sopisiko miljoonakalat intiaanisulkaparven seuraks 50litraseen akvaan?!oon miettiny kanssa jotain pohjamönkiäistä, mutta onko niin pientä joka pärjäisi noin pienessä akvaariossa?!
sopiiko
minä
8361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nimimerkki aqua2002 ainakin sanoi minulle niin, ettei tetrat ja miltsit sovi samanlaiseen veteen.
Niistä pohjakaloista sen verran, että mm. nuoli-imumonni tai joku muu.
Ensinnäkin, aqua2002 on ollut siinä pääosin oikeassa, suurin osa tetroista ei käy kovaan veteen, jota miljoonakalat vaativat.
Toisekseen, nuolimonnit (ne on vaan nuolimonneja, ei nuoli-imumonneja) eivät myöskään käy miljoonakalojen kovaan veteen, eivät ole mitään varsinaisia pohjakaloja, vaativat erityisen hyviä vesiarvoja, eli hyvää hoitoa ja ei kovin lämmintä vettä. Siis aika vaikeita kaloja.
Eivätkä nuolimonnit edes mahtuisi 50-litraiseen, vaikka koonpuitteissakin kylläkin. Ovat sen verran nopeita, että vaativat pitemmän altaan.
Kaitsu, en usko, että olen sanonut, että mikään tetra ei sopisi kovaan veteen. Inkkari saattaa sopia millisten kanssa, en ole kuitenkaan varma.
Mitä olen lukenut, niin ihmiset pitävät inkkaria enemmänkin happamassa vedessä kuin emäksissä (pH~6.8), joka taas olisi aika hankalaa millisten kannalta, jotka vaativat kovaa ja emäksistä vettä. Fishbase kertoo, että inkkari menisi kyllä kovassakin vedessä sekä myös lievästi emäksisessä.
Parempi selvittää kirjallisuudesta, esim Baensch, mitä se kertoo inkkarista. Ja ehkä levinneisyyden mukaan etsiä tietoa veden pH:sta ja kovuudesta.
Netistä kun etsin tietoa, niin oli vähän ristiriitaista, vuoroin väitettiin, että vaatii hapanta ja pehmeää vettä, vuoroin sallittiin myös päälle seitsemän pH ja kovuuttakin.
Conclusion -> Tarkasta tieto!
Vastauksen antamista helpottaa kun tietäis edes akvaario vesiarvoja, kuten ph ja kovuus. Me ei tiedetä onko sinulla kova vai pehmeä vesi käytössä?
vesi on aika kovaa.ph 6-7. lämpötila 24.
Oletko mitannut/mittauttanut kellään altaasi veden kovuutta? Kuulostaa nimittäin kova vesi ja kuuden pH melko oudolta yhdistelmältä, ellet aktiivisesti ole laskemassa pH:ta turpeella, pH-miinus aineilla ja hiilidioksidilla.
Alle seitsemän pH ei ole ideaalinen miljoonakaloillesi, sopii paremmin tetroille.
-KAri-
Sen lisäksi, että alle seiskan pH ei kuulosta siltä että miljoonakaloilla olisi vesiolosuhteet hyvin, on mielestäni tilaa liian vähän ottaa kahta parvea. 50 litraa on intiaaninsulille liian vähän tilaa. Kun niitä kuitenkin pitäisi olla kunnollinen parvi (ainakin 10, mielummin enemmän) ja ne ovat tosi vilkkaita liikkujia, ei niitä saa ahtaa noin pieneen purkkiin.
Tarkista, että vesi on sopivaa miljoonakaloille (pH pitäisi olla yli 7 ja kovuutta kunnolla) niin purkin kalasto on siinä. Tai jos vesi kuitenkin on pehmeän puolella (mihin pH-arvosi viittaa), hankkiudu eroon miljoonakaloista ja ota jotain pientä tetraa parvi. Jos haluat useampia lajeja, hanki isompi akvaario.
Lemmikkikeskuksessa (Pengerkadulla)sanottiin, että käyvät mainiosti samaan akvaarioon.
Jos miljoonakalat ja intiaanisulat on alusta saakka kasvatettu samoissa vesi arvoissa, niin kyllä ne pärjää.
Hyvin ovat meillä pärjänneet ja voivat erittäin hyvin.