Vanhoissa viesteissä oli tämmöinen tärkeä asia. Jos adoptio (etenkin kotimainen) koskettaa sinua, niin lue nämä kirjoitukset! Etenkin entiset keskustelut ovat valaisevia.
Kotimaisia eli suomalaisia lapsia tulee vuosittain muutama kymmenen adoptoitavaksi. Suurimmat syyt lapsesa luopumiseen ovat biologisen äidin mielenterveysongelma, biologisen äidin päihdeongelmat sekä elämäntilanteen vaikeus. Elämäntilanteen vaikeuksiin kuuluu nuorena raskaaksi tulleita, ei toivotusti raskaiksi tulleita, perheväkivallan uhreja, monilapsisen perheen äitejä, opiskelijoita jne.
Kotimaasta adoptiolasta odottavat ovat 25-40-vuotiaita aviopareja, jotka eivät ole onnistuneet saamaan biologista lasta. Jokainen voi mielessään pohtia, miksi heille ei kelpaa ulkomailta adoptoidut lapset eikä sijaishoitoon tulevat lapset. Kokemukseni mukaan nämä vanhemmat varmasti "rakastavat" lasta täydestä sydämestään, mutta surimpana motiivina näyttää olevan lapsen saaminen ja perheellistyminen. Valitettavasti tämä perheellistyminen adoption kautta halutaan usein tehdä kaikki lapsen entiset elämänvaiheet ja biologiset juuret poishäivyttäen.
Kotimaasta ei yleensä voi saada toista lasta ja useat näistä perheistä jäävätkin yksilapsisiksi, sillä he eivät adoptoi ulkomailta eivätkä ryhdy sijaisvanhemmiksi. Kokemukseni mukaan nykyäänkään adoptoiduille lapsille ei haluttaisi kertoa hänen taustastaan edes sitä vähää, mitä adoptiovanhemmat ovat kuulleet PeLa:lta. Kotimaasta lapsen adoptoineet pelkäävät myös lapsen ottavan aikanaan yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja sukulaisiin, enkä ole nähnyt kuin yhden adoptioäitin, joka oli tarpeeksi vahva kyetäkseen tukemaan adoptiotytärtään taustansa selvittämisessä.
Eli, jos mietit lapsesi luovuttamista adoptioon: Sinulla voi käydä hyvä tuuri ja lapsesi voi saada hyvän perheen. Muista silloin, että sinulla on oikeus toivoa perheeltä erilaisia asioita esimerkiksi sitä, että perheessä on jo aiemmin kotimaasta adoptoitu lapsi. Tällöin lapsesi saa sisaruksen, joka on kokenut saman kuin hän itse. Voit myös pyytää avointa adoptiota tai lapsesi sijoittamista pitkäaikaiseen sijaishoitoon ja myöhemmin antaa lapsen tälle perheelle "varsinaisesti adoptoitavaksi".
Jos sinulla on mielenterveysongelmia, älä missään nimessä tee liian nopeaa ratkaisua! Vaadi itsellesi hvyää hoitoa ja tukea sillä perusteella, ettet voi tehdä sairaana päätöstä lapsesi tulevaisuudesta. Muista, että psyyken sairauksistakin voi parantua. Lapsesi voi kasvaa onnellisesti myös hyvässä sijaisperheessä ja tavaten sinua hän oppii tuntemaan myös taustansa. Älä anna psykiatrisen henkilökunnan tai sosiaalityöntekijöiden painostaa tai kiirehtiä sinua päätöksen teossa!
ÄLÄ OTA PÄÄTÖSTÄSI TEHDESSÄ HUOMIOON LAPSETTOMIEN PARISKUNTIEN LAPSEN KAIPUUTA. Ajattele vain omaa elämääsi sekä oman lapsesi tulevaisuutta, sillä niistä sinä olet tekemässä päätöstä.
Sosiaalityöntekijät kertovat sinulle, että luovuttamalla lapsesi adoptioon, voit suoda suuren ilon lapsettomalle pariskunnalle. Kodittomia lapsia on kuitenkin maailmassa vaikka kuinka, joten adoptiolasta odottavien onni ei riipu sinun päätöksestäsi.
Muista, että sosiaalityöntekijät edustavat kotikuntaasi ja/tai yhteiskuntaa. Lasten hoito sijaishoidossa on kallista ja senkin takia he haluavat mahdollisimman paljon lapsia adoptioon, sillä adoptiolasten elatuksen maksaa adoptiovanhemmat.
Muista, että sinä ja lapsesi joudutte elämään tämän asian kanssa elämänne loppuun asti. Lapsen sijoitus sijaishoitoon on mahdollista purkaa myöhemmin, jos tilanne on siihen sopiva, mutta adoptio on lopullinen. Pohdi myös tarkkaan, jaksaisitko itse kasvattaa lapsesi tukitoimien avulla. Pyydä kuulla erilaisista mahdollisuuksista päästä lapsen kanssa ensikotiin ja saada kädestä pitäen tukea lapsen hoitoon ja äitiyteen.
Jos päädyt kaikesta huolimatta antamaan lapsesi adoptioon, älä syytä itseäsi vaan toivo lapsellesi, itsellesi sekä lapsen adoptoivalle pariskunnalle mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Pyydä itsellesi apua asian kanssa selvitäksesi ja etsi käsiisi kohtalotovereita. Lue täältä aiempia tästä aiheesta käytyjä keskusteluita:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&con ference=4500000000000394&posting=22000000008503687
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&con ference=4500000000000394&posting=22000000007302115
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&con ference=1500000000000024&posting=22000000008503782
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&con ference=4500000000001326&posting=22000000008906036
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&con ference=4500000000000394&posting=22000000012224621
Kotimaisia eli suomalaisia lapsia tulee vuosittain muutama kymmenen adoptoitavaksi. Suurimmat syyt lapsesa luopumiseen ovat biologisen äidin mielenterveysongelma, biologisen äidin päihdeongelmat sekä elämäntilanteen vaikeus. Elämäntilanteen vaikeuksiin kuuluu nuorena raskaaksi tulleita, ei toivotusti raskaiksi tulleita, perheväkivallan uhreja, monilapsisen perheen äitejä, opiskelijoita jne.
Kotimaasta adoptiolasta odottavat ovat 25-40-vuotiaita aviopareja, jotka eivät ole onnistuneet saamaan biologista lasta. Jokainen voi mielessään pohtia, miksi heille ei kelpaa ulkomailta adoptoidut lapset eikä sijaishoitoon tulevat lapset. Kokemukseni mukaan nämä vanhemmat varmasti "rakastavat" lasta täydestä sydämestään, mutta surimpana motiivina näyttää olevan lapsen saaminen ja perheellistyminen. Valitettavasti tämä perheellistyminen adoption kautta halutaan usein tehdä kaikki lapsen entiset elämänvaiheet ja biologiset juuret poishäivyttäen.
Kotimaasta ei yleensä voi saada toista lasta ja useat näistä perheistä jäävätkin yksilapsisiksi, sillä he eivät adoptoi ulkomailta eivätkä ryhdy sijaisvanhemmiksi. Kokemukseni mukaan nykyäänkään adoptoiduille lapsille ei haluttaisi kertoa hänen taustastaan edes sitä vähää, mitä adoptiovanhemmat ovat kuulleet PeLa:lta. Kotimaasta lapsen adoptoineet pelkäävät myös lapsen ottavan aikanaan yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja sukulaisiin, enkä ole nähnyt kuin yhden adoptioäitin, joka oli tarpeeksi vahva kyetäkseen tukemaan adoptiotytärtään taustansa selvittämisessä.
Eli, jos mietit lapsesi luovuttamista adoptioon: Sinulla voi käydä hyvä tuuri ja lapsesi voi saada hyvän perheen. Muista silloin, että sinulla on oikeus toivoa perheeltä erilaisia asioita esimerkiksi sitä, että perheessä on jo aiemmin kotimaasta adoptoitu lapsi. Tällöin lapsesi saa sisaruksen, joka on kokenut saman kuin hän itse. Voit myös pyytää avointa adoptiota tai lapsesi sijoittamista pitkäaikaiseen sijaishoitoon ja myöhemmin antaa lapsen tälle perheelle "varsinaisesti adoptoitavaksi".
Jos sinulla on mielenterveysongelmia, älä missään nimessä tee liian nopeaa ratkaisua! Vaadi itsellesi hvyää hoitoa ja tukea sillä perusteella, ettet voi tehdä sairaana päätöstä lapsesi tulevaisuudesta. Muista, että psyyken sairauksistakin voi parantua. Lapsesi voi kasvaa onnellisesti myös hyvässä sijaisperheessä ja tavaten sinua hän oppii tuntemaan myös taustansa. Älä anna psykiatrisen henkilökunnan tai sosiaalityöntekijöiden painostaa tai kiirehtiä sinua päätöksen teossa!
ÄLÄ OTA PÄÄTÖSTÄSI TEHDESSÄ HUOMIOON LAPSETTOMIEN PARISKUNTIEN LAPSEN KAIPUUTA. Ajattele vain omaa elämääsi sekä oman lapsesi tulevaisuutta, sillä niistä sinä olet tekemässä päätöstä.
Sosiaalityöntekijät kertovat sinulle, että luovuttamalla lapsesi adoptioon, voit suoda suuren ilon lapsettomalle pariskunnalle. Kodittomia lapsia on kuitenkin maailmassa vaikka kuinka, joten adoptiolasta odottavien onni ei riipu sinun päätöksestäsi.
Muista, että sosiaalityöntekijät edustavat kotikuntaasi ja/tai yhteiskuntaa. Lasten hoito sijaishoidossa on kallista ja senkin takia he haluavat mahdollisimman paljon lapsia adoptioon, sillä adoptiolasten elatuksen maksaa adoptiovanhemmat.
Muista, että sinä ja lapsesi joudutte elämään tämän asian kanssa elämänne loppuun asti. Lapsen sijoitus sijaishoitoon on mahdollista purkaa myöhemmin, jos tilanne on siihen sopiva, mutta adoptio on lopullinen. Pohdi myös tarkkaan, jaksaisitko itse kasvattaa lapsesi tukitoimien avulla. Pyydä kuulla erilaisista mahdollisuuksista päästä lapsen kanssa ensikotiin ja saada kädestä pitäen tukea lapsen hoitoon ja äitiyteen.
Jos päädyt kaikesta huolimatta antamaan lapsesi adoptioon, älä syytä itseäsi vaan toivo lapsellesi, itsellesi sekä lapsen adoptoivalle pariskunnalle mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Pyydä itsellesi apua asian kanssa selvitäksesi ja etsi käsiisi kohtalotovereita. Lue täältä aiempia tästä aiheesta käytyjä keskusteluita:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&con ference=4500000000000394&posting=22000000008503687
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&con ference=4500000000000394&posting=22000000007302115
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&con ference=1500000000000024&posting=22000000008503782
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&con ference=4500000000001326&posting=22000000008906036
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&con ference=4500000000000394&posting=22000000012224621
Vastaukset 22
Vanhimmat
Yllätys yllätys, tästä sai taas sellaisen kuvan että suomalaiset jotka haluavat adoptoida kotimaasta lapsen, ovat kamalia ihmisiä, suorastaan hirviöitä. Eiköhän nämä asiat ole mietitty sinun puolestasi moneen kertaan ylemmällä taholla, ja tietävät mitä tekevät. Ja kuinka voit sanoa, että adoptioperheessä tulisi olla jo yksi kotimaasta adoptoitu lapsi, kun et ensimmäiseksi lapseksi antaisi kenellekään?! Mietippäs vähän mitä kirjoitat, parempi lapsen toisessa perheessä, kuin sellaisessa jossa ei lapsesta pystytä huolehtimaan. Se on välittämistä se.
Kukaan lapseton ei kehota toisia tekemään heille lapsia adoptoitavaksi! Miksi kaikki ajattelevat näin? Jos itse haluaa antaa lapselle elämän abortin sijaan, niin sitten on otettava vastuu myös siitä kuka lapsesta huolehtii. Turha sitten on inistä, että kun minä muille lapsia teen...
Ai kukaan lapseton ei kehota toisia tekemään heille lapsia adoptoitavaksi? Käypä tutustumassa joihinkin keskusteluihin esimerkiksi tuolla abortti osiossa.
on motiivissa, että haluaa perheellistyä?
Luulisinpa, että nykyään olla niin valveutuneita, että lapsen taustaa ei salata. Jos taustaa lähdetään liikaa painottamaan, ei sekään ole hyvä asia lapsen kehitykselle. Lapsen on saatava tuntea kuuluvansa juuri tähän perheeseen.
Koskaan ei ole ollut niin, että kaikki lapset olisivat voineet asua biologisten vanhempiensa kanssa. Ja koskaan ei niin tule olemaan. Se on elämän tosi asia ja sen kanssa on elettävä.
Olen 56 vuotsia ja minut adoptoitiin kaksi vuotiaana. Olen kuitenkin saanut tietää jo alusta lähtien että olen adoptoitu, olen saanut myös tavata biologiset vanhempani muutaman kerran laspuuteni aikana.
Olin 15 v kun olosuteiden pakosta jouduin takaisin biologisille vanehmmilleni. Minä en viitynyt ja muutin pois heti kun sain siihen luvan.
Sen läkeen en ole ollut juuri tekemisissä biologisten vanhempieni kanssa. Isäni kuolikin jo kauan aikaa sitten. En ala tässä kertomaan koko elämänhistoriaani, mutta olen aivan varma siitä ettei lasta joka on ollut adoptoituna pitäsi repiä irti uudesta kodistaan. Lapsi on kiintynyt adoptiovanhempiinsa. Lapsella pitäsi olla mahdollisuus kutsua adoptiovanehmpiaan äidiksi ja isäksi. Lapsi on juurtunut uuteen perheeseensä, hänellä on tunesiteet siihen.
En tunne mitään siteitä biologisiin vanhempiini enkä sisaruksiini. Minun tunnesiteet ovat täysin adoptiovanhempiini.
Luulisi, että vain kasvattilapsen olisi voinut "palauttaa" biologisille vanhemmilleen. Mutta voi olla, että aikaisemmin Suomessa adoptio on ollut ns heikko adoptio, jolloin biologisillekin vanhemmille jäi oikeuksia lapseen, ja toisaalta adoptiovanhemmat voivat purkaa adoption halutessaan.
Nykyisinhän adoptiolapsen asema ei poikkea perheen biologisen lapsen asemasta, eikä käsittääkseni adoptiota voi mitenkään purkaa.
Adoption voi purkaa lähinnä vain niin, että lapsi adoptoidaan uudestaan joillekin toisille. Tämä adoptio voi tapahtua lapsen ollessa alaikäinen tai lapsen ollessa aikuinen. Adoptiolapsi voidaan adotoida myös perheensisäisesti. Luulen, että tulevaisuudessa esim. alunperin sinkkunaisten ulkomailta adoptoimia lapsia tullaan adoptoimaan perheen sisällä, kun äiti avioituu adoption jälkeen. Muita ääritapauksia voisi olla esimerkiksi se, jos adoptiolapsen molemmat adoptiovanhemmat kuolevat. Silloin lapsi saatetaan adoptoida uuteen perheeseen. Jos adoptiolapsi haluaa, niin voivathan esim. biovanhemmat adoptoida hänet viimeistään aikuisena. Uusadoptiot tulevat aina olemaan harvinaisia, epäilen minä. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole.
Meidän suvussa on adoptiolapsi (noin 10v) Suomesta. Perhe ei salaa adoptiota lapselta, mutta he salaa sitä kaikilta muilta. Lapsen opekaan ei tiedä lapsen adoptiosta.
selviä lakeja adoptioista . Vuosi oli 1951. Olen lukenut sen adoptiopaperin ja siinä luki että minun biologisilla vanhemmillani on mahdollisuus ottaa minut takaisin jos heidän mielestään minua ei hoideta hyvin tai jotenkin siihen tapaan siinä luki, tai olosuteiden takia on parempi muuttaa kotiin takaisin.
Sitä patsi minun biologinen isäni oli veli adoptioäidilleni.
Minun adoptioisäni kuoltua, olin silloin pari viikkoa vajaa 16 vuotta, minut vaan yhtäkkiä siirettiin takaisin biologisen isäni käskeystä takasin biologisten vanhempieni luo.
Se oli suuri trauma minulle. Jo toisen kerraan oli pakko muuttaa, minulta ei kysytty mielipidettä. Sitä paitsi adoptioisäni oli minulle hyvin rakas joten hänen kuolemansa oli minulle suuri menetys. Minulla oli adoptiovanhempieni sukunimi.
Olihan sillonkin jo selkeä adoptiolaki. Eka Suomen adoptiolaki on vuodelta 1925. Sen aikanen laki oli vaan erilainen kuin nykyään. Ottovanhemmatkin saattoivat "palauttaa" lapsen jos tuli ongelmia tai he saivat vaikka omia lapsia. Ottolapsen asema perijänä oli myös erilainen. Ottolapset perivät vähemmän kuin ottovanhempien omat lapset, jos niitä oli. Ottolapset perivät biovanhemmat. Tuosta sun traumasta tulee mieleen, että se olis ollu sulle trauma joka tapauksessa. Ehkä tiedät varmasti, et se on ollu just sun bioisä, joka on määrännyt sut takasin kotiin mut onhan se voinu olla joku muukin esim. ottoäiti.
Mutta silloinhan se ei ole lapsen tai adoptio"toimiston" vika, vaan vanhempien oma päätös.
Kirjoittaja kirjoitti selkeästi että bioisä halusi hänet takaisin.
Biologinen isä se oli.
on aina jonkin asteinen trauma lapselle, siitä ei pääse mihinkään. Mutta näin jälkeen päin (olen jo sentään 56 v) että monesti voi olla parempi ratkaisu adoptio kuin että laspi jää biovanhempiensa puo. Minun tapauskessa se oli aivan selvä juttu, sen tajusin jo noin 10 vuotiaana.
Uutta traumaa ei olisi tarvinnut syntyä jos olisin saanut jäädä adoptioäitini luokse vielä muutamaksi vuodeksi, jotta olisin saanut käydä koulun loppuun ja tulla aukuisten kirjoihin ja itse päättää koska haluan muuttaa pois kotoa.
Minun adoptioäitini oli turvallinen, ei hallitseva. Hän oli erittäin maltillinen, kannusti aina minua tuleeman itsenäiseksi, ajattelemaan omilla asivoilla ja hyvin hän siinä onnistuikin.
Adoptioäidin osa ei ole helppo, ja minun tapauksessa hankala, koska biovanhemmat saivat tavata minua jos halusivat ja bioisä oli veli adoptioäidilleni. Adoptioäitini oli todella kypsä henkilö ja hän onnistui tehtävässään kiitettävästi.
En ole koskaa pystynyt kutsumaan biovanhempiani äidiksi ja isäksi. Koska en tuntenut heitä siksi. Tunne puuttui.
Lopuksi sanon vaan että en ole katkera mistään enkä kenellekkään, päinvastoin. Minulla oli tuuria.
Ymmärrän kyllä tuota sun tarinaa. Silti mietin, et asiassa on voinu olla puolia joita et tiedä. Tai jotka ei tuu meille selväksi. Oliko ottoäidilläsi muita lapsia? Vai jäikö hän yksinään asumaan sun lähdettyä biokotiin? Onhan sukulaiset voinu esimerkiksi ajatella, että leskinaisen elämä on liian rankkaa, jos on liian monta lasta siinä. Vaikka olitkin murrosiässä jo niin silti. Tai oliko suvussa riitoja? Ihmiset monesti tarkottaa hyvää ja tekee jotain ajattelematonta.
Sukulaiset näyttävät kuitenkin tietävän... Ei lapsen taustaa ole pakko jakaa kaikkien kanssa. Tunnetko sinä yksityiskohtaisesti kyseisen perheen ja opettajan välisen suhteen?
No tunnen kyseisen perheen aika hyvin. Perheen adolapsi on meidän lasten serkku. Me tiedetään, että lapsi on tullut adoptoimalla, mut siitä ei puhuta koskaan. Adolapsen vanhemmat ovat sanoneet, että he puhuu lapsen kanssa asiasta ja siitä ei tarvi muualla puhua. Esimerkiksi mummolassa, mökillä tai muualla adoptiosta ei koskaan puhuta. Monta hankalaa hetkeä on jo tullut. Adolapsen äiti on kertonut, etteivät he halunneet kertoa lapsen päiväkotiin tai kouluun adoptiosta. Minusta tämä on kummallista ja aiheuttaa vaan vaikeita tilanteita ja salaamista, mikä on eräs valehtelun laji tässä tapauksessa.
On silti perheen oma asia, kuinka laajasti adoptiosta kerrotaan. Eivät biovanhemmatkaan yleensä kerro, millaisen prosessin tuloksena lapsi on perheeseen tullut - tyyliin "sai alkunsa ruotsinlaivalla kun vähän muhinoitiin". Pääasia on kuitenkin, että lapselle on adoptiosta kerrottu ja häntä kohdellaan rakastavasti ja luonnollisesti suvun tärkeänä ja hyväksyttynä jäsenenä.
Adoptiovanhemmat joutuvat nykyään usein puolustelemaan adoptiopäätöstään ihan tuntemattomillekin ihmisille, en tietenkään tiedä onko kyseisellä pariskunnalla sellaista kokemusta takanaan, mutta siitäkin voi johtua haluttomuus jutella asiasta yleisesti. Uskon, että monet kuitenkin haluaisivat elää ihan tavallista arkea lapsineen, ilman että lapsenkaan tarvitsee yhtenään kuulla olevansa alun perin "ulkopuolinen". Tietysti jos lapsi näyttää olevan asiasta kiinnostunut, niin siitä täytyy hänen kanssaan keskustella, onhan oma tausta kuitenkin tärkeä osa identiteettiä. Ja myöhemmin lapsi voi itse päättää siitä, kenelle haluaa kertoa asiasta.
Niin, jos kertoo lapsensa olevan Suomesta adoptoitu, niin tulee samalla paljastaneeksi kärsivänsä biologisesta lapsettomuudesta. Kotimaan adoptiolapsethan annetaan biologisesta lapsettomuudesta kärsiville (ja vain 1 lapsi per pariskunta mikä on pöyristyttävää). Ulkomaisen adoption kohdalla biolapsettomuus on yleisin syy, mutta enää sekään ei ole selvää.
Minun mielestä tässä kritisoidaan lähinnä adoptiosysteemiä. Kuulostaa tosi kummalta, jos perhe ei voi saada kuin yhden adoptiolapsen Suomesta.
kirjoituksesi loukkaa meitä adoptoituja koska siitä saa kuvan että me olisimme kaikki mielenterveys ongelmaisten lapsia EI PIDÄ PAIKKAANSA itse olen adoptoitu vuonna71 ja biologinen äitini täytti silloin 15 eli syy oli sosiaalinen
Tuossa kirjoituksessahan oli näin:
"Suurimmat syyt lapsesa luopumiseen ovat biologisen äidin mielenterveysongelma, biologisen äidin päihdeongelmat sekä elämäntilanteen vaikeus. Elämäntilanteen vaikeuksiin kuuluu nuorena raskaaksi tulleita, ei toivotusti raskaiksi tulleita, perheväkivallan uhreja, monilapsisen perheen äitejä, opiskelijoita jne. "
Ei siinä mitenkään mielenterveysongelmat mun mielestä korostu. Se nyt vaan on mainittu ekana. Alempana toinen kappale koskee mielenterveysongelmia. Tiedän kaksi tapausta, joissa mielensairas äiti oikeastaan pakotettiin luopumaan lapsesta adoptioon. Toisella oli masis ja toisella skitsofrenia. Suurin osa lapsen antavista äideistä on kuulemma teinejä tai opiskelijoita. Mut on se surkeeta jos mielensairaita äitejä pakotetaan antamaan lapset pois. Sen takia tossa varmaan oli tolleen.
kaksi eri henkilöä jotka kirjoittaa samalla nikillä "adoptoitu", en tiennyt että voi kirjoittaa samalla nikillä.
No ei se maailmaa kaada...