Synnytyssali

Sisareni synnyttää pian.Hän on ottamassa synnytykseen mukaan miehensä,serkkunsa ja äitimme.Mielestäni siinä on kaksi ihmistä liikaa.Eikö ole vähän lapsellista,että äiti pitää lastaan kädestä kiinni kun tämä synnyttää?
Mielipiteitä???
Synnytys on kuitenkin uuden perheen syntymistä ja melko intiimi tapahtuma.
71571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sisaresi uskoo, että tämä seurue voi tehdä hänen synnytyskokemuksestaan helpoimman ja parhaan mahdollisen, niin mitä ihmeen väliä sillä on mitä muut siitä ajattelevat?

Äänestä

täällä meillä päin synnäriin saa ottaa ainoastaan yhden tukihenkilön, en sitten tiedä miten asia teillä päin on. aulaan odottelemaan saa toki tulla väkeä niin paljon kuin on tarvis, mutta siitä ei varmasti synnyttäjälle ainakaan juuri iloa ole. ja olen kuullut tapauksen, jossa tulevan äidin ystävätär oli avautumisvaiheen ajan synnärissä tukihenkilönä ja vasta kun ruvettiin tositoimiin, tuli vauvan isä paikalle, hän kun ei kestänyt odottamista hermostumatta.

mitään siihen tulee, että oma äiti toimii "doulana", niin jos mieheni ei olisi päässyt mukaan synnytyksiini, olisi äitini ollut ehdottomasti se henkilö, jonka olisin tuekseni synnäriin halunnut. hän on minulle mieheni ja lasteni jälkeen läheisin ihminen ja varmastikin paras neuvonantajani.

Äänestä
  • Sama homma tuolla "meidän" synnärillä, yksi doula on tervetullut...

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Sama homma tuolla "meidän" synnärillä, yksi doula on tervetullut...

    Ettepäs sitten kummatkaan satu asumaan alueilla, joissa on paljon ulkomaalaissyntyisiä äitejä. Pääkaupunkiseudulla on ihan arkipäivää, että ulkomaalaisilla synnyttäjillä on 2-4 henkilöä mukana ja koska syrjiä ei saa, on myös valtaväestön synnyttäjille sallittava sama määrä.

    Äänestä

  • tiukkaa kirjoitti:

    Ettepäs sitten kummatkaan satu asumaan alueilla, joissa on paljon ulkomaalaissyntyisiä äitejä. Pääkaupunkiseudulla on ihan arkipäivää, että ulkomaalaisilla synnyttäjillä on 2-4 henkilöä mukana ja koska syrjiä ei saa, on myös valtaväestön synnyttäjille sallittava sama määrä.

    kyllä kättärillä sanottiin, että äiti saa itse päättää ketä ja kuinka monta synnytyksessä on mukana. sanoivat vaan, että iso porukka saattaa joskus synnytyksen kestäessä pitkään keskittyä liikaa toisiinsa niin, että äiti jää vähän taka-alalle.

    Äänestä

Niin, se että synnytys on sinusta intiimi, perhekeskeinen tapahtuma, ei vielä tarkoita että sisaresi kokisi asian samoin ja ilmeisesti aikeistaan päätellen hän nimenomaan kokee sen sellaisena, että haluaa kyseiset sinne mukaan.

Monissa kulttureissa synnyttäjät ottavat miehensä ohella mukaansa äitinsä.

Äänestä

Minäkin olisin ottanut äitini tukihenkilöksi, jos mieheni ei olisi päässyt. Kaikissa viidessa synnytyksessä hän oli varalla, jos mies ei pääsekään töiden takia (tekee reissuhommia). Äiti on se jonka minä tunsin läheisemmäksi miehen jälkeen...ja äiti tuntee tyttärensä yleensä hyvin ja toisinpäin....Tämä tuo helpoutta synnytystilanteessa. Synnytys on kuitenkin aika intiimi tapahtuma, joten ei sinne ihan ketä vaan viitsi tukihenkilöksi kutsua... Ja siinä voi muutama ilkeä tai/ja ruma sanakin irrota ja äiti olisi nekin hyvin ymmärtänyt...
Ja jos tuntee että haluaa molemmat niin mikäs siinä...eihän kaikkien tarvitse siellä koko ajan olla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nina kirjoitti:

Sisareni synnyttää pian.Hän on ottamassa synnytykseen mukaan miehensä,serkkunsa ja äitimme.Mielestäni siinä on kaksi ihmistä liikaa.Eikö ole vähän lapsellista,että äiti pitää lastaan kädestä kiinni kun tämä synnyttää?
Mielipiteitä???
Synnytys on kuitenkin uuden perheen syntymistä ja melko intiimi tapahtuma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu