työelämäjännitys

Hei!

Onko ketään, joka kärsisi samasta vaivasta kuin minä? Työpaikallani minua vaivaavat voimakkaat ahdistus/ jännitysoireet erityisesti sellaisissa suoritustilanteissa, joissa joku katselee työntekoani. Esimerkiksi, kun on opeteltava jotain uutta.
Tuntuu, että teen tosi tyhmiä virheitä ja se taas aiheuttaa häpeää. Ja muut huomaavat sen häpeän ja pitävät varmasti tyhmänä. Pahinta on se, että alan itse uskoa olevani huonompi työntekijä kuin muut. Kuitenkin olen valmistunut hyvin paperein ja älyssäni ei pitäisi olla mitään vikaa. Ainoastaan sosiaaliset tilanteet ovat minulle enemmän tai vähemmän vaikeita.
Tämä on tosi kiusallinen vaiva, koska se rajoittaa toimintakykyäni suuresti. Ne inhottavat oireet tulevat niin usein pilaamaan työsuorituksiani, enkä tiedä miten estää sitä. (Vaikka yritän ajatella positiivisesti ja tähtään onnistumiseen.) Tiedättekö mitään tehokasta lääkettä tähän vaivaan?
31179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se lääke on itseluottamuksen vahvistaminen.
Niin kuin itsekin jo hienosti oivallat ei ole kysymys tyhmyydestä tai oppimattomuudesta vaan uskon puutteesta. Siitä sisäisestä äänestä, joka lannistaa eikä kannusta.
Mieti MIKSI se tekee niin ja miksi sinä siedät sellaista itseltäsi?

Ole armollisempi itseäsi kohtaan.
Äläkä ota elämää niin vakavasti. Kun seuraavan kerran alkaa jännittää, niin ota vaikkapa huumori avuksi ja löysää ohjaksia. Sano se jopa ääneen, että kato, heti rupes käpälät täriseen kun seisot siinä vieressä tms. Rempseyden määrä riippuu tietysti siitä kuka siinä vieressä seisoo. Pomon siinä toljottaessa vedä syvään henkeä ja tee parhaasi, se riittää.

Kaikki töppäilee aluksi uuden asian edessä, ei kukaan ole virtuoosi harjoittelematta.
Me suomalaiset ollaan yleensä itse itsemme pahin kritisoija ja lannistaja. Me esitetään mieluummin muuta kuin olemme ja pelätään sitten naama valkosena "paljastuvamme" jonkun "kaamean mokan" kautta.
Ja mitähän ne muutkin ajattelee...
Niitä muita olet sinäkin jollekulle toiselle ja kuinkas usein sinä todellisuudessa ajattelet jotakin pahaa toisista kun ne mokaa?
Väitänpä, että yleensä eka tunne sellaisissa tilanteissa on sympatia eikä mitään negatiivista.

Anna itsellesi oikeus oppia virheiden, hitauden, "tyhmien kysymysten", toiston ja epävarmuudenkin kautta, sillä jokainen ymmärtää, että myös ne kuuluvat aina oppimisprosessiin. Ei ne ole heikkous vaan yksi ohi menevä vaihe vaan.

Äänestä

nuorena ja työikäisenä saat varmasti apua, tsemppiä!

Äänestä
  • Hei!

    Se on pienoinen stressihormoonien eritys, mikä sinulle tekee haittaa. Pikkukikkoja on vähentää kofeiinin nauttimista kuten kahvia. Pidä mukanasi 100 mg entero aspiriinipillereitä ja ota suuhun ennen tärkeitä tilanteita, se parantaa keskittymiskyä, vähentää jännitystä, ja niille joilla on jokin lääkitys psyykkisiin oireisiin se on hyvä lisä psykosomaattiisiin vaivoihin. Lisäksi kannattaa käyttää D-CALSOR kalkkivalmitetta yksi päivässä se rauhoittaa aivoja. Siinä on D-vitamiinia, mikä on hyväksi
    hermosolujen solukalvoille ja reseptoreille.
    Rentoudu vaikka WC:ssä seiso ja laita kädet sivuille ja ole silmät kiinni, älä ajattele mitään anna aivojen rentoutua ja ota siinä
    niin sanotut mikrounet, se virkistää aivoja
    ja antaa uutta voimaa. Terv. Uskon, että
    näistä kikoista saa helpotusta.
    P.S. Tärkeintä on, että itse tietää ettei ole
    tyhmä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistus kirjoitti:

Hei!

Onko ketään, joka kärsisi samasta vaivasta kuin minä? Työpaikallani minua vaivaavat voimakkaat ahdistus/ jännitysoireet erityisesti sellaisissa suoritustilanteissa, joissa joku katselee työntekoani. Esimerkiksi, kun on opeteltava jotain uutta.
Tuntuu, että teen tosi tyhmiä virheitä ja se taas aiheuttaa häpeää. Ja muut huomaavat sen häpeän ja pitävät varmasti tyhmänä. Pahinta on se, että alan itse uskoa olevani huonompi työntekijä kuin muut. Kuitenkin olen valmistunut hyvin paperein ja älyssäni ei pitäisi olla mitään vikaa. Ainoastaan sosiaaliset tilanteet ovat minulle enemmän tai vähemmän vaikeita.
Tämä on tosi kiusallinen vaiva, koska se rajoittaa toimintakykyäni suuresti. Ne inhottavat oireet tulevat niin usein pilaamaan työsuorituksiani, enkä tiedä miten estää sitä. (Vaikka yritän ajatella positiivisesti ja tähtään onnistumiseen.) Tiedättekö mitään tehokasta lääkettä tähän vaivaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu