Mollukka

Täytyypi ihmetellä, miksi kilpirauhasliika tai vajaa toimintaa syntyy??

Olen 43.v. ja nyt on ihme mollukan tuntua kurkussa. En ole erityisemmin väsynyt, en ainakaan niin väsy kuin monet muut. Ahdistaa ja sydän temppuilee. Kurkussa on myös sellainen paneen tuntu. Ovatko nämä selviä kilpirauhashäikän oireita??? Flunssainen olo on koko ajan. Söin juuri kuurin, joka oli korvatulehdukseen ja poskiontelotulehdukseen tarkoitettu, mutta vaivat jatkuvat, paitsi maate mentäessä ei enää huimaa, eikä ylös noustessa pyörrytä. Flunssainen olo jatkuu ja naamaa välillä puuduttaa. En palele erityisemmin. Olen hoikka ollut aina. Ruokahaluja on, mutta ei liikaa. Nukun kuin tukki, kunhan saan unenpäästä kiinni, kun ahdistus tulee levolle mentäessä.
Työelämässä olen.

Voiko olla jotain muita syitä edellä mainittuihin oireisiin, kuten kurkun oireiluihin??
3557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mulla oli kans oireena jatkuva flunssa, johon ei antibiootitkaan tehonnut. Lääkäri tosin totesi, että kun en vielä yski verisiä ysköksiä niin ei mitään hätää. Pari kuukautta myöhemmin toinen lääkäri vihdoin otatti kokeet.
Lisäksi oli tosi paljon limaa kurkussa, ääni käheytyi, paleli (ja palelee edelleen)ja väsyttää (olo jo jonkun verran parantunut), mutta edelleen väsyttää, vaikka thyroxinia syönyt pari kuukautta

Äänestä
  • Katottiinko sinulta tulehdusarvot??

    Mulla on nuhaa (flunssa)vieläkin. Kävin tiistaina Korvapolilla, siellä lääkäri totesi, ettei kilppari ainakaan ole suurentunut. Määräsi Nexiumia, syön niitä 4 vk. Happovaivat aiheuttaa myös tämän tyyppisiä kurkku/kaula ongelmia samoin kuin ruokatorven ärsyyntyminen. Kävin myös labrassa, siitä katotaan kilppari ja tulehdus ja allergia arvot. Huomenna saan vastauksia joihinkin. Hoitolapset ovat räkäsiä, eikä parantumisesta tietookaan.

    Äänestä

  • "Mummo" kirjoitti:

    Katottiinko sinulta tulehdusarvot??

    Mulla on nuhaa (flunssa)vieläkin. Kävin tiistaina Korvapolilla, siellä lääkäri totesi, ettei kilppari ainakaan ole suurentunut. Määräsi Nexiumia, syön niitä 4 vk. Happovaivat aiheuttaa myös tämän tyyppisiä kurkku/kaula ongelmia samoin kuin ruokatorven ärsyyntyminen. Kävin myös labrassa, siitä katotaan kilppari ja tulehdus ja allergia arvot. Huomenna saan vastauksia joihinkin. Hoitolapset ovat räkäsiä, eikä parantumisesta tietookaan.

    diagnosoitiin yli 20v sitten, tsh oli yli 41 ja olin tosi zombie. Ihe en edes ollut kuullut vajaatoiminnasta.
    Syytä ei koskaan saatu selville kun vasta-aineitakaan ei ollut (ilmeisesti niitä ei kaikissa tapauksissa edes löydy verestä vaikka tulehdus oiskin)
    Ainoa mitä osasin sanoa lekurille oli että samana talvena olin sairastanut kolmekin perättäistä pahaa flunssaa jotka ei meinanneet millään parantua. Ei ne flunssat aiheuttaneet vajista mutta luulen että jotain yhteyttä asiaan oli. Ehkä niin päin etteivät parantuneet kilpparin temppuilun takia tai sittenkin oli tulehdus joka ei verestä näkynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Mummo" kirjoitti:

Täytyypi ihmetellä, miksi kilpirauhasliika tai vajaa toimintaa syntyy??

Olen 43.v. ja nyt on ihme mollukan tuntua kurkussa. En ole erityisemmin väsynyt, en ainakaan niin väsy kuin monet muut. Ahdistaa ja sydän temppuilee. Kurkussa on myös sellainen paneen tuntu. Ovatko nämä selviä kilpirauhashäikän oireita??? Flunssainen olo on koko ajan. Söin juuri kuurin, joka oli korvatulehdukseen ja poskiontelotulehdukseen tarkoitettu, mutta vaivat jatkuvat, paitsi maate mentäessä ei enää huimaa, eikä ylös noustessa pyörrytä. Flunssainen olo jatkuu ja naamaa välillä puuduttaa. En palele erityisemmin. Olen hoikka ollut aina. Ruokahaluja on, mutta ei liikaa. Nukun kuin tukki, kunhan saan unenpäästä kiinni, kun ahdistus tulee levolle mentäessä.
Työelämässä olen.

Voiko olla jotain muita syitä edellä mainittuihin oireisiin, kuten kurkun oireiluihin??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu