Onkohan kenelläkään kokemusta tällaisesta, tai hyviä neuvoja?
Rakas ystäväni tuli käymään yllätyskäynnille ja pienen lipsahduksen kautta kävi ilmi, että hänen miehensä on vakavasti masentunut ja itsetuhoinen. Olen itsekin huomannut hänessä aikaisemmin huolestuttavia piirteitä (vanha masennustapaus olen itsekin), mutta en tiennyt, että asiat ovat näin huonolla tolalla.
Mies on siis ollut masentunut pidempään, kaverini ei muistanut tarkalleen kuinka pitkään, ja vaikeahan sitä on määrittääkään, mutta olen itse päätellyt siitä mitä miestä tunnen, että ainakin pari vuotta. Hän ei pysty hoitamaan omia asioitaan, ei jaksa avata postiaan, ei jaksa vaihtaa vauvalle vaippoja, ei jaksa puhua, ei jaksa mitään. Siitä huolimatta hän käy töissä joka päivä ja tekee töitä vähintään 12 tuntia päivässä. Sitten hän tulee kotiin ja tuijottaa seiniä. Mies on todella äkäinen ja joskus olen kauhulla katsonut miten hän huutaa pojallensa (2 v.), lemmikeille ja tiuskii ystävälleni. Hän on itsetuhoinen. Kerran hän uhkasi räjäyttää koko talon, lapsi ja vaimo talon mukana, mutta jälkikäteen ei muistanut mitään tällaista sanoneensa ja vannoi ettei ikinä tekisi mitään pahaa perheelleen, itselleen vain. Mies ei suostu puhumaan mistään, eikä usko, että kukaan voisi häntä auttaa. Ystäväni on yrittänyt kaikkensa ja yrittänyt myös pyytää apua miehen perheeltä ja ystäviltä, mutta mistään ei ole apua. Mies ei suostu hakemaan apua, ottamaan apua vastaan, puhumaan kenellekään, kuuntelemaan ketään eikä siedä sitä, että ystäväni "sekaantuu hänen asioihinsa" eli yrittää ottaa masennusta puheeksi.
Ystäväni ei ole vielä lähtenyt yhteisestä talosta eikä taloudellisista syistä mielestään voi jättää miestänsä. Eikä hän haluaisi jättää miestä yksinkään ongelmiensa kanssa, mutta hänkin alkaa olla siinä pisteessä, että hän murtuu ihan kohta. Tilanne voi olla pian vaarallinenkin hänelle ja hänen lapselleen, mutta ennen kaikkea vaara on se, että mies pian tappaa itsensä. Mutta apua hän ei ota vastaan, koska kukaan ei voi häntä auttaa.
Onko kenelläkään kokemusta, miten tästä pisteestä voitaisiin edetä? Oletetaan siis, että ystäväni jättää miehen oman ja poikansa turvallisuuden vuoksi, mutta ei halua jättää tätä ilman apua. Miten jäyhän aikuisen miehen saisi ottamaan vastaan apua? Ei kai sitä voi hoitoon pakottaakaan?
Rakas ystäväni tuli käymään yllätyskäynnille ja pienen lipsahduksen kautta kävi ilmi, että hänen miehensä on vakavasti masentunut ja itsetuhoinen. Olen itsekin huomannut hänessä aikaisemmin huolestuttavia piirteitä (vanha masennustapaus olen itsekin), mutta en tiennyt, että asiat ovat näin huonolla tolalla.
Mies on siis ollut masentunut pidempään, kaverini ei muistanut tarkalleen kuinka pitkään, ja vaikeahan sitä on määrittääkään, mutta olen itse päätellyt siitä mitä miestä tunnen, että ainakin pari vuotta. Hän ei pysty hoitamaan omia asioitaan, ei jaksa avata postiaan, ei jaksa vaihtaa vauvalle vaippoja, ei jaksa puhua, ei jaksa mitään. Siitä huolimatta hän käy töissä joka päivä ja tekee töitä vähintään 12 tuntia päivässä. Sitten hän tulee kotiin ja tuijottaa seiniä. Mies on todella äkäinen ja joskus olen kauhulla katsonut miten hän huutaa pojallensa (2 v.), lemmikeille ja tiuskii ystävälleni. Hän on itsetuhoinen. Kerran hän uhkasi räjäyttää koko talon, lapsi ja vaimo talon mukana, mutta jälkikäteen ei muistanut mitään tällaista sanoneensa ja vannoi ettei ikinä tekisi mitään pahaa perheelleen, itselleen vain. Mies ei suostu puhumaan mistään, eikä usko, että kukaan voisi häntä auttaa. Ystäväni on yrittänyt kaikkensa ja yrittänyt myös pyytää apua miehen perheeltä ja ystäviltä, mutta mistään ei ole apua. Mies ei suostu hakemaan apua, ottamaan apua vastaan, puhumaan kenellekään, kuuntelemaan ketään eikä siedä sitä, että ystäväni "sekaantuu hänen asioihinsa" eli yrittää ottaa masennusta puheeksi.
Ystäväni ei ole vielä lähtenyt yhteisestä talosta eikä taloudellisista syistä mielestään voi jättää miestänsä. Eikä hän haluaisi jättää miestä yksinkään ongelmiensa kanssa, mutta hänkin alkaa olla siinä pisteessä, että hän murtuu ihan kohta. Tilanne voi olla pian vaarallinenkin hänelle ja hänen lapselleen, mutta ennen kaikkea vaara on se, että mies pian tappaa itsensä. Mutta apua hän ei ota vastaan, koska kukaan ei voi häntä auttaa.
Onko kenelläkään kokemusta, miten tästä pisteestä voitaisiin edetä? Oletetaan siis, että ystäväni jättää miehen oman ja poikansa turvallisuuden vuoksi, mutta ei halua jättää tätä ilman apua. Miten jäyhän aikuisen miehen saisi ottamaan vastaan apua? Ei kai sitä voi hoitoon pakottaakaan?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ks. pakkohoitolaki!
Olen itse vastaavassa tilanteessa soittanut lapsen neuvolaan ja kertonut tilanteesta, jossa ÄITI oireili pahasti. Äidille en kertonut yhteydenotostani ennen seuraavaa neuvolakäyntiä, koska tiedän että hän olisi jättänyt käynnin väliin. Kun sitten käynnin jälkeen kerroin, että se olin minä joka sinne soitin, sainkin vihat niskaani. Mutta äitipä sai avun jota ei ollut suostunut vapaaehtoisesti hakemaan ennen puuttumistani tilanteeseen. Hänet määrättiin pakkohoitoon pikkuisen "episodin" (en siitä viitsi tässä tarkemmin kertoa, mutta saattoipa kuitenkin sekä itsensä että lapset jonkin asteiseen vaaraan) jälkeen, en tiedä olisiko pakkohoitopäätöstä muutoin tehty..?
Käsitykseni kuitenkin on, että itsetuhoisuus on ehdoton peruste pakkohoidolle!
Eli neuvolan kautta suosittelisin asioihin puuttumaan. Itse olen, menetetystä ystävyydestä huolimatta, täysin tyytyväinen siitä, että pelastin lasten elämän ( äitikin sai/saa tarvitsemaansa apua). Sitä en ole katunut hetkeäkään! Voit tietysti puhua ensin äidille, jospa tämä ottaisi asian puheeksi neuvolassa? Varmaan sinunkin silmissä on käynyt otsikot iltapäivälehtien perhesurmatöistä..? Kun masennus on tarpeeksi vakavaa, ei masentuneen aiemmat vakuuttelut perheen koskemattomuudesta ole minkään arvoisia!
Auta lasta.
Oli oikein hyvä neuvo. Valitettavasti ei vain toimi tässä tilanteessa, kun lapsen äiti on se, joka neuvolassa käy ja hoitaa lapsen asiat. Tässä tapauksessa on myös tapahtunut sellainen käänne, että tämä masentunut mies on nyt jättänyt lapsen äidin ja haluaa tulla toimeen omillaan. Neuvoin aikaisemmin ystävääni varaamaan itselleen ajan lääkärille tai psykologille, että voi puhua omista huolistaan, ja sen lisäksi voisi kysyä asiantuntijalta neuvoa, miten saisi miehen patistettua lääkäriin tai olisiko perusteita tahdon vastaiseen hoitoon. Luulen, että voisi ollakin, kun ottaa huomioon masennuksen keston ja vakavuuden. Luotan kuitenkin sen verran ystävääni ja tiedän hänen hakevan apua, kun hän sitä tarvitsee, että en ole hirvittävän huolissani lapsesta. Tiedän, että ystäväni suojelee häntä kuin naarasleijona ja kun nyt tämän erokriisin takia olemme lähiaikoina jutelleet entistäkin enemmän, uskon, että hän kyllä jaksaa. Ja jos ei jaksa, hän tietää, mistä saa apua.
Siellä on siis asiat jo lähteneet alkuun hoitumaan. Hyvä niin. Haluan vaan vielä korjata tuota neuvolaan liittyvä avunhakua, jos vaikka jollakulla joskus vastaava tilanne. Neuvola on siis KOKO PERHEEN neuvola. Vaikka isä ei koskaan siellä kävisikään, hänen olotilansa vaikuttaa lapseen ja perheeseen, joten se huomioidaan lapsen neuvolakäynnillä. Jos siis lapsi on vaarassa tai voi huonosti isän käytöksen takia, voi neuvola olla avuksi asiassa vaikka isä ei siellä koskaan kävisikään. Äiti voi saada neuvolasta neuvoja miten toimia, mihin ottaa yhteyttä jne.
viime syksyllä. hän oireili vajaan vuoden ja kun viimein sattui aseen kanssa vaarallinen välikohtaus (hän uhkaili sillä muita) hän itsekin uskoi, että apua tarvitaan. kun hän kertoi siitä lääkärille, tuli passitus heti mielisairaalaan.
mies oireili seuraavasti: unettomuus, alkoholinkäyttö, väsymys, luuli että häntä vainotaan...
sairaalassa saatiin unirytmi kuntoon ja lääkitys päälle. oli 2 kk sairaalassa ja nyt on ollut muutaman kuukauden kotona. on kuin eri mies, väliin väsyy, mutta jaksaa jo tehdä töitäkin ja on paljon rauhallisempi ja jaksaa taas lastenkin kanssa.
suosittelen. pakkohoidosta voi puhua vaimokin lääkärille ja jos mies todetaan vaaralliseksi itselleen tai ympäristölleen, hänet viedään vaikka väkisin.
tosin voisi auttaa aluksi sekin, että mies alkaisi käydä mielenterveystoimistossa ja saisi jotain mielialalääkkeitä.
Olisi tietysti ideaalitilanne, että mies itse menisi hakemaan apua, mutta ennen kuin hän alkaa heilua aseen kanssa. Tämä kun ei suostu menemään.
Mutta kuten aikaisemmin kirjoitinkin, neuvoin ystävääni menemään lääkäriin tai psykologille puhumaan ja kysymään neuvoa, ihan oman jaksamisensakin kannalta. Ja muistutin häntä, että meidän kotimme on aina avoin hänelle ja pojalle.
Ehkä hän jonain päivänä meneekin...
itse en tukea saanut, kun salasimme asian lähiympäristöltä, vain oma siskoni tuki minua ja hänkään ei tiennyt, että mies oli ihan oikeasti ollut vaarallinen. mies kielsi kertomasta suvulleen, ja tämä suku alkoi sitten syyttää minua miehen tilasta ja siitä, etten kertonut. sanoinkin heille, ettei ollut minun asiani kertoa.
masennus on yleisempää kuin luullaankaan ja pitkään jatkuvana se on aina vain vaikempi hoitaa. Mitä aiemmin hoitoon pääsee, sitä parempi.
muistan kauhulla vuoden takaista aikaa, kun mies alkoi saada "kohtauksia", eli riehui yleensä humalassa ja selvinkin päin väitti, että me kaikki läheiset vainoamme häntä. sanoi, että päässä kuuluu ääniä jotka kehottavat tappamaan muut ja itsensä, jälkeenpäin ei muistanut tapahtunutta. onneksi mitään peruuttamamatonta ei sattunut, olisi hyvin voinut sattuakin.
keski aikansa, ennenkuin oikeat lääkkeet löytyivät, mutta nyt tuntuu, että elämänrytmi on löytynyt uudelleen ja mies jaksaa taas olla aviomies ja isä. toipilashan hän vielä on, mutta aina mennään parempaan suuntaan.
kynnys myöntää olevansa mieleltään sairas on korkea ja on vaikea hakea apua mielenterveyspuolelta. "minä mikään hullu ole" - ajatus kalvaa.
ensin miehelleni diagnosoitiin työuupumus, sen jälkeen masennus, sitten vaikea masennus ja sitten masennus, jossa psykoottisia oireita, jossin vaiheessa puhuttiin skitsofreniastakin. mutta tärkeintä olisi nyt, että mies menisi vaikka terveydenhoitajan juttusille, joka osaisi ohjata eteenpäin. mielisairaalahan on vasta viimeinen hoitomuoto, kun avohoito ei onnistu. psyykelääkkeet alkavat vaikuttaakin vasta viikkojen päästä, että alkuun pitäisi päästä.