mitä tehdä

Nyt haluaisin todella apuja ja vinkkejä.
Jutusta tulee pitkä, aloitan alusta kaikki.
Muutettiin uuteen kotiin ja vastapäätä meitä on saman ikäinen poika kuin nuorempi tyttäreni eli 5v.
No alussa kaikki meni kivasti n.puoli vuotta sitten, kävivät toisillaan kylässä jne..
Nykyään on malli tämä:
Naapurin pojan äiti kysyi multa n. kuukausi sitten että menen lähi-Bupiin ottamaan kaljan poika nukkui kuin myös mun tyttäret.
Sanoin että voin vahtia sen TUNNIN kun hän on poissa kotoa.
Tuli tunnin päästä teksti-viesti että lähdin kaupunkiin, pidä huoli pojasta.
Toisen kerran olen itse viikonloput töissä, pojan isä oli "vahtimassa"poikaa tuli ukko lasten kanssa siis meidän tyttöjen , ja valitti että päänsärky on mahtava.
Naapurin poika oli ollut meillä kuulemma koko päivän iskä ei ollut ottanut mitään kantaa...
Kolmas kerta oli kun mun nuorin ja naapurin poika käy samaa Seurakunnan kerhoa.
Silloin viellä laskin naapurin pojan meille leikkimään, mutta sanoi äiti että hän veisi molemmat kerhoon.
No, totesin hänelle että okei, minä sitten haen pois.
Homma sovittu. Hain molemmat, pojan kotona ei vastattu ovikellon soittoon.
Meillä olisi ollut menoa perheen kanssa, mutta eipä mentykkään.
Meillä kotona on kaikki pelit ja vehkeet, mutta vihaan puh.laskuja joten ostan puhe-aikaa.
Joten en voinut soittaa hänelle ja tiedustella?
No, tunti meni soitti äiti ei kerinnyt muuta sanomaan kuin iloisella äänellä kysyi "et kait ole hermostunut" sain raivarin huusin puhelimeen että eipä ole ensimmäinewn kerta kun poikas meille jätät ilmoittamatta mitään ja läiskäsin luurin kiinni.
Otin koiran ja sanoin ukolle että hoida homma, mä en jaksa.
Oli naapuri soittanut heti miehelle että voitko tuoda pokani kaupunkiin jos teillä on menoa.
Nyt ei saa kumpikaan tyttäristäni leikkiä naapurin pojan kanssa, koska kiellän sen.
Okei nuorempi leikki tänäänkin kerhossa pojan kanssa.
Tosi hankalaa.
Siis mitä nyt teen???
Rankaisen avuttomia lapsia vaan sen takia että haluan ettei mua pidetä idioottina ja kusi-päänä.
Todella haluaisin vastauksia ja kommentteja, olenko ainoa ja mitä tehdä??
141486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hei

Vanhemmat ovat täysin rajattomia. Jos vielä työntävät lapsensa sinulle, soita poliisit.

Terv.
Jaana

Äänestä
  • Jo tuo, että äiti meni "tunniksi pubiin" ja pistikin sitten sinulle viestiä että hupsista, lähdinkin kaupunkiin, ilman että on kysynyt voitko kaitsea lasta pidempään, on tarpeeksi pätevä syy ottaa yhteys lastensuojeluviranomaisiin. Poliisille soittaessa saa varmasti yhteystiedot, kuka asiaa hoitaa päivystyksenä. Ei tuollaisilla ihmisillä pitäisi olla lapsia ollenkaan, mutta niinhän sitä vaan on..

    Äänestä

  • Jihuu! rv10+1 kirjoitti:

    Jo tuo, että äiti meni "tunniksi pubiin" ja pistikin sitten sinulle viestiä että hupsista, lähdinkin kaupunkiin, ilman että on kysynyt voitko kaitsea lasta pidempään, on tarpeeksi pätevä syy ottaa yhteys lastensuojeluviranomaisiin. Poliisille soittaessa saa varmasti yhteystiedot, kuka asiaa hoitaa päivystyksenä. Ei tuollaisilla ihmisillä pitäisi olla lapsia ollenkaan, mutta niinhän sitä vaan on..

    Mutta liekö kuitenkaan reilua, että kiellät lastasi leikkimästä pojan kanssa, eihän se pojan vika ole jos hänen äitinsä on vastuuton. Eikä pieni tyttösikään varmasti ymmärrä, miksi pojan kanssa ei saisi leikkiä.

    Äänestä

  • Jihuu! rv10+1 kirjoitti:

    Mutta liekö kuitenkaan reilua, että kiellät lastasi leikkimästä pojan kanssa, eihän se pojan vika ole jos hänen äitinsä on vastuuton. Eikä pieni tyttösikään varmasti ymmärrä, miksi pojan kanssa ei saisi leikkiä.

    No siitä juuri on kyse.
    Naapurin poika on tosi kiva, mutta minä olen se ilkeä noita-akka.
    Nyt molemmat tyttäreni nukkuvat yö-unia soi ovi-kello tuli naapurin poika kysymään josko leikittäissin.
    Totesin ettei leikitä oli ruokaa pöydällä, äiti oli kämpillä laitoin lusikalla pojan suuhun, jälkiruuaksi jääteleä.
    Äiti katseli vieressä kun ei kykene.itse hoitamaan hommaa.
    Tämä on niin kaksi piipuinen juttu.
    Jos soita sossuun menevät tarkistamaan ja pahimmassa tapauksessa vievät pojan pois.
    Siis poika ei saa tavata minun tyttäriä vaan on jossain aivan vieraassa paikassa...
    Tyttäreni9 siis se vanhempi totesi mulle viikko sitten että hän on poja iso-sisko???
    Sillkoin minä taas suutuin ja sanoin kiukkusesti tytölle ettet todellakaan ole.
    Täällä nyt voi kaikki pikkaisien huonosti ja ei niin vähääkään.
    Vartti sitten soitin emännän ovikelloa, ja totesin hänelle että voitaisko selvittää asiat.
    No, niinkuin kerroin sain syöttää pojan ja sitten tuli lähtö koska vanhempi siis aikuinen poika oli käymässä, .

    Äänestä

  • äiti kirjoitti:

    ..vievät pojan pois. On ihan hyvä, jos hommaan puututaan, mikäli äiti ei kykene lapsestaan huolehtimaan ja ottamaan vastuuta. Tosin huostaanottohan on viimeisin keino, eli jos tilannetta pystyy tukemaan, niin ensin tulee tukitoimet, jos tilanne on todella paha, sitten vasta huostaanotto.

    Äänestä

Mistä kummasta olet kotoisin, kun tuo tekstisi ei ole mitenkään kaikkein selvintä...

Äänestä

Ei ole todellakaan salaisuus missä asun ja yritän parhaani.
Olen Tampereella perheeni kanssa , töitä teen vaan viikon_loput.
Lauantai illat ja sunnunntai päivävät
No, niin olen Tampereen sosiaalissa työssö ja yritän kaikkeni että ei tapahtuisi mitään ikävää juttua.
Työkseni hoidan lihas-rappeuma ASL asiakasta jolla on pieniä lapsia kotona ja koiran pentu
olen nähnyt todella paljon näitä huostaan ottoja näim ammatin mielessä,nyt vaan on ensimmäinen kerta kun omat tyttäreni ovat tulleet mukaan niin sanotusti"mukaan kuvioihin"

Äänestä

jos lapset haluavat leikkiä niin anna leikkiä, mutta turvaa selustasi. Eli käytännössä se ei ole niin helppoa, mutta.. Koita olla askel edellä ettei saa tilaisuutta käyttää sinua hyväkseen.

esim tuo kerhoasia; mitäs jos sinä viet ja hän hakee? Kehtaisiko jättää hakematta? Jos poika teillä niin ilmoita että lähdette silloin ja silloin joten oika voi olla vain siihen asti...

Auttaisiko juttelu? Siis selvität että poika on ok ja voit auttaa äitiäkin katsomalla lasta hetkittäin toisinaan, mutta jos rikkoo lupauksen niin siirrät vastuun muualle tai et ota poikaa enää.. pahintahan oikeastaan on se että äiti jättääkin lapsen ominnokkinensa selviytymään!

Vaikeita asioita.. vuoroin vieraissa ja muutenkin apu on aina vastavuoroista on useimmille itsestään selvää, mutta sekaan mahtuu!

Äänestä
  • Hei
    Nuo ohjailevat ja vihjailevat yhteydenotot ovat mielestäni tässä vaiheessa vain omien voimavarojen hukkaamista. Naapuri on osoittanut olevansa himojensa vietävissä oleva addikti, jonka toiminnan ohjaus ei ole enää todellisuudentajun rajoissa.

    Pistä kerrasta poikki. Luultavimmin tarvitaan ensin poliisi, jotta hän ymmärtäisi. Jos ei sittenkään, kannattaa keskittyä suojaamaan omaa perhettä ja sen sisäisiä arvoja.

    Yst. terv.
    Jaana.K.

    Äänestä

Siinä kylässä on paljon työtä, varsinkin hervannassa, jossa äidit kippoloissa juovat, kotiin konttaavat, oksentavat ja paskovat rapun, JA senajan

LAPSET kotona. Heille ei ole edes ruokaa, naapurit ruokkivat. Helvetti sentään, mihin me ollaan menossa.

Äänestä
  • Älä nyt höpötä. Olen asunut hervannassa joskus, kun lapseni oli pieni. En käynyt kertaakaan missään kippolassa saati ottanut alkoholia.
    Hiljaista oli viikonloppuina, ei näkynyt känniläisiä missään päin. Paitsi Ahvenisjärven ympäristön pultsarijengi. Ja nekin katosivat viikonlopuksi jonnekin.
    Sulla on nyt väärä käsitys asioista. Yh-äidit ei ryyppää sen enempää kuin muutkaan äidit.

    Äänestä

  • yh-äiti kirjoitti:

    Älä nyt höpötä. Olen asunut hervannassa joskus, kun lapseni oli pieni. En käynyt kertaakaan missään kippolassa saati ottanut alkoholia.

    joo, ei 70-80 luvulla meno ollutkaan sellaista kuin nyt,
    ei ole ollenkaan väärää tietoa vaan ihan totta kaikki. Siitä olen samaa mieltä ettei yh-äidit ryyppää sen enempää kuin muutkaan äidit, viina maistuu kaikille äideille yhtä hyvin, siellä ne paskovat ja konttailevat, ehkä niitä bongaa varmimmin sitten taas vappuaatosta lähtien. Talvella äidit ryyppää sisätiloissa.

    Äänestä

  • yh-äiti kirjoitti:

    Älä nyt höpötä. Olen asunut hervannassa joskus, kun lapseni oli pieni. En käynyt kertaakaan missään kippolassa saati ottanut alkoholia.
    Hiljaista oli viikonloppuina, ei näkynyt känniläisiä missään päin. Paitsi Ahvenisjärven ympäristön pultsarijengi. Ja nekin katosivat viikonlopuksi jonnekin.
    Sulla on nyt väärä käsitys asioista. Yh-äidit ei ryyppää sen enempää kuin muutkaan äidit.

    Niin missä kohtaa kirjoitusta luki, että kyse YH-ÄIDEISTÄ..?

    Äänestä

lapsen paras etu on ollut se, että hänelle on taattu sopiva ja ennen kaikkea turvallinen kasvuympäristö.

Tietysti jos et halua tehdä ilmoitusta viranomaisille. Niin voithan sinä olla se turvallinen aikuinen pojan elämässä. Tuonikäinen on liian pieni vielä huolehtimaan itsestään. Ja tavallaan itsekin syyllistyt heitteillejättöön, jos et puutu millään tavalla asiaan.

Jos et pysty etkä jaksa huolehtia myös vieraasta lapsesta (mikä on ihan normaalia) niin silloin minusta sinun pitäisi ehdottomasti tehdä ilmoitus. Ei kaikki ilmoitukset välttämättä päädy huostaanottoon. Onhan niitä muitakin vaihtoehtoja, kuten tukiperheet yms. Lisäksi nythän se pohja rakennetaan koko tulevaisuudelle. Jos lapsella on pienestä lähtien turvaton olo, niin mitähän hänestä tulee isona. Jos ei rikollista ja kovista, niin psyykeellä on vaara sairastua, tulla itsetunto-ongelmia, läheisriippuvuutta jne.

Luotan siihen, että kumminkin teet päätöksen joka on lapsen kannalta parasta, vaikka se olisi ikävääkin.

Ps: tuli mieleen, että ilmoituksen voi jättää nimettömänä. Kaikki ilmoitukset pitää tutkia. Nimettömänä annetutkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

naapuri kirjoitti:

Nyt haluaisin todella apuja ja vinkkejä.
Jutusta tulee pitkä, aloitan alusta kaikki.
Muutettiin uuteen kotiin ja vastapäätä meitä on saman ikäinen poika kuin nuorempi tyttäreni eli 5v.
No alussa kaikki meni kivasti n.puoli vuotta sitten, kävivät toisillaan kylässä jne..
Nykyään on malli tämä:
Naapurin pojan äiti kysyi multa n. kuukausi sitten että menen lähi-Bupiin ottamaan kaljan poika nukkui kuin myös mun tyttäret.
Sanoin että voin vahtia sen TUNNIN kun hän on poissa kotoa.
Tuli tunnin päästä teksti-viesti että lähdin kaupunkiin, pidä huoli pojasta.
Toisen kerran olen itse viikonloput töissä, pojan isä oli "vahtimassa"poikaa tuli ukko lasten kanssa siis meidän tyttöjen , ja valitti että päänsärky on mahtava.
Naapurin poika oli ollut meillä kuulemma koko päivän iskä ei ollut ottanut mitään kantaa...
Kolmas kerta oli kun mun nuorin ja naapurin poika käy samaa Seurakunnan kerhoa.
Silloin viellä laskin naapurin pojan meille leikkimään, mutta sanoi äiti että hän veisi molemmat kerhoon.
No, totesin hänelle että okei, minä sitten haen pois.
Homma sovittu. Hain molemmat, pojan kotona ei vastattu ovikellon soittoon.
Meillä olisi ollut menoa perheen kanssa, mutta eipä mentykkään.
Meillä kotona on kaikki pelit ja vehkeet, mutta vihaan puh.laskuja joten ostan puhe-aikaa.
Joten en voinut soittaa hänelle ja tiedustella?
No, tunti meni soitti äiti ei kerinnyt muuta sanomaan kuin iloisella äänellä kysyi "et kait ole hermostunut" sain raivarin huusin puhelimeen että eipä ole ensimmäinewn kerta kun poikas meille jätät ilmoittamatta mitään ja läiskäsin luurin kiinni.
Otin koiran ja sanoin ukolle että hoida homma, mä en jaksa.
Oli naapuri soittanut heti miehelle että voitko tuoda pokani kaupunkiin jos teillä on menoa.
Nyt ei saa kumpikaan tyttäristäni leikkiä naapurin pojan kanssa, koska kiellän sen.
Okei nuorempi leikki tänäänkin kerhossa pojan kanssa.
Tosi hankalaa.
Siis mitä nyt teen???
Rankaisen avuttomia lapsia vaan sen takia että haluan ettei mua pidetä idioottina ja kusi-päänä.
Todella haluaisin vastauksia ja kommentteja, olenko ainoa ja mitä tehdä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu