Enklun kanssa apteekissa

Poikkesin eilen apteekkiin,
ja tutkin sen hyllyjä mietteissäni.
Löysin sieltä purnukoita,
niitä oli melkein joka vaivaan,
nyrjähdykseen, närästykseen, ihottumaan,
mutta ei siihen mitä kaipasin.
Hengähdin syvään ja huokaisin.

Siihen kai se heräsi päiväuniltaan.
”Mitä sinä taas oikein touhuat”,
se kysyi minulta haukotellen.
Selitin; katsos minulla on kova huoli,
kun niin monta kaltaistani,
tuolla runosivulla potee rakkausvaivoja.
Toiset joskus niin onnettomia,
että jotenkin auttaisin jos voisin,
niin, ja samalla tietysti itseäni.

”Jahas”, se nauroi minulle
ja vinkkasi silmää;
”Ei noihin vaivoihin kuule pillerit auta,
ja jos sellaisia olisikin,
et sinä niitä kaikille voi alkaa
virtuaalisesti jakelemaan,
tokkopa kaikki niistä vaivoista
edes luopua haluavatkaan!”

Sitten se vielä jatkoi,
”Paras lääke vaivaan rakkauden
on aika ja toiset ihmiset, joiden kanssa
voi jakaa omia tunteitaan.
Kyllä kaikki aina selviävät, jotenkin,
ja jopa joskus kaikki loppuu onnellisesti",
se halusi vielä lisätä salaperäisesti.

Jonkin aikaa tuijotin sitä mietteissäni.
Niin se saattaa tosiaan olla, ajattelin.
Sitten vedin takista hupun päähäni,
kiedoin kaulahuivin tiukemmalle
ja kävelin lumisateessa kotiin.
Taisi enkelini kerrankin puhua asiaa.