Kirjoitin tälle palstalle "tarinani" 19.1.06.
Olen siis sairastanut anoreksiaa 13-vuotiaasta lähtien. Haluni parantua on vahva, tänään ensimmäinen onnistuminen paranemiseen päin.
Söin lounaan ja suklaata, oloni oli hirveä,mutta en oksentanut enkä lähtenyt lenkille/ jumppaamaan. Istuin ja itkin,mutta en antanut periksi! Nyt oloni on mahtava, nujersin tuon sisälläni asuvan anoreksia hirviön ensimmäistä kertaa vuosiin! Kiitoksia teille jotka sekä kirjoittamalla/ hiljaisesti olette minua tukeneet! KIITOS!
Olen siis sairastanut anoreksiaa 13-vuotiaasta lähtien. Haluni parantua on vahva, tänään ensimmäinen onnistuminen paranemiseen päin.
Söin lounaan ja suklaata, oloni oli hirveä,mutta en oksentanut enkä lähtenyt lenkille/ jumppaamaan. Istuin ja itkin,mutta en antanut periksi! Nyt oloni on mahtava, nujersin tuon sisälläni asuvan anoreksia hirviön ensimmäistä kertaa vuosiin! Kiitoksia teille jotka sekä kirjoittamalla/ hiljaisesti olette minua tukeneet! KIITOS!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä, että annat anoreksialle kyytiä ja ihanaa, että sinullakin on halu parantua. Tsemppiä ja muista, että periksi ei saa antaa. Normaalipainoinen nainen on kaunis ja ennen kaikkea terve.
Noita koitoksia tulee vielä monia, mutta voitit itsesi. Sinun on syytä olla ylepä itsestäsi. Ja kun tulee seuraavan kerran vaikeaa, mitä tätä mistä nyt selvisit. Se antaa uskomattomasti voimaa:)
Kiitos positiivisesta palauttesta. Takapakkia on tullut... olen taas laihtunut 2kg, mutta yritän pärjätä.