Kuinka yleistä insesti todella on? Kuka voi kertoa rehellisesti että on käytetty seksuaalisesti hyväksi? Onko se todella niin yleistä kuin luullaan? Kertokaa kokemuksistanne!
Insesti2
IT
4502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ahdisteli minua kun olin 16. Puristeli reidestä ja kun olin vaihtamassa uimapukua ylle hyökkäsi ovesta sisään ja kiinni minuun "halailemaan" ja sanoi että pitäähän mun miehiin tottua. Vikatikki muuttaa sen ihmisen katon alle. Vaikka olikin naimisissa. Hauskinta oli kun äitipuoleni oli mustasukkainen isäni lähentelyistä. Toiseksi hauskinta oli se kun nukuin leipäveitsi tyynyn alla, tai siis en nukkunut, ja oudot ajatukset ja hysteria kävivät kiinni, sairastuen mieleltäni. Kolmanneksi huvittavinta olikin muuttaa takaisin äidin luoke "Niinhän minä sanoin että routa porsaan kotiin ajaa". Sittemmin isäni kuoltua sanoin äitipuolelle miksi en ollut käynyt heillä ja hänen kommenttinsa asiaan oli "No mutta kaikki isäthän sitä tekee, sehän on aivan normaalia".
Tuskin kuitenkaan. Joskus tulee ajateltua mitä olisi tapahtunut jos se epäihminen olisi päässyt loppuun saakka? Tai jos hän olisi saanut lapsia uuden vaimonsa kanssa? Joskus pelkään että ihmisen tappaminen saattaisi olla liian helppoa minulle. Mutta olen hyvilläni että osaan pelätä. Silloin kun vihaa ei tunne mitään, ei edes rajojaan. Tyhjyyttä täynnä koko ihminen. Jota jollain pitäisi täyttää. Normaalielämälläkö? Sallikaa mun nauraa. Hahhahhahhaa.
"Maksan sulle 200 mk jos saan viettää yön tyttäreni kanssa", sanoi isäni äidilleni. Ja hyväili hiuksiani. Jotka kolmen vuoden kuluttua ajoin pois koska ne olivat saastuneet.
Kun isäni kuoli soitin riemuissani ystävälleni joka moitti minua huonosta käytöksestä "Jee, jee, sitä ei enää ole!" Vainajia kun kuulemma pitää kunnioittaa.
Huhupuheen mukaan oma serkkuni olisi isäni isän ja hänen tyttärensä "lemmen"hedelmä. Isoisän joka joi ja uhkaili itsemurhalla. Huutolaislapsi. Oliko häntä sitten käytetty, mene tiedä.
Myöskin vanhapoikaenoni käytti hyväkseen hieman kehitysvammaista aikuista siskontyttöään jonka holhoojaksi hänet oli laitettu. Nyt serkkuni on naimisissa juopon hakkaajan kanssa, koska uhkasi juosta jokeen jos hänet jätetään. Ja kai se siellä käväisikin, pulahtamassa. Jonka jälkeen Törnävällä, vilahtamassa.
Vitun ihmiset. Olkaa kilttejä toisillenne.
Paljon on elämää edessä vielä, maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto...
Seksuaalisuus on kaksiteräinen miekka. Vallattoman valta.
Surkeaa luettavaa, tarkoitan että olen pahoillani sinun puolestasi, omasta puolestani ja kaikkien "pahaksi" käytettyjen puolesta.
loppu kaneettisi kertoo sinusta paljon. Kiitos samoin näin myös minä teen eipä tulisi ikinä mieleenkään käyttää lapsiani hyväksi tai tehdä heille MITÄÄN pahaa.
Hyvää jatkoa sinulle, en ala repostelemaan omaa elämääni tässä ja nyt kun en ole siihen tarpeeksi kypsä..ehkä joskus.
Tiedoksi vaan kysyjälle että kyllä suomessa on niin saatanan paljon hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäytettyjä jotka ovat hiljaa, ei ne tule tänne.. Kärsivät hiljaa kotonaan ja miettivät miten selvitä päivästä toiseen....
Uskoisin, että lapsista joutuu seks. hyväksikäytetyiksi sen verran, että keskimääräisessä koululuokassa (20) olisi yhdestä kolmeen hyväksikäytettyä. Suomalaisella keskustelupalstalla hyväksikäytetyille rikoksista on viranomaisten tietoon tullut n. 10 %, joista osa ei ole johtanut rangaistuksiin.
Tämän keskustelupalstan yleisin hyväksikäyttäjä on oma isä tai isäpuoli.
Itseäni käytti isäni, kun olin 3 - 11 -vuotias. Hänet vietiin oikeuteen ja hän sai minun ja siskoni raiskauksista (yht. n. 500?) 3½ vuotta vankeutta, josta ENSIKERTALAISENA istui puolet.
Tässä istutaan ja odotellaan, jot josko tekisi miehisen teon ja tappaisi itsensä. Saisivat lemmikkikissumme upouuden hiekkakummun, johon mahtuu paljon kakkia ja pissiä!
kissa
Entä tiesikö äitinne? Monessa tapauksessa naiset on niin... tahdottomia, lukossa, pelkureita etteivät TOIMI kun pitäisi... No, olen katsonut Natural Born Killersin jonkuseen kertaan ja... Hauska leffa.
Sinänsä lienee epätodennäköistä että nää "veijarit" kävisi itsejään tappamaan. Turha kuvitellakaan. En tiedä sitten miten vankilassa kohdellaan...