttajataho tässä yhtälössä. Oikea kuluttajataho on yritysmaailma ja julkinen sektori, siis näiden opiskelijoiden tulevat työnantajat. He kuluttavat sitä tietotaitoa omassa toiminnassaan, jota opiskelijat ovat korkeakouluissa hankkineet. Ja hyvällä omallatunnolla voin väittää, että yritysmaailman puolelta on jo pitkään vaadittu mm. matemaattisten aineiden opetuksen tehostamista jne., jotta maamme kilpailukyky ja osaavan työvoiman saatavuus ei kärsisi.
"Ongelma ei ole siinä, että humanistiset alat eivät valmistaisi ihmisiä työelämään, vaan siinä että suomalainen yritys- ja työelämä ei osaa tai halua arvostaa humanisteja."
Eiköhän tekniikan alan yritys kuitenkin ensisijaisesti tarvitse jonkin sortin insinööriä ja vasta toissijaisesti antiikin asiantuntijaa. Suomalaisen ylikoulutuksen suurin ongelma on siinä, että koulutetaan pelkkiä johtajia ja jätetään varsinaiset osaajat kouluttamatta. Tämä alkaa jo yläasteilta, jossa elätellään mielikuvaa siitä, että ammattikouluihin menevät ainoastaan tyhmät oppilaat ja jatkuu siitä eteenpäin läpi koko koulutusjärjestelmän.
"Muualla maailmassa asia onkin usein näin. Ihmiset hankkivat ensin perustutkinnon humanistis-yhteiskuntatieteelliseltä alalta ja suorittavat sitten MBA:n tai jonkin vastaavan siihen oheen."
Toisaalta muualla maailmassa ihmiset maksavat itse oman koulutuksensa ja kantavat seuraukset huonoista valinnoistaan. Sitä paitsi tämä lainaus ei kerro mitään siitä miksi Suomessa ei tehdä näin. Kyllä täälläkin olisi mahdollista suorittaa kandin tutkinto taidehistoriassa ja mennä sen jälkeen HKKK:n MBA-ohjelmaan (~21000 euroa), mutta näin ei tehdä. Suomessa halutaan se maisterinpaperi humanistisesta aineesta ja jätetään MBA tyystin hankkimatta. Ei hommata edes merkonomin tutkintoa, joka antaisi jotain valmiuksia toimia työelämässä.
"Minä kuitenkin väitän ihmis- ja kultturitieteitä opiskellut ja usein laajan yleissivistyksen omaava henkilö on takuulla pätevä toimija."
Kyllä varmaan, miksikäs ei. Toisaalta kauppatieteitä opiskellut ja laajan yleissivistyksen omaava henkilö on usein yrityksen kannalta vielä vähän pätevämpi toimija.
"Vaadit, että yliopistossa opetettavien aineiden pitäisi tuottaa konkreettista lisäarvoa. Perustutkimus, tehtiin se millä tahansa alalla, ei koskaan ensisijaisesti tähtää tuollaiseen tavoitteeseen - näkökulma on laajempi."
Olet aivan oikeassa siinä, ettei perustutkimus ensisijaisesti tähtää lisäarvon tuottamiseen. Mutta entäs toissijaisesti? Onko tutkimustulosten hyödynnettävyys sellainen synti, ettei siitä pitäisi edes puhua? Parhaimmillaan tutkimus kuitenkin hyödyttää yhteiskuntaa, huonoimmillaan se laskee akateemista tasoa.
"Olisi aika surullista, että vaikkapa lääketieteessä keskityttäisiin vain ja ainoastaan sellaisten sairauksien tutkimukseen, joiden tiedetään vaikuttavan yhteiskuntaan (ja talouteen) laaja-alaisesti ja samalla jätettäisiin harvinaisempien ja siten myös kansantaloudelliseti vähäpätöisempien sairausten tutkiminen tyystin sivuun."
Valitettavasti se asia kuitenkin menee näin. Suurin osa lääketieteellisestä tutkimuksesta tehdään yksityisen rahoituksen turvin tavoitteena tuottaa uusia lypsylehmiä yrityksille. Sitä paitsi jos verrataan kahta tautia, joista toinen on todella suuri ongelma ja toinen marginaalinen, eikö kuitenkin massojen etu voita yksilön edun? En näe tässä moraalista dilemmaa.
Ongelmana ei niinkään ole se, etteikö humanistisesta tutkimuksesta olisi hyötyä. Suomalainen humanistisen alan tutkimus on kansainvälisesti arvostettua ja tuottaa konkreettista taloudellista(kin) hyötyä
oman kulttuuripohjan vahvistamisella.
Ongelmana ovat sen sijaan ylimitoitetut sisäänottomäärät. On suunnatonta resurssien haaskausta houkutella motivoitunut, fiksu nuori
ihminen alalle jossa hänellä ei ole suuria mahdollisuuksia tutkijakoulutuksellaan tehdä alan mukaista työtä. Henkilökunta ei ehdi tuottaa
tutkimusta ja nuori haaskaa elämänsä parhaat
vuodet.
Humanistisen koulutuksen saaneita
tarvitaan useisiin tehtäviin, mutta kyseessä
ei ole samaan tapaan itse työpaikkoja luova
ala kuten vaikkapa tekniikan ala.
Esimerkiksi 1980-luvulla tilanne oli tasapainoisempi. Sisäänottomäärät olivat
huomattavasti pienempiä ja opetushenkilökuntaa
suhteellisesti enemmän. Käytännössä kaikille
tutkinnon suorittaneille riitti työtä.
Vuosittain humanistiselta alalta valmistui
n. 1500 henkilöä ja opetustyövuosia
alalla oli n. 850. Vuonna 2004 samat
luvut olivat 2700 valmistunutta ja
950...
Toisena ongelmana ovat liian pienet yksiköt.
Esimerkiksi historian alan opetus ja tutkimus
on toivottoman ylihajautunutta, nykyiset
virat sietäisi keskittää 2-3 yksikköön joilla
olisi silloin mahdollisuuksia todellisia
mahdollisuuksia tarjota monipuolista ja
laadukasta opetusta.
Ja humanistille vielä, tiedän, humanististen
aineiden opiskelu on haastavaa ja mielenkiintoista
mutta kyllä mielestäni tulee pitää huolta
siitä että valmistuneille olisi koulutuksen
mukaista työtä.
Jos tietty ala yliopistossa ei neljännesvuosittain voi osoittaa mitattavaa taloudellista tulosta, niin sen johto vaihtoon. Jos tulos ei tästä huolimatta seuraavanakaan vuosineljänneksenä ole positiivinen, ala joutaa turhana lopettaa. Näin tulosta tehdään liike-elämässäkin.
Mitä, onko maailmassa muka joitakin muita arvoja kuin neljännesvuosittain mitattava tulos? Bullshit!
Niin, ko. firman julkaisut ovat nyt sitten lähteneet monella rintamalla ottamaan kantaa tohtoriasioihin.
http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=845572
Tässä artikkelissa ei sitten enää puhutakaan "humppapuolen" tohtoreista, vaan luonnontieteistä väitelleiden työllistymisestä.
Miten on Kylteri, onko sinulla tilastoja KTT:en sijoittumisesta työelämään?
Ei suomalaisten humanististen ja
yhteiskuntatieteellisten tohtorien
työllistymisessä ole suurempia ongelmia ollut.
Viimeisen 15 vuoden aikana laaja joukko alojen
tohtoreita on työllistynyt ulkomaisten
yliopistojen opettajakuntaan mitä eksoottisimpiin
paikkoihin.
Tilanne on sama useilla luonnontieteellisillä
alalla, etenkin biokemiassa. Kokonaan eri asia
sitten on onko Suomen järkevää kouluttaa omilla
varoillaan ulkomaisille yliopistoille tutkimus-
ja opetushenkilökuntaa.
Tilanteen taustalla on opetusministeriön
viisivuotissuunnitelma -asenne. On halvempaa
teettää yhä uusia tohtoreita pienillä
apurahoilla kuin palkata jo valmistuneita
tohtoreita tuottamaan julkaisuja. Heillehän
pitäisi maksaa palkkaa!
No jopas, Suomessa on tällä hetkellä eniten insinöörejä maailmassa suhteutettuna asukaslukuun ja kuitenkin samaan aikaan vaikeinta on päästä opiskelemaan em. humanistisia aloja. Mitähän tämä kertoo insinöörikoulutuksen tasosta? Panostetaanko vielä vähän lisää insinöörikoulutukseen ja tehdään lopulta jokaisesta matti ja maija meikäläisestä insinööri? Varmasti Suomi lähtee nousuun tämän jälkeen...
Ko. artikkelista:
"Kelvottoman väitöstekeleen käsiinsä saava professori joutuu päättämään, onko epälojaali työnantajalleen vai tiedeyhteisölleen.
Jos et hyväksy väitöskirjaa, tohtorikokelas kiikuttaa yritelmänsä naapuriyliopistolle, joka mielellään rahastaa toisen korkeakoulun näkemän vaivan. Mitä useampi köyhä korkeakoulu, sitä varmemmin jostakin löytyy hyväksyjä."
Asiahan ei mene ihan näin. Väitöskirjoilla nimittäin on aina kaksi yliopiston ulkopuolista professoritasoista esitarkastajaa, jotka voivat vaatia korjauksia teokseen, mikäli eivät katso että työ täyttää väitöskirjalle asetetut kriteerit.
Suht. asiallinen artikkeli sinänsä, mutta pitää siis sisällään jonkinasteista provosointia ja siitä johtuvia (tahallisia?) asiavirheitä.
Suurelta osin suunsoittoa. Ehkä tarkoitus on aukoa päätä opetusministeriön mokalle tohtorikoulutuksen määrällisten tavoitteiden lisäämisestä. Ajatushan oli että tohtorit työllistyisivät yrityksiin ja lisäisivät Suomen kilpailukykyä. Kävikin niin, että elinkeinoelämä ei kaipaa tohtoreita, ja jopa Nokiakin vähentää porukkaa tuotekehittelystä.
Väitöskirjatyön luonne on varmasti muuttunut koulutuksen tehostumisen myötä. Muinaisina aikoina tohtorin tutkinto oli aikamoinen elämäntehtävä ja toisaalta aikaa ja rahaa oli tehdä odellista lpitkäjänteistä, luovaa ja vapaata akateemista työtä. Nykyään ei voida enää vaatia 24/7 työskentelyä ja toisaalta resurssit pakottavat hyvin tiukkaan ja rajattuun työskentelyyn. Toisaalta tohtorin tutkinto suoritetaan hyvin nopeasti perustutkinnon jälkeen, koska muuten urakehitys katkeaa kuin kanan lento. Luonnollisesti tällä tavalla valmistunut tohtori ei omaa sitä kokemusta kuin pitemmän työuran jälkeen väitellyt.
Se että väitöskirjojen taso olisi laskenut on pääsääntöisesti hevonpaskaa. Vasta valmistunut tohtorikoulutuksen arviointi antoi ihan positiivisen kuvan koulutuksesta. Parantamisen varaa toki on. Ennenkaikkea tohtoriopiskelijoiden tulisi saada työskennellä taloudellisesti turvatussa tilanteessa ja erinomaisessa ohjauksessa. Ei pidä myöskään unohtaa, että tieteellinen työ käy aina läpi tiukan arvioinnin. Julkaisuihin perustuvat väitöskirjatyö arvioidaan moneen otteeseen (ammattilaiset kansainvälisellä tasolla).
Lopuksi pitää vielä todeta, että toki on myös poikkeuksia, mutta nämä eivät koko systeemiä kaada.