Tässä tuli vuoden pähkinä nuoren miehemme suusta tänään kotiin tultuaan: hänelle olisi tarjolla oma vuokrakämppä. Vielä konkreettisemmaksi asian tekee se, että juuri aamulla ennen kouluunsa lähtöä kiljuin hänelle (pitkän ja piinallisen biletys- ja rahankerjuuviikon jälkeen) että takaisin ei ole tulemista. Hän osaa olla mitä fiksuin ja ajattelevin nuorimies, mutta auta armias kun alkaa biletysvaihe, häntä ei pidättele mikään. Äitiä kiristetään milloin lainaamaan autoa ("kauppareissulle"), milloin hakemaan tupakkaa kaupasta tai mikä vielä tavallisempaa, kaverit hoitaa nämä biletystarpeet kaljoja myöden. Tälläinen hän usein on ja tällaisistä syistä poika haluaa nyt muuttaa kotoaan pois, että saisi rauhassa kaveerata yöt läpeensä viikonloppuisin ja soittaa musiikkia bassot jumisten, juoda, polttaa, puhua kavereiden kanssa potaskaa ja valvoa vaikkapa koneen äärellä...äidillä on vitsit olleet vähissä jo monta monta vuotta.
Käytiin vaihe vaiheelta kaikki asiat realistisesti lävitse ja moneen kertaan mitä kaikkea muuttaminen pois merkitsee ja mitä tarvitaan ja miten suhtaudutaan. Poika tajuaa kyllä, mutta ei asia ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Toivonut oon jo monta kertaa että poika lähtisikin, kun on kotirauhanhäiritsijä ja laiskamato. Nyt se tilaisuus päästä eroon koitti, mutta haluan silti ajatella pojan parasta, tulevaisuutta, enkä toivo että siitä tulisi paha ongelma ajan myötä, että kotoa poistuu aikaisin.
Mitä SAMAN KOKENEET aikuiset ootte mieltä? Entä onko saman kokeneita nuoria kuulolla? Miten teillä menee nyt?
Muita turhia mielipiteitä en tarvitse, ne kyllä tiedetään. Tämä on kova paikka ihmiselämässä eikä mikään tv-sarja, johon voi ottaa kantaa miten huvittaa.
Käytiin vaihe vaiheelta kaikki asiat realistisesti lävitse ja moneen kertaan mitä kaikkea muuttaminen pois merkitsee ja mitä tarvitaan ja miten suhtaudutaan. Poika tajuaa kyllä, mutta ei asia ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Toivonut oon jo monta kertaa että poika lähtisikin, kun on kotirauhanhäiritsijä ja laiskamato. Nyt se tilaisuus päästä eroon koitti, mutta haluan silti ajatella pojan parasta, tulevaisuutta, enkä toivo että siitä tulisi paha ongelma ajan myötä, että kotoa poistuu aikaisin.
Mitä SAMAN KOKENEET aikuiset ootte mieltä? Entä onko saman kokeneita nuoria kuulolla? Miten teillä menee nyt?
Muita turhia mielipiteitä en tarvitse, ne kyllä tiedetään. Tämä on kova paikka ihmiselämässä eikä mikään tv-sarja, johon voi ottaa kantaa miten huvittaa.
Vastaukset 25
Vanhimmat
muutin pois kotoa ollessani 16..toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.olen aina ollut omantien kulkija ja sanoisinko "sopeutumaton"..siis pakkasin tavarani kun pitkän taistelun jälkeen pääsin pois..mutta eihan siinä mennyt pitkäänkään kun sain tuhlattuani kaikki rahani...opintolainaa myöten..(juhlimiseen)..n.6kk:n jälkeen mut haettiin takaisin kotiin..viihdyin siellä 2kk jonka jälkeen taas toiselle paikkakunnalle,kouluun..se oli kovin pieni paikka,mutta ainahan junalla ja bussilla pääsi lähi kaupunkiin...ja eikun takaisin tultiin hakemaan..tapasin sitten yhden puoli tutun pojan
kotikunnassani ja seurustelu alkoi..hänen kanssaan muutimme kirjaimellisesti toiselle puolelle suomea..niin kova hinku oli "itsenäistyä"..ikää oli siinä vaiheessa 17..alku näyttikin hyvältä,vaikka ei liikoja rahaa ollut,mutta kuitenkin rauhallisempaa..sitten tutustui tämä "rakkaani" ihmisiin..olin itse jo ennen sitä käyttänyt miedompia aineita..mutta siitä se sit alkoi...tällä hetkellä asun yksin,24v.ja elämä täysin sotkuilla..varsinkin raha-asiat..luottotiedot mennyt,ei mitään hajua mitä tekisi...ja kaikki sen vuoksi,kun täytyi päästä LIIAN aikaisin omilleen..ok,totta on että nyt pärjää tilanteessa kuin tilanteessa ja nähnyt elämää monin kerroin enemmän kuin muut saman ikäiset,mutta snoisin,että vaikka kahlitset poikasi omaan huoneeseen ennemmin kuin päästät muuttamaan..jos siis on 17,eli alaikäinen...kirjoituksesi perusteella hän vaikuttaa aika pitkälle samantyyppiseltä kuin minäkin..eli juhliajuhliakännejäkännejä...ym..
*n24*
Miekii aina Hartsan kanssa kännäiltiin ja sittem me jouvuttii putkaa häärikönnistä.
Kiitti vastauksestasi. Tuli mieleen kun pojan kanssa juuri puhuttiin noista pahimmista asioista mitä voisi tapahtua, hänen yksi kaverinsa myöskin otti opintolainan ja ryyppäsi sen kirjaimellisesti kavereiden kanssa. Tosi kurja juttu, josta poikani otti opikseen eikä aio ottaa opintolainaa, siitä oltiin yhtä mieltä. Ja puhuttiin että voisi olla sellanen pankkikortti jolla voi nostaa, mutta ei maksaa. Siis pari asiaa vähemmän sotkumahdollisuuksia..lisäksi hänellä olisi suht koht lähellä vanhemmat apunaan..silti vielä haluaisin miettiä tätä asiaa, tuntuu tosiaan hassulta kun poika teki tällaisen aloitteen, vaikka se jonkunlaisena epämääräisenä toiveena onkin ollut.
Uskon että hänkin osaa kantaa viimeistään aikuisena vastunsa, mutta ne mutkat matkassa joista mainitsit, ne juuri arveluttaa, jos niitä tulee tietynlaisten tyyppien muodossa. Uskon että hän ei tule sortumaan huumeisiin, koska on niin "paatunut" siinä asiassa ja paljon nähnyt, tuntee paljon erilaisia nuoria aikuisia, eri lähtökohdista ja kertoi että olisi jo ajat siten joutunut hukan teille jos olisi ollut joutuakseen. Hän myöntää kyllä päihderiippuvuutensa, joka ilmenee "bissen lipityksenä". Että toisaalta luotan ja uskon häneen, toisaalta epäusko ja huoli kalvaa..ymmärrettävistä syistä.
Miekii kerran Hartsan kaa otettiin laanaa ja juotii se.
meni perille ;)
Niin pitkään kun hän on alaikäinen olet huoltajana vastuussa häenn tekemisistään, vaikka hän asuu omassa asunnossa. Miten on vuokrasopimuksen laita? Joudutko allekirjoittamaan nimesi paperiin? Kuinka hänen rahallinen mahdollisuus on selvitä itsenäisesti. Jos hän haluaa vain bilekämppää itselleen ja kavereille se ei kuulosta ainakaan kovin lupaavalta. Entä jos hän jättää vuokran maksamatta? Pidä tarkka huoli siitä, että kaikki tärkeät raha-asiat hänellä hoituu ettei tule ikävää ylläriä äidille.
Sulla on ollut kirjoittamasi mukaan melkoisen hankala nuori mies siellä kotona. Ymmärrän kyllä että itsekin ilmeisesti kaipaat hieman helpotusta omaan elämääsi. Minä pelkään, että sinulle tulee vielä suuremmat murheet kun päästät hänent liian aikaisin siipiä kokeilemaan. Tietysti joskus heidän on opittava ja se itsenäistyminen saattaa olla nuorelle itselleenkin pelkästään hyväksi. Mutta sen minä olen oppinut, että kun luo itselleen kaiki pahimmat mielikuvat mitä voisi olla odotettavissa niin silloin saattaa asiat mennä paremmin ja jos jotain tulee ne oppii ottamaan vastaan helpommin, kun on jo ennakoinut tilanteen :). Ehkä tämä kirjoitus ei auttanut sinua vaikeassa pohdinnassasi, mutta silti paljon voimia sinulle Äiti, minä tiedän miten hankalaa se äitiys joskus voi ollakin.
inttiin? Olisiko pojalla innostusta laittaa paperit armeijaan vetämään?
Voisit sanoa, ettei kannata muuttaa kotoa ennen armeijaa. Turha ostaa huonekaluja yms. kun intissä kuluu monta kuukautta plaa plaa...
Jos innostuisi sinne menemään niin pääsee kotoa pois, muttei kuitenkaan vielä omilleen.
Ja siellähän niitä miehiä tehdään! ;o)
Jaksamista!
Meillä saman ikäinen ja samat "harrastukset". Tosin vain viikonloppuisin.
Pinna ollut kireällä pitkän aikaa. Olsisi halukas muuttamaan pois, mutta ymmärsi, että jollain sitä pitää elää, kun opiskelee eikä tuloja ole, niin sitten kotona asuu.
En ymmärrä, kuinka lapsesi voi kiristää hakemaan tupakkaa ja olutta, sinähän ole aikuinen.
Itselle ei tulisi mieleenkään.
Toisaalta, aina kun on ollut vaikeaa, olen joutunut todellakin muistuttamaan itseäni, että se nuori on sama lapsi, jolle pienenä vaippoja vaihdoin.
On osannut kietoa pikkurillinsä ympäri koko suvun vaippaikäisestä lähtien, joten ihan helppo nakki ei ole kieltäytyä niin vakuuttavalta repliikkimieheltä, jos tämä jotain saa päähänsä. Sen on joutunut tunnustamaan jopa hänen mummonsa, suvun pelätyin komentaja.. ;) Siinä syy, miksi vieläkin joskus "joudun" hakemaan näitä oheistarpeita.. onneksi kavereitaan voi pompotella siinä asiassa eniten, ite pistän hanttiin kovasti,mutta helppo tapaus poika ei ole. Kaveripiirikin muuttuu ja elää koko ajan, nyt on "kaverin luona aina"-vaihe meneillään ja ensi kuussa on taas jotain muuta. Nyt muuttoasia on jäähyllä varmaan kesään saakka, näyttääkin siltä että koulun loppuunkäyminen ei taida kiinnostaa. Se jos mikä laittaa harmittamaan. Ryyppy- ja kohellustouhu sekä musiikinjytke kavereiden kera on hälle nyt a ja o. Ei oikein aikuisesta vielä käy..
Vaikka nuoresi kuinka osaa tuon suostuttelemisen taidon, niin sinä kuitenkin olet aikuinen. Tosin kohtahan on täysi-ikäinen, joten sitten voi itse hakea.
Meilläkin on kerran ilmoitettu, että ei menen enää kouluun. Mutta kun vaihtoehdoksi tieukasti annettiin joko koulu tai työn etsiminen ja ilmoitettiin, että kotona makaavalle ei rahaa tule, niin koulu alkoi kiinnostamaan. Tästä on aikaa jo vuosi ja koulu sujuu loistavasti.
Päätelmänä siitä, nuoresi hakee rajojaan ja sitä kuinka pitkälle voi mennä, ilman että vanhemmat puuttuvat tiukasti asiaan.
Joten, vaikka hyppisi seinille tai sylkisi suustaan mitä tahansa, niin tiukka ote nyt, ennenkuin on liian myöhäistä.
Vaikeaa se varmaan on, mutta teet karhunpalveluksen nuorelle antamalla kaiken periksi.
Tämä kirjoitus ei ole moite sinulle, vaan tosikertomus elävästä elämästä ja kuinka siitä meillä selvittiin.
pojaltasi, että miten tuollainen onnistuu.. jos se vaikka antais pari vinkkiä ;>
Siis kumpi teistä on se aikuinen- vai onko kumpikaan?
Koska olet kuitenkin täysi-ikäinen ja lapsesi alaikäinen, niin sinulla on täydet oikeudet ottaa ohjat omiin käsiisi.
Jos ei mene puhe perille, niin kiristä: Ota pois kännykkä,netti,rahat,stereot-noin niinkun alkuunsa.
Jos ei poitsu tule kotiin ennen aamua, niin uhkaa soitella kaveripiiri läpi ja nolata hänet. Tulee meinaan kiirus kotiin,takaan sen.Tai soita poliisit noutamaan.Tuovat alaikäiset kotiin kartsalta ajelehtimasta yöllä ihan mielellään.Joskus jopa pyytämättä.
Jos ei järkeä ole kasvanut tuon enempää päähän, ja havittelee muuttoa omaan,ei sinun ole mikään pakko laittaa nimeäsi mihinkään lupapapereihin, jos sinusta näyttää, että poitsu ei tule pärjäämään yksin.
Ja jos karkaa luvatta, niin tee katoamisilmoitus ja pyydä löydyttyä toimittamaan suoraan nuorisokotiin!
Ja niin eespäin. Keinoja kuule löytyy,kun kaveri on vielä alaikäinen. Vanhemman täytyy vaan uskaltaa olla se vanhempi ja asettaa rajat. Rankkaahan se on,tiedän kokemuksesta, mutta nuori kiittää aikuisena, että joku puuttui asioihin ennenkuin joutui ihan katuojaan asti.
helppo sun neuvoa on, jos kaikki teiän perheessä on alunperin erilaista, ookkona yksinkertainen..
tulisitko avukseni tekemään nuo kaikki mitä Sinä kykenisit melkein aikuiselle lapsellesi tekemään ihan tuosta vaan? eikä Sinulle tulisi mitään sanktioita mukuloiden puolelta?
poika on ollut kaverillaan jo pari viikkoa ja käy välillä vaan pesulla, syömässä ja hakemassa rahaa ruokaan. oon minäkin jo kotirauhani ansainnut, kolmen vuoden helvetin jälkeen.
Olet itse saamattomalla asenteellasi kadottanut auktoriteettiasemasi perheessäsi.
Kaikkea tuota olen todellakin joutunut tekemään niskoitteleville murkuilleni, joten ei ole pelkkää puhetta.
Syytön minä olen aiheuttamaasi tilanteeseen, sekä siihen, että olet minulle kateellinen rohkeudestani ja aikuisen roolista, jota sinulla ei ole.
Et ilmeisesti välitä pätkääkään missä ja miten jälkikasvusi elelee. Onnea ja menestystä vaan valitsemallasi välinpitämättömyyden tiellä!
Lapsesta välittäminen ei yleensä lopu siihen, kun lapsi täyttää 12 ja alkaa murrosikä.
molemmat. kehtaattekin, eikö murkkujen kanssa saa kinastella riittämiin ja tuntea olevansa "iso" tarvitsee mahtavuutta näytellä kirjoitus palstoilla, Oppia minä kyselen silloin tällöin ja miten Teillä hoituu asiat: kiitos kaikki jotka vastaa asiallisesti, syyllistämättä ja itseään esiintuomatta, erinomaisella kasvatuksella, sillä joskus tuntuu, ettei silläkään oo mitään merkitystä.
Joka tulet tänne palstalle tuomitsemaan meidän muiden kirjoituksia ja mielipiteitä!
Jos et kestä lukea, niin vaihda palstaa. Jokainen kirjoittaa tyylillään,ei siihen sinun arvostelujasi kaivata. Elele rauhassa siellä pilvilinnoissasi, mutta todellisuus murkkujen kanssa on jotain ihan muuta!
itsekin tiputtelemassa maankamaralle toinen sarja menossa , joten kyllä tiedän mistä kirjoitan, mutta ihan totta...luepa teidän tekstit uudelleen ja ajattele kun nämä meidän "kullannuput" lukee ne myös.(ja te käytte toistenne rinnuksiin.)Heko, heko.
muutin pois kotoa opiskelemaan, juuri täyttäessäni 16. Eli siis opiskelupaikka oli toisella paikkakunnalla, muutto oli lähes pakollinen. Kyllähän minä pärjään, enkä ole päivääkään katunut, mutta välillä tulee mieleen, että olisihan sitä ehtinyt myöhemminkin. Eli vieläkin on isää ja äitiä ikävä, ja vloppua odottaa, että kotiin pääsee.
Anna pojan mennä! Olin murrosiässä ja varhaisnuoruudessa AIVAN KAUHEA... Jäin kiinni tupakanpoltosta 11v, viinanjuonnista 12v, varastanisesta 12v, ja ei sellaista viikonloppua ollut että pikku kännejä en olisi ottanut, bilehalut oli hirveät. 16 vuotiaana vaadin päästä muuttamaan omilleni, vanhempani taisteli kynsin hampain vastaan mutta sain kun sainkin lopulta tahtoni läpi! Sitte alkoi riehakas elämä, 2 varoitusta taloyhtiöltä metelistä ja kolmas veikin sitten taivasalle. Eiku häntä koipien välissä kotiin!
Meni vuosi ja biletys jatkui, mutta sitten muutti järki päähän! Halusin niin paljon kotoa pois että olin muuttanut tapani (ajattelin että näyttelen vanhemmille jonkun aikaa, ja he vuokraavat mulle kämpän) no vanhemmat vuokras mulle asunnon ja ihme kyllä en bilettänyt enää kotona koska pelotti että joudun muuttamaan pois ja TAAS kotiin.
Elämä on tasaantunut jo aikaa sitten. Nyt olen vaimo ja äiti, ja elämä mallillaan. Mutta tuosta bile ja ongelma nuoruudestani on ollut vain apua lasteni ja työurani kannalta. Kuten sanotaan, siperia opettaa!!!
Poikasi päättää muuttaa omaan kämppään. Sinä maksat parin kuukauden takuuvuokran ja ensimmäisen vuokran. Hän siirtää tavaransa kavereiden avustamana uuteen asuntoon. Käyvät lähikaupassa hakemassa valtaisan kaljalastin ja jo ensimmäisenä iltana pidetään meluisat tupaantuliaiset, joihin saapuu lisää kavereita. Kaikilla tiedossa tämä muuttopäivä, jota onkin jo odotettu. Seuraavana arkipäivänä tulee ensimmäinen isännöitsijän varoitus. Poika yrittää olla vähän hiljempaa, mutta tilanne ei ole hänen hallinnassaan, vaan kavereiden, joilla ei taas ole toisen asunnossa mitään menetettävää. Meteli jatkuu. Tulee toinen ja viimeinen varoitus, jota seuraa häätö.Naapurit huokaisevat helpotuksesta. Takuuvuokra menee asunnon remontointiin ja toisen kuukauden maksamattomaan vuokraan. Poika tulee kotiin takaisin ja elämä jatkuu ...
luin jutun ja olen henkilökohtaisesti sitä mieltä,että ehkä juuri tuollaisessa tilanteessa asiat olisi hyvä jutella perinpohjin.eikä ole niin
yksinkertaista vaan muuttaa ulos.jos nyt jo vaikeuksia ne varmasti vaan lisääntyvät,tuskin poistuvat.17 vuotias on kuitenkin vielä alaikäinen.
17 vuotias kuten itselläni tytär on aika hankalaan
sorttia,mutta vanhempana joudun kuitenkin huolehtimaan hänestä.vaikka usein näyttävätkin
etteivät tarvitse apua mitenkään,mutta syvällä
itsessään eivät kehtaa monesti apua pyytää enää,
kun asiat luisuvat liian pitkälle.
kokeile kuitenkin jutella lapsesi kanssa vaikka
olisikin vaikeaa.pitkäjännitteisyys usein palkitaan myöhemmin kyllä tosin.
vaikka kuitenkin itse tunnet lapsesi parhaiten
ei ole mitään oikotietä onneen.
Totta, oikotietä onneen ei ole, minun lapsi on jo täysi-ikäinen, mutta ei se elämä hänellä silti niin onnellista näytä olevan. Minun huoleni tuplaantui nyt, kun asuu omissaan. Valvoskelen öisin miettien hänen asioitaan. Vaikka nimellisesti olisi täysi-ikäinen, miten hetkessä muuttuisi aikuiseksi kuitenkaan, jos sitä ei vielä ollut 17-vuotiaanakaan.
Sellainen juttu vaan, että alle 18- vuotiaan elatuksesta vastaa vanhemmat. Eli jos muuttaa yksin, niin hän on oikeutettu elatusmaksuihin vanhemmiltaan. Eli jos hän tulee sossusta hakemaan elämiseensä rahaa, niin sossusta ilmoitetaan, että vanhemmilla on ensisijaisesti elatusvastuu.
Kannattaa muistaa se vaan. Ja jos tulee sossuun, niin hänet tod.näk ohjataan sosiaalityöntekijän puheille ainakin kerran, koska on alaikäinen ja asuu yksin. Samalla voidaan neuvotella elatusvelvollisuudesta.
syksyllä selvää. Oma tyttäreni tahtoi myös asumaan pois kotoa. Tilan puute ei ollut kysymyksessä, Sain ihan asiallisesti vastauksia ja tärkein niistä oli, elatusvelvollinen olen MUTTA minun ei ole pakko kirjoittaa vuokrasopimusta ja ruokapaikka on kotona, minun ei siis tarvitse muuttaa mitään...ja tytttökin on tyytyväinen tulokseen...
Itse muutin 16-vuotiaana opiskeluasuntoon helsingistä turkuun, eli siis pitkä matka sieltä omasta kodista. Mulle kyllä tuli opintolainaa joka aluksi meni ihan tarpeellisiin asioihin, mutta sitten koulu ei niin paljon kiinnostanut ja enemmän juhlittiin siellä mun pikku kämpässäni (huonokuntoinen yksiö) kaveriporukalla ja silloin rahat siis meni juhlimiseen. Sitten tuli pula vuokranmaksun kanssa ja oli pakko ryhdistäytyä.. Nyt nämä kaks viimeistä vuotta olen asunut poikaystävän kanssa tässä pikku rohjossa joten pulaa ei siis ole ja vain pieni osa rahoista on mennyt juhlimiseen. Ikävä on kova kun helsinkiin ei voi jatkuvasti matkustella:(
Mutta kannattaa siis oikeasti laittaa poikas miettimään että haluaako se vaan oman biletysmajan jossa ei ole vanhemmat paapomassa vaan haluaako ihan oikeasti itsenäistyä ja aikuistua? Juttusi mukaan ensimmäinen vaihtoehto vaikutti mahdolliselta.. Ja muista että sulla on täysoikeus määrätä siitä muuttamisesta!
Eli siis nyt olen 18-vuotias ja viimeinen vuosi menossa! Hyvin on mennyt koska olen tullut tänne opiskelun vuoksi en bilettämisen..
Toivottavasti saatte selvitettyä muuttamisjutun ilman että toisen tarvitsee pettyä/suuttua! :)