Täällä on kolmas epileptikko,joka kaipaisi palstalle lisää keskustelua. Meitä epileptikkoja on 47 000 suomessa,joten kyllä luulisi heitä löytyvän jostakin. Itselläni epilepsia on vaikeahoitoinen,joka on vammauttanut minut,mutta kerronpa siitä vasta sitten,jos tänne tulee lisää keskustelua. Kertokaa te muutkin kokemuksia epilepsiaan liittyvistä asioista. Minusta epilepsia ei ole mikään salaisuus. Siksi siitä kannattaa keskustella. Itse olen puhunut epilepsiasta avoimesti kaikille läheisille ja muillekin henkilöille,jotka tuntevat minut. Itse olen epilepsiasta parantumassa. Lääkkeistä pääsen eroon kolmen vuoden kuluttua. Näin lääkäri on minulle sanonut.
kolkki
epileptikko
121377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itselläni on takana 4 grand mal kohtausta ja 10 vuotta epilepsiaa. En ole kuitenkaan teknikko enkä epilektikko vaan sairastan epilepsiaa, joka ei ole huonontanut elämääni.
Epilepsian takia en ota enää kaatokännejä, enkä siis kärsi krapulasta. Lääkkeet pitävät sairauteni oireettomana nyt jo viidettä vuotta.
Lääkkeistä en pääse irti varmaan koskaan, enkä haluakaan, koska niistä ei ole sivuoireita ja pystyn niiden avulla elämään täysipainoisesti.
Suomessa on onneksi huipputason tietämys epilepsiasta, joten onnea sinulle parantumisprosessissa.
Mie olen 21-vuotias tyttö ja minulla on ollut epilepsia. Lääkitykseni lopetettiin kun olin 11-vuotias. Olen pystynyt jatkamaan elämääni ihan normaalisti eikä epilepsia jättänyt minuun minkäänlaisia jälkiä.
Minäkin kerroin kavereilleni avoimesti sairaudestani ja he "ymmrsivät" asian. Kuitenkin silloin tuntui että he jotenkin karttoivat minua aivan kuin tautini olisi tarttuva. Mutta täytyy ymmärtää sillä olimme silloin vielä lapsia.
mutta toivotan sinulle jaksamista ja on loistavaa jos sinäkin pääset eroon lääkityksestä.
Kaikkea hyvää!!
moi ex-epileptikko!!
kiva että pärjäät ilman lääkkeitä, mutta ei voida sanoa olevansa ex-epileptikko, kerran epiletikko aina epileptikko, sitä voi pärjätä ilman lääkeitä loppu elämän mutta sairaua on olemassa mutt akohtuksettomana. Itselle ni kävi myös samalla tavalla että murrosiässä lääkitys lopetettiin ja toivotettiin hyvää elämää, ei lääkärissä käyntejä enää eikä lääkitystä. Mutta noin 15 vuotta tuosta alkoivat kohtaukset taas vaikean elämäntilanteen tyhteydessä ja lääkitys päälle ja kohtaukset loppuivat kokonaan, nyt olen siinä tilanteessä etä saan ajella taas autolla ja lääkkeitä ruvetaan näillä näkymin lopettelemaan uudestaan. Kaikkea hyvää sinulleja muista kuitenkin pitää huolta itsestäsi ja pysyä virkeänä
Heij... Oon kans 21 vuotias tyttö ja mulla epilepsia on kestänyt jo 8 vuotta! Se alkoi kuin tyhjästä ollessani 14-vuotias... Korkeassa kuumeessa kotona ja siitä sitten vessassa käydessäni tipahdin lattialle jne. Sairaalassa todettiin että kyseessä oli epilepsia ja nykyisin syön siihen lääkkeitä, jotka ovat ihan hyvin pitäneet kohtaukset poissa! Kaikkiaan isoja kohtauksia on ollut 5... eli ei paha, mutta kumminkin! Harmittaa, kun alunperin sanottiin että saan lopettaa lääkityksen täytettyäni 18 vuotta, mutta lääkäri teki päätöksen muutamaa vuotta aiemmin ja lääkkeet lopetettiin liian pikaisesti ja sain uuden kohtauksen... Niitä on tullut milloin minkäkin takia.. riidan, valvomisen, huonon syömisen ja synnytyksen yhteydessä! Joka kerta kun käyn vuosi tarkastuksessa toivon, että lääkäri sanoisi että lääkkeet voi lopettaa tai ainakin yrittää, mutta enää niin kai ei tehdä =( Minulle itselleni lääkkeistä kyllä aiheutuu haittavaikutuksia... väsymystä, ihon rasvoittumista ja kuukaútiset tulee ja menee miten sattuu! Eli en voisi sanoa olevani mitenkään onnellinen tämän "sairauden" kanssa! Mutta täytyy vaan ottaa positiivinen elämänasenne ja toivoa, että joskus vielä paranen... Itselläni, kun on ollut ihan tarpeeksi näitä muitakin koettelemuksia ja sairauksia!
Kaikkea hyvää teille tämän epilepsian kanssa eläville... ja muillekin!
mainitsit saaneesi kohtauksen synnytyksen yhteydessä. Oliko vaikutuksia sikiöön? Miten raskaus aika muuten, onko kontrolli tiukempaa kuin "ns.normaaleilla" äideillä?
Joo, kohtaus tuli vessassa hieman ennen synnytyssaliin lähtemistä! Onneksi ei sikiölle tullut vaurioita,.. Ja poika syntyi terveenä! Vähän oli lääketokkurassa kaikkien saamieni lääkkeiden jälkeen ja oli alakerrassa seurannassa 4 ensimmäistä päiväänsä ennenkuin siirrettiin osastolle seurakseni!
Raskauden aikana tietenkin kohtausriski lisääntyi, joten lääkeannostani korotettiin ja lisäksi söin Folvite nimistä lääkettä vitamiinipuutoksen estämiseen raskauden ensimmäisen kolmenneksen aikana neuvolan määräämät rautalääkkeet... Kyllähän tuota popsittavaa riitti! Ei siinä kummempia... Kerran kävin epilepsian takia kontrollissa niin ja ultrassa kävin muistaakseni 4 kertaa raskauden aikana! Että kyllä siinä vähän normaalia enemmän oltiin seurannassa!
Olin ihan yllättynyt iloisesti kun tämä aihe on otettu keskusteluun!!! Kiitos!!!
Itse olen epilepsiaa sairastavan pojan äiti.On ollut jos vaikka minkälaista muotoa kyseisestä sairaudesta.Mutta kaikki hämmästelevät kuinka hyväkuntoinen ja elämänmyönteinen poika on vaikka on takana todella rankat kokemukset.
Lääkäritkin ovat olleet ihmeissään että miten on voimia hänellä.Vaikka on pakko tunnustaa että voimat kyllä aika ajoin hupenee koska kohtauksia on päivittäin runsaasta lääkityksestä ym.huolimatta.
Päivä kerrallaan eteenpäin.On hyvä että tämä aihe on tuotu esille,Kiitos!
Minäkin sairastin epilepsiaa lapsena. Aluksi kerroin ystävilleni ja perheemme tuttaville sairaudestani, mutta kun huomasin reaktiot en enään uskaltanut kertoa kenellekkään. Menetin melkein kaikki ystäväni. Koulussakaan kukaan ei halunnut leikkiä enään kanssani. Liikunta tunnilla en saanut kiivetä puolapuille ja minua pidettiin opettajan lellikkinä. Isoveljeni kuuli vanhempieni puhuvan että olin ehkä saanut iskun päähäni joka oli aiheuttanut sairauteni. Tuon tapauksen jälkeen veljeni löi minua aina päähän riidellessämme ja toivoi minun saavan pahan kohtauksen.
Minulla ei ole hyviä kokemuksia epilepsiasta.
Lääkitystäni vähennettiin pikkuhiljaa, ja sain lopettaa sen yläasteelle päästyäni kokonaan. Olin kuitenkin kyllästynyt lääkkeisiini jo aiemmin ja sulloinkin lääkkeitäni lavuaariin etten joutuisi niitä syömään. Vanhemmilleni sanoin lääkkeet ottaneeni.
Nykyään en ota lääkettä edes päänsärkyyn. Oksettaa ajatuskin että joutuisin syömään lääkkeitä. Lapsena ollessani jouduin yölläkin heräämään lääkkeen ottoa varten.
Poikaystävilleni en uskaltanut kertoa joskus sairastaneeni epilepsiaa, pelkäsin hylkäämistä.
Miehelleni onneksi olen kertonut. Hän otti asian ihan hyvin.
Onneksi kohtauksia ei ole tullut moniin vuosiin.
Toivotan sinulle onnea. Toivottavasti paranet sinäkin kokonaan.
-tarja-
Voiko kukaan lääkäri koskaan sanoa että toinen on parantunu täysin epilepsiasta, ettei kohtauksia tule enää koskaa, epäilen. Siksi se on vähän hankala sairaus, koskaan ei voi olla täysin varma. Onnea sulle ja toivottavasti paranet.
Olen ollut pitkään oireettomana ja kuten usein onkin, syytä epilepsiaani ei ole löytynyt. Sairauden alkuaikoina lääkitys jätettiin hetkeksi pois lääkärin määräyksestä, huonoin seurauksin.
Vuosi sitten lääkäri ilmoitti minulle, että olen terve ja lääkityksen voi lopettaa!
Ihan kivalta kuulosti, mutta voinko tosiaan luottaa siihen että kohtauksia ei tule. Mielestäni en voi ja siksi otankin varman päälle ja sanoin haluavani jatkaa lääkitystä. Hieman pitkin hampain lääkäri suostui pyyntööni.
Sivuvaikutuksia lääkkeillä ei ole ollut.
Turhauttava tauti. Lääkkeet pois 3v. sitten ja mitään ei o
tapahtunu sen jälkeen. Meni moni hyvä työpaikka tämän
taudin takia ja nyt siitä ei o edes mitään vaivaa.
Mut tiettyjä töitä et saa tehdä ku lapussa lukee et
sulla o epilepsia. Shit. Toisaalta rajuimpia kramppeja ei oo kyllä
ikaväkään.
Epilepsiasi vaikea hoitoinen ja kuitenkin olet jo parantunut siitä ..lääkityskin lopetetaan.
Tälläisiä onnekkaita vaikeasti sairastavia onkin vähän.(ajatus).
Onnea matkaan.