Kidnappaus, 3.päivä

'Mila'

Trilogian viimeinen osa:

Oli pimeää, mutta en usko että oli silti yö.. Huoneessa oli verhot kyllä, mutta niistä ei näkynyt juurikaan lävitse. En tiedä kauanko olin maannut siinä köytettynä, mutta ranteita ja nilkkoja särkivät jo kovin. Tiesin, että he tulisivat vielä ja odotinkin jopa mielelläni, sillä olin todella haluissani, mutta avuton. Haluni olivat kasvaneet entisestään, sillä minulla on tapana antaa mielikuvituksen lentää jos minun tekee mieli seksiä. Niin olin antanut nytkin, ainoana erona vaan se, etten pystynyt koskemaan itseeni. Tiesin kyllä, että he tulisivat.

Sitten ovi aukesikin ja valot syttyivät. Kaksi tummaa seisoivat ovella ja katsoivat minua. Minusta tuntui että kiimani paistoi selvästi naamastani.. Rokkari kuiskasi jotain toiselle, he naurahtivat ja menivät pois. Olin vähän pettynyt. Ovi aukesi uudelleen ja nyt rokkari tuli käheä-äänisen kanssa sisään ja he istuivat sängylle. ”Mites pikkulutka jaksaa?” käheä-ääninen kysyi. Hänellä oli sama ivallinen hymy päällä, joka saattoi tarkoittaa ihan mitä vaan. En vastannut mitään. Hän liu’utti pyyhkeen hitaasti pois päältäni ja tunsin sydämeni alkavan hakkaamaan kiivaasti. Kohta saisin himoni hellittämään..

”Tulkaa vaan” hän huusi. Tumma ja hänen tyttöystävänsä tulivat huoneeseen. Käheä-ääninen nyökkäsi tummalle ja siirtyi sitten rokkarin kanssa hieman kauemmaksi. Tumma ja nainen tulivat sängylle, toinen toiselle puolelle ja toinen toiselle. Aloin kiihottua niin, että silmissä kipinöi.. olisin halunnut koskettaa naista mutten voinut tehdä minkäänlaista liikettä.. Nainen kumartui ylitseni ja hän suuteli miestä. Makasin siinä heidän välissään ja katsoin kun he suutelivat yläpuolellani. Tumma kouraisi naista rinnasta ja nainen hymyili välillä minuun vilkaisten. Hitaasti hän riisui naiselta paidan paljastaen nuo samat, kauniit rinnat. Rintaliivejä naisella ei ollut. Mies otti nännin suuhunsa ja nuoli ahnaasti. Minun oli pakko koittaa liikahtaa, halutti ihan älyttömästi kun katselin heitä. Mies tarttui naista lantiosta kiinni, suuteli vatsaa ja riisui sitten housut. Näin tuon kauniin posliinipillun ja muistin, miltä hän oli maistunut.

Nainen asettui polviensa varaan hajareisin päälleni. Minun oli pakko saada maistaa häntä joten yritin kurottautua ylemmäs, mutten ihan yltänyt. Mies tarttuikin naista pakaroista ja nuolaisi kiusoitellen paljasta pillua. Hänen kielensä tunkeutui häpyhuulien väliin ja nainen sulki silmänsä. Katselin märkänä, kun suoraan kasvojeni yläpuolella mies nuoli naista ahnaasti. Yritin taas huomaamattani kurottautua ylemmäs, mutta mies työnsi minut takaisin. Voi luoja, kun halusin! Nainen voihki ja kiemurteli kissamaisesti yläpuolellani. Pystyin aistimaan kosteuden ja tunsin selvästi kiiman tuoksun. Halusin niin, että sattui!

”Taitaa meidän pikkulutkaa vähän haluttaa?” Sanoi karheaääninen ivallisesti. Nainen huohotti ja kiemurteli, kun vikkelä kieli seikkaili pillussa yläpuolellani. Mies käänsi naisen hajareisin pääni yläpuolelle, selin minuun.. yritin kurottautua jälleen häntä kohti, mutten yltänyt. Mitä helvettiä tämmönen oikein on? Minua alkoi suututtaa, niin kiimassa olin! Tuntui, että silmissä sumenee.. Mies tuli naisen taakse ja työntyi sisään hitaasti. Nainen huokasi syvään. Siinä minä sitten katsoin, kun suoraan kasvojeni yläpuolella mies nai häntä. Aloin ymmärtää tilanteen.. minuun ei ollut tarkoituskaan koskea! Helvetti sentään, juuri kun olin päättänyt olla kiltisti ja suostua, ja nyt jopa halusin ihan saatanasti, niin en saa! Nainen voihki lähes kärsivällä äänellä ja mies kiristi tahtia. Viimein hän laukesi pyöreille pakaroille. He siirtyivät käsi kädessä pois.

Karheaääninen katsoi minuun hymyillen.. Tiesin että hän näkee selvästi märän pilluni, joka on jo varmaan kastanut lakanankin. Yritin näyttää niin kiukkuiselta kuin pystyin. Tajusin, että he ovat niskan päällä, käyttäydyin minä miten vaan.. Hän nappasi nännini sormiensa väliin ja nipisti. ”Hei ette te voi jättää mua näin” huomasin sanovani. Minun teki mieli anella, mutta sitä he juuri olisivat halunneetkin. Hän ei sanonut mitään. ”Saatanan kusipää” huusin vihaisena. Hän vain hymyili. Näin, kun hän avasi vyönsä.. Nyt varmaan saisin. Hän otti vyön käteensä ja kysyi ”Sanoitsä just mua äsken kusipääks?” En uskaltanut vastata. Silmäni suurenivat kun hän kohotti kätensä ja läimäytti nahkavyöllään minua haaroille. Parkaisin kivusta. Kipu ja halu sekaisin kirvelivät pillussani ja epäilin, että vyön isku olisi ainoa kosketus jonka tulen sinne saamaan. Rokkari kysyi ”eksmä saakkaan naida sitä?” –”ei nyt, antaa sen oppia kuka täällä määrää”. He lähtivät ovelle päin, käheä-ääninen kääntyi vielä ja läimäytti vyöllä uudelleen. Jos olisin saanut muutaman isku vielä, olisin varmasti lauennut.. niitä ei kuitenkaan tullut. Vitutti! Melkein itku kurkussa jäin sänkyyn venkoilemaan.

Kului ehkä noin tunti, käheä-ääninen tuli viereeni, ja sitoi silmäni. Minua jännitti.. ”Tulkaa vaan” hän huusi. Sisään tuli ihmisiä, en tiedä montako.. ehkä kolme tai neljä. ”Ai tämmönen teillä on täällä..” sanoi joku heistä. ”Voi vittu toi on söpö.. osaaks se mitään?” En tunnistanut ääntä. ”Saanks mä?” kysyi joku. Tunsin sormen liukuvan hitaasti vatsani poikki. Joku nuolaisi ällöttävästi poskeani. ”Saat, katot vaan ettei se laukee” se oli käheä-ääninen.

Ainakin osa heistä lähti ja tuli hiljaista.. minulla ei ollut mitään tietoa siitä, keitä huoneessa oli. Kuulin pientä sirinää.. samanlainen ääni kuuluu videokameran zoomista, ja epäilin että joku kuvaa. Jotkut kuiskivat keskenään. En kuullut mitä. Äkkiä tunsin jotain kylmää ja paksua haaroillani. ”Mikä se on?” kysyin.. kukaan ei vastannut. Esine liukui hitaasti vaossani, kunnes löysi oikean paikan ja työntyi varovasti syvemmälle.. sentti sentiltä kylmä, paksu metalli työntyi minuun, ja se teki melkein kipeää. Kukaan ei puhunut mitään.. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä minuun työnnettiin mutta iso se oli! Yritin perääntyä kylmää, tietysti turhaan. Ynisin, kun se alkoi liikehtimään sisälläni. Pikkuhiljaa se lämpesi, kun se liikkui edes takaisin. Kauaa sitä ei tarvinnut jatkua, kun tunsin orgasmin lähentyvän.. selkäni taipui väkisin kaarelle ja tästä he varmaan arvasivat, mitä tapahtuu. Metalli liukui pois.

Käteni ja jalkani vapautettiin, ja tunsin kuinka veri alkoi jälleen kiertää. En tiennyt, mitä ajatella. Tiesin vain, että minun oli saatava, olipa huoneessa ketä hyvänsä. Tunnustelin sänkyä, mutten tuntenut ketään. En ollut varma, olinko yksin. Kuin itsestään, käteni liukui haarojeni väliin. ”Hiero nyt itteäs, muuta sä et saa” kuului jostain. En olisi pystynytkään lopettamaan, vaan annoin sormieni seikkailla märässä pillussani. Tiesin, että minua kuvattiin, mutten välittänyt. Pian jo laukesin ja käperryin sängylle.

Kaikki lähtivät, ja muistin, että käteni ja jalkani olivat vapaat. Niinpä otin siteen pois silmiltäni ja huomasin, että vaatteeni oli tuolilla. Puin ne päälle ja menin varovasti katsomaan, keitä huoneessa oli ollut. Kävelin keittiöön. Näin näiden kolmen lisäksi kaksi muuta miestä. Vähän pelottavan näköisiä, toisella paljon tatuointeja. Yht’äkkiä karheaääninen tarttui tukasta kiinni ja kysyi ”oliks sulla lupa lähteä?” Hän työnsi minut keittiön pöytää vasten vatsalleni ja kiskaisi housut alas.. ”Meidän pikkulutka taitaa olla aika kiimanen, nyt saat sitä mitä haluut!” Mitään kysymättä hän piti toista kättä kaulani ympäri ja työntyi sisääni raivolla. Hän alkoi naimaan aina vain kiivaammin. Lantioni hakkasi pöytää vasten ja minuun sattui… ”Tätähän sä halusit?” Muut katsoivat kun karheaääninen puski sisääni kiukulla. Hän ruhjaisi sisääni niin lujaa että minulta pääsi huuto, sinne hän laukesi.

Hän viittoi toisen niistä kahdesta, joita en tuntenut. En ehtinyt edes liikahtaa kun hän tuli kovana sisääni. Koitin kääntyä katsomaan, minkä näköinen hän oli, mutta hän piti minua paikallaan. ”Annetaan nyt kunnolla sille kun se sitä haluu”. Tunsin kovan kyrvän puskevan sisääni ja inisin kivusta ja halusta. Hän työntyi aina vain rajummin sisääni ja tunsin kohta laukeavani. Hän puristi lantiotani niin, että ne olisi kohta mustelmilla. Muutama raju työntö ja laukesin parkaisten pöytää vasten. Hänkin tuli, pakaroideni päälle. Pysyin tuskin jaloillani, ja pian tunsin taas kädet lantiollani. Koitin sopertaa, etten jaksaisi enää… ”Hiljaa” joku komensi. Jälleen tunnen kalun tunnustelemassa pilluni suulla. Huomaan sen siirtyvän ylemmäs ja tajuan taas, mitä hän aikoo. Tiesin jo, että on turhaa sanoa mitään, suljin vain silmäni ja tunsin, kuinka kova kyrpä tunkeutuu hitaasti sisään. ”..herkkupeppu..” Hän alkoi liikehtiä varoen sisälläni ja tunsin kuinka kipu hiljaa hellitti. Työnnöt tihenivät ja inisin aina vain äänekkäämmin, mitä voimakkaammin hän puski. Tunsin sykkivän kalun suolessani ja tiesin hänen laukeavan kohta. Keräsin kaikki voimanrippeeni kasaan kun työnnöt voimistuivat ja tunsin, kuinka hän räjähti sisään.

Hän laittoi housunsa kiinni ja kaikki he lähtivät. Makasin voimattomana pöytää vasten ja tunsin jalkojeni pettävän alta. Viimein nostin housuni ja katselin pökerryksissä ympärilleni. Ketään ei enää ollut missään. En ollut sidottuna, minulla oli vaatteet päällä ja talo oli tyhjä.. taitaa olla parasta katsella, millä pääsisin pois. Kävelin ulos, ja lähdin laahustamaan jalkakäytävää eteenpäin. Kulman takana oli kioski, josta soitin itselleni taksin. Auton kyydissä selvittelin ajatuksiani ja totesin, että käyn testeissä kotimatkalla.. ja jopa hymyilin tapahtumille. En ikinä voinut uskoa tuntevani sellaista tyydytystä kun olin viikonloppuna tuntenut! Ehkä näkisin joskus jollain pimeällä kujalla taas jotain, jota ei pitäisi nähdä.. Kuka tietää?

20

11277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • m......

      Todella hyvä jälleen. Ehkä sä törmäät muhun ja pääset mun kyytiin ;)

      -Tiedät kyllä kuka- ;)

      • Jusa

        Mahtava tarina! :D Mites pääsit moiseen tilateeseen..? Juu, kerro mulle hiukan itsestäsi, mä voin järjestää sulle hiukan vastaavan, pornonäyttelijöiden kanssa.
        mun tuttu omistaa studion, jossa kuvataan vastaavia, pääsisit mielenkiintoissiin ihmisiin tutustuun..... mm. Jorma palkinnon saaneeseen mieheen :D T.jussi

      • 'Mila'
        Jusa kirjoitti:

        Kiitti kommenteista! Pistetään joo toi sun tarjous korvantaakse ;) No ehkä mä mietin tota pornotähden uraa vielä... Sut löytää tältä palstalta jos muutan mieleni...? :)

        -oikein Jorma -palkinnon saanut mies..

      • Jussi
        'Mila' kirjoitti:

        Moi Mila!

        Mut saat kiinni s-postistani myös, täällä vaara kadota.... eli laita tähän jos mieli tekee toteuttaa fantasiasi;)
        [email protected]

        T.Jussi

        Ps. Tai jos haluat kurkistaa kulissien taakse,miten leffoja tehdään..... :D

    • lec

      Oot kyllä aika siisti muija! Just sopivasti kieroutunu mut siro tarina :)

      Kirjottele enemmän nyt kun oot päässy vauhtiin..

    • Mickey

      Kun oot tottunut vaan kehuihin niin kestät varmaan pienen kritiikinkin :) Tästä viimeisestä osasta puuttui se hauska elementti, että päähenkilö vastusti kidnappaajia ja halusi karkuun mutta kiimastaan johtuen 'haluamattaan' nautti kuitenkin. Se oli mielestäni tarinassa parasta ja hienosti viritelty. Viimeisen osan narttu oli siis ehkä liiankin halukas.. mutta ehkä kirjoittajan omat tuntemukset vaan pääsi pintaan.. ja sehän on söpöä!

      • 'Mila'

        ..palautteesta.

        Joo, kieltämättä olen samaa mieltä, mutta epäilin ettei se enää "menis läpi".. siksi vaihdoin teemaa.. -omassa fantasiassani kyllä vastustelen edelleen ;)
        -no, ensi kerralla pysyn päätöksessäni..

      • Mickey
        'Mila' kirjoitti:

        ..palautteesta.

        Joo, kieltämättä olen samaa mieltä, mutta epäilin ettei se enää "menis läpi".. siksi vaihdoin teemaa.. -omassa fantasiassani kyllä vastustelen edelleen ;)
        -no, ensi kerralla pysyn päätöksessäni..

        Ansaitset kyllä vielä pienen kiitoksen tästä interaktiivisuudesta. Moni kyllä ruinaa kehuja inspiraatioksi mutta sinähän suorastaan keskustelet.

        Arvelinkin vähän, että tarkoituksella hieman muutit viritelmää. Asetelma on sikäli minullekin tuttu, että kerran päähänpistosta kirjoittelin tänne tarinaa mutten sitten saanut kolmososaa oikein enää natsaamaan. Siihen mennessä kun ne itselle helposti mieleen tulleet fantasiakuvat oli jo käytetty.

        Toivottavasti sinulla mielikuvitusta riittää ja keksit vielä jotain lisää. Mielenkiinto tulee siitä, kun uskallat antaa palan itsestäsi tarinaan.

      • 'Mila'
        Mickey kirjoitti:

        Ja kuvittelisin, että monella käy niin, että koittavat miellyttää vain lukijakansaa.. kirjoittaa sellaista minkä kuvittelee uppoavan muttei välttämättä (uskalla) pysyä omissa ideoissaan.

        Toisaalta en tiedä, onko uskottavuudella suurta painoarvoa. Pääasia taitaa olla se, että alkaa hormoonit hyrräämään ;) Toisaalta taas, hyrrääkös hormoonit jos tarina ei ole kovin uskottava.. Huomasin rivien välistä, että moneen upposi kyllä toi pakottamisteema..

        Mutta sikäli kiva kuulla, että jotkut oikeesti ajattelee näitä novelleja, eikä lue vaan muna pystyssä ilman sen tarkempaa mietintää. (mikä ei sekään huono valinta ;) ) Seksihommat on vähän sellasia että yks tykkää äidistä ja toinen tyttärestä..? Niihin ei ehkä kannata ottaa oikea/väärä -kantaa. Moni näillä palstoilla kommentoi toisten mieltymyksiä, mutta olen sitä mieltä että siihen ei oo välttämättä (ainakaan Kinky -palstalla) varaa.. -En missään nimessä tarkota sua, must on loistavaa että kommentoit, (kiitos siitä!) vaan noin niinkun yleensä...if you can't stand the heat, stay out of the kitchen..

        Kiitos sulle palautteesta, ehkäpä ens tarinassa otan vinkkiä ja pysyn ideassani loppuun asti ;)

        Ajattelen näistä asioista ihan hauskasti samoin kuin sinäkin. Ihan epärealistinen tarina ei kiinnosta mutta toisaalta jutussa pitää mielellään olla jotain erityisen tuhmaa ja luvatonta. Se on tavallaan vähän paradoksaalistakin. Oikeassa elämässä olisin varmaan etunenässä lynkkaamassa rikollisia, jotka raiskaavat viatonta tyttöä mutta tarinan muodossa aihe kuitenkin kiihottaa. Ne hormonit tarvii kai vähän tehokkaampaa polttoainetta tarinassa kuin luonnossa. Ja vaikka mietinkin noita sinun tarinoita niin en kovin akateemisesti vaan enemmän silleen 'muna pystyssä'.. ;)

        Pakko oli vielä kommentoida, että tosiaan, jos ihan aikuisten oikeesti mulle joskus noin kävis, ni en kyllä tiedä olisko siitä leikki kaukana..? Juuri niinkun sanoit; kuvitelmat tarvii kai isommat panokset, luonnossa asiat kiinnostaa helpommallakin.. tietty oman vietin mukaan ;)

        No.. se siitä akateemisesta pornosta..

        ;)

        (jättäisin pelkän smailin, muttakun tää ohjelma mutkuttaa, että pitäis olla väh. 3 merkkiä...)

      • Mickey
        'Mila' kirjoitti:

        ;)

        (jättäisin pelkän smailin, muttakun tää ohjelma mutkuttaa, että pitäis olla väh. 3 merkkiä...)

        :-)

      • te kaksi!
        Mickey kirjoitti:

        :-)

        Mila ja Mickey.. vaihtakaas nyt ihmeessä jo mailiosoitteita! ;-)

      • Mickey
        'Mila' kirjoitti:

        Ja kuvittelisin, että monella käy niin, että koittavat miellyttää vain lukijakansaa.. kirjoittaa sellaista minkä kuvittelee uppoavan muttei välttämättä (uskalla) pysyä omissa ideoissaan.

        Toisaalta en tiedä, onko uskottavuudella suurta painoarvoa. Pääasia taitaa olla se, että alkaa hormoonit hyrräämään ;) Toisaalta taas, hyrrääkös hormoonit jos tarina ei ole kovin uskottava.. Huomasin rivien välistä, että moneen upposi kyllä toi pakottamisteema..

        Mutta sikäli kiva kuulla, että jotkut oikeesti ajattelee näitä novelleja, eikä lue vaan muna pystyssä ilman sen tarkempaa mietintää. (mikä ei sekään huono valinta ;) ) Seksihommat on vähän sellasia että yks tykkää äidistä ja toinen tyttärestä..? Niihin ei ehkä kannata ottaa oikea/väärä -kantaa. Moni näillä palstoilla kommentoi toisten mieltymyksiä, mutta olen sitä mieltä että siihen ei oo välttämättä (ainakaan Kinky -palstalla) varaa.. -En missään nimessä tarkota sua, must on loistavaa että kommentoit, (kiitos siitä!) vaan noin niinkun yleensä...if you can't stand the heat, stay out of the kitchen..

        Kiitos sulle palautteesta, ehkäpä ens tarinassa otan vinkkiä ja pysyn ideassani loppuun asti ;)

        Ens tarinassa..? :)

    • GaMMa

      Mahottoman hyvä!! Luin kaikki kirjoittamasi osat ja vau! Kirjoita ihmeessä lisää tällästä. Kiitosta, kiitosta!
      Toivotaan että sinusta kuullaan!

      • ............

        kirjota ihmeessä lisää tälläsiä!

    • vielä joskus

      Koko tarina kuin suoraan omista fantasioistani. Tai no, jos tyttö olisi vastustellut viimeiseen asti.
      Jos vielä joskus... Pitää alkaa kävellä stadissa pimeillä kujilla iltasin, jos vaikka nappais

      • Nainen73

        Aivan mahtavaa!! Luin kaikki osat aivan kieli pitkällä. Nyt on pakko mennä duunipaikan vessaan helpottamaan oloa. Itselle kelpais juttu jossa olis vielä vastahakoisempi päähenkilö, mutta tämäkin jotenkin kerta kaikkiaan loistava! Just sopivasti toimintaa inhoreaktioita ja vyöllä läimäytys meni suoraan sanonko minne!! Hyvä Mila!!!

    • Kataja78

      Tää on niin mahtava! Löytäisikö joku tämän sarjan 1. Ja 2. osan? En ole yrityksistäni huolimatta löytänyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe