kaksoissisko kiusaa

soffe

olen siis 16-vuotias tyttö ja ongelma johtuu mun kaksoissiskostani. aloin seurustelemaan poikaystäväni kanssa noin puoli vuotta sitten ja siitä tämä kaikki lähti.
siskoni on sen jälkeen ollut todella kylmä mua kohtaan. ensialkuun hän valitti ja huusi mulle joka asiasta, kun poikaystävä oli kylässä (on siis meillä viikonloppuisin, koska asuu niin kaukana). ensin tätä valittamista, kun en tee mitään, oli vain viikonloppuisin ja siskoni oli mua ja poikaystävääni kohtaan aina todella ilkeä ja piikitteli. tätä jatkui todella pitkälle ja sanoin aiheesta siskolle itselleen, vanhemmilleni ja muille sisaruksilleni, jotka ovat mua vanhempia kaikki. pikkuhiljaa tällainen piikittely alkoi loppumaan ja siskoni hyväksyi poikaystäväni. suurimmat syyt tähän olivat, kun en viettänyt siskoni kanssa enää niin paljoa aikaa.
välissä oli jakso kun siskoni melkein kiusasi yhtä mein kaveria, kun hänellä oli poikaystävä ja oli aikaisemmin ollut aina siskoni kanssa. lohdutin häntä parhaimpani mukaan, koska olin kokenu kaiken jo aiemmin. yhdessä selvittiin siitä silloin. kuitenkin siskoni valitti mulle siitä, kun tämä kaveri ei enää huomioinu siskoani ja jätti hänet kylmästi. niin siskosta saattoi tuntua, mutta kaveri oli edelleen todella usein hänen kanssaan ja sisko itse ajoi hänet pois piikittelyillään.
aiemmin tammikuussa suunnittelin menoa koulukuraattorin juttusille, koska en jaksanut sellaista kylmyyttä jota siskoni harrasti. hän ei halua luottaa muhun ja niinkuin itse eräänä kertana sanoi: "miksei me voida olla yhtä läheisiä toisillemme kun mitkä puolitutut vaan?" ärähdin siskolleni ja sanoin: "vähän vaikea, kun ollaan kaksosia." siihen loppui tämä sanasota. tästä kuitenkin opin, etten puhu enää asioitani hänelle.
nyt sitten siskoni sanoo, että olen omahyväinen, en ole kiinnostunut kun omista ja parin toisen kaverin jutuista, kun luin tänään kokeisiin, sisko sanoi, että "nyt olisi hyvä tilaisuus mennä juttelemaan niitten muitten kavereitten kanssa." vastasin sillon siskolleni, että "varmasti juttelisin muittenkin kavereitten kanssa, mutta sä olet aina koneella, niin mä en voi." siskoni siis juttelee kavereitten kanssa mesessä.
sanasotaa on joka päivä, enkä mä enää yksinkertaisesti jaksa. nämä vihanpurkaukset, joista mainitsin vain muutamia, koska en edes muista enää kaikkia, niitä sattuu niin usein, ovat kertakaikkiaan stressaavia ja koulumenestykseni on laskenut.
olkaa kilttejä, auttakaa! mitä tällaiselle siskolle pitäisi tehdä? en jaksa enää tällasta mustasukkaisuutta! tämä syö minun ja poikaystäväni välejä, koska riitelen hänen kanssaan, koska puran pahaa oloa jonnekin. en haluaisi tehdä sellaista.
vanhemmille puhuminenkaan ei oikein toimi, olen yrittänyt monta kertaa. muut eivät ymmärrä mitä joudun kestämään. olen itkenyt iltaisin monta kertaa jo ja nyt riittää.

5

1911

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • glitter_prinsessa

      hei yritä kestää!! sano vaik sun vanhemmilles ja koita sitä koulu kuraattorii....

    • Anonyymi

      Tutulta kuulostaa,minulla oli kaksissiko myös joka oli kova kiusaamaan,oli vain kestettävä,yritin puhua äidille muttei tehnyt asian eteen mitään,en koulussa ymmärtänyt puhua opettajille,hän teki vielä niin että otti muita tyttöjä kaverikseen kiusaamaan,lähdin eri paikkakunnalle,aikuisena pahoitteli asiaa muttei sillä ollut enää väliä kun vahinko oli jo tapahtunut,meillä oli kyllä outo sisarussuhde,kaikki sujui kun oli samaa mieltä,asia vaivasi minua kauan

    • Anonyymi

      Mesessä? Eikö MSN messengeri kuollut ja kuopattu vuosia sitten?

      • Anonyymi

        Nämä on taas näitä huijaus tarinoita mitä tännä yksi S levittelee ja saa kiksit. Mietinkin, ettei sovi ollenkaan tähän vuoteen tuo teksti. Mese ja moni muu ollut ja mennyt. Ihan p*rseestä kun täällä on tuo yksi joka keksii ja levittelee tarinoita, jotka ei ole totta tai vuosia vanhoja.
        Alkuperäinen aloitus löytyy täältä:
        keskustelu.suomi24.fi/t/2566803/kamalat-sisarukset

        Vuodelta 2006. Ei ole tosiaan ensimmäinen kerta kun netistä etsii juttuja kiusatuista ja saa jotain kiksejä näistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä on taas näitä huijaus tarinoita mitä tännä yksi S levittelee ja saa kiksit. Mietinkin, ettei sovi ollenkaan tähän vuoteen tuo teksti. Mese ja moni muu ollut ja mennyt. Ihan p*rseestä kun täällä on tuo yksi joka keksii ja levittelee tarinoita, jotka ei ole totta tai vuosia vanhoja.
        Alkuperäinen aloitus löytyy täältä:
        keskustelu.suomi24.fi/t/2566803/kamalat-sisarukset

        Vuodelta 2006. Ei ole tosiaan ensimmäinen kerta kun netistä etsii juttuja kiusatuista ja saa jotain kiksejä näistä.

        Ah... Onkin sama tarina. Minun moka, aikaisemmin ollut copy pasteja, mutta silti... Vuodelta 2006... Miksi näitä pitää nostaa esille ihan turhan takia? Copypastella tai kaivaa erikseen mahdollisimman pitkältä? En edelleen tajua miksi joku mässäilee näillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      923
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe