Kehotan kaikkia lukijoita luopumaan uskonnostaan. Se mihin uskotte on joka päivä uutisissa ja negatiiviseesa merkityksessä. Antaako uskonto oikeuden rynnäkiväärit kädessä mennä mellakoimaan muiden ihmisten lähetystöihin. Olen huomannut, että ilman uskontoa olen paljon rauhallisempi ihminen, eikä minua häiritse Jeesuksen tai profetta Mohammedin pilakuvat. Sitäpaitsi ei ole veruketta mennä kadulle riehumaan ja polttamaan muiden maiden lippuja uskonnon verukkeella. Miksi te uskotte asioihin, joita ette itse ole nähneet tai ole olleet todistamassa. Muumi kirjatkin on ihan hauskoja, mutta hahmot on keksittyjä ja kuvitteellisia, niinkuin raamatussa ja koraanissa. Se voidaan kuitenkin uskoa, koska sen ovat kaikki nähneet, että 11.9.2001 on totta!
Ateisti
Tiileri
6134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samanvapauden nimissä, minä en ole vakuuttunut, että 911-terrori-isku oli muslimiterroristien tekosia. Tai jos oli osittain, niin heitä avusti ja tuhoiskun vaikutuksia maksimoi joku ei-islamilainen taho. Mutta tämä ei ole salaliittopalsta. Niitä joita kiinnostaa lukea asiasta enemmän, menkööt salaliitto-palstalle.
Kyllä Neuvostoliiton ateismi oli kauheaa. Parempi,
että kaikki eivät ole ateisteja, niin säilyy
jonkinlainen moraali. On ne nähty ateismin
aikaansaannokset. Jäljet pelottavat. Uskonnon
(ja uskonnottomuuden) vapaus se olla pitää, ja
keskinäinen kunnioitus toisin uskovia kohtaan.
Itsekin uskot moneen asiaan, jota et ole nähnyt,
etkä ollut todistamassa! Niin tekevät kaikki.
Raamatussa on paljon historiallista ainesta, jota
ei ole mitään syytä epäillä. Erilaiset ihmekerto-
muksethan siitä "tieteellisesti ajattelevalle"
vaikeasti uskottavan tai "satukirjan" tekevät.
Käsittääkseni Neukkulassa oli kylläkin voimassa KOMMUNISTINEN järjestelmä, joka on natsimin kaltainen maallinen pelastususkonto omine tuhtavuotisine valtakuntineen, profeettoineen ja valittuine kansoineen. Siis kommunismi oli USKONTOA valittuun proletaariseen luokkaan, joka johtaa maailman pimeydestä kohti kommunistisen yhteiskunnan tuhatvuotista valtakuntaa, siinä sivussa tuhoten kaikki "vääräuskoiset".
Ota vähän selvää, mitä ateismi todella tarkoittaa, äläkä tule tänne laukomaan typeriä ennakkoluulojasi. Kiitos.
siellä N-Liitossa. Ja kun monet ateistit eivät
ota selvää edustamastani (kristin)uskosta, vaan
syyttävät uskoa siitä, että sen nimissä jotkut
pahat ihmiset tekevät pahaa, niin toisinaan
tekee mieli vastata samalla mitalla. Parhaassa
tapauksessa se saattaisi avata jonkun yksisilmäi-
sesti uskontoja kaiken pahan alkuna ja juurena
pitävän ateistin silmiä.
Vaikea uskoa suvaitsevaisuuteen, kun joka päivä joutuu katsomaan, kun demokraattisten valtioiden lippuja poltetaan sen takia kun itsensä huivilla peittävät ja aseilla varustautuneet "uskovaiset" ihmiset uhkaa kotejamme. Mitä pahaa olemme tehneet heille? Tuntuu välillä siltä, että hakemalla haetaan syytä siihen, että saadaan tämä maailma loppumaan, ennekuin kasvihuoneilmasto tekee sen meidän puolestamme.
joskus kauan sitten esi-isämme, ei kylläkään
suomalaiset, tekivät sellaisia julmia ristiretkiä.
Eiköhän siitä ole jäänyt kytemään vihaa. Toinen
vihamielisyyden syy ovat noiden maiden kansalaisten
epäluulot ja pelot. Olen varma, että ENEMMISTÖ
länsimaiden asukkaista ja ENEMMISTÖ muslimeista
tulisi oikein hyvin keskenään toimeen, jos voisi
kunnolla tutustua toisiinsa. Esim. Lähi-Idän
arabit ovat hyvin ystävällistä ja vieraanvaraista
väkeä.