Rita, Julita ja Ninni valitaan. Järjestys voi muuttua, koska Rita on niin pieni, mutta muuten Suomen upein nainen niin kasvoiltaan kuin vartaloltaankin!
3 kärki!!!!
Anniina
4466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Rita ei edes ole kovin lyhyt, mutta sentti-kaksi yli sen 170 cm olisi psykologisesti parempi. On sääli, jos ylivoimaisesti paras ehdokas pudotetaan ykkössijalta moisen seikan vuoksi.
Julita on parantanut kisan kuluessa. Alkuun en pitänyt häntä oikein minään, mutta hän on osoittanutunut erinomaisen pystyväksi ja ennen kaikkea kuvaukselliseksi.
Minä veikkaan, ja toivon, että Suvi on kolmonen. Ninnistä en oikein pidä.
Toivon, että kammottava Karoliina ja söpöhkö, mutta ei oikein minkään näköinen Sini eivät ole kärkikolmikossa. Muista ei onneksi ole pelkoakaan, että he sinne yltäisivät.
Miss Suomeksi valitaan luultavasti Outi Virenius.
Tuomareiden valinnat ovat aina olleet täysin käsittämättömiä
ja Outi on porukan rumin tapaus, eli luultavasti
tuomareiden mieleen.
Im Rakastan sua tosi paljon.
1.Sini
2.Rita tai Karoliina
3.Karoliina,Rita tai Elisa.