Viherkasvikatastrofi?

Pahoittelen, että en osaa viherkasvikieltä, sillä olen sen verran uusi harrastaja, mutta toivottavasti saatte tolkkua:
En tiedä mitä viherkasveilleni on tapahtunut, mutta huomasin tällä viikolla, että eräs kaktus(?). Tai jokatapuksessa kasvi, jossa on piikkejä ja varsi täynnä sellaisia sormimaisia ulokkeita oli melkein kokonaan sellaisten valkoisten pisteiden peitossa. Lisäksi piikkien kohdalta tuli vaaleita "karvoja". Lisäksi osa näistä: ulokkeista oli jo aivan pienenä kuivuneet pois sellaisiksi, jotenkin kidemäisiksi kuiviksi korpuiksi. Säikähdin kauheasti, ja huomasin, että erään toisenkin kaktuksen piikkien kohdalta lähti vaaleita karvoja, ja yhdestä kohdasta melkein voisi sanoa vaaleaa "partaa". Ja lisäksi rahapuusta on muutama alin lehti kuivanut kidemäiseksi korpuksi samalla lailla kuin tässä kaktuksessa.

Ja näiden lisäksi kaksi traakkipuutani ovat ensin kuivattaneet ja tiputtaneet lehtiään ja nyt varret ovat aivan lötkistyneet. Muutama virkeä lehti vielä töröttää, mutta varret ovat aivan haperot.

Teinkö virheen kun otin kuukausi sitten tuttavaltani kasveja, joka yksi oli aika hunokuntoinen-!
Mitä tehdä, joudunko nyt heittämään kaikki kasvit roskikseen?? Riipaisee tämä tilanne.
6883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

se valkoinen aine on villakilpikirva.Hyvin vaikeasti hävitettävä ötökkä:( jos valkoisia tuppoja on paljon helpointa on heittää koko kasvi roskikseen jos niitä on vähän voit yrittää myrkyttää.

Äänestä
  • Työnnäpä kasvi aika paksuun mäntysuopaliuokseen niin, että ruukku on ylösalaisin,niin että ruukku jää liuoksen yläpuolelle. Eiköhän ala ötökät tukehtua!

    Äänestä

Tuossa joku jo antoi ohjeen mäntysuovalla saman voi myös tehdä puutolulla. Voit myös suihkutella kasveja tolu tai mäntysuopalioksella. Ainetta ja vettä suihkepulloon ja suihkuttelemaan kasveja.

Äänestä
  • Kiitokset vinkeistä!
    Heitin pahimmin vaurioituneen kasvin eilen roskikseen ja kyllä sydäntä kirpaisi.

    Pitäisikö nyt siis suihkuttaa kaikki kasvit mäntysuopaliuoksella. Onko vahvuudella niin väliä?

    Voiko se villkilpikirva todella majoittua myös kaktuksiin? Mieleeni tulee tämä yksi, jolla on "partaa" ja sitten toinen joka on varreltaa ruskettunut ja nahistunut?

    Ja onko se sama tauti nyt siis traakkipuissa, jotka ovat varrelta aivan hengettömiä: pitäisikö ne heittää pois? Kokeilla kastelua? Entä voiko siitä ottaa jonkun lehden vesilasiin kasvamaan- vai pitäisikö ottaa vartta mukaan?

    Paljon kysymyksiä. Ja kiitos jos jakselette vastata :-))

    Äänestä

  • "viherpeukalo"Her... kirjoitti:

    Kiitokset vinkeistä!

    kaktuksen alaosassa on joskus myös normaalia se johtuu siitä koska kaktuksen alaosaan ei pääse kunnolla valoa joka on normaalia jos traakkipuissa on valkoista ainetta sitten se on villakilpikirva. Voit myös yrittää juurruttaa traakin terveen kohdan voi juurruttaa ja ok´san myös jos kaktuksesi ovat pitkän mallisia ei pallomaisia voit kokeilla juurruttaa niitäkin.

    Äänestä

  • "viherpeukalo"Her... kirjoitti:

    Kiitokset vinkeistä!
    Heitin pahimmin vaurioituneen kasvin eilen roskikseen ja kyllä sydäntä kirpaisi.

    Pitäisikö nyt siis suihkuttaa kaikki kasvit mäntysuopaliuoksella. Onko vahvuudella niin väliä?

    Voiko se villkilpikirva todella majoittua myös kaktuksiin? Mieleeni tulee tämä yksi, jolla on "partaa" ja sitten toinen joka on varreltaa ruskettunut ja nahistunut?

    Ja onko se sama tauti nyt siis traakkipuissa, jotka ovat varrelta aivan hengettömiä: pitäisikö ne heittää pois? Kokeilla kastelua? Entä voiko siitä ottaa jonkun lehden vesilasiin kasvamaan- vai pitäisikö ottaa vartta mukaan?

    Paljon kysymyksiä. Ja kiitos jos jakselette vastata :-))

    tässä muutamia linkkejä joissa myös hyviä ohjeita torjuntaan. Parempi olisi käsitellä kaikki kasvit liuoksella jotta ei tartunta enään ainakaan lisääntyisi. suopa tai tolu liuoksesta ei ole vaaraa kasveille.

    http://www.rakentaja.fi/index.asp?s=/suorakanava/verkkolehti/04/3604viherkasvit.htm

    http://www.transmeri.fi/torjunta/index.cfm?cd=21318&doc=558&language=Finnish#Kilpikirva (Aspidiotus, Coccus, Saissetia)

    http://www.viherrinki.fi/content/biotorjunta/index.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

"viherpeukalo" He... kirjoitti:

Pahoittelen, että en osaa viherkasvikieltä, sillä olen sen verran uusi harrastaja, mutta toivottavasti saatte tolkkua:
En tiedä mitä viherkasveilleni on tapahtunut, mutta huomasin tällä viikolla, että eräs kaktus(?). Tai jokatapuksessa kasvi, jossa on piikkejä ja varsi täynnä sellaisia sormimaisia ulokkeita oli melkein kokonaan sellaisten valkoisten pisteiden peitossa. Lisäksi piikkien kohdalta tuli vaaleita "karvoja". Lisäksi osa näistä: ulokkeista oli jo aivan pienenä kuivuneet pois sellaisiksi, jotenkin kidemäisiksi kuiviksi korpuiksi. Säikähdin kauheasti, ja huomasin, että erään toisenkin kaktuksen piikkien kohdalta lähti vaaleita karvoja, ja yhdestä kohdasta melkein voisi sanoa vaaleaa "partaa". Ja lisäksi rahapuusta on muutama alin lehti kuivanut kidemäiseksi korpuksi samalla lailla kuin tässä kaktuksessa.

Ja näiden lisäksi kaksi traakkipuutani ovat ensin kuivattaneet ja tiputtaneet lehtiään ja nyt varret ovat aivan lötkistyneet. Muutama virkeä lehti vielä töröttää, mutta varret ovat aivan haperot.

Teinkö virheen kun otin kuukausi sitten tuttavaltani kasveja, joka yksi oli aika hunokuntoinen-!
Mitä tehdä, joudunko nyt heittämään kaikki kasvit roskikseen?? Riipaisee tämä tilanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu