konekirjoitus nopeus...?

gsustar

Mikä on erinomainen, hyvä tai kohtalainen tulos koneella kirjoitettaessa? Eli paljon tulisi esim. viiden minuutin aikana ehtiä kirjoittamaan?

Näille on varmasti jotain hienoja termejäkin, kuulisin nekin oikein mielellään :)

12

9425

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koneduunari

      Itse joitain vuosia sitten työn ohessa suoritin kauppaopiston ja siellä oli "virallinen" nopeuskirjoitustesti.

      Itse sain jotain hieman alle 1600 lyöntiä 10:ssä minuutissa 1:llä kirjoitusvirheellä. Virheet jotenkin miinustettiin kerroinsysteemillä lopputuloksesta...1500 oli kiitettävän raja. Tosin omasta mielestäni kirjoitin tuolloin vielä todella hitaasti, eli kyllä raja tuntui aika alhaiselta.

      Testi kuulemma oli sellainen, että samalla virhekaavalla tarkastellaan oppilaitoksissa ainakin. Eli eiköhän tuo samansuuntaista ole muuallakin.

      Tosin onhan noita sitten aivan mielettömän kovia testejäkin joissain ammateissa, eli aikalailla yleisluontoinen tuo koe taisi olla. Yksi tuttu haki kerran johonkin Eu:n alaiseen virkaan tms. ja siellä oli ollut testi nopeuskirjoituksesta. Muistanko aivan väärin, että oli 10 000 lyöntiä ylitettävä jossakin aivan uskomattoman lyhyessä ajassa ja virheettömästi...Tuo lyöntimäärä oli varmasti tuo, mutta aikaa en muista. Todella pieni aikakin kuitenkin oli, sen muistan. Olisiko ollut 15 minuuttia.

      • puoli tuntia

        tuo 10 000 lyöntimäärä!


    • vuonna 1993

      Itse kirjoitin 10 minuutissa 2014 lyöntiä. Virhelyöntejä 5 kpl = 50 virhepistettä. Nettolyönnit 1964. Meillä ei sen kummemmin arvosteltu, annettiin vaan todistus lyöntimäärästä. Olis kiva kokeilla mitä tänä päivänä saa kirjoitettua, kun kymmensormijärjestelmästä on käytössä ihan oma versio. :)

      • ....

        Meijän sairaalassa se on 7500/ puoltuntia. Jossakin toisessa sairaalassa kuulemma 8000/ puoltuntia. Riippuu paikasta..


      • ja sitten
        .... kirjoitti:

        Meijän sairaalassa se on 7500/ puoltuntia. Jossakin toisessa sairaalassa kuulemma 8000/ puoltuntia. Riippuu paikasta..

        kun nopeus alkaa vaikuttamaan palkkaan niin täytyy olla suoritettuna virallinen nopeuskoe ja ne euromäärät mitä saa on jotain pariakymppiä per nopeustaso.


    • millä kirjoittaa

      Muistelen, että aikoinaan tavallisella kirjoituskoneella kiitettävän raja oli 7500/puoli tuntia ja sallittu virhe% 0,5. Itse kirjoitan tietsikalla kolmisentuhatta/10 min, mutta virheraja ylittyy, ellen korjaile.

      • nykyään kai

        puhutaankin tekstinkäsittelynopeudesta eikä konekirjoitusnopeudesta. Muuten, jääkö ne virhelyönnit näkyviin esim. wordin tilastotietoihin - ei ilmeisesti - eli sopii sitten solkata, niin minäkin teen, ja olen pulassa sitten kun pitäisi joku saakurin itsejäljentävä lomakesarja kirjoittaa koneella!!! VERY FUNNY!


    • VÄHINTÄÄN!!!

      Onpas teillä hitaat sormet.

    • 7 500 vaatimus ½ t

      Missä voi kokeen suorittaa todistetusti?

      • joo...

        Kysypä oppilaitoksista. Missäpäin Suomea olet? Nopeammin sitä kirjoittaa, jos kirjoittaa sanelusta, paperilta "sokkona" hitaammin. Valittettavasti vain paperilta luku kokeissa mahdollista...

        Word ei rekisteröi virhelyöntejä. Mutta jospa käyttävät jotain toista ohjelmaa,,, näissä erilaisissa näppäilyohjelmissa usein on se ominaisuus, että sanan ollessa kesken voi korjata, mutta askelpalautin ei enää toimi välilyönnin jälkeen.

        Turun seudulla ammatti-instituutti järjestää näköjään nopeustestejä... ja kyllä niitä kannattaa kysellä muistakin paikoista, joissa sihteerikoulutusta järjestetään...


      • jäykkä rakkine
        joo... kirjoitti:

        Kysypä oppilaitoksista. Missäpäin Suomea olet? Nopeammin sitä kirjoittaa, jos kirjoittaa sanelusta, paperilta "sokkona" hitaammin. Valittettavasti vain paperilta luku kokeissa mahdollista...

        Word ei rekisteröi virhelyöntejä. Mutta jospa käyttävät jotain toista ohjelmaa,,, näissä erilaisissa näppäilyohjelmissa usein on se ominaisuus, että sanan ollessa kesken voi korjata, mutta askelpalautin ei enää toimi välilyönnin jälkeen.

        Turun seudulla ammatti-instituutti järjestää näköjään nopeustestejä... ja kyllä niitä kannattaa kysellä muistakin paikoista, joissa sihteerikoulutusta järjestetään...

        ONko nyt niin, että tietokoneella tehdään nuo nopeustestit? Itse valmistuin kauppaopistosta vuonna 1964 ja silloin ei tietenkään mitään tietokoneita ollut. Oli ihan aito kirjoituskone. Jäykkäkin mokoma. En enää muista lukuja, mutta todistukseen sain konekirjoituksesta 7. Kyllä minä nyt tietokoneella huomattavasti nopeammin kirjoittaisin


    • juytk k

      Muistaakseni netissä on joku testi, josta saa tuloksen, että millainen konekirjoitusnopeus on. Käsittääkseni testejä konekirjoitusnopeudesta ei enää tehdä, koska konekirjoitusta ei enää nykyisin opeteta kaupallisella alalla. Jos työnantaja kysyy sitä, niin voi kertoa, että mikä konekirjoitusnopeus on. Yleensä työnantaja ei kysy nopeutta ellei kyse ole tallentajasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1332
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      995
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      696
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      549
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. 46
      543
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      21
      520
    Aihe