Hei,
Meillä vuoden ikäinen Tanskandoggityttö. Olemme aikeissa sterilisoida koiramme, mutta.....ekat vuodot tulivat jo 10 kuukauden ikäisenä ja tuosta 2 kuukauden kuluttua alkoi koiralla taas vuoto.
Joten nyt olemme vähän hukassa koiran kierron suhteen. Yleensähän koiran kierto käsittääkseni kestää noin 6 kuukautta. Eläinlääkäri sanoi, että jos alkaa näyttää siltä, että meidän neiti vuotaa kahden kuukauden välein, sterilisaatio tehdään heti vuodon jälkeen.
Nyt kysyisinkin, onko täällä kenelläkään kokemusta tälläisestä kierrosta koiran suhteen? Entäs sterilisaatiosta näistä lähtökohdista?
Löytyykö täältä palstalta muita "doggilaisia"? Olisin todella kiinnostunut kuulemaan, kuinka ympäristö on suhtautunut teidän koiriinne. Meidän koiramme on saanut aika ikävää huomiota ympäristöltä, useat luulevat että koiramme on PETO ja suuri tappaja. Menevät tien toisella puolelle kun tulevat kotimme kohdalle, ettei koiramme vaan syö heitä ): . Koiramme ei ole koskaan tehnyt kenellekään pahaa, on kiltteyden esikuva koko tyttö. Mutta joudumme hänen suuren kokonsa vuoksi kärsimään noita nyrpeitä katseita ja muita asiattomia sanomisia. Tähänhän ei tietenkään olen mitään parannuskeinoa olemassa, mutta olisi kiva jakaa kokemuksia jonkun kanssa.
Mukavaa iltaa kaikille!
T: Mimmi

Vastaukset 3
Vanhimmat
Laitappas tuo viestisi tuonne tanskandoggi-palstalle,niin melkoisen varmasti apua löytyy. :)
Ja oikein iloista talven jatkoa Sinulle ja Doggillesi!
Hei,
Kiitos! Voisitko vielä opastaa, mistä löydän tuon doggi palstan?
Kiitos kovasti ja mukavaa talven jatkoa myös teille!
T. Mimmi ja Iines
Yhdellä tuntemallani narttukoiralla oli juoksut 3,5-4kk välein. Annettiin kiimansiirtopiikki, niin seuraava kiima tuli vasta 7kk kuluttua ja sen jälkeen väli tasoittui lähes normaaliksi. Voisi kokeilla ennen sterilisaatiota, joka on lopullinen ratkaisu jos ongelma ei muuten ratkea.