Jatkoa sivun 3

Aikaisempi ketju jäi kesken, vaikka lupasin siihen jatkoa. Nyt näköjään tulee niin paljon lisä kysymyksiä, että siirrän tähän tuolta toiselta foorumilta kirjoitukseni, niin säästyn paljolta kirjoittamiselta. Koskee siis syömishäiriötä ja huostaanottoa:

Kyseinen laitos on toiminut lastenkotina 30-luvulta asti ja intensiivihoidon osastoja sinne on perustettu vasta viimeisen 10 v:n aikana. Heidän toimintaperiaatteistaan olen ymmärtänyt sen, että alkujaan haluttiin turvata psykiatrisen hoidon saanti pakkohuostaanotetuille lapsille siinäkin tapauksessa, että vanhemmat eivät hoidon tarvetta ymmärrä, eivät välitä siitä tai kieltävät sen. Vasta viime vuosina sinne on alettu kirjoittaa lähetteitä psykiatriseen hoitoon myös sellaisille lapsille, joilla ei muita huostaanoton perusteita ole kuin psykiatrisen hoidon saaminen.

Heillä on käsittääkseni vanhoilta ajoilta peräisin oleva sopimus kaupungin kanssa hoitaa tavanomaisin syin huostaanotettuja lapsia, eikä tätä kohtaa ole saatettu sopimuksessa ajan tasalle, että ottaisivat sisään esim. avohuollon tukitoimena sijoitettuja lapsia. Oikeusministeriön juristineuvonnasta minulle sanottiin, että laitoksella on oikeus vaatia huostaanotto, jos heillä on sellainen käytäntö. Tuntuu uskomattomalle, mutta näin asia vain näyttää olevan.

Suurin osa heille sijoitetuista lapsista on siis huostaanotettu oloista, joista on vaaraa lapsen kehitykselle tai turvallisuudelle, meidän kohdalla ei niin kuitenkaan ole. En ole myöskään koskaan kieltänyt lapselta hoitoa, päinvastoin olen vuosia yrittänyt saada sitä. Tutkimusjakson aikaisiin papereihin on kirjattu selvästi, että 'äiti on sitoutunut hyvin lapsen tutkimukseen ja hoitoon, ja yhteistyö on ollut toimivaa'.

Kysyin lähetteen kirjoittaneelta lääkäriltä mahdollisuutta vetää lähete pois Diakonissalaitokselta ja siirtää se esim. Auroran sairaalaan. Hän suhtautui myönteisesti, mutta korosti käsitystään siitä, että juuri tämän lapsen oirekuvan kohdalla olisi intensiiviosasto hänen mielestään parempi vaihtoehto. Lisäksi Auroraan olisi jouduttu odottamaan vuodesta jopa puoleentoista vuotta ja hoitosuositus oli pikainen. Aurorassa ei myös olisi ollut mahdollisuutta niin pitkä aikaiseen hoitoon kuin suunniteltu oli. Käytännössä siis intensiivihoito jäi kuitenkin monessa mielessä ainoaksi vaihtoehdoksi järkyttävine huostaanottoineen.

Nyt kuitenkin olemme tilanteessa, että laitoksen henkilökunta asettaa tapaamisille samanlaisia rajoituksia kuin jos lapseni olisi huonojen kotilojen takia huostaanotettu. Ilmeisesti joudun nyt opettelemaan kaiken vaatimista kirjallisena, koska todistajienkaan läsnäollessa annetut suulliset lupaukset eivät pidä, vedotaan käsitteistä johtuviin väärinkäsityksiin jopa ihan selvien suomen kielen sanoja kohdalla. Tähän lastensuojeluviranomaiset ovat yrittäneet vaikuttaa puolestamme ilman merkittäviä tuloksia.

Lastensuojelulain kolmessa ho-perusteessa ei psykiatrista hoitoa mainita, mutta ilmeisesti jostain löytyy porsaan reikä pyörittää asia jotenkin ymmärrettäväksi esim. niin, että lapseni lähetteessä sanotaan 'ilman asianmukaista psykiatrista hoitoa hänen terveydentilansa ennuste on huono'. Mutta mitään selvää lain kohtaa en ole löytänyt laitoksen oikeudelle vaatia ho kaikkien perheiden kohdalla, vaikka oikeusministeriöstä niin väitettiinkin.

Meitä ei enää auta se, että laitoksen ja kaupungin väliseen sopimukseen saataisiin lisäys hoidon tarjoamisesta myös ilman huostaanottoa. Mielestäni tässä liikutaan kyllä niin ihmisoikeuksien polkemisen rajoilla joka tapauksessa, että haluaisin saada muutoksen aikaiseksi. Osaako joku neuvoa, miten asiassa olisi hyvä edetä?
Sairastuneen lapsen lähiomaisena olo on riittävän raskasta ilman, että joutuu taistelemaan oikeudestaan saada tavata lastaan, varsinkin kun tapaamisrajoituksilla ja huostaanotolla on perusteena vain laitoksen käytäntö.