Ajokoiran risteyttäminen

kysellä asiaa jossakin muualla kuin täällä, esim. ajokoirajärjestön sivuilla tai kokouksiessa. Tämän palstan tason tuntien asiasi tuskin hirveästi etenee jos täällä sitä pyörittelet. En kuitenkaan jaksa uskoa, että ajatus saa innokasta kannatusta, kyllä suomalaisia on kuitenkin olemassa aika hiton hyviäkin. Muita rotuja sekoittamalla siihen saadaan sellaisia piirteitä, jotka eivät välttämättä ole suomenajokoiralle tyypillisiä. Ja sitä paitsi, koiranjalostus ei ole ihan niin yksinkertaista että "lisätään vähän tuota niin saadaan aikaiseksi tätä". Jos olisikin!

Meiltä löytyy kotoa 11kk Siiri koira. Siirissä on eestinajokoiraa ja suomenajokoiraa. Minulla on ollut monta koiraa mutta Siirin luonteesta pidän eniten. Helppo se ei ole ollut mutta sitäkin luotettavampi. Kooltaan se on hieman pienenpi kuin suomalainen ja painoo on n. 14kg.

Kyllä oli jaloraakilla aivan upea kommentti,se on tasan tarkkaan niin hakuherkkä on poikkeuksetta HYVÄNENÄINEN ja kyllä ainakin itsellä olleet tällaiset poikkeuksetta ,aivan huippuajotaitoisia,eihän hakuherkkyys ole edes löysyyttä siitähän on varmasti otus mennyt,mutta tietysti jos on aivan Läpilöysä ajolla se on monttukamaa,ja usein sellaisella päässä jotain vikaa,ja hakuherkkä koira jos ei saa ylös sillä on sama vika päässä,olen seurannut paljon hakuherkkiä koiria ja kaikilla on ajot kulkeneet ja aivan rehellisesti ja ääntä tulee kuin paloautosta monta tuntia,sellainen on usein hakuherkkä koira jonka pää on kunnossa,nokka sillä varmasti sitä on.

Ei ole tarpeen niin kauan kuin suomenajokoira on parempi kuin muut rodut metsästysominaisuuksien, rakenteen ja terveyden suhteen. Tällä hetkellä kertoo kokeissa ajettujen ykkösten määrä ja valiokoirien määrä sen, että rotuun ei kannata ottaa vielä vierasta verta, koska kilpailevat rodut eivät pysty samaan.

Mikäli joskus tulee eteen se tilanne, voi jalostukseen ensin käyttää Ruotsin ja Norjan suomenajokoiralinjoja, jotka ovat riittävästi eriytyneet suomalaisista sukulinjoista. Jos joskus tulee eteen sellainen tilanne, että jotain muuta rotua joutuu suomenajokoiraan sekoittamaan, siihen menee vielä pitkä aika.

Risteytyksen suurin ongelma on se, että ensimmäisen polven risteytysjälkeläiset voivat olla erittäin hyviä, mutta seuraavissa sukupolvissa eteen tulee sitten ongelmia, jälkeläiset saattavat olla jopa vanhempiaan huonompia.

Kannattaa lukea artikkeli Koiramme joulukuu 12/2012 suomalaisrotujen perinnöllisestä monimuotoisuudesta.

Esim. sivun 97 vasemman yläkulman kaaviostä näkee hamiltoninajokoiran perinnöllisen etäisyyden olevan lähempänä suomelapinkoiraa ja lapinporokoiraa kuin suomenajokoiraa. Tähän asti on yleensä kuviteltu asiantuntijapiireissä, että ne ovat lähes sama rotu. Ulkomuotohan on aika lailla samanlainen.

Hamiltoninajokoirasta saisi paljon vieraita geenejä, mikäli risteytyksiin joskus mentäisiin.

Ajokoirajärjestön johdossa on pitkään ollut porukkaa, joka on askarrellut väärien asioiden kimpussa vuosikymmeniä. Tärkein asia on unohtunut: ajettavan jalkeillapitokyky.

Nyt on kehittynyt sellainen ajokoirakanta, joka jäniksen paluuperillä rupeaa selvittämään hukkaa liian laajalla alueetta ja mahdollisesti hakee uuden ajettavan. Tämän takia jotkut jänisrikkaat koepaikat ovat kilpailevien ajokoiraharrastajien suosiossa, koska hukan tultua löytyy toinen ajattava, koira eksyessä ensimmäisestä.
Kun näitä sitten käytetään jalostukseen ongelma pahenee vuosi vuodelta.

Jalostukseen pitää etsiä sellaisia koiria, jotka pystyvät ajamaan yhtä jänistä pitkään, ovat hukalla pienialaisia ja eivät aja paluuperään vaan oikaisevat suoraan jäniksen sivuloikkaan, näin ajo jatkuu sujuvana ja hyvin etenevänä.

Ennen aikaan oli viisaita koiria, jotka vaikka joskus erehtyivät ajamaan paluuperän pohjukkan, nämä koirat eivät ryhtynee rengastamaan, vaan ne palasivat ajettua jälkeä nuuskien ja katsellen molemmin puolin havaitakseen sivuloikan tai jäniksen lymyn.

Valistuneiden ajokoirayhdistysten ja kasvattajien ehkä kannattaisi tehdä Ajokoirajärjestön hallitukselle ja yleiskokoukselle optioesitys rotukirjan avaamisille tulevaisuudessa vieraan veren ottamiseksi rotuun. Tällä hetkellä ei ole vielä suurta huolta, koska suomenajokoira on kilpailukykyinen, jopa parempi kuin vastaavat muut rodut metsästysominaisuuksien ja terveyden suhteen. Joskus kuitenkin voi tulla se hetki ja silloin pitää toimia.

Suomenajokoiran jalostaminen terveemmäksi ja rakenteeltaan käyttöä kestävämmäksi edellyttäisi sukusiitoksen ja linjasiitoksen vähentämistä ja vain terveiden yksilöiden käyttöä jalostukseen. Tämä voisi onnistua ilman muita rotuja. Suomenajokoiran geenipohja on hyvin kapea, koska rotua on lähes pelkästään Suomessa. Lähes kaikki suomenajokoirat ovat toisilleen sukua. Minusta suomenajokoiran metsätysominaisuudet ovat säilyneet hyvinä, niin kuin ulkomuotokin, joten olen sillä kannalla, ettei sitä kannattaisi "pilata" risteyttämällä muihin rotuihin. Toki risteytystä voisi kokeilla, mutta vain muutamalla yksilöllä. Eli mielestäni kannattaa käyttää VAIN TERVEITÄ YKSILÖITÄ jalostukseen(hyvät käpälät, rakenne, luonne)ja käyttää mahdollisimman kaukaista sukua toisilleen olevia yksilöitä pentueiden vanhempina.

Suurin virhe tämän päivän koirilla on liiallinen laaja-alaisuus hukkien selvittelyssä. Rotujärjestö on panostanut sairauksien seurantaan, mikä on oikein. Muuten rotu on kilpailukykyinen muihin ajaviin rotuihin nähden käyttöpuolella, joten siinä suhteessa asiat ovat tällä hetkellä hyvin.

Aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Minulla on ollut muutamaan vuoteen 4kpl suomenajokoiria.

Uros 5v, kova sukusiitos mutta lähes täydellinen koira. Hieman raskasrakenteinen hyvä luonne ja varma kettu/jänisajuri jouduin lopettamaan yhtäkkiä sydämen laajentumisen takia.

Ostin uuden "valmiin" kehutun 4v kettukoiran. Sain aran ja huonoilla taidoilla varustetun koiran joka ei pelannut= monttuun

Seuraava 4v narttu joka oli suht heikko mets omin ja jalat aivan surkeat. Aina lumella auki =meni vähän mets eläkeläiselle..

Seuraava 3v narttu joka vaikutti hyvältä metsäss, todella innokas mutta huomasin vajaa viikko kaupanteon jälkeen koirassa sairauden jonka takia kauppa purettiin (eläinlääkärin todistus)

Olen päättänyt palata risteytyksiin tai jopa sekoituksiin. Ollut pari todella rautaista koiraa joiden veres ollut pystykorvaa/hirvikoiraa ripaus eli noin 1/4 ..

Samma här eli sama täälä.Ollu kovia kettukoira risteytyksiä nii ei nää puhtaat suomen ajurit ole kuin heikko päisiä tuhnuja.

Tavallisen koiraharrastajan risteytyshommat ovat yhtä tyhjän kanssa, koska pitkällä aikavälillä ne sammuvat eikä ole minkäänlaista näyttöä niiden onnistumisista - vain omistajan kehut.

Ainoa oikea tapa risteytyksiin on kennelliiton ja rotujärjestöjen jämäkkä ote. Suljetuissa rotujärjestelmissä niihin joutuu ennemmin tai myöhemmin menemään.

Jospa nykyinen Suomenajokoirajäejestön hallitus olisi niin edistysmielinen, että se tekisi periaatteelisen päätöksen tulevaisuutta varten vieraan veren ottamista rotuun. Olisi optio valmiina silloin kun kaikki muut keinot ovat käytetty, ehkä 10 - 20 vuoden päästä. Miksei voisi pienessä mittakaavassa kokeilla aikaisemminkin. Nyt kun on tullut rajoituksia urosten käyttöön, PEVISA jne, ehkei risteytyksiä tarvita. Aika näyttää.

Edottomasti kannattaa vaalia suomenajokoiran metsästysominaisuuksia, hyvää rekennetta ja terveyttä.

Nähtäväksi jää, pystyykö Ajokoirajärjestö tekemään minkäänlaisia linjavetoja.

Ajokoirajärjestön vuosikokous on jo lähellä.

Moni on nykyään huolissaan suomenajokoiran ulkonäön epäyhtenäisyydestä. Kuvissa on valkokirjavia, mustakorvaisia muoto- ja kaksoisvalioita. Rakenteessa yleinen vika on kyynärpäiden ulostyöntyminen, virheellinen alalinja, joka ei mene suorana etujalkojen väliin, lyhyt rintakehä, lantiossa kolmenlaista vikaa lyhyttä jyrkkää, luisua tai sitten ihan suoraa "lehmän lantiota", jossa häntä on kiinnittynyt liian ylös selälle.
Jatkuvia on myös olleet haitat liian isosta koosta jne. Osa harmeista johtunee ulkomuototuomarien osaamattomuudesta tai lippsumisesta rotumääritelmän mukaisesta arvostelusta.
Jo 1970-luvulla oli niin hyviä koiria, osa jopa nykyisiä parempia, että pärjäisivät nyt voitokkaasti näyttelyissä.

Lämmintä kesää on pitänyt ajokoirarintamalla.

Tosi lämmintä on kun keskustelu on hiljentyntyt järjestön nettisivuilla.

Paras päätös rotujärjestöltä olisi optio tulevaisuutta varten ottää rajoitetusti vierasta verta rotuun muutaman kerran kymmenessä vuodessa tarkoin tutkituista ja testatuista vieraan rodun huippu uroksista. Lähinnä hamiltoninajokoira olisi se rotu, koska se ulkonäöltään on lähinnä suomenajokoiraa.

Myös eestinajokoiraa ja beaglea suomenajokoiraan sotkettuna takaisi ehken lisää riistaviettiä.

Hyvä olisi muutaman kerran vuosikymmenessä ottaa tarkalla seulalla rotuun uutta verta.

Toinen asia olisi viimeistään nyt käynnistää suomenpienajokoiran jalostaminen, koska rodussa on riittävästi hyviä yksilöitä aivan rotumääritelmän alarajan kahta puolta sekä uroksissa että nartuissa. Tarvittaessa voisi lisätä vierasta verta muista ajavista roduista.

Tulevaisuudessa nämäkin asiat tulevat vielä eteen.

Puheenjohtaja on vaihtunut rotujärjestössä, epäilen asian etenemistä, koska edellinenkään ei saanut tässä asiassa mitään tarpeellista aikaan, vaikka olikin myötämielinen asialle.

Tulevaisuudessa on pakko risteytyksiä tehdä, koska rotukirja on ollut pitkään suljettu vieraalta vereltä.

Takavuosina Kennelliitossa oltiin sitä mieltä, ettei kannata sukutaulussa näyttää kuin neljä sukupolvea, koska sitä kauemmilla ei ole mitään merkitystä. Taisi olla paha virhe, mikä osoittaa sen aikaisten "asiantuntijoiden" tietämyksen tason. Esim. kansalliskoira suomenpystykorvalla on ollut pitkään isoja vaikeuksia madatorijalostuksen seuraamuksista takavuosikymmeniltä. Sairaudet lisääntyvät liikaa samoja sukuja jalostukseen käydettäessä.

Sama voi olla edessä suomenajokoiralla.

Meillä beaglen ja suomen ajokoiran risteytys.
Beaglen roteva ja lihaksikas ruumis, vähän matalampi kuin ajokoira.
Tässä olisi hyvä sekoitus.

Mikäli suomenajokoiraa halutaan rotuna parantaa, täytyy rotujärjrstön olla valppaana ja tehdä oikeita päätöksiä mitä ja minkälaista uutta verta rotuun otetaan.Ehkä yksi tapa olisi valita muutamia tunnettuja kasvattajia, jotka sitoutuisivat kyseiseen projektiin. Heille sitten valittaisiin vieraasta rodusta jokin menestynyt ja terve huippuuros, joka on käyttö- ja näyttöpuolen huippua. Tietenkin jälkeläisiä täytyy seurata useamman vuoden ajan. Sitten vasta näkee, onko kokeilu onnistunut. Vieras veri laajentaa geenipohjaa, mutta lisäksi pitää saada rotua parantavia ominaisuuksia sekä käyttö että näyttelypuolella. Todellinen hyöty saadaan nähdä seuraavissa sukupolvissa. Todennäköinen rotu olisi hamiltoninajokoira, joka voitaisiin risteyttää suomenajokoiraan ainakin mahdollisen kokeilun alkuvaiheessa.

Asiat ovat tätä nykyä jumissa.

No hei,jos Suomenajokoira joittenkin mielestä huonontunut vuosien myötä ,se ei olekkan ihan tuulesta temmattua,mutta lähinnä vain innon osalta se on käsitykseni.,mutta väitteet että Hakuherkkyys olisi jotenkin Ajoon liittyvää on taas sitä puppua,sillä Usein sellainen herättelevä koira on sitten Aivan loistava Ajuri ,koska itsellä on sellaisia ollut ja hyvin paljon,ei kaikissa linjoissa kuitenkaan näinkään ole sen tiedän.Ei Suomenajokoiraa ainakaan vielä tarvitse muihin rotuihin sen isommin risteyttää ,mutta pitää olla tarkkana ,ja vain innoltaan parhaimpia käyttää jalostukseen ja parhaimpia ajureita,millä tahansa nartulla ,ei kannatte pennuttaas,illä hyväkään uros ,ei huonoa narttua pentuja myöten paremmaksi saa.Näin se vaan on.Hyviä Narttuja vain jalostukseen,ei siten ,että kun narttu ,niin sille pitää pentuja saada,olkaa tomerina ,ei kaikille nartuille pentuja,joku taso pitää säilyttää,että saadaan kanta hyvänä pysymään

turha murehtia. suomenajokoiran harrastajat ovat niin vanhoja, että ei niitä kohta päästetä yksin metsälle. katoava laji. koirien määrä tulee romahtamaan lähivuosina rajusti. lisääntyvä susikanta pitää huolen että uusia harrastajia ei tule. en haluaisi maalata piruja seinälle, mutta tämä harrastus loppuu.

ajokoira rotuja risteyttämällä käyttöominaisuudet lähes aina taantuvat. perimät ovat niin kaukana toisistaan että mikään rotu ei niin parane. jos halutaan luoda uutta rotua niin tie on liian pitkä ja epäonnistuminen varmaa. geneettisesti puhdasrotuisin ajokoira on venäjänajokoira, se on ainoa vielä tiedossa oleva rotu, mitä ei ole risteytetty koskaan mihinkään. kaikki muut rodut ovat enemmän tai vähemmän sekarotuisia. anteeksi: monirotuisia.

Missä venäjänajokoirien ajotulokset ovat, liian kova ajovauhti, metsästysinto ???, tielläajotaito siinä olisi vielä paljon tekemistä jalostajilla ja eiköhän tuo suomenajokoira ole juuri siinnä taantunut kun sitä ei ole risteytetty, alunperin risteytetty koira kaikista euroopan ajokoirista, itsellä ei ole yhtään suomalaisissa ollut erinomaista tieajuria, olen kyllä kuullut sellaisista, kertokaapas suokeista joilla on ollut erinomainen tielläajotaito, yhdellä kasvatilla oli kuulemma tuo taito, mutta hukkui kun isäntä jätti metsään ajamaan yöksi emä oli kohtuullinen koira sulalla teillä, mutta lumella onneton.

näyttää nuo venäläisetkin tuloksia ajavan. ne säännöt on vaan tehty kävelemällä ajaville ajokoirille. nopean koiran ajossa ei tahdo jänis jaksaa kahta tuntia. menee kiven alle tai tapattaa itsensä. enpä menisi kovin niitten muitten ajukkien metsästysinnolla retostelemaan. kovasti mielellään näyttävät aurauspalteeseen vaan nojailevan kun alkaa hanki alaleukaan hankaamaan...

Paras ajovauhti koiralle on 1-15 km tunnissa siinä kyllä mennään ihan tarpeeksi vauhdikkaasti, mutta vaikean paikan tullen koiran on tajuttava pudottaa vauhti nollaan, osa näistä touhottajista painaa häntä suorana hukan tullen liian suurta lenkkiä jäniksen jääden hukkaringin sisään tai sitten painellaan takajälkeen kertaamaan vanhaa ajojälkeä (tällä on tehty paljon ajominuutteja kokeissa). Paras ajokoirani saattoi hukan tullen olla paikoillaan useita minuutteja vain vähän siirtyen ,joskus epäilinkin onko koira saanut sairaskohtauksen, mutta pienen siirtymisen jälkeen ajo jatkui taas vauhdikkaasti, ajokokeissa joskus koira otettiin kiinni jäniksen jäljestä 2-3 minuuttia perästä, siinä ei jäänyt epäilystä ajoiko koira jänistä, metsällä lumikelissä ajoi niin pitkään kuin jänis oli nurin ainoastaan jäinen tie este.

Minä olen harrastanut ajokoiria 60 vuotta enkä ole havainnut kovin hirveitä ongelmia. Suomenajokoira on ollut vertailevissa terveystutkimuksissa suhteellisen terve rotu. Toki muistettavaa on rodun pentumäärien pieneneminen ja siitä tulevaisuudessa suukusiitoprosentin kasvaminen. Tähänkin pitäisi varautua, mutta ajokoirajärjestön hallitus ei ainakaan vielä ole tehnyt suunnitelmia tämän asian suhteen. Suunnitelma on hyvä olla olemassa, vaikkei sitä tarvita. Kun mennään 15 - 20 vuotta eteenpäin voi tulla, että valmis suunnitelma on tarpeen. Suljettun rotukirjan ongelma on se, ettei vanhemmissa roduissa löydy enää yksilöitä täydelliseen puhdassiitokseen. Vielä 1970- luvulla monet "asiantuntijat" olivat sitä mieltä, ettei koira rekisterikirjassa tarvitse näkyä kuin neljä sukupolvea. Väärässä olivat.

kyllä suomenajokoirassa hyviä koiria on. olen minä niitä muutaman sataa metsässä nähnyt vuosikymmenten mittaan. turhan siliäkarvasia vaan ovat. kyllähän se juostessa justiinsa tarkenee mutta pitääs siellä varpaissa muutaki olla kun pelkkä nahka, ja kölipahkat taitaa karvasemmilla koirilla olla tuntematon käsite. karvapeite suojaa kolhuilta. onhan se kyllä kuvassa komiamman näkönen kun on ihonmyötänen karvapeite. näyttääkin jalosukuselta, ei miltään lumppukasalta. ja kuka käskee mettään viedä.. pakkasella.