Kiitän lääkkeistä!

Niin, kiitos lääkkeille olemassaolostani, itse asiassa koko elämästäni. Olen 37 v ja syönyt noin 15 v masennuslääkkeitä (ja hiukan vähemmän aikaa muitakin). Nuorempana välillä yrittelin olla ilmankin depressiolääkitystä, mutta tulos oli aina sama; depressio-oireet palasivat. Viimeksi olin ilman lääkkeitä raskausaikana. Silloin jouduinkin syvään depressioon, jossa en kyennyt muuta kuin olemaan ystävättäreni hoidettavana. Hän toi ruuan sänkyyn, raahasi minut pesulle, pesi minut. Itse en kyennyt puhumaan, pukeutumaan, liikkumaan. Vihdoin sain 4. raskauskuukaudella luvan aloittaa depressiolääkitys. Parissa viikossa olin entiseni. Nyt 6-vuotiaan yksinhuoltajana en pienessä mielessänikään kuvittele lopettavani lääkitystä. Lapseni tarvitsee minua ja minä elämääni. Minä vakaasti uskon, että aivoistani puuttuu "jotakin" jonka lääkkeet korvaavat. Ja tämä ominaisuus on pysyvä. Sellaisessa olotilassa mitä depressio on kokemuksena, jos se jatkuisi kuukausikaupalla eikä parannuskeinoa olisi, olisin ajat sitten päättänyt päiväni vaikken itsetuhoinen olekaan. Kiitos siis lääkkeille ja niiden kehittelijöille. Olisi mukava jos tällä palstalla ei lietsottaisi lääkevastaisuutta, koska se "oireena" sisältyy joihinkin sairauksiin, kuten maanisdepressiivisyyteen, joka minulla on. Ja lääkekielteisyyden lietsominen hankaloittaa vaan monien sairaiden elämää. Monet elävät pitkiä oireettomia jaksoja, kun jaksavat huolehtia lääkityksestään. On ikävää, jos joku alkaa kyseenalaistaa hyväksi havaittuja lääkkeitä, ja sen vuoksi joutuu sairaalakierteeseen.