On sydäntä raastavaa lukea kirjoituksiasi, niistä tulee niin mieleen oma tyttäreni. Hänkin sairastaa anoreksiaa, on myöskin sairaalassa. Saisinko kysyä, että missäpäin asustelette? Itse asumme tyttäreni kanssa kahdestaan Tampereella. Voimia koko perheelle ja toivottavasti tyttäresi paranee hyvin!
äiti-kertaa-kolme...
Toinen äippä
154216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Heippa toinen äippä!
Me asumme pääkaupunkiseudulla. Kyllä tämä niin raastavaa on, ettei uskalla edes ajatella!
Tänään pelästyin todella, sillä kävi pahin mahdollinen ja tyttäreni sai osastolla riehuvan oksennustaudin!
Hän oli valittanut vatsaa, ja että oksettaa,yöstä asti, mutta hoitajat antoivat Levolacia, sillä vatsa ei toimi, kun ei syö...
Sitten nousi kuume ja alkoi oksentelu. Mentiinkin aika haipakkaa eristykseen ja tippaa laittamaan, mutta...
kun koko alkuviikko oli seurattu että syökö vai ei ja vaikka ei syönyt/juonut kunnolla, ei tehty mitään, ei suonta meinannut löytyäkään! Tyttö oksentaa ja on aivan lopen uupunut, lääkäri pistää 6 kertaa eikä suonta löydy, kun on niin kuivat suonet!!!
Sanoivat, että pidetään pieni paussi ja haetaan anestesialääkäri. Kädet olivat aivan kylmät ja tyttökin sanoi jo aikaisemmin, että lämmitetään kädet lämpimällä vedellä. Ei ollut hyvä ehdotus.
Sillä aikaa kun anelääkäriä haettiin, lämmitimme käsiä lämpöisellä pyyhkeellä, laiton lapaset käsiin, peitin kahdella peitolla ja menin viereen ja pidin lapsen lämpöisenä.
Säikähdin kyllä penteleesti, kun tyttö vaipui syvään uneen, oli pakko herätellä, että huhuuu!
Sitten tuli lääkäri, kädet olivat lämpöiset ja suoni löytyi! Lääkäri kirosi ihanan inhimillisesti "perkele", kun edellinen lääkäri oli pistänyt niin monta kertaa ja neste meinasi tulla ulos reijistä... Painettiin ne yksissä tuumin kiinni.
Luulen, että lapsi vähän säikähti tätä tapausta ja olin ylen onnellinen kun hän kaiken jälkeen kyseli iltapalaa!!! Ei saanut, että vatsa rauhoittuu.
Olihan varsinainen tortai-illan pelkokerroin!
Anteeksi, että näin itsekkäästi kerron meidän tapauksesta, mutta on PAKKO saada purkaa!
Silti olen hengessä mukana kaikkien kamppailussa ja toivon sydämestäni, että jokainen voittaa omansa!
Rakkaudella, äippä
Mitä pelkäsit?
Mitäs luulisit äidin pelkäävän, jos lapsen tila on kriittinen? Urpo!
Tsemppiä äidille!
onko siinä sitten joku painoraja et se nenämahaletku laitetaan? Tai sit jos ei_syömitään_?
Voisitko kertoo jatkossakin tyttäresi tilanteen edistymistä? Olisi mukaa kuulla ja pura vain sydäntäsi. Tsemppiä!
tänään, mutta kun tuli se oksennustauti niin huomenna aamulla laitetaan. En tiedä mikä ihme siinä on rajana, kun lapsi on ihan kuiva ja laihtuu vaan, niin mun järki ei ymmärrä, mitä siinä on näin kauan odotettu. Ihmettä varmaan!
Tänään oon ihan poikki!
Kun lähdin sairaalasta ilta yhdeksältä mentyäni sinne suoraan töistä kello 15, itkin ja toivoin, että tämä olisi vain pahaa unta, jos kohta herään, vaan eipä taida olla...
Samoin sinä, kerro ihmeessä, miten teillä homma etenee!
Nyt olen jotenkin täysin piipussa! Mutta kyllähän tämä on rankkaa.
Ja kun sairaalassa pomputetaan lasta, kun eivät itsekään tiedä, mitä toinen lääkäri sanoi, kun toinen haluaa, että toimitaan toisin... Ollaan kaikki ihan ulkona, että miten tämä hoito etenee!Huomenna tai lähipäivinä, kun olen pirteämpi, kerron sinulle kaikki ihme muutokset ja muutkin oudot jutut hoidossa!
Aamulla laittavat nenämahaletkun, kun ykätauti nyt rauhoittunut.
Voimia myös sinulle ja omalle prinsessallesi!
Aika kummallista kyllä ettei nenämahaletkua laitettu heti. Tulee mieleen omat sairaala-ajat kun heti jos en juonu kahta litraa oltiin pistämässä tiputusta! Tsemppiä koko perheelle!
nenämahaletku laitettu!Mutta todella: melkoisen kauan tilannetta seurattiin, vaikka kuivuminen ja kropan happaneminen oli aivan selvä jo maanantaina, kun hän jäi osastolle!
Oli ensin itkenyt kovasti,kun letkutusta alettiin tehdä, mutta sitten rauhoittui ja kesti reippaasti. Eka kerralla letku kyllä meni suoraan suuhun eikä vatsaan, mutta toka kerta onnistui..ääk! Aika kronaamista!
Tietysti tytön on nyt kurja olla, kun nenään ja nieluun sattuu, mutta siihen kuulemma tottuu parin päivän sisällä... On se onni, että mokoma ruokintakeino on keksitty, kun tilanteet saattavat mennä näin pahoiksi! Tai jos on tajuton kokonaan, niin kyllähän tämä letkuruokinta pelastaa "nälkäkuolemalta".
Oli iiihanaa pitää lasta taas sylissä, vaikka kyllä hän niin luinen on, että reisiin painaa pakaraluut! Pikkuveli itki aivan lohduttomasti, kun näki siskon letkuineen ja melkoisen riutuneena. Veljet ovat olleet niin flunssassa, että tänään pääsi vasta pikkuveli käymään, toivottavasti huomenna isovelikin pääsee mukaan.
itsellä kaveri osastolla ja puhutaan tuosta nenämahaletkusta. en ole päässyt häntä näkemään puoleen vuoteen, mutta tämän perusteella voisi uskoa että hän todella on hyvin huonossa kunnossa?
Anoreksiaa siis sairastanut nyt jonnin aikaa. plus viiltely ja perhekodissa hyväksikäyttö painaa päälle.
mitä voisin hänelle sanoa? puhuu kuinka peili valehtelee(kuvissa kuulemma laiha, peilissä läski) ja ettei halua olla osastolla, ruokaa ei saa alas ja puhui itseasiassa että menee oksentamaan tämän jälkeen koska pelkää lihovansa. ei sentään bulimiaa kun ei sitä ruokaa suostu syömään?
sitten joku mielenaaltoilu häiriö kaiken lisäksi.
olen yrittänyt aktiivisesti kysellä kuulumisia ja kertoa kuinka tärkeä hän on. (yrittänyt myös itsemurhaa) ettei hän tekisi itselleen enää mitään pahaa, mutta kovin vaikeaa se on. miten tälläistä ihmistä tulisi tukea? onko mitään tehtävissä, kun kuitenkin tuntuu pahalta jos mitään ei voi tehdä.
apua?
no se nenämahaletku on ensiapu. hoidon pitäisi olla syömisen opettelua ja paino nousisi siinä sivussa normaaliksi. valitettavasti hoito Suomessa ei mene aivan näin. Suomessa nostetaan se paino pakolla turvalliseksi (edelleen huomattava alipaino) ja sen jälkeen jätetään omilleen. Ja todella harva tällä tavalla paranee. Niin ja tosiaan luullaan, että kun käy sitten kerran viikossa jonkun tädin kanssa juttelemassa,niin anoreksiasta parannutaan. Syömisen opetteluun ei panosteta lainkaan, vaikka siinähän se koko anoreksian ydin on. Alipaino saa aikaiseksi omituisia ajatuksia, jotka vähenevät pikkuhiljaa painon noustessa ja nälän palautuessa. Siinä yksinkertaisesti se miten anoreksiasta parannutaan. Se vie aikaa.
äiti-kertaa-kolme / Kuinka vanha lapsesi on? :(
Tuntuu pahalta lukea näitä, ja toisaalta taas niin hyvältä; olette rakastavia äitejä ja teette lastenne eteen kaikkenne, uskon että se auttaa vielä joskus tytöt kuntoon. Olen itse sairastanut kuutisen vuotta. Oma äitini kantoi osastolle laksatiiveja, jalkapainot ym mitä sairauden sokeuttamana pyysin. Hän myös hoiti pois ruuat joita patjan ja vaatteiden alle piilottelin. Olen 172 cm pitkä ja sain painoni putoamaan 31 kiloon ja ainoa mistä ihmiset ympärilläni pitivät huolta, oli se, että syön. Se mitä sen jälkeen tein, jäi oman sairaan mieleni vastuulle. Olen myös Tampereelta, kuten tekstin aloittajakin. Saanko kysyä mitä mieltä olet ollut hoidoista täällä päin? Ja anteeksi kun omaa tarinaani selitän, mutta. Tuli vaan onni tyttärienne puolesta, kun on oikeasti huolehtivat ja välittävät äidit.
Mitä kuuluu tänään äiti-kertaa-kolme?
minä mietin myös. Sydämestäni toivon että tuon äidin tyttö lopulta toipui ja pääsi normaaliin elämään taas kiinni.