Olen 21-vuotias ja elämässäni ihan väärällä polulla. Teen töitä ja kouluttaudun oppisopimuksella ammattiin, joka ei ehkä kuitenkaan ole minulle se oikea. Minä asun yksin aivan työpaikkani vieressä. Minulla on koira, hevonen ja marsu. Kaksi vuotta on vielä jäljellä koulutusta ja kaksi vuotta takanapäin. Olen hajoamispisteessä, en meinaa jaksaa tätä elämää. Olen yksinäinen. Kaipaan aikoja lukiossa, kun asuin kotona ja oli kavereita. Aina oli tekemistä ja minun piti lukion jälkeen mennä yliopistoon lukemaan suomenkieltä ja kirjallisuutta ja minusta piti tulla kirjailija tai jotain. En päässyt yliopistoon ja olen nyt täällä tuhoamassa itseäni. Olen töissäni laiska, enkä millään jaksa oppia. En varmasti selviydy tutkintooni kuuluvista näyttökokeista. Olen monta kertaa ajatellut irrottautua täältä, keskeyttää nykyiset opinnot ja aloittaa alusta, tehdä jotain muuta. Voisin yrittää yliopistoon uudestaan, mutta mitä sitten jos pääsisinkin sisään. Joutuisin muuttamaan täältä, eikä minulla ole rahaa asua missään, jos en käy töissä. Vanhempieni luokse en voi palata. Minulla on ne eläimetkin, ainoat ystäväni, joista en voi luopua. Hevosen tallivuokra on hirvittävän kallis. Ei minulle nytkään jää yhtään ylimääräistä rahaa. Kaikki menevät vuokraan, ruokaan ja eläimiin. Aluksi tämä kaikki tuntui tosi jännittävältä ja olin tyytyväinenkin ainakin välillä. Kaikilla vanhoilla kavereilla on nyt omat elämänsä ja monilla on elämänkumppanikin. He ovat niin onnellisia ja elävät, niin kuin nuorena pitäisi. Minä olen juuttunut, päivät ovat tappavia, pitkiä ja tylsiä. Olen kuin kuollut, elävä ruumis, 21-vuotiaana. Olen tuntenut näin jo pitkään. Kaikki tökkii. En tiedä, miten jaksan tämän ajan, tuntuu, että nuoruus valuu hukkaan. En minä elämältäni tällaista toivonut. Lukioaikana kaikki oli niin hyvin..ikuisia kotibileitä, mahtavia kavereita ja huoletonta opiskelua. Se kaikki on ikuisuuden päässä. Ihan kuin joku toinen elämä jonkun toisen elämä, vaikka se oli minunkin elämäni joskus. Olen nyt jumissa täällä, koko elämä on niin pysähtynyttä, enkä voi sille mitään. Hengitän syvään ja huokaan...kiitos, jos joku jaksoi lukea.
Elämä poskellaan
Surukääpiö
4402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on joskus raskasta ja tylsää myös yksinäistä mutta olet vielä nuori nauti siitä koska se on ihanaa aikaa :)
Olen lähdössä töistä juuri, mutta kiireesti kerron sen, että tervetuloa aikuisten maailmaan ! Ei elämä ole pelkkiä kotibileitä tms. Kyllä se pitkälti on tavallista tallaamista päivästä toiseen. Sieltä väleistä vaan täytyy yrittää löytää ne ilon jyväset. Kyllä niitä löytyy, kun uskoo vaan. Ei tämä tavallisen pulliaisen menokaan aina ruusuilla tanssia ole. Tsemppiä kuitenkin ja toivottavasti löydät omat onnenmurusesi pitkältä tieltä. Halaus ja iloisempaa syksyä !
vielä kahden vuoden päästä.
Miksi et yrittäisi käydä nykyistä mestaasi valmiiksi koska puolet on jo ohi.
Tuhannet vaihtais paikkaa sun kanssa;mikä unelma asua yksin eläimien kanssa.
Ei tarvitse asua himassa.Ei ole vielä miestä ja mukulaa jotka taatusti vie viimesetkin mehut ihmisestä.
Ja ole tyytyväinen että aika kuluu hitaasti.Silloin kun se rupeaa meneen lujaa niin silloin on nuoruus ohi.
Jos haluat kirjailijaksi niin mikset aloita heti?Varsinkin jos on aikaa...