yhteys?

Olen tuntenut viime päivinä yhteyden hiipuneen. En tiedä miksi. Ehkä olet löytänyt jonkun toisen ja siksi en enää tunne ajatuksiasi. Tai sitten tämä on vain ohimenevää. Jokin häiriö.

Tänään taas tunsin voimakasta halua laittaa sulle tekstarin, kun tää yhteyden hiipuminen vaivaa, mutta sitten en oikein tiedä mitä sanoa tai kysyä. Oikeasti haluaisin tietää kaiken mitä ajattelet ja olet ajatellut viimeisen reilun puolen vuoden aikana, mutta miten sellaista voi kysyä? Ja kokisitko sen vain ahdisteluna? Vastaisit vaivaantuneesti jotain ympäripyöreää eikä kumpikaan tietäis sitten yhtään enempää kuin nytkään.

Vaikka saattaahan olla että minun tosiaan pitäis luopua näistä ajatuksistani. Kyllähän selväksi silloin teit ettet minua tosissasi halunnut. Kuitenkin se oli niin epätodellista ja äkkinäistä, etten koskaan uskonut että todella olisit tarkoittanut sitä. Luulen että tulkitsit minua väärin, enkä ihmettele. Olin varmasti ristiriitainen, enkä aina hyvä sinua kohtaan. Tiedän että olisin voinut olla parempi.

Kirjoitan tänne korvikkeeksi, kun en uskalla suoraan sua nyt lähestyä. Toivon silti yhä että ottaisit muhun jollain tavoin yhteyttä. Ihan mitä vaan. Voit tehdä tai sanoa mitä vaan, kunhan se tulee suoraan sydämestäsi.
172080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

lisää..

Äänestä

Mitään ei saa, jos ei uskalla tarttua härkää sarvista. Laita hyvä ihminen se textari. Kirjoita vaikka : moi, mitä sulle kuuluu, olen ajatellut sua, olis kiva kuulla susta jotain. Jos toinen ei vastaa tai vastaa tylysti, ainakin olet tehnyt jotain asian eteen. Voihan olla, että aika ei ollut silloin teidän, mutta nyt on. Ihmiset muuttuvat, mielipiteet muuttuvat jne...Ettei tarvitse lopun ikää ihmetellä mitä olisi voinut tapahtua, jos olisin kirjoittanut. : ) Tsemppiä, nyt sormet kännyn näppäimille niin kuin olis jo.

Äänestä

ajatuksissain, mietteissäin koko ajan ja tarkoitan koko ajan... vaik joskus minustakin on tuntunut että liekki on hiipunut, mutta kyllä se aina sieltä kuitenkin roihahtaa...tulkitsin käytöksen riidanhaluiseksi, äkkiseltään kyllästyneeksi, todella nopea mielialanvaihdos..en tiedä mistä johtui, johtuiko omasta käytöksestäni, oliko oma signaalini tulkittu väärin, eikä mikään puhumallakaan parantunut...mutta en luovu, en luovuta, ehkä siitä ei mitään hyötyäkään ole, mutta tunteeni ovat voimakkaat tai sitten ajatuksissani on vain pakkomielle, olisiko muka niin?? vai mitä tää on?

Äänestä
  • voipi olla tämä minunkin tunteeni on jotain pakkomiellettä. En tiedä. Järkevää saattaisi olla vain siirtyä eteenpäin (kun toinenkaan ei mitään siirtoa tee minuun päin), mutta kun ei itseään voi pakottaa. Se se vasta itsepetosta olisikin. Saattaahan olla että jonain päivänä sen viestin vielä kohteelleni laitankin. Tai jos en laita, niin sitten se varmaankin on myös oikea ratkaisu. Luotan siihen että kaikki tapahtuu mikä on tarkoitettu.

    Äänestä

  • @__ kirjoitti:

    voipi olla tämä minunkin tunteeni on jotain pakkomiellettä. En tiedä. Järkevää saattaisi olla vain siirtyä eteenpäin (kun toinenkaan ei mitään siirtoa tee minuun päin), mutta kun ei itseään voi pakottaa. Se se vasta itsepetosta olisikin. Saattaahan olla että jonain päivänä sen viestin vielä kohteelleni laitankin. Tai jos en laita, niin sitten se varmaankin on myös oikea ratkaisu. Luotan siihen että kaikki tapahtuu mikä on tarkoitettu.

    vaikeita on tunneasiat, usein myös monen henkilön sisältämää keitosta, jossa tekemällä niin tai näin loukkaa aina jotakuta. Siksi tuntuu "helpolta - no joo...helpolta" antaa keitoksen porista padassaan rauhassa, kunnes se ryöpsähtää yli ja ehkä sitten valmiimpana tekemään asian eteen jotain jämäkämpää.

    Äänestä

kirjoita jotain vihjettä tai tuntomerkkiä, jos haluat jutustasi tunnistettavan. Nimittäin tämä voisi olla aivan hyvin vaikka minunkin kirjoittama. (Vaan eipä ole)

Tsemiä. Jospa ne asiat selviää! =) Kaikkein järkevintä on kuitenkin suoraan kysyminen. Kyllä täältäkin omansa voi löytää (omakohtainen kokemus), mutta loppujen lopuksi "pöhköksi" täällä tulee, niin paljon samaa kaikilla!

Ja nyt menen takaisin pois. Sekosin taas hetkeksi tunteitteni kanssa, mutta muistin sitten, miten lääkitä itseäni! ;-) Jo helpottaa...

Äänestä
  • oikeassa olet ettei kukaan voi tällä perusteella varmasti tunnistaa itseään mun tekstistä.... mutta siksi tämä onkin turvallisempaa.

    Äänestä

Myös minusta on tuntunut samalta. Luulen sen johtuvan siitä että olen alkanut väsymään tähän jatkuvaan arvailuun, kiertelyyn ja kaarteluun. Ehkä sinullekin on käynyt niin. Tuntuu siltä ettei enää jaksa arvailla toisen ajatuksia ja tunteita kun mistään ei voi olla kuitenkaan varma. Olisi niin paljon helpompaa kun voisimme vain puhua tunteistamme suoraan.

Joinakin päivinä olen varma että sinäkin tunnet minua kohtaan niin kuin minä sinua, mutta toisina tuntuu että olet vain ystävällinen etkä halua mitään sen enempää. En uskalla tehdä aloitetta, koska pelkään pilaavani orastavan ystävyytemmekin ellet ajattelekaan samoin. Riski on liian suuri, kun kuitenkin joudumme toisiamme näkemään lähes päivittäin.

Salaa toivon että sinä olisit meistä se rohkeampi... Mikään ei saisi minua onnellisemmaksi kuin viesti sinulta. Tiedän ettei minulla ole oikeutta vaatia sinulta sellaista mihin en pysty itsekään, mutta toivon sitä silti sydämessäni joka kerta kun kännykkäni piippaa tai avaan sähköpostin.

Äänestä

Tottakai sitä toivoisi näin tapahtuvan. Että toinen tajuaisi lopulta menettäneen elämänsä tilaisuuden. Tunteet vain olivat aitoa. Ovat yhä. Minun siis... Ei tää hiillos sammua voi, ei vaikka ei nähtäskään ja taas puhun väärälle henkilölle. Todennäköisyydet ovat puolellani!

p.s. Jos ottaisit yhteyttä niin räjähtäisin taivaalle. Yhteys syntyy jos sattumalta tapaamme.

Äänestä
  • No missä voisimme "sattumalta" tavata? Haluaisin kokea sen räjähdyksen.

    Äänestä

  • Matalalentoa minulla... kirjoitti:

    No missä voisimme "sattumalta" tavata? Haluaisin kokea sen räjähdyksen.

    Lupaan mennä henkkaan joskus maalis-huhtikuussa... viikonloppuna tietenkin.

    Äänestä

tämä minulle? Voi kun olisi, vaikka osa tekstistä ei ihan natsannutkaa :(

Äänestä
  • ei natsannut?

    Äänestä

  • @__ kirjoitti:

    ei natsannut?

    etten ota selvää, milloin viimeksi olet ollut yhteydessä, kuinka vanha juttu on kyseessä.. jos sanoisit että vasta etkä viitsi taas kysellä, passaisi paremmin..

    Äänestä

  • @__ kirjoitti:

    ei natsannut?

    oletko mies vai nainen :) Mä jään aina koukkuun näihin keskusteluihin..!

    Äänestä

  • Miu kirjoitti:

    oletko mies vai nainen :) Mä jään aina koukkuun näihin keskusteluihin..!

    nainen.

    Juu, kyllähän tämä ajankulusta käy siinä missä mikä tahansa. :) Vaikkei mitään takeita ole että tämä ajattelemani henkilö täällä olisi... toistaiseksi ainakaan. Toivo elää kunnes se kuolee.

    Äänestä

Tämä on absurdia ja epätoivoista mutta viestisi tuntuu tulevan suoraan minulle. Ja kaikki muutkin vastauksesi noihin muihin viesteihin tuntuu kuin juuri sinunlaisesi tyttö olisi kirjoittanut ne. tarkoitan tuota tapahtuu niin kuin on tarkoitettu.. No, tämähän on aivan äärimmäisen epätodennäköistä että tätä kanavaa pitkin asia ratkeaisi. Todellisuudessa olet vieläkin mielessä vaikka sun puolelta ei mitään sen enempää viestisi mukaan ollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


@__ kirjoitti:

Olen tuntenut viime päivinä yhteyden hiipuneen. En tiedä miksi. Ehkä olet löytänyt jonkun toisen ja siksi en enää tunne ajatuksiasi. Tai sitten tämä on vain ohimenevää. Jokin häiriö.

Tänään taas tunsin voimakasta halua laittaa sulle tekstarin, kun tää yhteyden hiipuminen vaivaa, mutta sitten en oikein tiedä mitä sanoa tai kysyä. Oikeasti haluaisin tietää kaiken mitä ajattelet ja olet ajatellut viimeisen reilun puolen vuoden aikana, mutta miten sellaista voi kysyä? Ja kokisitko sen vain ahdisteluna? Vastaisit vaivaantuneesti jotain ympäripyöreää eikä kumpikaan tietäis sitten yhtään enempää kuin nytkään.

Vaikka saattaahan olla että minun tosiaan pitäis luopua näistä ajatuksistani. Kyllähän selväksi silloin teit ettet minua tosissasi halunnut. Kuitenkin se oli niin epätodellista ja äkkinäistä, etten koskaan uskonut että todella olisit tarkoittanut sitä. Luulen että tulkitsit minua väärin, enkä ihmettele. Olin varmasti ristiriitainen, enkä aina hyvä sinua kohtaan. Tiedän että olisin voinut olla parempi.

Kirjoitan tänne korvikkeeksi, kun en uskalla suoraan sua nyt lähestyä. Toivon silti yhä että ottaisit muhun jollain tavoin yhteyttä. Ihan mitä vaan. Voit tehdä tai sanoa mitä vaan, kunhan se tulee suoraan sydämestäsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu