Outo olo

Olen huomannut että oikea puoli ruumista on jotenkin heikompana kuin vasen. Tunne on vähän samanlainen kuin silloin jos jostain syystä on syönyt vähän vähemmän ja on hutera olo, hieman voimat vähissä. Liikuntaa pystyn harrastamaan ihan samalla tavalla, se ei vaikuta liikkumiseen mitenkään että ei pystyisi samalla tavalla liikkeitä tekemään esim. jumpassa mutta mm. hiljaa kävellessä tai kun pitää vesilasia kädessä niin voimat tuntuu vähäiseltä. Onko kellään ollut samanlaisia tuntemuksia? Entä pitäisikö ottaa neurologiin yhteyttä, pelkään että tunne voimistuu ja huonontaa liikkumista? En käytä vielä mitään lääkitystä, tauti pysynyt tähän asti lähinnä tuntohäiriöinä ja yhden kerran pienenä voimattomuutena...
51495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulla on ollut viikon verran samanlaista oireilua. Oikea puoli tuntuu jotenkin väsyneeltä ja voimattomalta. Ei vaikuta liikkumiseen, mutta tuntuu inhottavalta. Oikea jalka tuntuu myös hieman "tönköltä"
Voithan sä olla neurologiin yhteydessä, onpahan ainakin tietona hänellä. Jos hän katsoo tämän pahenemisvaiheeksi, niin voi olla apuna tulevaa lääkitystä silmällä pitäen. Kela kun ei korvaa kalliita lääkkeitä kuin tietyillä ehdoilla ja niihin kuuluu se, että täytyy olla pahenemisvaiheita(2 kpl viimeisen 2 vuoden aikana muistaakseni). Luultavasti lääkärisi neuvoo vain lepäämään ja antamaan ajan kulua. Nämä kun yleensä menevät ohi itsestäänkin.

Äänestä
  • Soitin tänään neuron polille, kylläkään en lääkäriä jututtanut mutta hoitaja sanoi että odotella vain rauhassa. Nämä kuulemma tosiaan menee itsestään ohi, mutta jos oikein pahaksi yltyy niin sitten vaihtoehtona kortisonia. Toivottavasti ei enää pahene!
    Olo on kyllä vähän inhottava, juuri samanlaista oiretta kun kuvailit. Ei estä tekemistä mutta.. Ootko muuten huomannut että sillä olisi mitään yhteyttä liikuntaan? Esim. jos on vasta aloittanut ahkeramman kuntoilun?
    Olenkin tässä miettinyt että milloin pitäisi aloittaa lääkitys kun oireita ollut nyt n. 3 vuoden aikana. Toisaalta tekisi mieli pärjätä vain niin pitkälle kuin mahdollista ilman lääkkeitä..

    Äänestä

  • odottaa kirjoitti:

    Soitin tänään neuron polille, kylläkään en lääkäriä jututtanut mutta hoitaja sanoi että odotella vain rauhassa. Nämä kuulemma tosiaan menee itsestään ohi, mutta jos oikein pahaksi yltyy niin sitten vaihtoehtona kortisonia. Toivottavasti ei enää pahene!
    Olo on kyllä vähän inhottava, juuri samanlaista oiretta kun kuvailit. Ei estä tekemistä mutta.. Ootko muuten huomannut että sillä olisi mitään yhteyttä liikuntaan? Esim. jos on vasta aloittanut ahkeramman kuntoilun?
    Olenkin tässä miettinyt että milloin pitäisi aloittaa lääkitys kun oireita ollut nyt n. 3 vuoden aikana. Toisaalta tekisi mieli pärjätä vain niin pitkälle kuin mahdollista ilman lääkkeitä..

    En kyllä itsellä ole huomannut sen kummempaa yhteyttä liikuntaan. Tietty vähän enempi rasittuu jalat kuin normaalisti. Mutta sekin on varmaan yksilöllistä.
    Tuo lääkkeitten aloitus on aika hankala juttu. Toisaalta suositellaan, että pitäisi aloittaa mahdollisimman aikaisin, mutta taas jos oireita on vähän niin ei välttämättä ole kuitenkaan vastaavaa hyötyä. Mulla itellä aloitettiin lääkitys jo reilun puolen vuoden kuluttua ekoista oireista. Joillakin aloitetaan vasta vuosien kuluttua. Kannattaa varmaan siitäkin jutella lääkärin kanssa. Käytkö muuten säännöllisesti kontrollissa?

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    välein olen käynyt, paitsi että välissä saatan jonkin oireen takia käydä. Nyt on kulunut viime käynnistä puolisen vuotta.
    Nyt pukkasi vielä tunnottomuuden tuon "laiskuuden" mukaan... Kerrankin kun jostain innostuu (aloitin kunnonkohotustalkoot..) niin heti siitä sitten jotain tulee. Varmaan liian rajusti otin heti alusta asti, pitäis yrittää pikku hiljaa alottaa. Pitää nyt ottaa vähän rauhallisemmin, niin jospa se nyt ei enää pahemmaksi menis!
    Onko sulla miten usein kontrolleja?

    Äänestä

Vuosikausia hienomotoriikka on ollut huono toisella puolella. Raskaammat työt sujuvat paremmin, ne tehdään isommilla lihaksilla. Ei erilaisiin tuntemuksiin lääkkeet taida auttaa mitään. Kuntoilu on hyväksi, mutta mitään kuntoilua tai tekemistä ei saa tehdä liikaa, täytyy oppia rajansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikealla kirjoitti:

Olen huomannut että oikea puoli ruumista on jotenkin heikompana kuin vasen. Tunne on vähän samanlainen kuin silloin jos jostain syystä on syönyt vähän vähemmän ja on hutera olo, hieman voimat vähissä. Liikuntaa pystyn harrastamaan ihan samalla tavalla, se ei vaikuta liikkumiseen mitenkään että ei pystyisi samalla tavalla liikkeitä tekemään esim. jumpassa mutta mm. hiljaa kävellessä tai kun pitää vesilasia kädessä niin voimat tuntuu vähäiseltä. Onko kellään ollut samanlaisia tuntemuksia? Entä pitäisikö ottaa neurologiin yhteyttä, pelkään että tunne voimistuu ja huonontaa liikkumista? En käytä vielä mitään lääkitystä, tauti pysynyt tähän asti lähinnä tuntohäiriöinä ja yhden kerran pienenä voimattomuutena...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu