Millainen paikka Maikkula on asua? Onko peruspalvelut lähellä? Olen katsonut asuntoa Puohitieltä, onko kenelläkään kokemusta alueesta?
Maikkula
muuttamassako?
101981
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse en ole varsinaisesti Maikkulassa asunut, Iinatissa kylläkin ja kävin aikoinani yläasteen Maikkulassa. Yleisesti ottaen Maikkula on mielestäni ihan asumisen arvoinen paikka. Jotain huhuja olen kuullut, että ostarin ympäristössä olevissa vuokrataloissa olisi ollut joskus jonkinasteisia häriöitä, mutta niin kai se taitaa olla kaupunginosasta riippumatta? Maikkulan ja Talonpojankankaan alue on yleisesti ottaen kuitenkin aika rauhallinen alue, ja peruspalveluiden puolesta pärjää kyllä. Ehkä huonoin puoli alueessa on mielestäni se, että linja-autoja voisi kulkea erityisesti myöhäisempaan aikaan ja viikonloppuisin useampiakin kuin vain linjat nro 3 ja 4, arkisin ajaa sentään numero 5 päivällä.
Eihän Maikkulaan kule yöllä ku yks linkku kerran tunnissa ja se on kolomonen. Nelonen lopettaa Maikkulaan vuorot joskus 9 aikoihin illalla.
Kyllä Maikkula on rauhallinen ja kiva paikka asua.Linkut kulkevat viikonloppuisin tosi huonosti varsinkin sunnuntaisin 3 ja 4 peräkanaa ja tosi harvakseltaan,ei järkee.Kaukovainiollle tosi huono päästä myös sekä Kaakkurin suunnalle.
Kaakkuriin kulkee arkisin 1,7,12,13, sunnuntaisin 1 ja 7. Kaukovainiolle 7,12,13(ei pyhänä),14.
Eli ei mitenkään kovin huonosti maikkulaan verrattuna.
Mikä helevetin linkku. Linja-auto on Oulussa ollut ja tulee olemaan onnikka.
Postipalvelut kaupassa,hammashoitola (johon on vaikea päästä),kirjasto OK,hieno asukastupa,
kesällä löytyy hyvät penkit lammen vierestä,
siellä voi ryypätä ja seuraa on runsaasti.
Maikkulassa oli ihan mukava asua.. rauhallista ainakin meillä vaikka sivakan kerrostalossa asuttiinkin..
Paikka tuli joka puolelta tutuksi.. ikäväkin niitä hyviä lenkkeily maastoja..
Palveluita oli ihan mukavasti ja kirjastokin remontoitu vasta.. samoin neuvola..
Joo täällä Maikkulassa on ihan hyvä asua.Olen asunut Puohitiellä 6v ja asunnot ihan mukavat ja isot verratuna uudempiin.
Palvelut ihan OK.
Toi onnikka liikenne on kyl aika peestä kun menevät niin perä kanaa tuossa.
Ja Kaakkuriin olis hyvä saada vaikka linja 5 ajamaan niin pääsis vaikka onnikalla cittariin kauppaan.Lähi kauppa aika kallis ja Kauppias...omituinen.
sehän rempattiin/rempataan se kauppa missä oli se posti. Onko se vielä sielä vai mihin se on muuttanu?
Vieläkö suomen suosituin petite asuu Maikkulassa