Nikotiinilaastari

Kokemuksia?

Käytän tällähetkellä 24/h laastaria. Kenellä mahtais olla kokemusta siitä päivälaastarista. Kumpi on tehokkaampi? Olen polttanut 26v noin 30 savuketta päivässä. Nyt menee lisänä purkkaa 4mg n 5kpl/päivä.

4

23750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiasta

      Lopetin reilu vuosi sitten, samat määrät ajassa ja tupakassa poltin sitä ennen. Itselläni oli päivälaastari (työnantaja maksoi), ja annosta pienensin ohjeen mukaan eli pienempiin laastareihin. Kokonaisuudessaan kolme kuukautta pienenevin annoksin. Öisin olin sitten 8 h ilman, mutta eihän öisin yleensä polteta. Enkä osannut kaivatakaan yölaastaria.

      Joku itse maksava kertoi täällä leikelleensä isoja laastareita pienemmiksi, laastaripakkaus kun maksaa saman verran laastarin nikotiinimäärästä riippumatta. Toimii varmaan sekin.

      Alkuun söin nikotiinipurkkaa, jopa 10 per pv, mutta vaihdoin pian tavalliseen xylitoljenkkiin. Tsemppiä, onnistut kyllä!

      Alkuun yritin Zybanilla, mutta sain sivuoireita, mm pyörrytystä. Lopetin sen viikon jälkeen, joten luulen että laastareilla ja purkalla oli ratkaisevampi merkitys.

    • epicurist

      Olen kokeillut Nicoretten päivälaastareita, 24 ja 16 mg-malleja. Ongelmana tuntui olevan se, että aluksi antavat nikotiiniä yliannostuksen, sydän tykytti ja oli muutennkin huono olo. Iltapäivällä meni kumminkin vieroitusoireiden puolelle. Eli ei kestä tosiaan koko päivää. Jos oli yhtään kuuma, eli hikoili, eivät laastarit pysyneet kiinni kovinkaan pitkään.
      Eivät laastarit olleet sellainen apu, jota olisi toivonut. Luovuin tupakoinnin lopettamisyrityksestä siltä erää.
      Olen tosin aika kova hikoilemaan, jos on vähänkin liian lämmin, hikoilen kuin sika. Vähemmän hikiherkälle laastarit saattavat toimia paljon paremmin.

      Tilantaissa, joissa ei saanut polttaa, kuten tenteissä oiva apu oli puolikas laastaria, jonka tietenkin heti tentin jälkeen revin pois ja menin röökille.

    • Jopasjotainasiaa

      Kröhöm....sika ei hikoile..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      87
      3950
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      69
      3767
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      44
      2225
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      56
      2194
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2084
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      51
      1756
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      27
      1439
    8. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      107
      1190
    9. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      115
      1183
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1109
    Aihe