yleiskirjallisuutta

Veneilykuume on iskenyt tähän maakrapuun, joten olisi kova halu sivistää itseään aiheesta.

Nettipalstojen tarjonta on pääasiassa jankkaamista (saa toki opastaa hyviin osoitteisiin), joten ihan old scholl kirjoihin haluaisin tutustua.

Suositelkaa hyviä veneilykirjoja. Oppaita sekä myös saaristosta kertovia teoksia.

Kiitos jo etukäteen.
2568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En nyt osaa sanoa hyvää veneilykirjallisuutta, koska mikään kirjallisuus ei korvaa oikeaa kokemusta. Tällä tarkoitan sitä, että oikean "fiiliksen" saaminen ei mielestäni ole mahdollista kirjojen kautta (vaikka itsekin näihin turvaudun haikaillakseni veneen ollessa väärässä paikassa(=telakalla)). Jos taas tarkoitit tarvittavaa opastusmateriaalia, niin edelleen olen sitä mieltä, että kokemus opettaa parhaiten. Näillä keskustelupalstoilla tuntuu olevan jokin ihme "väittelypakko", jota en ole ikinä tavannut merellä. Viime kesänä tosin sain herjaavia kommentteja Aurajoessa Turussa kun häiritsin lauttaliikennettä. Ei vaan siinä purjeveneessä ollut moottoria ja keli oli vähän turhan tyyni ja luotimme ettei risteilylautta päälle aja (myönnän, meidän vika).
Itsellä kuitenkin on vankka mielipide, että mukaan vaan omalla veneellä. Kokemus opettaa eikä taloudellinen satsaus ole liian kova jos oikeasti haluaa merelle. Jos huomaa, ettei kiinnosta, niin veneestä saa takaisin suunnilleen sen mitä on maksanutkin (kunhan ei ole tullut huijatuksi ostohommissa liian paljon).

Äänestä

Harri Nurmio on julkaissut "Suomenkielisen veneilykirjallisuuden bibliografian" vuonna 1995. Varmaan se löytyy kirjastoista. Kustantaja oli Libellus Oy Tampereelta.

Joitakin mainitakseni (Suomea käsitteleviä:

- Benedict Zilliacus: Ulkosaaristossa
- Altti Holmroosin saaristokirjat
- Eka Metsävuoren saaristokirjat
- Henrik Ramsay: Purjehtijan muistelmat
- Stefan Lundberg: Saaristokirja
- Suomen veneilyliiton sarja "Nähtävyyksiä Saaristossa"
- Tellervo Rouhiainen: Kolme sukeltajaa Saaristomerellä
- Kaj Dahl: Saariston salakuljettajat, Saaristomerellä
- Björn Landström: Omakuva

Ruotsinkielisiä:

- Svante Dahlström: Gullkrona
- Björn Landström: Regina och Gullkronan (Uudessa Venelehdessä on juttu Regina-aluksesta)
- Gustaf W. Norrmén: Vind i seglen

Helmikuussa näyttää ilmestyvän Mauri ja Irja Hirvosen "Tuulten armoilla"

Lisäksi veneilylehdet käsittelevät lähes joka numerossaan purjehduskertomuksia ja purjehduskohteita.

- Minäpetteri

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalle kirjoitti:

Veneilykuume on iskenyt tähän maakrapuun, joten olisi kova halu sivistää itseään aiheesta.

Nettipalstojen tarjonta on pääasiassa jankkaamista (saa toki opastaa hyviin osoitteisiin), joten ihan old scholl kirjoihin haluaisin tutustua.

Suositelkaa hyviä veneilykirjoja. Oppaita sekä myös saaristosta kertovia teoksia.

Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu