äitini todettiin mielisairaaksi v. 96..oli osastolla
1kk ja pääsi pois.tuossa hänen kaikki hoitonsa.eli äitini kärsii ennen kaikkea luulosairaudesta..ja on todella itsekeskeinen,ajattelee vain itseään.ja on myös pahasti erakoitunut.
kun nykypäivänä olen pienen pojan äiti niin tuskin näemme enää riitelemättä.olen yrittnyt puhua hänen käytöksestään,olemaan kiroilematta,puhumatta rumasti..ikään kuin hän olisi jumittunu nuoruusikään.vain häntä pitäisi ajatella ja jos ei saa tahtoaan läpi ni johan sota syttyy.
hän ei itse koe olevansa sairas ja ei halua lähteä puhumaan kenenkään kanssa,saati syödä lääkkeitä.
enää en vaan jaksa ymmärtää häntä ja siksi varmaan riitelemme koko ajan.
varsinki nyt on alitajunnassani menneisyys(äitini pahoinpiteli minua 16 vuotta ja siskoani 18 vuotta henk.että fyysisesti ).voiko enään mikään parantaa häntä tai selventää hänen ajatuksiaan? onko hoitoja olemassa mikä voisi antaa henkistä tasapainoa?
1kk ja pääsi pois.tuossa hänen kaikki hoitonsa.eli äitini kärsii ennen kaikkea luulosairaudesta..ja on todella itsekeskeinen,ajattelee vain itseään.ja on myös pahasti erakoitunut.
kun nykypäivänä olen pienen pojan äiti niin tuskin näemme enää riitelemättä.olen yrittnyt puhua hänen käytöksestään,olemaan kiroilematta,puhumatta rumasti..ikään kuin hän olisi jumittunu nuoruusikään.vain häntä pitäisi ajatella ja jos ei saa tahtoaan läpi ni johan sota syttyy.
hän ei itse koe olevansa sairas ja ei halua lähteä puhumaan kenenkään kanssa,saati syödä lääkkeitä.
enää en vaan jaksa ymmärtää häntä ja siksi varmaan riitelemme koko ajan.
varsinki nyt on alitajunnassani menneisyys(äitini pahoinpiteli minua 16 vuotta ja siskoani 18 vuotta henk.että fyysisesti ).voiko enään mikään parantaa häntä tai selventää hänen ajatuksiaan? onko hoitoja olemassa mikä voisi antaa henkistä tasapainoa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi!
Itselläni on vähän samanlaisia kokemuksia, mutta vastata en osaa tohon sun kysymykseen, kun itse mietin samaa. Oma isäni on jollakin tapaa mielisairas, mutta diagnoosia on vähän vaikea tehdä, kun päällepäin ei mitään näy ja omasta mielestään hän on kutakuinkin maailman mahtavin tyyppi. Haluaisin kanssa että isä jonain päivänä ymmärtäis tekonsa ja käyttäytymisensä ja olis isä. Mutta on vaan niin vaikeaa auttaa sellasta jolla ei omasta mielestään oo tarvetta apuun. Itse olen alkanut luovuttaa ja hyväksyä, että isästäni ei tule koskaan isää sanan perinteisessä merkityksessä, mutta toivottavasti sun äitis joskus tajuaa oman ja läheistensä parhaan. En usko että teidän riitelystä on mitään hyötyä, tulee vaan paha mieli.